Yhdysvallat http://jarmonahkamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/134523/all Wed, 14 Nov 2018 12:21:08 +0200 fi Amerikkalainen metsänhoito http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264157-amerikkalainen-metsanhoito
Kaliforniassa riehuvat laajat metsäpalot. Presidentti Donald Trump kaikkien asioiden erikoisasiantuntijana ja aina oikeassa olevana valtion päämiehenä on sanonut palojen johtuvan huonosta metsänhoidosta. Olen tästä asiasta Trumpin kanssa aivan samaa mieltä.

Olin 1960-luvulla Savukoskella pöllimetsässä tekemässä hyvää metsänhoitoa, kuten samalla kämpällä asuneet toistakymmentä muutakin jätkää. Kerran yksi jätkä sattui kämpälle palatessaan heittämään tupakannatsan kuloontuneeseen heinikkoon joka syttyi palamaan. Se oli  huonoa metsänhoitoa, joka vaati kolmen vuorokauden sammutus- ja vartiointityön.

Mitä seurauksia Kalifornian metsäpaloista sitten hallinnon kannalta on? Olisin enemmän kuin yllättynyt, jos viestimet eivät kohta välitä tietoa että Trump on erottanut ainakin yhden piirimetsänhoitajan. Samassa yhteydessä saataneen ilmoitus muurien rakentamisesta metsien ympärille, jotta kaiken maailman tunarit eivät pääsee pilaamaan metsiä huonolla hoidolla.

0

5 http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264157-amerikkalainen-metsanhoito#comments Donald Trump Metsänhoito Yhdysvallat Wed, 14 Nov 2018 10:21:08 +0000 Tuure Piittinen http://kaunaherra.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264157-amerikkalainen-metsanhoito
Pitäisikö ilmastonmuutos myydä jenkeille Jumalan vihana? http://pmjamsa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264131-pitaisiko-ilmastonmuutos-myyda-jenkeille-jumalan-vihana
Kaliforniassa palaa. Tappavat liekit eivät epäamerikkalaisessa demokraattisuudessaan jätä rauhaan hienostoalueitakaan, vaan tuli nielee malibulaisen kartanon siinä missä köyhemmänkin väen asumukset. Ilmastonmuutos tulee siis iholle Yhdysvalloissakin. Se iskee myös maan varakkaimmille alueille eikä suostu amerikkalaista oikeustajua loukaten säästämään välttämättä edes kauneimpia ja rikkaimpia.

Vaikka kuivuuden ärhentämät metsäpalot tappavat kymmenittäin ihmisiä, suhtautuu perusjenkki tunnetusti ilmastonmuutokseen hyvin skeptisesti. Amerikan sydänmailla moni ajattelee sen olevan ehkä kommunististen tiedemiesten tai liskoihmisten punoma salajuoni, jonka tarkoituksena on rajoittaa pyhää amerikkalaista perusoikeutta kuluttaa niin paljon luonnonvaroja kuin sielu sietää.

Toki Yhdysvalloissa on myös rationaalisia ja tieteellisen maailmankuvan omaavia ihmisiä, jotka ymmärtävät ilmastonmuutoksen olevan totisinta totta. Kuitenkin Yhdysvaltain sydänmaita kansoittavat konservatiiviset ihmiset, joiden maailmankuva ei ole tieteellinen vaan uskonnollinen. He uskovat jumalalliseen johdatukseen ja näkevät maallisissa tapahtumissa usein heijastuksia kosmisesta hyvän ja pahan taistelusta. Näin ajatteleville ihmisille ei edes kannata yrittää argumentoida tieteellisesti, sillä heidän maailmankuvassaan hiilidioksidipitoisuuksilla sun muilla tieteen faktoilla ei ole minkäänlaista merkitystä – kaikkihan tapahtuu loppujen lopuksi Jumalan tahdosta, amen.

Perusjenkki ei oikein usko tieteeseen, ei ainakaan silloin, jos tieteeseen perustuvat politiikkasuositukset kehottavat häntä katsomaan peiliin ja muuttamaan elämäntapaansa. Jenkit kyllä pitävät sellaista instrumentaalista tiedettä arvossa, joka lisää tuottavuutta ja tuottaa kuluttajille jatkuvasti uusia hilavitkuttimia kulutusluotolla ostettavaksi.  Mutta jos tieteellisen tiedon nimissä jenkkiä vaaditaan muuttamaan elämäntapaansa, niin kunnon sydänmaiden patriootille se tarkoittaa vain vapauden tukahduttamista. Amerikassa kansan syvät rivit eivät siis oikein tunnu antavan arvoa tieteelliselle tiedolle, mutta   Hollywoodin synnyttänyt kansakunta ymmärtää kyllä spektaakkelin ja visuaalisuuden päälle.

Jotta umpikovaan amerikkalaiseen kalloon saataisiin iskostettua ilmastonmuutoksen vaarallisuus, ei tarvita tieteellistä valistusta vaan symboliikkaa ja näyttävää spektaakkelia: tulvia suurkaupunkien kaduilla, liekkejä uhkaamassa Hollywood-kukkulaa…. Perusjenkki omaksuu maailmankuvansa elokuvista ja Raamatusta, joiden vetovoima perustuu spektaakkelin lumoon. Kalifornian metsäpalot ovat mittaluokaltaan kauhistuttavan spektaakkelimaisia, suorastaan raamatullisia, ja HD-laadulla amerikkalaisten olohuoneiden valtaviin talulutelevisioihin lähetettävät TV-kuvat diabolisista tulipaloista saavat varmasti monet mietteliäiksi.

Dramaattiset TV-kuvat helvetillisesti hehkuvista liekeistä, jotka saattavat saartaa myös puolijumalina palvottujen Hollywood-tähtien palatseja, irrottavat jenkkien suusta kollektiivisen Oh my Godin tuhat kertaa tehokkaammin kuin tiedemiesten yli hilseen menevät luennot hiilidioksidipitoisuuden ja ilmastonmuutoksen suhteesta. Jos steriili tiede vaikeine kaavoineen ei saa amerikkalaisessa sielussa aikaan juuri minkäänlaisia väristyksiä, niin helvetilliset näyt kaiken sisäänsä nielevistä lieskoista varmasti saavat. Ehkä moni amerikkalainen kysyykin jo itseltään hyvin perustavanlaatuista kysymystä: mitä jos tämä johtuu Jumalan vihasta?

Tähän väliin juonipaljastus: ilmastonmuutos ei johdu Jumalan vihasta tai mistään muustakaan ylimaallisesta, vaan ihmisen toiminnasta. Amerikkalainen kulttuuri ja ajattelu ovat kuitenkin niin vahvasti uskonnollisuuden kyllästämiä, että ehkä ilmastonmuutos on pakko kehystää uskonnollisesti, jotta konservatiiviset massat saisivat edes jonkinlaisen kimmokkeen toimia sitä vastaan.

Tiede ja uskonto ovat aivan erilaisia instituutioita ja niiden tavat selittää maailman ilmiöitä poikkeavat radikaalisti toisistaan. Ne voivat kuitenkin edistää samoja tavoitteita, esimerkiksi elämän ja ilmaston suojelua. Jotta ilmastotyö saisi Yhdysvalloissa vastakaikua myös konservatiivikristityiltä, ilmaston vahingoittaminen on pakko myydä heille suurena syntinä, jota vastaan kristityn tulee taistella vähän järeämmin asein kuin vain rukouksin ja ajatuksin. Jos ilmastonmuutoksen selittäminen tieteellisesti ei motivoi perusjenkkiä toimintaan, on seurauseettisesti perusteltua tukea myös muita kulttuurisia selitysmalleja, jotka motivoivat ihmisiä toimimaan tässä asiassa, joka koskee kaikkia maailman ihmisiä.

Ongelma on tietenkin se, että Yhdysvalloissa kristinusko on valjastettu tukemaan vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita ja oikeuttamaan kerskakulutuskulttuuria. En olisi kuitenkaan kauhean yllättynyt, jos jostakin putkahtaisi pian esiin karismaattinen TV-evankelista, joka saarnaa fossiilikapitalismia ja kerskakulutusta vastustavaa ekoteologiaa. Tällaisessa tapauksessa olisi erittäin toivottavaa, että puhtaan seurauseettisen kalkyloinnin perusteella myös ei-uskovaiset vaikuttajat antaisivat tukensa tällaiselle teologialle, ja billgatesit avaisivat kukkaron nyörejään rahoittaakseen myös uskonnon keinovalikoimin käytävää taistelua ilmastonmuutosta vastaan.

20 http://pmjamsa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264131-pitaisiko-ilmastonmuutos-myyda-jenkeille-jumalan-vihana#comments Ilmastonmuutos Konservatismi Kristinusko Yhdysvallat Tue, 13 Nov 2018 19:37:24 +0000 Petri Jämsä http://pmjamsa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264131-pitaisiko-ilmastonmuutos-myyda-jenkeille-jumalan-vihana
Hamppu uudella mantereella – USA:han kohdistuu pian painetta kahdelta rintamalta http://juhopalmroos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263659-hamppu-uudella-mantereella-usahan-kohdistuu-pian-painetta-kahdelta-rintamalta
Tästäkään uutisesta et todennäköisesti ole kuullut, mutta Meksikon korkein oikeus päätti jälleen, että kannabiksen kategorinen kielto on maan perustuslain vastainen. Tämä oli oikeudelta viides vastaava päätös, ja Meksikon lain mukaan ennakkotapauksesta tulee parlamenttia sitova kun se on viides vastaava päätös vastaavanlaisissa tapauksissa.

Kannabiksen käyttäjät ja kasvattajat voivat nyt vedota korkeimman oikeuden päätökseen puolustuksessaan, ja ennakkotapauksen mukaan heitä ei voida enää tuomita – kannabiksen käyttö ja kasvatus omaan käyttöön on Meksikossa perustuslaillinen oikeus. Varsinainen laki ei ole ajan tasalla, ja korkein oikeus antoikin lainsäätäjille yhdeksänkymmentä päivää aikaa muuttaa lakia. Millaiseksi tuleva laki muotoutuu on vielä epäselvää.

Joulukuussa virkaan astuva presidentti Andres Obrador on antanut ymmärtää[1], että hänen hallituksensa tavoitteena on kannabiksen täysi laillistaminen. Yhdysvalloissa on uuden käänteen seurauksena alkanut kuulua entistä enemmän soraääniä liittovaltion kannabispolitiikkaan liittyen, ja Trumpin hallintoa kehotetaan seuraamaan Kanadan – ja tuotapikaa Meksikon – esimerkkiä. Laillistamiselle löytyy tukea molemmilta puolilta maan poliittista spektriä: demokraattien keskuudessa laillistamista puoltaa 75 prosenttia ja republikaaneistakin 53 prosenttia[2].

Yhdysvaltain osavaltioista yhdeksän ja Washington D.C. ovat laillistaneet kannabiksen viihdekäytön, kolmekymmentä lääkekäytön, ja ylihuomisen välivaaleissa laillistamisesta jossain muodossa äänestetään Michiganissa, Missourissa, Pohjois-Dakotassa ja Utahissa, mutta liittovaltiotasolla kannabis on edelleen laiton ns. Schedule I -huume. Liittovaltion kiellosta huolimatta laillinen kannabis on onnistunut kasvamaan monien miljardien (erään arvion[3] mukaan 8,5 miljardin) bisnekseksi vain muutamassa vuodessa.

Siinä missä presidentti Trump on osoittanut[4] jonkinverran avoimuutta kannabisreformia kohtaan, hänen oikeusministerinsä Jeff Sessions on kieltolain vankkumaton kannattaja. Molempien puolueiden kongressiedustajien läpi ajamien lakien ansiosta hänen päälliköimänsä oikeusministeriö on tähän mennessä epäonnistunut yrityksissään ajaa osavaltioiden lakien yli. Osavaltioiden oikeudet (states' rights) ovat Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa tärkeä konsepti.

Alan toimijat ovat pelänneet, että Yhdysvaltain jäädessä kehityksestä jälkeen naapurimaiden tuottajat valtaavat mantereen lailliset kannabismarkkinat. Nähtäväksi jää, monenko osavaltion pitää toimia asiassa oma-aloitteisesti ennen kuin liittovaltion kanta muuttuu.

[1] https://www.newsweek.com/legal-north-american-marijuana-market-possible-1047887

[2] https://www.forbes.com/sites/tomangell/2018/10/22/marijuana-support-grows-two-out-of-three-americans-back-legalization-gallup-says/#481c67fe238b

[3] https://www.forbes.com/sites/thomaspellechia/2018/06/26/in-2017-beyond-u-s-enjoys-the-highest-legal-cannabis-market-share-worldwide/#41fc7a422d20

[4] https://www.newsweek.com/donald-trump-marijuana-legislation-jeff-sessions-967431

5 http://juhopalmroos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263659-hamppu-uudella-mantereella-usahan-kohdistuu-pian-painetta-kahdelta-rintamalta#comments Kanada kannabis Meksiko Päihdepolitiikka Yhdysvallat Sun, 04 Nov 2018 17:33:00 +0000 Juho Eeva http://juhopalmroos.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263659-hamppu-uudella-mantereella-usahan-kohdistuu-pian-painetta-kahdelta-rintamalta
Välivaalimatka - Osa 1: Lähtö http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263213-valivaalimatka-osa-1-lahto
Toukokuussa vastaan tuli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Sain puhelun Yhdysvaltain Suomen suurlähetystöstä ja he tiedustelivat olisinko kiinnostunut lähtemään marraskuussa Atlantin taakse seuraamaan kongressin välivaaleja. Miten Yhdysvaltoja tutkiva poliitikko voisi jättää tällaisen tilaisuuden käyttämättä? Vastaus oli luonnollisesti kyllä ja nyt on lähdön aika. Seuraavat kolme viikkoa kuluvat tiiviisti Yhdysvaltain politiikan parissa.

Matka järjestetään Yhdysvaltain ulkoministeriön rahoittaman IVLP-ohjelman puitteissa. International Visitor Leadership Program on korkeatasoinen vaihto-ohjelma, jonka tarkoituksena on vahvistaa Yhdysvaltain ja kohdemaan kahdenvälisiä suhteita uusien henkilökohtaisten kontaktien kautta. Yhdysvaltain ulkoministeriö pyytää lähetystöjä esittämään potentiaalisia osallistujia, mutta lopullinen valinta on kiinni Washingtonin päätöksestä.

Yleisesti osallistujiksi on valikoitu tulevaisuuden vaikuttajia sekä asiantuntijoita, niin politiikan, talouden, tiedeyhteisön kuin myös median alalta. Lähetystön päätöksessä esittää minua osallistujaksi painoi Yhdysvaltain politiikkaan ja historiaan liittyvä tutkimustyöni sekä yli kymmenen vuotta kestänyt aktiivinen vaikuttamistyö kotimaan politiikassa.

Vierailuohjelmalle on asetettu kaksi tavoitetta:

Edistää kestävien suhteiden muodostumista nykyisten ja tulevien ammattilaisten välillä ympäri maailmaa heidän amerikkalaisten kollegoiden kanssa.

Järjestää osallistujille mahdollisuuksia saada ensikäden tietoa Yhdysvaltain yhteiskuntajärjestelmästä, kulttuurista, taloudesta ja politiikasta.

IVLP-ohjelman esivaihe käynnistyi vuonna 1940 kun Nelson Rockefeller nimitettiin ulkoministeriön kaupallisten- ja kulttuuriasioiden koordinaattoriksi Amerikan tasavaltoihin. Varsinainen IVLP-ohjelma käynnistyi 1948 niin kutsutulla Smith-Mundt lailla, jonka hyväksyi Yhdysvaltain 80. kongressi. Lain keskeisimpänä sisältönä oli huoli Neuvostopropagandan kasvaneesta vaikutuksesta maailmassa. Siksi IVLP-ohjelmassa Yhdysvallat halusi ”edistää ymmärtämyksen lisäämistä Yhdysvalloista muissa maissa ja lisätä molemminpuolista ymmärrystä amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kanssa.”

Yli 300 nykyistä ja entistä valtionpäämiestä sekä hallituksen johtajaa on osallistunut IVLP-ohjelmaan. Suomesta tunnetuimpia alumneja ovat mm. tasavallan presidentti Sauli Niinistö (1992), presidentti Tarja Halonen (1983), sekä entiset pääministerit Harri Holkeri (1970), Paavo Lipponen (1974) ja Matti Vanhanen (1993).

Mutta seuraavat kolme viikkoa kuluvat perehtymällä Yhdysvaltain politiikkaan sekä vaalijärjestelmään, tapaamisiin poliitikkojen, viranomaisten ja kansalaisjärjestön edustajien kanssa. Matkareitti kulkee pääkaupunki Washington D.C.:n kautta Virginian, Indianan, Coloradon ja Pennsylvanian osavaltioihin. Pyrin kirjoittamaan blogiini päivittäin matkapäiväkirjaa sekä mietteitä Yhdysvaltain välivaaleista, joten muistakaahan seurata blogiani.

0

Toukokuussa vastaan tuli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Sain puhelun Yhdysvaltain Suomen suurlähetystöstä ja he tiedustelivat olisinko kiinnostunut lähtemään marraskuussa Atlantin taakse seuraamaan kongressin välivaaleja. Miten Yhdysvaltoja tutkiva poliitikko voisi jättää tällaisen tilaisuuden käyttämättä? Vastaus oli luonnollisesti kyllä ja nyt on lähdön aika. Seuraavat kolme viikkoa kuluvat tiiviisti Yhdysvaltain politiikan parissa.

Matka järjestetään Yhdysvaltain ulkoministeriön rahoittaman IVLP-ohjelman puitteissa. International Visitor Leadership Program on korkeatasoinen vaihto-ohjelma, jonka tarkoituksena on vahvistaa Yhdysvaltain ja kohdemaan kahdenvälisiä suhteita uusien henkilökohtaisten kontaktien kautta. Yhdysvaltain ulkoministeriö pyytää lähetystöjä esittämään potentiaalisia osallistujia, mutta lopullinen valinta on kiinni Washingtonin päätöksestä.

Yleisesti osallistujiksi on valikoitu tulevaisuuden vaikuttajia sekä asiantuntijoita, niin politiikan, talouden, tiedeyhteisön kuin myös median alalta. Lähetystön päätöksessä esittää minua osallistujaksi painoi Yhdysvaltain politiikkaan ja historiaan liittyvä tutkimustyöni sekä yli kymmenen vuotta kestänyt aktiivinen vaikuttamistyö kotimaan politiikassa.

Vierailuohjelmalle on asetettu kaksi tavoitetta:

1. Edistää kestävien suhteiden muodostumista nykyisten ja tulevien ammattilaisten välillä ympäri maailmaa heidän amerikkalaisten kollegoiden kanssa.

2. Järjestää osallistujille mahdollisuuksia saada ensikäden tietoa Yhdysvaltain yhteiskuntajärjestelmästä, kulttuurista, taloudesta ja politiikasta.

IVLP-ohjelman esivaihe käynnistyi vuonna 1940 kun Nelson Rockefeller nimitettiin ulkoministeriön kaupallisten- ja kulttuuriasioiden koordinaattoriksi Amerikan tasavaltoihin. Varsinainen IVLP-ohjelma käynnistyi 1948 niin kutsutulla Smith-Mundt lailla, jonka hyväksyi Yhdysvaltain 80. kongressi. Lain keskeisimpänä sisältönä oli huoli Neuvostopropagandan kasvaneesta vaikutuksesta maailmassa. Siksi IVLP-ohjelmassa Yhdysvallat halusi ”edistää ymmärtämyksen lisäämistä Yhdysvalloista muissa maissa ja lisätä molemminpuolista ymmärrystä amerikkalaisten ja muiden maiden kansalaisten kanssa.”

Yli 300 nykyistä ja entistä valtionpäämiestä sekä hallituksen johtajaa on osallistunut IVLP-ohjelmaan. Suomesta tunnetuimpia alumneja ovat mm. tasavallan presidentti Sauli Niinistö (1992), presidentti Tarja Halonen (1983), sekä entiset pääministerit Harri Holkeri (1970), Paavo Lipponen (1974) ja Matti Vanhanen (1993).

Mutta seuraavat kolme viikkoa kuluvat perehtymällä Yhdysvaltain politiikkaan sekä vaalijärjestelmään, tapaamisiin poliitikkojen, viranomaisten ja kansalaisjärjestön edustajien kanssa. Matkareitti kulkee pääkaupunki Washington D.C.:n kautta Virginian, Indianan, Coloradon ja Pennsylvanian osavaltioihin. Pyrin kirjoittamaan blogiini päivittäin matkapäiväkirjaa sekä mietteitä Yhdysvaltain välivaaleista, joten muistakaahan seurata blogiani.

3 http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263213-valivaalimatka-osa-1-lahto#comments Donald Trump IVLP Välivaalit Yhdysvallat Yhdysvaltain kongressi Sat, 27 Oct 2018 08:49:13 +0000 Jani Kokko http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/263213-valivaalimatka-osa-1-lahto
Polarisaatio politiikassa ja yhteiskunnassa http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261698-polarisaatio-politiikassa-ja-yhteiskunnassa
Helsingin Sanomien toimittaja Juha Akkanen kirjoittaa kolumnissaan 9.9.2018, että polarisoituminen uhkaa Suomenkin politiikkaa. Itse kirjoituksesta ei tosin saanut kunnolla selvää, onko polarisoituminen Akkasen mielestä todella uhka vai ei. Hänen toimialallaanhan se ei sitä ole: mitä kärjekkäämmät vastakkainasettelut, sitä myyvämpiä tarinoita voi julkaista. Niinpä juuri media, eikä vain sosiaaalinen media, on myötävaikuttanut polarisaatioon kärjistymiseen enemmän kuin mikään muu, vaikka sen syvimmät syyt ovatkin yhteiskunnallisissa kehityskuluissa, jotka voimme nähdä vain osittain ja joita ymmärrämme huonosti jos ollenkaan, paitsi ehkä kauan jälkeenpäin.

Tämä aihe nostatti minussa kommentointitarpeen kuitenkin jo aikaisemmin, ja varsinaisen kimmokkeen sain muutama viikko niin ikään Helsingin Sanomista, sen Washingtonin kirjeenvaihtajan Laura Saarikosken artikkelista, jossa tämä esitteli graafia poliittisten mielipiteiden jakaantumisesta Yhdysvalloissa. Itse asiassa graafeja oli kaksi. Toinen kuvasi tämänhetkistä tilannetta, toinen tilannetta parikymmentä vuotta sitten. Niiden ero oli selkeä ja hälyttävä. Poliittinen ”keskusta” (jolla ei tarkoitettu sen nimistä puoluetta) oli dramaattisesti supistunut ja ääripäät vastaavasti kasvaneet, minkä lisäksi ne olivat myös etääntyneet toisistaan, tulleet entistä ”ääripäisemmiksi”.

Ilmiö ei itse asiassa ole Yhdysvalloissa uusi. Itse sain siitä havahduttavan opetuksen eräällä matkallani viitisentoista vuotta sitten ollessani vielä virassa ulkoministeriössä. Amerikkalainen, asioissa hyvin sisällä ollut tarkkailija kertoi, että Yhdysvaltain senaatin rakennuksessa oli niin sanottu ”conviviality room”, tila, jonne senaattorit voivat vetäytyä vapaahetkinään ja jossa heillä oli tilaisuus tutustua toisiinsa ja myös keskustella luottamuksellisesti aloitteista, joita sitten ajettaisiin yhteistyössä ”over the aisle” kuten sanonta siellä kuuluu. Tällainen yhteistyö on ollut Yhdysvalloissa äärimäisen keskeinen osa poliittista prosessia, koska siellä hallituksen ei tarvitse nauttia parlamentin luottamusta samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa.

Tämä ”conviviality room” oli jo 15 vuotta sitten alkanut jäädä tyhjäksi. Senaattorit eivät enää tarvinnet toisen puoleen apua, tai vaikka olisivat tarvinneetkin, eivät sitä halunneet tai uskaltaneet hakea. Jo silloin oli näkyvissä ääripäistymiskehitys, jossa suurin osa vaalipiireistä on erilaisilla vippaskonsteilla varmistettu jommankumman puolueen pysyväksi läänitykseksi, jolloin varsinainen vaalitaistelu käydään puolueen ehdokkaaksi pääsystä. Sen taas useimmiten voittaa suppean mutta aktiivisen puolueaktivistijoukon suosikki, usein sieltä änkyräisimmästä päästä.

Ilmiön perimmäinen syy ei tietenkään ollut eikä ole vaalipiirijako ja muut sellaiset seikat, vaan yhteiskunnassa syvemmällä tapahtuva polarisoituminen. Sen syitä on monia, ja kuten alussa tunnustin, niitä on mahdoton kaikkia nähdä, saati niiden merkitystä ymmärtää.

Suomessa ei olla yhtä pitkällä kuin Yhdysvalloissa ja meidän vaalijärjestelmämme ehkäisee (tai ainakin hidastaa) ihan samanlaisen asetelman syntymistä, mutta samalla tiellä kuitenkin ollaan. Kärkevää ja faktavapaata poliittista retoriikkaa on tosin aina ollut olemassa, ja on ollut aikoja jolloin se oli vielä kärkevämpää ja faktavapaampaa kuin nyt. Mutta kyllä tämä päättymässä oleva vaalikausi on merkinnyt vajoamista, etten sanoisi tietoista laskeutumista, uudelle, masentavalle tasolle, jolla ei ainoastaan ratsasteta etenevällä polarisaatiolla, vaan sitä tietoisesti lietsotaan.

Hallituskokoonpano on varmasti yksi, nimenomaan tällä vaalikaudella polarisoivaa kielenkäyttöä lisännyt syy. Vasemmiston ja oikeiston rajaviivan ylittävät hallituskokoonpanot olivat omiaan pirstomaan opposition ja vaimentamaan, ellei suorastaan hämärtämään ideologisen vastakohta-asetelmaa ja väittelyn kiihkeyttä. Tämä vaimennin poistui Sipilän hallituksen kokonpanon takia. Lisäksi siinä mukana olleet perussuomalaiset ja sitten näistä erkaantunut sinisten ryhmä oli omiaan kärjistämään kielenkäyttöä.

Tämä asetelma tuskin on kuitenkaan ollut ratkaiseva, eikä se ainakaan ole perussyy kielenkäytön karkeutumiseen ja henkilöön käyvien poliittisten hyökkäysten tavanomaistumiseen. Taustalla olevat syyt olisin taipuvainen jakamaan kahteen pääryhmään. Ensimmäinen on se tosiseikka, että myös Suomessa ovat yhteiskunnalliset vastakohdat aidosti kasvaneet, vaikka ne vielä ovatkin vähäisempiä kuin useimmissa muissa kehittyneissä maissa ja varsinkin anglosaksisessa maailmassa. Talouskriisin pitkittyminen lähes vuosikymmenen pituiseksi antoi tälle kehitykselle polttoainetta nimenomaan Suomessa.

Toinen syy tai syyryhmä on vaikeasti hahmottuva – tai ainakin minun on vaikea pukea se ytimekkäästi sanoiksi. Se ei myöskään ole kokonaan erillään edellä mainitusta, teknologisiin mullistuksien tuottamista työhön, toimeentuloon ja vaurauden jakautumiseen liittyvistä pelon ja epävarmuuden tunteista.

Ilmiön osatekijöitä näyttäisivät olevan äärimmäinen individualisoituminen yhteisyyden tunteen ja tarpeen kustannuksella, hedonismi, välittömän tarpeentyydytyksen vaatimus pitkän tähtäimen elämänhallinnan kustannuksella, sisäisen ja ulkoisen muuttoliikkeen ja kaupungistumisen aiheuttama juurettomuus ja yksinäisyys, jota korvaamaan on noussut ja nousee uudenlaisia, osin ”virtuaalisia” yhteisöjä, joissa perinteiset sopivaisuusnormit joko puuttuvat tai ovat korvautuneet jollain muulla, tähänastisen katsannon valossa jopa perversseillä uusilla ”normaaleilla”. Ja niin edelleen. Ehkä ne ovat lopunajan (ei kylläkään uskonnollisessa mielessä) merkkejä, ehkä ne ovat jonkin uuden aikakauden alkamisen merkkejä. Uusien ”maailmankausien” kuten ennen sanottiin, alkamiset ovat kuitenkin kutakuinkin aina sisältäneet väkivaltaisia murroksia, jopa aivan valtavaa väkivaltaa. Sekö on nyt edessä?

15 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261698-polarisaatio-politiikassa-ja-yhteiskunnassa#comments Kotimaa Eriarvoisuus Media Polarisaatio Valeuutiset Yhdysvallat Fri, 28 Sep 2018 08:30:41 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261698-polarisaatio-politiikassa-ja-yhteiskunnassa
USA:n johtama liittouma tappanut tuhansia siviilejä Syyriassa http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261475-usan-johtama-liittouma-tappanut-tuhansia-siviileja-syyriassa
On uutisia jotka julkaistaan näyttävästi ja toistuvasti, ja on uutisia jotka vain vilahtavat silmiemme ohi, koska ne nopeasti katoavat tai kadotetaan. Sotien ja kahinoiden siviiluhrien määristäkin uutisoidaan usein hyvin valikoidusti. Joskus kuitenkin jokin vähemmän valikoitu uutinen lipshahtaa läpi. Tässä yksi sellainen:

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jarjesto-yhdysvaltain-joht...

Kas niin. Aleppon pommitusten aikana tämän järjestön uutisia julkaistiin suomalaisessakin mediassa päivittäin, koska uhrit aiheutti sopiva taho. Yllä oleva linkki johtaa uutiseen, jonka näin sattumalta, ja joka sitten katosikin aika syvälle kyseisen median siviston uumeniin. Ilmeisesti siksi että syyllinen ei ole sopiva?

Oli miten tahansa niin järjestö väittää Yhdysvaltain johtaman liitouman tappaneen ilmaiskuissaan Syyriassa hyvän matkaa yli 3000 siviiliä. Yhdysvaltain johtama liittouma itse vähättelee asiaa, ja arvioi oikeaksi luvuksi vain hieman yli 1000 siviiliä.

On uutisia, joihin reagoimme voimakkaasti, ja on uutisia joihin emme reagoi  -   ja joita emme edes halua nähdä.

Syyrian kriisin uutisista meitä kiinnostavat vain ne, jotka voidaan suoraan tai epäsuorasti kytkeä Venäjään ja nähdä sotarikoksina ja julmuuksina.

Meidän oma puolemme, siis Yhdysvallat ja sen liittolaiset, voivat silpoa ilmaiskuissaan tuhansia viattomia siviiejä asian hetkauttamatta meitä lainkaan. Ei ole väliä onko uhreja liittouman myöntämät reilut 1000 siviiliä, vai järjestön väittämät yli 3000 siviiliä, koska ollaan oikealla asialla ja oikealla puolella.

Eikö niin?

Tosin Syyrian siviiluhrien lukumäärä on tiettävästi erittäin alhainen verrattuna Mosulin uhrilukuihin. Joidenkin brittilähteiden mukaan Mosulissa USA:n johtaman liittouman pommitusten ja raketti-iskujen seurauksena menehtyi jopa 40 000 siviiliä.

Mosulissa Venäjä ei ollut osallisena, joten Mosulin pitkälliset taistelut ja pommitukset saatiin suorittaa lähes täydellisessä uutispimennossa ja ainakin lähes täydellisessä suomalaisessa uutispimennossa.

Mutta että Syyriassa Yhdysvalttain liittouma jopa itse myöntää listineensä yli 1000 siviili? Eikä asia kiinnosta meitä pätkän vertaa!

Oi aikoja, oi tapoja.

Jätän kommentoinnin avoimeksi, jotta isänmaallinen väki saa rauhassa kertoa muille lukijoille millainen putinisti ja Venäjä-mielinen mies tämä Pekka Siikala oikeasti on.

Suotakoon minulle kuitenkin anteeksi se, että olen niin vanhanaikainen etten kykene näkemään enkä hyväksymään oikeutettuja siviiluhreja, joita USA:n johtaman liittouman siviiluhrit ilmeisesti ovat.

Vai ovatko sittenkään?

Ei huolta. Te kyllä tiedätte. Olen siitä aika varma.

0

On uutisia jotka julkaistaan näyttävästi ja toistuvasti, ja on uutisia jotka vain vilahtavat silmiemme ohi, koska ne nopeasti katoavat tai kadotetaan. Sotien ja kahinoiden siviiluhrien määristäkin uutisoidaan usein hyvin valikoidusti. Joskus kuitenkin jokin vähemmän valikoitu uutinen lipshahtaa läpi. Tässä yksi sellainen:

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jarjesto-yhdysvaltain-johtaman-liittouman-ilmaiskuissa-syyriaan-kuollut-yli-3-300-siviilia/7085356#gs.VudSZ6s

Kas niin. Aleppon pommitusten aikana tämän järjestön uutisia julkaistiin suomalaisessakin mediassa päivittäin, koska uhrit aiheutti sopiva taho. Yllä oleva linkki johtaa uutiseen, jonka näin sattumalta, ja joka sitten katosikin aika syvälle kyseisen median siviston uumeniin. Ilmeisesti siksi että syyllinen ei ole sopiva?

Oli miten tahansa niin järjestö väittää Yhdysvaltain johtaman liitouman tappaneen ilmaiskuissaan Syyriassa hyvän matkaa yli 3000 siviiliä. Yhdysvaltain johtama liittouma itse vähättelee asiaa, ja arvioi oikeaksi luvuksi vain hieman yli 1000 siviiliä.

On uutisia, joihin reagoimme voimakkaasti, ja on uutisia joihin emme reagoi  -   ja joita emme edes halua nähdä.

Syyrian kriisin uutisista meitä kiinnostavat vain ne, jotka voidaan suoraan tai epäsuorasti kytkeä Venäjään ja nähdä sotarikoksina ja julmuuksina.

Meidän oma puolemme, siis Yhdysvallat ja sen liittolaiset, voivat silpoa ilmaiskuissaan tuhansia viattomia siviiejä asian hetkauttamatta meitä lainkaan. Ei ole väliä onko uhreja liittouman myöntämät reilut 1000 siviiliä, vai järjestön väittämät yli 3000 siviiliä, koska ollaan oikealla asialla ja oikealla puolella.

Eikö niin?

Tosin Syyrian siviiluhrien lukumäärä on tiettävästi erittäin alhainen verrattuna Mosulin uhrilukuihin. Joidenkin brittilähteiden mukaan Mosulissa USA:n johtaman liittouman pommitusten ja raketti-iskujen seurauksena menehtyi jopa 40 000 siviiliä.

Mosulissa Venäjä ei ollut osallisena, joten Mosulin pitkälliset taistelut ja pommitukset saatiin suorittaa lähes täydellisessä uutispimennossa ja ainakin lähes täydellisessä suomalaisessa uutispimennossa.

Mutta että Syyriassa Yhdysvalttain liittouma jopa itse myöntää listineensä yli 1000 siviili? Eikä asia kiinnosta meitä pätkän vertaa!

Oi aikoja, oi tapoja.

Jätän kommentoinnin avoimeksi, jotta isänmaallinen väki saa rauhassa kertoa muille lukijoille millainen putinisti ja Venäjä-mielinen mies tämä Pekka Siikala oikeasti on.

Suotakoon minulle kuitenkin anteeksi se, että olen niin vanhanaikainen etten kykene näkemään enkä hyväksymään oikeutettuja siviiluhreja, joita USA:n johtaman liittouman siviiluhrit ilmeisesti ovat.

Vai ovatko sittenkään?

Ei huolta. Te kyllä tiedätte. Olen siitä aika varma.

25 http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261475-usan-johtama-liittouma-tappanut-tuhansia-siviileja-syyriassa#comments Lännen ilmaiskut Lehdistö Siviiliuhrit Sota Syyriassa Yhdysvallat Mon, 24 Sep 2018 09:36:23 +0000 Pekka Siikala http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261475-usan-johtama-liittouma-tappanut-tuhansia-siviileja-syyriassa
Maa, jossa lipun kantaminen on rikos http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261428-maa-jossa-lipun-kantaminen-on-rikos
Pidätykset ja uudet mielenilmausmuotoja

Yli 300 ihmistä on vankina Nicaraguassa huhtikuussa alkaneen mielenosoitusaallon seurauksena. Luku on nicaragualaisista ihmisoikeusjärjestöstä. Nicaraguan hallinto myöntää, että vankiloissa on 204 vankia (lue: mielenosoittajia). Ero on siinä, että toisin kuin kansalaisjärjestöt jotka puhuvat mielipide- ja poliittisista vangeista, Ortegan hallinto puhuu heistä terroristeina. ”Meillä ei ole poliittisia vankeja”, Ortega sanoi ulkomaiselle tiedotusvälineelle.

Ihmisoikeusjärjestöt saavat jatkuvasti ilmoituksia pidätetyistä oppositioaktivisteista ja kidutuksista. Olen lukenut karmeita tarinoita. Osa oppositioaktiveista on piilopaikassa. Myös tavallisia ihmisiä pidätettään naurettavista syistä. Syyskuun alusta lähtien Nicaraguassa on ollut sinivalkoisten ilmapallojen kampanja. Opposition mielenosoituksissa ei näy muita lippuja kuin Nicaraguan kansallislippu, josta on tullut monille sandinisteille kuin punainen vaate. Noh, ainakin 10 nuorta joutui vastamaan viranomaisille ilmapallojen vapauttamisesta.

Koska Ortegan hallinnon terrori ja vainot ovat ollut viime aikoina erittäin vakavia ja jo mielenosoitukseen osallistumisesta voi joutua pidätetyksi, on keksitty uusia mielenilmausmuotoja, kuten sinivalkoisten kenkien roikuttaminen sähkölinjoista. Tuon mielenilmauksen tekemisestä on vaikea jäädä kiinni.

Maanvaltaukset

Pari kuukautta sitten Ortegan kannattajat valtasivat etupäässä yksityisomistuksessa olevia maita. Heille luvatiin, että jos he osallistuisivat taistelussa Ortegan hallintoa vastustavia mielenosoittajia vastaan, he saisivat maanomistuspapereita. Ihmiset pystyttivät hökkeleitä ja suojautuivat eri keinoin. Siellä täällä näkyi sandinistipuolueen lippuja ja kylttejä, joissa vannotiin, että Ortega ei lähde mihinkään. Osa maanvaltajista oli rikollisten kiristyskohteena. Maanomistuspapereiden sijasta eilen kahteen maanvaltausalueeseen saapuivat poliisit ja puolisotilaalliset kaivurin kera, ja noin 4000 perhettä poistettiin väkivalloin heidän itse rakentamistaan hökkeleistä. Niillä ihmisillä ei ole paikkaa mihin mennä. He uskoivat Ortegan kannattajien sanoihin. Maanvaltaus oli väärin, ja väärin on myös käyttää köyhien ihmisten ahdinkoa omien poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sillä välin Ortega ja hänen perheensä jatkavat paikoillaan istumista, ihan kuin Nicaraguassa ei olisi tapahtunut mitään ihmisoikeusrikoksia tai rikoksia ihmisyyttä vastaaan. Ortega ja hänen kannattajansa väittävät yhä, että maassa oli oikeiston vallankaappausyritys.  Toistaiseksi ainostaan yksi puolisotilaallinen, mies joka tappoi brasilialaisen lääkäriopiskelijan, on vangittuna (sanotaan, että hän on vangittu), koska toisin kuin eri mieltä olevien kohdalla, Nicaraguan viranomaiset eivät ole esittäneet miestä julkisuudessa.

Nicaragua eristäytyy

Ortega uhittelee ja jatkaa retoriikkaansa eri mieltä olevia vastaan. Eilen Ortega sanoi, että ne yrittäjät jotka osallistuvat yleislakkoihin, ovat yhteistyössä vallankaappaajien kanssa ja heidän pitäisi valmistautua siihen, että poliisi tulee yrityksiin "neuvottelemaan". Ortegan sanoja on tulkittu uhkauksena yrittäjiä vastaan.

Ortega on omalla tehottomuudellaan viemässä Nicaragua taloudelliseen rappioon ja kansainvälliseen eristykseen. Amerikan valtioiden pääsihteeri Luis Almagro puhui jo viime viikolla Nicaraguan diktatuurin tukahduttamisesta ennen kuin se vie maan kuiluun. Almagro oli ollut tähän asti hyvin varovainen Ortegan hallinnon suhteen. Muutos Almagron puheissa johtuu siitä, että Ortega on kieltänyt Amerikan valtioiden tarkkailutyöryhmältä pääsyn maahan. Viime lokakuussa Amerikan valtioiden maat päättivät työryhmän perustamista seuraamaan Nicaraguan tilannetta. Työryhmä koostuu 12 Amerikan maan edustajista. Nuo maat ovat: Argentiina, Brasilia, Kanada, Chile, Kolumbia, Costa Rica, Ecuador, Estados Unidos, Guyana, Meksiko, Panama ja Peru.

Ensi viikolla USA:n senaatti päättää senaattori Bob Méndezin laista, jolla asetetaan lisää rangaistuksia Ortegan hallinnon viranomaisille. Lain tarkoitus on myös painostaa Ortegaa järjestämään ennenaikaisia vaaleja, ja se, että kaikki ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneet joutuisivat vastaamaan rikoksista. Jos laki hyväksytään, se tulee hankaloittamaan nykyistäkin enemmän Ortegan hallintoa.

Venezuelan Maduron uusin kohu

Venezuelasta sen verran, että presidentti Nicolás Maduro kävi viime viikolla Kiinassa lainaamassa lisää rahaa öljytuotantoa varten. Hän ei saanut niin paljon kuin toivoi, mutta kiinalaiset saavat nyt mennä Venezuelaan tutkimaan ja hyödyntämään kolme öljykenttää! Onhan Venezuelan jollain tavoin maksettava velkansa kiinalaisille.

Tulomatkalla Maduro kävi Istambulissa ja sieltä levisi somessa video, jossa Maduro on syömässä lihaa huippukokin ravintolassa. Koska moni venezuelalainen näkee nälkää ja lähtee maasta pakoon koska Venezuelassa ei ole turvallista ja hyvää asua, niin skandaali oli valmis. Sellaiset "vasemmistojohtajat" tekevät hallaa kaikille vasemmistolaisille. Koska moni vasemmistolainen Euroopassakin kääntää selkänsä noiden "vasemmistojohtajien" ihmisoikeusrikoksille, uskottavuus vasemmistoa kohtaan heikkenee. Totuuden nimissä pitää sanoa, että Latinalaisessa Amerikassa myös oikeistolaisista johtajista on monia surullisia esimerkkejä. Silti Maduro ja Ortega kilpailevat omassa luokassaan. Kaikissa Latinaisen Amerikan maissa ihmisiä ei laiteta vankilaan vain koska he esimerkiksi ovat tehneet parodiaa presidentistä. Venezuelassa kahta palomiesta uhkaa 20 vuoden vankeustuomio, koska eräässä kuvaamassa videossaan he kutsuvat aasia Maduroksi.

Nicaragua muistuttaa päivästä toiseen entistä enemmän Venezuelaa.

0 http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261428-maa-jossa-lipun-kantaminen-on-rikos#comments Ihmisoikeudet Nicaraguassa Nicaraguan kriisi Venezuela Yhdysvallat Sun, 23 Sep 2018 09:53:08 +0000 Ana María Gutiérrez Sorainen http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261428-maa-jossa-lipun-kantaminen-on-rikos
Kohti välivaaleja http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261258-kohti-valivaaleja
Yhdysvalloissa puolueiden esivaalit ovat päättyneet ja kampanjakoneistot siirtyvät todelliseen vaalitaisteluun, joka huipentuu marraskuun 6. päivänä. Tuolloin amerikkalaiset valitsevat 435-jäsenisen edustajainhuoneen, 33 senaattoria 100-paikkaiseen senaattiin sekä 39 osavaltion ja territorion kuvernöörit. Lisäksi kahdessa osavaltiossa järjestetään poikkeuksellisesti täytevaalit senaatin osalta. Minnesotassa Al Franken (dem.) siirtyi syrjään kesken kauden ahdisteluskandaalin seurauksena ja Thad Cochran (rep.) Missisipistä vetosi terveyssyihin erotessaan senaatista.

Osavaltiotasolla kansalaiset pääsevät valitsemaan uudet edustajat 87 lainsäädäntöelimeen 99:sta. Osavaltioiden sisäiset vaalit ovat sikäli merkittävät, että nyt valittavat kuvernöörit ja lainsäädäntöelimet pääsevät päättämään uusista vaalipiirirajoista vuoden 2020 väestölaskennan perusteella. Valtapuolueen kannatuksen maksimointi on johtanut monissa osavaltioissa varsin luovaan vaalipiirijakoon ja oletettavissa on, että ainakin vaa’ankieliosavaltioissa republikaanit pyrkivät piirtämään vaalipiirirajat heille suosiollisiksi.

Näissä äänestyksissä luulisi olevan jo tarpeeksi valittavaa mutta välivaaleissa kansalaiset pääsevät äänestämään myös pormestareista, useista paikallishallinnon virkamiehistä sekä osavaltio- ja paikallistason aloitteista. Valinnanvarasta huolimatta äänestäjät eivät juurikaan innostu välivaaleista ja äänestysaktiivisuus pyörii noin 40 prosentissa.

Edelliset eli vuoden 2014 välivaalit olivat kahdella tavalla historialliset. Ensinnäkin vaaleissa käytettiin enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin, huikeat 3,7 miljardia dollaria. Huima rahankäyttö puolestaan tuotti alhaisimman äänestysprosentin, 36,4%, sitten vuoden 1942. Saa nähdä jatkuuko nämä trendit myös vuonna 2018.

Edustajainhuone

Vuoden 2016 vaaleissa edustajainhuoneen voimatasapaino asettui republikaanien eduksi 241-194. Demokraattien tulisi lisätä edustajamääräänsä 24:llä saavuttaakseen enemmistön eli 218 kongressiedustajaa. Vahvasta kaksipuoluejärjestelmästä johtuen merkittävä enemmistö paikoista jakaantuu tasaisesti sekä republikaaneille että demokraateille ja todellisen vaalitaistelun kohteena on noin 70 paikkaa. Demokraattien mahdollisuuksia saavuttaa enemmistö tukee se, että suurin osa noista noin 70 paikasta on tällä hetkellä republikaanien hallussa. Näin demokraatit eivät joudu käyttämään resursseja niinkään omien paikkojensa puolustamiseen vaan voivat hyökätä.

Nykyisistä republikaanien hallitsemista paikoista kahdeksan näyttää melko varmasti siirtyvän demokraateille. Heidän vaalikamppailuaan suosii se, että nykyinen edustaja (rep.) on siirtynyt syrjään ja paikka on tässä suhteessa aivan avoin. Tällaisia vaalipiirejä ovat lännessä mm. Kalifornian 49., Nevadan 3. ja Arizonan 2. kongressivaalipiiri, jossa tehtävänsä on jättänyt Martha McSally (rep.) pyrkiäkseen senaattiin. McSally oli yksi McCainin potentiaalisia seuraajia senaattorin menehdyttyä viime kuussa.

Itärannikolla mielenkiintoinen tilanne on Virginian 10. kongressivaalipiirissä. Vaalipiiri on muodostettu vuonna 1952 ja siitä lähtien edustaja on ollut kuutta vuotta lukuun ottamatta republikaani. Kuitenkin edellisissä presidentinvaaleissa äänestäjät suosivat selkeästi demokraattien Hillary Clintonia ja ovat äänestäneet enemmän demokraattien ehdokkaita osavaltion johtohenkilöiksi. Barbaba Comstock (rep.) tulee todennäköisesti häviämään Jennifer Wextonille (dem.).

Floridassa 27. kongressivaalipiiri näyttää myös kallistuvan demokraateille. Vaalipiiri käy malliesimerkiksi vähemmistöjen ratkaisevat roolista vaalituloksessa. Floridan 27. vaalipiiri muodostettiin vasta vuonna 2012 ja sen ainoana edustajan on ollut Ileana Ros-Lehtinen (rep.). Vaalipiiri sijaitsee hyvin vahvasti demokraattien hallitsemalla alueella mutta Ros-Lehtisen etuna on ollut ”Pikku Havannan” sijoittuminen vaalipiiriinsä. Yleisesti latinot tukevat enemmän demokraatteja mutta kuubalaisamerikkalaiset ovat vannoutuneita republikaanien tukijoita, johtuen republikaanien tiukasta suhtautumisesta Castrojen johtamaan Kuubaan. Ros-Lehtinen ilmoitti ettei pyri uudelle kaudelle ja republikaanit valitsivat ehdokkaaksi Maria Salazarin. Salazar on tunnettu televisiokasvo mutta nyt voittoa ei näytä tuovan edes hänen tunnettavuutensa yhdistettynä kuubalaisamerikkalaisten tukeen. Donna Shalalalla (dem.) onkin hyvät mahdollisuudet voittaa vaalit ja nousta edustajainhuoneeseen.

Gallupeissa 30 vaalipiiriä on kannatuksellisesti tasoissa ja näistä ainoastaan kaksi on nykyisin demokraattien hallussa. Näistä kongressivaalipiireistä demokraatit pyrkivät hakemaan vahvaa kannatusta perinteisissä sinisissä osavaltioissa kuten Kaliforniassa ja Minnesotassa. Kalifornian 10., 25., 39. ja 48. sekä Minnesotan 1., 2., 3. ja 8. kongressivaalipiirit ovat hyviä esimerkkejä republikaanien hallitsemista, suurten kaupunkien ulkopuolisista vaalipiireistä, joissa demokraatit ovat onnistuneet nostamaan kannatustaan. Demokraatit ovat pyrkineet hyödyntämään presidentti Trumpin vastaista liikehdintää ja tämä on toiminut osittain. Ruohonjuuritason kansalaisaktivismi on innostanut liberaaleissa osavaltioissa erityisesti vasemmistolaisesti ajattelevia nuoria.

Elokuussa aloitetuissa mittauksissa todennäköisyys demokraattien vaalivoitolle on ollut reilusti yli 70 prosenttia. Onkin todennäköistä, että tammikuussa presidentti Trump saa vastaansa demokraattien hallitseman edustajainhuoneen. Tällöin saattaa myös presidentin viraltapanoprosessi nytkähtää eteenpäin.

Senaatti

Mitä edustajainhuone edellä niin sitä senaatti perässä, sillä myös kongressin ylempi kamari on republikaanien hallussa paikoin 51-49. Demokraattien tulisikin saavuttaa kaksi lisäpaikkaa enemmistöön mutta tämä näyttää varsin epätodennäköiseltä. Demokraatit joutuvat puolustamaan peräti kymmentä paikkaa Donald Trumpin voittamissa osavaltioissa ja ainoastaan kolme republikaani senaattoria eläköityy tällä kierroksella ja jättää paikkansa avoimeksi.

Utahissa senaatin vahva mies Orin Hatch (rep.) siirtyy syrjään ja mormonien hallitsema osavaltio tulee suurella todennäköisyydellä valitsemaan hänen seuraajakseen Mitt Romneyn (rep.). Arizonassa presidentti Trumpin vastustajana tunnettu Jeff Flake (rep.) ei pyri jatkokaudelle hänen paikkaansa demokraatit tähtäävät tosissaan. Pyrkimys on hyödyntää Flaken kritiikkiä Trumpia kohtaan ja yhdistää se osavaltion vähemmistöjen aktivointiin. Tennesseessä Bob Corker (rep.) luopuu tehtävästään ja seuraajaa on pidetty varmasti republikaanina. Kuitenkin demokraatit ovat asettaneet ehdolle osavaltion entisen, hyvin suositun, kuvernöörin Phil Bredesenin (dem.) ja tilanne ehdokkaiden välillä on aivan tasassa. Arizona ja Tennessee voivatkin olla demokraateille mieluisia yllätyksiä. Myös Teksasissa voi tapahtua yllätys, sillä viimeisten galluppien perusteella Ted Cruz (rep.) on menettänyt kannatustaan Beto O’Rourkelle (dem.). Näillä paikoilla demokraatit saavuttaisivat enemmistön.

Mutta. Sitten on kuitenkin se mutta. Demokraatit ovat menettämässä paikkansa Indianan, Montanan, Pohjois-Dakotan ja Länsi-Virginian osavaltioissa. Kaikki edellä mainitut osavaltiot äänestivät Mitt Romneya vuoden 2012 presidentinvaaleissa ja Donald Trumpia vuonna 2016. Erityisesti Pohjois-Dakotan Heidi Heitkamp (dem.) ja Länsi-Virginian Joe Manchin III (dem.) ovat suurimmassa vaarassa pudota sillä näissä kahdessa osavaltiossa Trumpin voittomarginaali oli suurin.

Perinteisesti punaisessa Missourissa Claire McCaskill (dem.) pystynee säilyttämään paikkansa. Tilanne on varsin täpärällä mutta McCaskill on saanut vetoapua yllättävältä suunnalta. Osavaltion Libertaarinen puolue on asettanut ehdolle Japhet Campbellin ja hän on viemässä perinteisesti republikaaneille kuuluvia ääniä. McCaskill on myös onnistunut keräämään republikaanien vastustajaansa nähden nelinkertaisen vaalibudjetin.

Jos pitäisi valita yksi vaaliasetelma, jota tarkkailla välivaaleissa niin se on ruostevyöhyke. Ruostevyöhykkeen neljästä osavaltiosta Pennsylvania, Michigan ja Wisconsin ovat muodostaneet demokraattien sinisen muurin Ohion ollessa vaa’ankielenasemassa. Vuoden 2016 presidentinvaaleihin asti Wisconsin äänesti aina demokraattienehdokasta vuodesta 1988 lähtien ja Michigan sekä Pennsylvania vuodesta 1992 lähtien. Näissä kolmessa osavaltiossa Donald Trumpin voittomarginaali oli todella pieni: Michiganissa 0,22%, Pennsylvaniassa 0,72% ja Wisconsinissa 0,76%.

Tammy Baldwin (dem.) Wisconsinista, Debbie Stabenow (dem.), Michiganista, Bob Casey (dem.) ja Sherrod Brown (dem.) Ohiosta ovat kaikki pyrkimässä jatkokaudelle. Mikäli republikaanit onnistuisivat voittamaan edes yhdenkin paikan demokraateilta, voitaisiin sitä pitää Trumpismin voittona ja osoituksena ideologian juurtumisesti demokraattien kannatusalueelle. Demokraattisenaattorin tappio missä tahansa ruostevyöhykkeen osavaltiossa aiheuttaisi puolueelle lisäpaineita vahvistaa asemiaan vuoden 2020 presidentinvaaleissa. Ilman ruostevyöhykkeen takaisinvaltausta ei demokraattia tulla valitsemaan Valkoiseen taloon.

Toki demokraateilla on myös mahdollisuus horjuttaa presidentti Trumpin asemaa voittamalla republikaaniset kuvernöörit ruostevyöhykkeellä. Michiganin Rick Snyder (rep.) ja Ohion John Kasich (rep.) eivät pyri jatkokaudelle ja tämä suosii haastajia. Wisconsinissa Scott Walkerin (rep.) suosio on romahtanut ja hän on tällä hetkellä kyselyiden perusteella tasoissa demokraattihaastajan kanssa. Luonnollisesti kuvernööristrategia edellyttää Pennsylvanian Tom Wolfin (dem.) pysymistä vallassa.

0 http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261258-kohti-valivaaleja#comments Demokraattinen puolue Donald Trump Republikaaninen puolue Välivaalit Yhdysvallat Fri, 21 Sep 2018 06:00:00 +0000 Jani Kokko http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261258-kohti-valivaaleja
Republikaanit ovat Yhdysvaltain kurjaliston puolue – Demokraatit eliitin http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261197-republikaanit-ovat-yhdysvaltain-kurjaliston-puolue-demokraatit-eliitin
Republikaanit ovat Yhdysvaltain kurjaliston puolue – Demokraatit eliitin

Politiikka rikki - maailmankirjat sekaisin

Presidentti Obaman toisen presidenttikauden aikana 2012-2016 Yhdysvaltain kansalaisten elinikäodote laski 78,9:stä 78,6:een, johtuen osittain ”epätoivokuolemien” lisääntymisestä.  Epätoivokuolemiin (”deaths of despair”) luetaan alkoholista ja huumeidenkäytöstä aiheutuneet kuolemat sekä itsemurhat.

Syrjäisten ja taantuvien alueiden varhentuneet kuolemat painoivat elinikäodotetta alas, ”kumoten” yleisen trendin vaikutuksen:

elinikäodote on itse asiassa nousussa useissa osissa Yhdysvaltoja, erityisesti kaupunkialueilla, mutta hyvä ei heijastu maan syrjäisiin osiin ja sydänmaille.

Väestön terveydentila vaikuttaa äänestämiseen?

Kolumbian yliopiston Irving Medical Centerin tutkijat pureutuivat väestötilastojen kertomaan ja vertasivat näin koottuja alueellisia tietoja ihmisten äänestyskäyttäytymiseen vuosien 2008 ja 2016 vaaleissa.  Tarkastelun kohteena oli kaikkiaan 3.112:n Yhdysvaltalaisen maakunnan äänestys- ja kuolleisuustilastot.

Tutkijoiden tavoitteena oli selvittää, voiko terveydentilan väestöllinen heikkeneminen tietyissä osissa maata selittää, miksi Donald Trump voitti paikan Valkoisessa talossa.

Lukuisten sosiologisten selvitysten ja yleisen poliittisen arvion mukaan Trumpin voitosta voidaan kiittää osittain äänestäjiä, jotka uskovat jääneensä taloudellisessa ja sosiaalisessa mielessä jälkeen muusta maasta.  Tällaisia väestöryhmiä ovat erityisesti valkoiset työläiset, vanhemmat sekä heikosti koulutetut kansalaiset, jotka asuvat syrjäisillä haja-asutusalueilla – tai taantuvilla teollisuusseuduilla, ns. ruostevyöhykkeellä.  Heidän keskuudessaan kasvanut maahanmuuttovastaisuus ja maan rodullinen kahtiajakoisuus ovat usein mainittuja selityksiä, toteavat tutkimusraportin Journal of General Interest Medicine –aikakauslehdessä julkaisseet tutkimuksen tekijät.

Äänestäjien terveydentilaa on harvemmin nähty selittävänä tekijänä äänestyskäyttäytymiselle.

Ruostevyöhyke ja muut taantuvat alueet – myös ihminen kärsii

Tutkijat määrittivät äänestäjien terveydentilaa muun muassa sellaisten muuttujien kuin sairasvakuutuksen kattavuuden, maakunnan kuolleisuuslukujen sekä niin sanottujen epätoivokuolemien (alkoholi, huumeet ja itsemurhat) avulla.

Vuosien 2012 ja 2016 välillä elinikäodote laski Yhdysvalloissa 0,3 vuotta, ja näkyvänä tekijänä muiden faktorien joukossa olivat ”epätoivokuolemien” kaksinkertaistuminen vuosien 2000 ja 2015 välillä.

”Tutkimusdatan perusteella voimme sanoa, että muutokset elinikäodotteessa olivat itsenäinen tekijä äänestäjien päätöksenteossa”, kertoo tohtori Lee Goldman, joka toimii Kolumbian yliopiston UIMC:n dekaanina a laitoksenjohtajana.

”Meidän ei pitäisi aliarvioida sitä, kuinka huomattava osa Yhdysvalloista on jäänyt jälkeen terveydentilan suhteen.  Ei ole siis lainkaan yllättävää, että terveyteen liittyvä eriarvoistuminen näkyy äänestyskäyttäytymisessä”, hän toteaa.

”Heikentynyt terveydentila näyttää johtavan tyytymättömyyden, lannistumisen, epätoivon ja pelon lisääntymiseen.  Nämä kaikki ovat tuntemuksia, joihin presidentti Trumpin kannattajat ovat voineet samaistua”, väittää Goldman.

Kurjat kuuluvat republikaanien leiriin

Verrattaessa Trumpin 2016 saamia ääni republikaaniehdokas John McCainin vuoden 2008 vaaleissa saamiin, Trumpilla oli suuremmat prosenttiosuudet kerätyistä äänistä peräti 83,3 prosentissa maakunnista.

Tutkimusaineisto myös paljastaa, että noissa maakunnissa kuolleisuus oli keskimäärin 15 % korkeampaa kuin niissä maakunnissa, joissa demokraatit olivat voitokkaampia.

Itsemurhien, huumeiden ja alkoholin aiheuttamat epätoivokuolemat olivat 2,5 kertaisia maakunnissa, joissa republikaanien kannatus oli korkeampaa kuin demokraattien voittamissa maakunnissa.

Mainitaan vielä, että Michiganin, Pennsylvanian ja Wisconsinin osavaltioissa, joissa demokraattiehdokas Hillary Clinton sai merkittävää menestystä, eliniänodote on jatkanut tarkasteluajanjakson kuluessa nousuaan.

Jakautumiskehitys joka voi järisyttää muutakin kuin Valkoista taloa

Tutkijat esittävät omia varaumiaan tutkimusdatan osoittamien tosiseikkojen pohjalta tehtäviin liian suorasukaisia johtopäätöksiä kohtaan, mikä onkin täysin paikallaan.

Mutta he tulkitsevat, että tähän laajaan läpileikkaustietoon perustuva tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että  äänestäjien terveydentilan on ”huojuttanut” Yhdysvaltain vaalien tulosta.

”Tutkimuksemme perusteella esitämme, että jos kansalaisten terveydentila on niin huomattavassa epäsuhteessa, että se vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen presidentinvaaleissa, tällä voi olla huomattavasi laajempiakin vaikutuksia maamme tulevaisuuteen, kuin mitä olemme osanneet kuvitella, olipa oma poliittinen vakaumuksemme millainen tahansa”, professori Goldman päättelee.

”Samalla se myöskin korostaa miten paljon meillä on vielä tehtävää terveydentilaan liittyvän eriarvoisuuden pienentämiseksi”.

Lähde: Newsweek/Microsoft, 05.09.2018.

Erään toisen osallistuvaan tarkkailuun perustuvan tutkimuksen mukaan lääkärit keskeyttävät potilaan ja lakkaavat kuuntelemasta häntä 11 sekunnin kuluttua.  Tämä keskimääräinen 11 sekunnin aika on saatu laajassa nauhoitettuja vastaanottotilanteita analysoineessa tutkimuksessa, joka julkaistiin Yhdysvalloissa 22.07.2018.

Karut tulokset tulivat julkisuuteen The Journal of General Internal Medicine –aikakauskirjassa.  Linkki: JGIM 2.7.2018; https://link.springer.com/article/10.1007/s11606-018-4540-5

”Tutkimustulokset osoittavat, että olemme varsin kaukana potilaskeskeisetä hoitotavasta”, toteaa tutkimushankkeen johtaja Naykky Sing Ospina.  Tutkijat analysoivat 112 nauhoitettua lääkärin ja asiakkaan välistä kohtaamista yleislääkärin vastaanotolla Minnesotassa ja Wisconsinissa.  – Huomattakoon, kuten edellä todettiin: Wisconsin (ja osin Minnesota) kuuluu edistyneisiin pohjoisiin osavaltioihin.

Tutkimusaineiston mukaan lääkärit käyttivät ainoastaan keskimäärin 11 sekuntia asiakkaiden kuvaukseen syistä, minkä vuoksi he olivat hakeutuneet vastaanotolle, ennen kuin he keskeyttivät asiakkaan.

Peräti 67 prosenttia lääkäreistä keskeytti asiakkaan puheen ja vain 37 prosenttia edes kysyi jotain ohjatakseen asiakasta suoraan keskustelun ytimeen.  Erikoislääkärit antoivat vielä vähemmän aikaa potilaalle kuin ensihoidon lääkärit, mahdollisesti siksi että erikoislääkärit olivat usein saaneet ennakkotiedot tapauksesta ennen asiakkaan tuloa.

Fakta

26 miljoonaa yhdysvaltalaista on sairasvakuutusjärjestelmän ulkopuolella.

Yhdysvaltain terveydenhuoltokustannukset asukasta kohden ovat (Maailmanpankin mukaan, 2014)

9.400 dollaria/vuosi.

Vertailulukuja:

Ruotsi 6.608 dollaria;

Australia 6.031 $;

Saksa 5.411 $;

Kanada 5.292. $;

Ranska 4.959 $;

Iso-Britannia 3.935 $ ja

Japani 3.030 $.

Suomen menot olivat googlella saadun tiedon mukaan 3.700 $.

Terveysmenojen osuus maan BKT:stä (Maailmanpankki):

Yhdysvallat 17,1 %

Ruotsi 11,8 %

Ranska 11,4 %

Saksa 11,2 %

Kanada 10,7 %

Japani  10,2 %

Australia 9,3 %

Iso-Britannia 9,0 %

Julkisen rahoituksen osuus kaikista terveydenhuoltomenoista (Maailmanpankki, 2014):

Ruotsi 84 %; Australia 68 %:

Japani, Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Kanada näiden välisessä maastossa.

Yhdysvallat: 48 %.

Vastasyntyneiden ELINIÄNODOTE

(2015 syntyneillä, WHO):

Teollisuusmaiden kärjessä Japani 83,7 vuotta;

Australia 82,8

Ruotsi 82,4

Ranska 82,4

Kanada 82,2

Iso-Britannia 81,2

SUOMI 81,1

Saksa 81,0

YHDYSVALLAT 79,3 vuotta

PS:

Kylmä sota päättyi jouluna 1991.  Joululahja ihmiskunnalle.

Siitä on nyt kulunut täydet 26 vuotta.

Yhdysvalloissa Post Cold War Era (Kylmän sodan jälkeisenä aikana) on presidenttinä toiminut kuusi miestä, kolme republikaania ja kolme demokraattia.

Mutta faktisia valtavuosia on ollut seuraavasti:

1992-1993 G. Bush vanhempi = 1 vuosi

1993-2001 Bill Clinton              = 8 vuotta

2001-2009 G.W. Bush jr           = 8 vuotta

2009-2017 Barack Obama       = 8 vuotta

2018 - edelleen D.J. Trump     = 1 vuosi

Yhteensä = 26 vuotta,

josta vallassa DEMOKRAATTI  = 16 vuotta

josta vallassa REPUBLIKAANI  = 10 vuotta

Yhdysvallat on Post CW -kaudella muotoutunut enemmän demokraatin johdossa ollessa, kuin republikaanin.  Mitä se merkitsee?

Lopputulos ratkaisee.

0

Republikaanit ovat Yhdysvaltain kurjaliston puolue – Demokraatit eliitin

Politiikka rikki - maailmankirjat sekaisin

Presidentti Obaman toisen presidenttikauden aikana 2012-2016 Yhdysvaltain kansalaisten elinikäodote laski 78,9:stä 78,6:een, johtuen osittain ”epätoivokuolemien” lisääntymisestä.  Epätoivokuolemiin (”deaths of despair”) luetaan alkoholista ja huumeidenkäytöstä aiheutuneet kuolemat sekä itsemurhat.

Syrjäisten ja taantuvien alueiden varhentuneet kuolemat painoivat elinikäodotetta alas, ”kumoten” yleisen trendin vaikutuksen:

elinikäodote on itse asiassa nousussa useissa osissa Yhdysvaltoja, erityisesti kaupunkialueilla, mutta hyvä ei heijastu maan syrjäisiin osiin ja sydänmaille.

Väestön terveydentila vaikuttaa äänestämiseen?

Kolumbian yliopiston Irving Medical Centerin tutkijat pureutuivat väestötilastojen kertomaan ja vertasivat näin koottuja alueellisia tietoja ihmisten äänestyskäyttäytymiseen vuosien 2008 ja 2016 vaaleissa.  Tarkastelun kohteena oli kaikkiaan 3.112:n Yhdysvaltalaisen maakunnan äänestys- ja kuolleisuustilastot.

Tutkijoiden tavoitteena oli selvittää, voiko terveydentilan väestöllinen heikkeneminen tietyissä osissa maata selittää, miksi Donald Trump voitti paikan Valkoisessa talossa.

Lukuisten sosiologisten selvitysten ja yleisen poliittisen arvion mukaan Trumpin voitosta voidaan kiittää osittain äänestäjiä, jotka uskovat jääneensä taloudellisessa ja sosiaalisessa mielessä jälkeen muusta maasta.  Tällaisia väestöryhmiä ovat erityisesti valkoiset työläiset, vanhemmat sekä heikosti koulutetut kansalaiset, jotka asuvat syrjäisillä haja-asutusalueilla – tai taantuvilla teollisuusseuduilla, ns. ruostevyöhykkeellä.  Heidän keskuudessaan kasvanut maahanmuuttovastaisuus ja maan rodullinen kahtiajakoisuus ovat usein mainittuja selityksiä, toteavat tutkimusraportin Journal of General Interest Medicine –aikakauslehdessä julkaisseet tutkimuksen tekijät.

Äänestäjien terveydentilaa on harvemmin nähty selittävänä tekijänä äänestyskäyttäytymiselle.

Ruostevyöhyke ja muut taantuvat alueet – myös ihminen kärsii

Tutkijat määrittivät äänestäjien terveydentilaa muun muassa sellaisten muuttujien kuin sairasvakuutuksen kattavuuden, maakunnan kuolleisuuslukujen sekä niin sanottujen epätoivokuolemien (alkoholi, huumeet ja itsemurhat) avulla.

Vuosien 2012 ja 2016 välillä elinikäodote laski Yhdysvalloissa 0,3 vuotta, ja näkyvänä tekijänä muiden faktorien joukossa olivat ”epätoivokuolemien” kaksinkertaistuminen vuosien 2000 ja 2015 välillä.

”Tutkimusdatan perusteella voimme sanoa, että muutokset elinikäodotteessa olivat itsenäinen tekijä äänestäjien päätöksenteossa”, kertoo tohtori Lee Goldman, joka toimii Kolumbian yliopiston UIMC:n dekaanina a laitoksenjohtajana.

Meidän ei pitäisi aliarvioida sitä, kuinka huomattava osa Yhdysvalloista on jäänyt jälkeen terveydentilan suhteen.  Ei ole siis lainkaan yllättävää, että terveyteen liittyvä eriarvoistuminen näkyy äänestyskäyttäytymisessä”, hän toteaa.

Heikentynyt terveydentila näyttää johtavan tyytymättömyyden, lannistumisen, epätoivon ja pelon lisääntymiseen.  Nämä kaikki ovat tuntemuksia, joihin presidentti Trumpin kannattajat ovat voineet samaistua”, väittää Goldman.

Kurjat kuuluvat republikaanien leiriin

Verrattaessa Trumpin 2016 saamia ääni republikaaniehdokas John McCainin vuoden 2008 vaaleissa saamiin, Trumpilla oli suuremmat prosenttiosuudet kerätyistä äänistä peräti 83,3 prosentissa maakunnista.

Tutkimusaineisto myös paljastaa, että noissa maakunnissa kuolleisuus oli keskimäärin 15 % korkeampaa kuin niissä maakunnissa, joissa demokraatit olivat voitokkaampia.

Itsemurhien, huumeiden ja alkoholin aiheuttamat epätoivokuolemat olivat 2,5 kertaisia maakunnissa, joissa republikaanien kannatus oli korkeampaa kuin demokraattien voittamissa maakunnissa.

Mainitaan vielä, että Michiganin, Pennsylvanian ja Wisconsinin osavaltioissa, joissa demokraattiehdokas Hillary Clinton sai merkittävää menestystä, eliniänodote on jatkanut tarkasteluajanjakson kuluessa nousuaan.

Jakautumiskehitys joka voi järisyttää muutakin kuin Valkoista taloa

Tutkijat esittävät omia varaumiaan tutkimusdatan osoittamien tosiseikkojen pohjalta tehtäviin liian suorasukaisia johtopäätöksiä kohtaan, mikä onkin täysin paikallaan.

Mutta he tulkitsevat, että tähän laajaan läpileikkaustietoon perustuva tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että  äänestäjien terveydentilan on ”huojuttanut” Yhdysvaltain vaalien tulosta.

Tutkimuksemme perusteella esitämme, että jos kansalaisten terveydentila on niin huomattavassa epäsuhteessa, että se vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen presidentinvaaleissa, tällä voi olla huomattavasi laajempiakin vaikutuksia maamme tulevaisuuteen, kuin mitä olemme osanneet kuvitella, olipa oma poliittinen vakaumuksemme millainen tahansa”, professori Goldman päättelee.

”Samalla se myöskin korostaa miten paljon meillä on vielä tehtävää terveydentilaan liittyvän eriarvoisuuden pienentämiseksi”.

Lähde: Newsweek/Microsoft, 05.09.2018.

Erään toisen osallistuvaan tarkkailuun perustuvan tutkimuksen mukaan lääkärit keskeyttävät potilaan ja lakkaavat kuuntelemasta häntä 11 sekunnin kuluttua.  Tämä keskimääräinen 11 sekunnin aika on saatu laajassa nauhoitettuja vastaanottotilanteita analysoineessa tutkimuksessa, joka julkaistiin Yhdysvalloissa 22.07.2018.

Karut tulokset tulivat julkisuuteen The Journal of General Internal Medicine –aikakauskirjassa.  Linkki: JGIM 2.7.2018; https://link.springer.com/article/10.1007/s11606-018-4540-5

Tutkimustulokset osoittavat, että olemme varsin kaukana potilaskeskeisetä hoitotavasta”, toteaa tutkimushankkeen johtaja Naykky Sing Ospina.  Tutkijat analysoivat 112 nauhoitettua lääkärin ja asiakkaan välistä kohtaamista yleislääkärin vastaanotolla Minnesotassa ja Wisconsinissa.  – Huomattakoon, kuten edellä todettiin: Wisconsin (ja osin Minnesota) kuuluu edistyneisiin pohjoisiin osavaltioihin.

Tutkimusaineiston mukaan lääkärit käyttivät ainoastaan keskimäärin 11 sekuntia asiakkaiden kuvaukseen syistä, minkä vuoksi he olivat hakeutuneet vastaanotolle, ennen kuin he keskeyttivät asiakkaan.

Peräti 67 prosenttia lääkäreistä keskeytti asiakkaan puheen ja vain 37 prosenttia edes kysyi jotain ohjatakseen asiakasta suoraan keskustelun ytimeen.  Erikoislääkärit antoivat vielä vähemmän aikaa potilaalle kuin ensihoidon lääkärit, mahdollisesti siksi että erikoislääkärit olivat usein saaneet ennakkotiedot tapauksesta ennen asiakkaan tuloa.

Fakta

26 miljoonaa yhdysvaltalaista on sairasvakuutusjärjestelmän ulkopuolella.

Yhdysvaltain terveydenhuoltokustannukset asukasta kohden ovat (Maailmanpankin mukaan, 2014)

9.400 dollaria/vuosi.

Vertailulukuja:

Ruotsi 6.608 dollaria;

Australia 6.031 $;

Saksa 5.411 $;

Kanada 5.292. $;

Ranska 4.959 $;

Iso-Britannia 3.935 $ ja

Japani 3.030 $.

Suomen menot olivat googlella saadun tiedon mukaan 3.700 $.

Terveysmenojen osuus maan BKT:stä (Maailmanpankki):

Yhdysvallat 17,1 %

Ruotsi 11,8 %

Ranska 11,4 %

Saksa 11,2 %

Kanada 10,7 %

Japani  10,2 %

Australia 9,3 %

Iso-Britannia 9,0 %

Julkisen rahoituksen osuus kaikista terveydenhuoltomenoista (Maailmanpankki, 2014):

Ruotsi 84 %; Australia 68 %:

Japani, Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Kanada näiden välisessä maastossa.

Yhdysvallat: 48 %.

Vastasyntyneiden ELINIÄNODOTE

(2015 syntyneillä, WHO):

Teollisuusmaiden kärjessä Japani 83,7 vuotta;

Australia 82,8

Ruotsi 82,4

Ranska 82,4

Kanada 82,2

Iso-Britannia 81,2

SUOMI 81,1

Saksa 81,0

YHDYSVALLAT 79,3 vuotta

PS:

Kylmä sota päättyi jouluna 1991.  Joululahja ihmiskunnalle.

Siitä on nyt kulunut täydet 26 vuotta.

Yhdysvalloissa Post Cold War Era (Kylmän sodan jälkeisenä aikana) on presidenttinä toiminut kuusi miestä, kolme republikaania ja kolme demokraattia.

Mutta faktisia valtavuosia on ollut seuraavasti:

1992-1993 G. Bush vanhempi = 1 vuosi

1993-2001 Bill Clinton              = 8 vuotta

2001-2009 G.W. Bush jr           = 8 vuotta

2009-2017 Barack Obama       = 8 vuotta

2018 - edelleen D.J. Trump     = 1 vuosi

Yhteensä = 26 vuotta,

josta vallassa DEMOKRAATTI  = 16 vuotta

josta vallassa REPUBLIKAANI  = 10 vuotta

Yhdysvallat on Post CW -kaudella muotoutunut enemmän demokraatin johdossa ollessa, kuin republikaanin.  Mitä se merkitsee?

Lopputulos ratkaisee.

15 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261197-republikaanit-ovat-yhdysvaltain-kurjaliston-puolue-demokraatit-eliitin#comments Amerikkalainen politiikka Politiikka on rikki Presidentti Donald Trump Yhdysvallat Wed, 19 Sep 2018 16:18:00 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261197-republikaanit-ovat-yhdysvaltain-kurjaliston-puolue-demokraatit-eliitin
Onko presidentti Trumpin ulkopolitiikka isolationismia vai jotain muuta? http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260587-onko-presidentti-trumpin-ulkopolitiikka-isolationismia-vai-jotain-muuta
Presidentti Donald Trumpin ympärillä riehuva myrsky sen kun vain kiihtyy, kuten olemme saaneet nähneet, kuulleet ja lukeneet niin amerikkalaisista kuin suomalaistakin tiedotusvälineistä viime päivinä. Mitään kovin uutta eivät uusimmatkaan paljastukset kuitenkaan tosiasiassa ole tuottaneet. Presidentin käyttäytyminen niin julkisuudessa kuin ilmeisesti yksityisesti makuukamaria myöten (varsinaiset sänkytouhut kuitenkin muissa sängyissä kuin Valkoisen talon makuukamarissa sijaitsevassa) on paljastettu jokseenkin laajalti jo monesti ja paljon aikaisemmin. Kommentoinkin tässä kirjoituksessani niiden sijaan The Financial Timesin apulaispäätoimittajan ja kolumnistin Janan Ganeshin lehdessään 8.8.2018 esittämää huomionarvoista näkemystä Yhdysvaltain ulkopolitiikasta Trumpin aikakaudella. Vailla yhtymäkohtia presidentin persoona ja hänen politiikkansa eivät tietenkään ole.

Ganesh piti vääränä näkemystä, että Trumpin politiikka olisi ”isolationismia”, eristäytymistä ja vetäytymistä syrjään muusta maailmasta. Ganeshin perustelut kannalleen olivat päivänpoliittisia ja ”journalistisia”, esimerkkejä Trumpin tempauksista ja puheista vaalikampanjan aikana ja vaalituksi tulon jälkeen. Puheitahan ei puutu ja tekojakin on alkanut kertyä.

Yhdysvalloissa on kyllä maan synnystä lähtien ollut varsin voimakas mielipidesuunta, joka on vierastanut sekaantumista muun maailman asioihin. Ensimmäinen presidentti George Washingtonkin siitä varoitti virkakautensa päättyessä. Asenteen juuret ovat historiassa: Amerikkaan muutti miljoonittain ihmisiä pakoon ”vanhan mantereen” sotia ja sääty-yhteiskunnan eriarvoisuutta, ja sitä taustaa vasten halu pysyä omissa oloissaan oli luonnollista. Itsenäisyyden alkuvuosikymmenet se oli vallitsevakin suuntaus, ja vielä 1930- ja 40-lukujen taitteessakin varsin voimakas, kun taitettiin peistä siitä, pitäisikö Yhdysvaltain liittyä mukaan toiseen maailmansotaan. Ilman Pearl Harboria suuntaus olisi voinut jopa voittaa, ja jos niin olisi käynyt, koko sota ja sen jälkeinen maailma olisi voinut muodostua hyvin toisen näköiseksi kuin se nykyäänkin vielä on.

Toisaalta Yhdysvalloissa on hyvin voimakas vastakkainen mielipidesuunta. Senkin juuret ovat historiassa: amerikkalaisille muodostui varhain käsitys maansa ainutlaatuisuudesta ja poikkeuksellisuudesta, ja myös tehtävästä levittää oman mallinsa mukaista demokratiaa kaikkialle maailmaan. Tämän rinnalle syntyi maan kasvettua taloudelliselta voimaltaan maailmanmahdiksi 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa myös reaalipoliittisiin näkökohtiin nojaava halu ja tarve puuttua muun maailman asioihin. Molempien maailmansotien kohdalla voidaan puhua kummastakin tekijästä samaan suuntaan vaikuttavina: Saksan (ja Japanin) maailmanvaltapyrkimysten muodostama uhka Yhdysvaltain asemalle ja totalitääristen järjestelmien uhka amerikkalaisten ihanteille.

Minua on tämän isolationismi- tai eristäytymistermin käyttö kaivellut laajemminkin, ei vain Yhdysvalloista käytettynä. ”Sisäänpäin kääntyminen” on iskulause, jolla ei tarkoiteta vain sitä, mitä noiden sanojen merkitys kirjaimellisesti on, vaan rakennetaan vaikutelmaa arkuudesta, taantumuksellisuudesta, moukkamaisuudesta vastakohtana urbaanille, avoimmelle ja edistykselliselle maailmankäsitykselle (jota termin käyttäjä ja hänen hengenheimolaisensa tietenkin edustavat). Tämä leimaaminen ei rajoitu vain ulkopoliittiseen käyttäytymiseen, vaan on usein sisäpoliittista, vaikka viljellyt kielikuvat olisivatkin ulkopolitiikan piiriin kuuluvia.

Toisin sanoen, isolationalismi on usein leimaava ilmaisu, nenänvartta pitkin katsomisesta kertova viesti. Lievemmässä muodossaan se on patronisoivan, holhoavan hyväntahtoisuuden ilmaisu: joo joo, kyllähän me ymmärrämme teidän tuntemuksenne, mutta parempi antaa meidän viisaampien huolehtia tällaisista asioista. Tällaisen asenteen kohteet eivät ehkä harrasta kovin analyyttista ajattelua, vaan pikemminkin reagoivat tunteella, mutta heidän vainunsa on tarkka. Siksi heidän reaktionsa on voimakas, ja voimakkaasti torjuva.

Isolationismin vastakohta on englanniksi ”engagement”, jota on vaikea kääntää tässä merkityksessä suomeksi (termillä on, kuten niin monella muullakin termillä, useita eri merkityksiä).  WSOY:n Englanti-Suomi Suursanakirjan termille antamista käännöksistä parhaiten tässä tarkoitettua ”engagementia” tuntuisi vastavan ”kytkentä” tai ”kytkeytyminen”. Kysehän tosiaan on siitä, että maa (tai mikä kulloinkin on kyseessä), kytkeytyy/on sidoksissa monin eri tavoin muuhun maailmaan. Eikä vain ole kytkeytynyt, vaan aktiivisesti pyrkii sellaisia kytköksiä ja sitoumuksia luomaan ja ylläpitämään.

Meillä vallitsee länsimaissa laajoissa piireissä idealisisoitu ja idealistinen käsitys siitä, mitä kaikkea tällainen ulkomaailmaan sidoksissa oleminen merkitsee ja mitä seurauksia sillä voi olla. Idealismi ilmenee edellä selostamassani suhtautumistavassa ”engagementin” vastakohtaan, siis isolationismiin, mutta myös siinä, että kaiken sidoksellisuuden kuvitellaan olevan lähtökohtaisesti myönteistä, vain hyvää aiheuttavaa. Samantapainen suhtautuminen siis kuin ”interdependenssiin”, keskinäisriippuvuuteen.

Myös väkivaltainen kanssakyminen, siis sota, alistaminen ja sorto, on kytkeytymistä ulkomaailmaan, sidosten luomista siihen. Keinot vain sotivat jyrkästi niitä ihanteita vastaan, joiden mukaisesti meillä oletetaan lähtökohtaisesti kansainvälisen järjestyksen rakentuvan, tai jos ei nyt rakentuvan vielä, niin kuitenkin sitten kun meidän ihanteemme väistämättä toteutuvat kaikkialla. Ehkäpä kannattaisi muistaa sekin, että ”rules of engagement” tarkoittaa englannin kielellä sääntöjä, joiden nojalla taisteluun voi ryhtyä.

Lukiessani aikoinaan historioitsijoiden J. R. McNeill ja William H. McNeill kirjaa The Human Web teki minuun vaikutuksen heidän suorittamansa luokittelu eri imperiumien, suurten ja voimakkaiden valtioiden, kanssakäymistavoista muiden suhteen. Listalla figureerasi näkyvällä paikalla ”looting”, ryöstely.

Järjestelmällinen ryöstäminen, ryöstöretkikuntien lähettäminen nimenomaan siinä tarkoituksessa liikkeelle lienee nykyään muiden väkivallan harjoittajien kuin valtioiden harrastus. Hienostuneempi taloudellinen riisto ei kuitenkaan ole ollut vierasta vielä äskettäisessä menneisyydessäkään. Hävinneen auttaminen jaloilleen ja sellaisen toiminnan näkeminen voittajan edun mukaisena on todella harvinaista; mieleen ei oikeastaan tule muita esimerkkejä kuin länsiliittoutuneiden – käytännössä Yhdysvaltojen – harjoittama politiikka toisen maailmansodan jälkeen, eikä tätä muuta muuksi se, että mukana oli myös reaalipoliittisia motiiveja (kommunismin leviämisen estäminen).

Ganeshin luonnehdinta Donald Trumpin harjoittamasta Yhdysvaltain ulkopolitiikasta on tosiaankin sattuva: kyse ei ole eristäytymisestä saati syrjään vetäytymisestä, ei edes siinä George Washingtonin julistamassa muodossa, että Yhdysvaltain olisi vältettävä sitoutumista ja sekaantumista vanhan maailman suurvaltojen liittokuntiin. Sen sijaan kyse on yhä enemmän epäluulon ja vihamielisyyden leimaamasta ja aggressiivisesta kanssakäymisestä. Kyllähän Trumpkin haluaa sitoumuksia, mutta erilaisia kuin edeltäjänsä: diilejä, joilla myydään Yhdysvaltain suojelua kovaan hintaan ymmärtämättä, että koko maailman turvallisuus on jo sinällään Yhdysvalloille hyödyllistä ja edullista.

11 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260587-onko-presidentti-trumpin-ulkopolitiikka-isolationismia-vai-jotain-muuta#comments Ulkomaat Isolationismi Trump Ulkopolitiikka Yhdysvallat Fri, 07 Sep 2018 07:24:00 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260587-onko-presidentti-trumpin-ulkopolitiikka-isolationismia-vai-jotain-muuta
Miksi USA sekaantuu muiden ulkoisten sisäisiin asioihin? http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260360-miksi-usa-sekaantuu-muiden-ulkoisten-sisaisiin-asioihin
Meillä Suomessa on meneillään lännenmiehen ihailuvuodet – keskipisteeksi löytyy Yhdysvallat, jonka globaalimarkkinatalous kiihottaa kasvuhuuruisia poliitikkoja, mediaa kuin innokkaasti rikkautta hamuavia ahneita, nokkelia ja muutoin ovelia - lisää, enemmän ja nopeammin kulutushenkisiä.

Aikanaan US' sta lähti liikkeelle maailman pörssejä ja kansatalouksia ravistellut sub-primekriisi, jossa ”väärille lainattiin innokkaasti liikaa” – tutkimatta taustoja – ahneuden ja provisioiden kiihottamina. 10 vuoden takaista talouskriisiä selitellään globalisaation ilmentymänä, jossa kaikki vaikuttavat kaikkeen [1 – jopa Afganistaniin ja ehkä huomenna Iraniin saakka … !

[1 ~ https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005811076.html – Kts. myös viite [1. -HS-toimittaja Marko Junkkari.

Miksi kaikissa maailman kriiseissä on liki aina Yhdysvallat mukana?

Vastaus on selvä ja kirkas; US sekaantuminen kauas omien rajojensa ulkopuolelle on ilmentymä halusta pitää otteessa kauppaa, raaka-ainevirtoja sekä erityisesti peukalo-otetta Yhdysvalloille merkittäviin valtioihin.

US on suuri ostaja eli kiristettäville valtioille viennin aikaansaaja – näin pääsee puristelemaan tilanteissa, jotka eivät sovi amerikkalaisten omiin suunnitelmiin ja kulutusintoon, jossa kulutus ja ympäristöjälki ovat eräitä maailman suurimpia (per capita).

Toinen syy on amerikkalaisten jättimäinen ase- ja sotateollisuus, jossa US on maailman suurin asekauppias [2, vuosien ja vuosien ajan. Aseet ovat amerikkalaisen yhteiskunnan se harmillinen ydin – antaa työtä, mutta luo sotia ja konflikteja, joista esimerkiksi käy Afganistan 2001 – jatkuen yhä. Syyksi Afganistanin raskaiden pommitusten aloitukseen selitetään 9/11 -terrori-isku New Yorkin Manhattanille vuonna 2001. Btw. Olisiko tämänkin osalta aika aloittaa perehtyminen juurisyiden ominaisuuksiin?

Afganistan 2001 -

[ ~ AFGANISTAN 2001 - - ]

Helsingin Sanomat kirjoittaa osin jo eri näkökulmin tapahtumasarjasta ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005812719.html – ( -HS-toimittajat Pekka Hakala ja Ville Similä) … unohtamalla tarkoituksella tai tietämättömyyttään talebaanien ja mujahideenien perinnöllisyyden [3 – ymmärrettävistä syistä, sillä tuo yhtäläisyys tuo US' n kaksijakoisen roolin vahvasti esille! [4.

IL-kommentti HS-tekstiin: ”Kun aikanaan 1979 Neuvostoliitto työntyi enemmän tai vähemmän pyydettynä Afganistaniin, rajanaapuriinsa, sitä vastaan kehittyi terroristinen kapinallistaistelijoiden Mujahideen-liike.
Venäläisille Afganistan oli "Vietnam", minkä US presidenttikin tyytyväisenä ja ehkä vähän vahingoniloisena totesi. US CIA tuki asein, rahalla ja tiedustelutiedoin näitä Mujahideen-taistelijoita muun muassa Stinger-pienoisraketein, joilla ammuttiin venäläisiä helikoptereita alas.
Neuvostoliitto vetäytyi Afganistanista 1989. Nykyinen Taleban-liike on suoraa perintöä Mujahideen-terroristeista, joita vastaan US nyt sotii NATOn Isaf-operaationa, jonka kautta meidän suomalaiset sotilaat ovat jo sodan tai konfliktin osapuolia (evp.kenr. Gustav Hägglund ja FIIA-asiantuntija Charly Salonius-Pasternak).
Amerikkalaiset ovat näin tukeneet niin kapinallisterroristeja kuin Afganistanin hallintoa - ristiriitaista?”

Ote HS-tekstistä: ” … ”Yhdysvalloilla ei koskaan ole ollut kunnollista strategiaa”, tutkija Rashid sanoo. ”Neuvostoliitolla sentään oli jokin strategia, siitä huolimatta, että he tappoivat miljoonia afganistanilaisia”, hän jatkaa viitaten Neuvostoliiton sotaan Afganistanissa vuosina 1979–1989. ”Heidän tavoitteensa oli luoda Neuvostoliitolle uskollinen kaupungistunut keskiluokka, ja se onnistui. He rakensivat maahan tehtaita ja korkeakouluja, esimerkiksi Kabulin yliopiston.”

”Amerikkalaiset ovat tehneet sitä sun tätä.” … ” -HS

Toinen sekaantumisen paikka on jo mahdollisesti huomenna – Iran!

[ … HS-teksti ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005810733.html - ]

IL-kommentti HS-Iran tekstiin: ”Moni lukija muistaa US CIA' n ja Israelin Mossadin Stuxnet-hyökkäyksen Iranin ydinvoimaohjelman kimppuun [5. Stuxnet oli ja on tietokonemato, joka tuhoaa tietokoneohjelmia. Iranissa se tuhosi uraanin rikastuslaitoksen sentrifugit” Stuxnet-madosta lienee myös olemassa jo niin sanottu mobile-versio? [6.

Miksi USA sekaantuu vieraiden sisäisiin asioihin – löytäen kuitenkin aina lännen medialle hyväksyttävän syyn hyökkäyksilleen, jotka taloushistorioitsija Adam Tooze' n kirjan ”Crashed: How a Decade of Financial Crises Changed the World (Romahdus: Kuinka vuosikymmen finanssikriisejä muutti maailman) ” mukaan ovat osa globalisaatiota, josta muun muassa syntyi 10 vuotta sitten alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi, koska ”kaikki vaikuttavat kaikkeen” …

… kun ”Brasiliassa sademetsässä perhonen läväyttää siipiään – muodostuu lopulta kauko-idässä trooppinen myrsky” -verrannolla --- [perhosefekti].

Maailma on nyt jakaantumassa idän ja lännen kamppailulle niukkenevistä raaka-ainevarannoista

Markkinatalous kuin ei myöskään itäinen maailman suurin tuotantokonekaan Kiinassa voi toimia ilman raaka-aineita ja energiaa. Varantojen käytöllä lisääntyvänä energianälkänä on täysin varma yhteys maailmaamme huomenna runtelevasta ympäristömuutoksesta.

Itse evoluution ohjaama biosfääri hiljalleen sopeutuu, mutta me ihmisinä emme – ilman radikaalia elämäntapamuutosta, johon liittyy erityisesti puuttumattomuus muiden kolmansien sisäisiin asioihin sotimisena sekä kulutusvähennys – puolittamisena [7.

Viitteet:

[1 IL-kommentti: ”Globaalissa maailmassa ahneet rikastuvat enemmän ja nopeammin kuin protektionistisessa nationalismissa.
Muistamme jostain tuolta 2007-2008 vuosilta silloisen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) syvän rinta-äänisen rauhoittelun: "sub-prime kriisi ohittaa meidät suomalaiset" * - viitteenä voisimme ajatella Jyrkin ajatelleen, että olemme turvassa.
Suomen Pankki demaripääjohtajansa Erkki Liikasen opastamana varoitti vakavin sanoin jo joulukuussa 2007 lähestyvästä kriisistä, jonka juuria etsittiin juuri sub-prime asuntolainojen holtittomuudesta.
Jyrki ei halunnut tai ymmärtänyt ottaa todesta Erkin varoitusta [8 - seuraukset ovat historiaa ja Jyrki pakeni kesken kansan antaman eduskuntamandaatin mandaattipaikalle EU-Brysseliin. Mitä yhteistä Jyrkillä ja Erkillä on? Myös Erkki "pakeni" aikanaan pakoon valtiomme talousongelmia (1990-luvun alun suurlama) - hänkin oli valtiovarainministeri.”

[2 ~ http://voima.fi/artikkeli/2011/muutaman-biljoonan-bisnes/ -

[3 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahmad_Shah_Massoud -

[4 Kaksijakoisuudesta toiseksi esimerkiksi käy Irakin ja Iranin välinen sota, jossa US aseisti varmuuden vuoksi molempia osapuolia --- [MORE]

[5 ~ http://large.stanford.edu/courses/2015/ph241/holloway1/ -

[6 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215404-venalainen-signalointikone-tuli-hajuraon-sisaan -

[7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/11/etelainen-eu-kuivuu-aroutuu-jopa.html -

[8 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115563-kiusallinen-kysymys-jyrki-kataiselle -

[8 ~ http://ilkkaluoma.blogspot.com/2007/12/taloudessa-tapahtuu-kulutamme-sstmme-ja.html -

EKSTRA

Yhdysvaltojen maailmanpoliisirooli lähestyy iltaansa

~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/05/usa-n-uusi-ulko-ja-turvattomuuspolitiik.html -

Ilkka Luoma

Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

https://www.facebook.com/first.ilkka

https://ilkkaluoma.blogspot.fi

US VU 24 T BL BL BL FB FB FB BLOG 178210

DOC miksi US sekantuu_02092018.doc – OpenOffice Writer

PVM 02092018

879_8202 – 09:50_13:51

141 http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260360-miksi-usa-sekaantuu-muiden-ulkoisten-sisaisiin-asioihin#comments Kiristystä ja uhkailua Maailmankauppa Sotilaallinen uhka Yhdysvallat Yhdysvallat maailmanpoliisina Sun, 02 Sep 2018 11:00:03 +0000 Ilkka Luoma http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260360-miksi-usa-sekaantuu-muiden-ulkoisten-sisaisiin-asioihin
Trumpin loppu on enää ajan kysymys http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259865-trumpin-loppu-on-enaa-ajan-kysymys

Kuten anglosaksidegeneraattia puhuva rapakontakainen toteaisi, Trump heitti entisen asianajajansa Michael Cohenin tovi sitten bussin alle ja käytännössä asettui puolustamaan tuomittua rikollista Paul Manafortia, koska tämä ei ryhtynyt yhteistyöhön maan oikeusjärjestelmän kanssa.

Tuollainen tempaus on uskomaton rimanalitus miltä tahansa edes demokratiaa teeskentelevän valtion johtajalta. puhumattakaan Yhdysvaltojen presidentistä. Trumpin kyvyttömyys toimia järkevällä tavalla on kuitenkin ilmeistä. Vielä hetki sitten Cohenin tapaus näytti vain pieneltä askeleelta kohti umpikujaa, mutta Trumpin hyökkäyksen myötä Michael Cohen teki sen, mitä kunnia ja järki vaativat: asianajajansa Lanny Davisin kautta Trumpin pitkäaikainen henkilökohtainen asianajaja ilmoitti, että hän tiesi Donald Trump ja Venäjän salaliittosta ja hän aikoo paljastaa tietonsa Rober Muellerin tutkintatiimille.

Tämän päivän käänteiden myötä on ilmeistä, että en eilen arvaillut turhaan, että Trumpin korttitalo on romahtamassa. Yhdysvaltain tasavaltalainen järjestelmä on vähitellen saamassa itsensä kokoon ja hulluudelle ollaan laittamassa stoppi. Vaalit ovat tulossa, mutta nyt tilanne on paljon vakavampi Trumpin kannalta kuin vain tunteja sitten. Loppu on lähellä. Pitää vain toivoa, että hän ei yritä mitään radikaalia kiinnittääksen huomion toisaalla. Parasta olisi kun mies ymmärtäisi itse erota, mutta niin tuskin tapahtuu.

Jos Trump ryhtyy todella vaarallisiin toimiin, pitää toivoa että tasavaltalainen järjestelmä ja sen toimijat ovat kyllin vahvoja estämään pahimman. Kriisi ulkomailla on ennenkin ollut toimiva keino luoda savuverhoa.

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com

Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani.

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa.

YouTube-kanava löytyy myöskin, mutta siellä ei ole vielä mitään. Laittakaa kuitenkin seurantaan, jos jatko kiinnostaa. Lähitulevaisuus sielläkin alkaa tapahtua.

Linkki.

63 http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259865-trumpin-loppu-on-enaa-ajan-kysymys#comments Donald Trump USA Venäjä Vladimir Putin Yhdysvallat Wed, 22 Aug 2018 19:11:39 +0000 Veli-Pekka Leivo http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259865-trumpin-loppu-on-enaa-ajan-kysymys
Transatlanttista isolationalismia http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259207-transatlanttista-isolationalismia
Yhdysvaltojen presidentti Trump on tunnettu luovuudestaan muita ihmisiä solvatessaan. Yksi hänen viljelemistään haukkumanimistä on globalisti, jolla on historiallisesti erittäin huono kaiku.

Natsi-Saksan propaganda syytti juutalaisia globalisteiksi, koska heillä ei ollut paikkaan sidottua kulttuuria, mikä rikkoi pahasti natsien rotuoppia. Natsien mielestä rotu ei nimittäin ollut niinkään etninen kuin maantieteellinen käsite. Heidän mielestään esimerkiksi Yhdysvaltojen asukkaat olivat aivan oma rotunsa, koska olivat asuneet useamman sukupolven ajan Pohjois-Amerikassa. Ei ihme, että natsit vihasivat sekä juutalaisia että romaneja, sillä heidän pelkkä olemassaolonsa todisti natsien rotuteoriat huuhaaksi.

Donald Trumpin kutsuminen natsiksi yhden sanavalinnan vuoksi on liioittelua, tosin kyse ei ole Trumpin ainoasta hämmentävästä sanavalinnasta. Joka tapauksessa globalisti-sanan käyttö kertoo Trumpin heikosta historiantajusta.

Trumpille globalisti tarkoittaa nationalistin vastakohtaa, ihmistä, joka ajattelee koko planeettaa ja ihmiskuntaa eikä vain yhtä valtiota tai kansakuntaa tällä pallolla. Kyse on viimeisimmästä luvusta Yhdysvaltojen koko historiaa leimaavasta vastakkainasettelusta internationalismin ja isolationalismin välillä.

Me olemme Euroopassa unohtaneet, että suurimman osan historiastaan Yhdysvaltoja ovat johtaneet isolationalistit. Vuonna 1776 itsenäistynyt Yhdysvallat osallistui vasta vuonna 1863 ensimmäiseen kansainväliseen konferenssiin. Jo George Washington, Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti oli sitä mieltä, että Yhdysvaltojen ei tule sekaantua muun maailman, etenkään Euroopan asioihin:

”The great rule of conduct for us, in regard to foreign nations, is in extending our commercial relations, to have with them as little political connection as possible.”

Washingtonin eristäytymispolitiikka epäonnistui heti alkuunsa, kun Yhdysvallat yritti pysyä neutraalina Ranskan vallankumoussodissa 1700-luvun lopulla (ja jättää velkansa Ranskalle maksamatta), mikä johti Ranskan ja Yhdysvaltojen julistamattomaan kvasisotaan vuosina 1798-1800.

Toisen maailmansodan jälkeen ja läpi kylmän sodan internationalismi on hallinnut Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Euroopassa ei ole kuitenkaan huomattu, että kylmän sodan jälkeen yleinen mielipide Yhdysvalloissa, etenkin republikaanien joukossa on kääntynyt jälleen isolationalistisemmaksi, ja populistina Donald Trump kanavoi tätä muutosta. Trump ei toki ole isolationalismissaan täysin johdonmukainen. Esimerkiksi vaalikampanjassaan Trump toisaalta syytti Obamaa ja Clintonia liiasta rellestämisestä ulkomailla, toisaalta liian lepsusta otteesta ISISin suhteen.

Transatlanttiseen erityissuhteeseen nojannutta länsi-Eurooppaa Yhdysvaltojen uusisolationalismi hämmentää. Kansainvälisen kaupan rajoittamista ja kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä irtautumista pidetään lähinnä hulluutena, josta kärsii eniten Yhdysvallat itse. Esimerkiksi Trumpin ajamat alumiinin ja teräksen tuontitullit vahingoittavat Yhdysvaltojen omaa korkean jalostusasteen teollisuutta, jonka käyttämien raaka-aineiden hinta nousee.

Elämme keskinäisriippuvaisessa maailmassa. Vielä vuosisata sitten Yhdysvaltojen kokoinen valtio olisi periaatteessa pystynyt toimimaan erillään muusta maailmasta, vaikka se olisi silloinkin jäänyt nopeasti jälkeen muun maailman kehityksestä, kokenut Japanin edo-kauden kohtalon. Tällä vuosisadalla eristäytyminen ei ole enää mahdollista, ellei halua tuhota omaa kansantalouttaan.

Trump kuvittelee esimerkiksi tekevänsä amerikkalaiselle autoteollisuudelle palveluksen poistamalla autojen päästörajoitukset. Yhdysvalloissa myydään kuitenkin vain 7-8 prosenttia maailmassa vuosittain myydyistä autoista. Yhdysvallat on iso markkina, mutta globaalin autoteollisuuden näkökulmasta pelkästään Yhdysvaltoja varten ei ole järkevää suunnitella ja valmistaa omia automallejaan. Käytännössä autot ja muut tuotteet räätälöidään paikallisille markkinoille. Esimerkiksi kun muinoin tutkijana seurasin viihde-elektroniikan kokoonpanoa, samalta linjalta valmistui räätälöidyt tuoteversiot mm. Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin markkinoille.

Kyse on demokratian yhdestä perushaasteesta: Ikävät tosiasiat eivät katoa, vaikka äänestäjien enemmistö ei haluaisi uskoa niihin. Esimerkiksi globaalit ympäristöongelmat, väestönkasvu ja pakolaisuus ovat kasvaneet sellaisiin mittasuhteisiin, ettei mikään kansakunta pysty ratkaisemaan niitä yksin.  Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja sitovia monenkeskisiä sopimuksia ja yhteistyötä.

Euroopan ja Suomen on joka tapauksessa valmistauduttava maailmaan, jossa Yhdysvallat ainakin jossain määrin eristäytyy taloudellisesti, sotilaallisesti ja poliittisesti, ei välttämättä kaikista yhtä paljon. Meidän on mm. otettava vastuuta omasta turvallisuudestamme ja käytettävä aktiivisesti taloudellista voimaamme kansainvälisessä ilmasto- ja ihmisoikeuspolitiikassa.

4 http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259207-transatlanttista-isolationalismia#comments Donald Trump Isolationalismi Yhdysvallat Wed, 08 Aug 2018 11:21:18 +0000 Jyrki Kasvi http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259207-transatlanttista-isolationalismia
Yliopisto, politiikka ja puoluepolitiikka http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259176-yliopisto-politiikka-ja-puoluepolitiikka
Yliopistopolitiikasta ei keskustella tarpeeksi. Tässä teemasta pari näkökohtaa.

Yliopisto-opetuksen tulee perustua tieteeseen. Mutta onko kaikki tieteeksi sanottu tiedettä?

Vallitseeko akateeminen vapaus, jos tutkimussuunnat ja hankkeet sanellaan yksikköjen toimintasuunnitelmissa?

Mitä vaikuttaa, jos suuntaukset, tutkimusotteet ja lähteet otetaan esim. konservatiivisista, oikeistolaisista Unkarin ja USAn piireistä?

Mistä tahoista ovat rehtorit, dekaanit ja yhteiskuntayhteydet?

Mitä vaikuttaa, jos professori väittää esim. että mitään postmodernismia tai mitään kognitiivista tutkimusta ei ole olemassakaan?

Yliopiston toiminnan vaikutus yhteiskuntaan.

Kuten viime vuosisadan suurimpiin filosofeihin kuuluva Hannah Arendt katsoi, poliittisen piiri on yhtä kuin elämän piiri. On ymmärtämätöntä väittää, että yliopistossa ei olisi politiikkaa. Ja on tärkeätä huomata, miten ja millaista se on yliopistossa, tieteissä, opetuksessa, tutkimuksessa, virkanimityksissä, resurssien jaossa jne.  Politiikka vaikuttaa myös yliopiston muuttamisessa eräänlaiseksi liikeyritykseksi.

Olisi hyvä tutkia juurta jaksain yliopistojen poliittisuus ja puoluepoliittisuus, aineistona nykyhetken lisäksi niiden historia tai taustat sadalta vuodelta. Mitkä niistä ovat uskollisimmin jatkaneet sadan vuoden takaista ”valkoista” (muissa maissa sanottaisiin mustaa) linjaa. On otettava huomioon kaiken muun lisäksi seuraavanlaisia ilmiöitä:

vuoden 1918 ns. valkoisen perinteen jatkuminen monilla eri tavoilla (ehkä jopa joidenkin sukujen asemana),

resurssien jakautuminen oppiaineisiin, tutkimukseen ja opetukseen,

vallitsevat, tuetut ja sivuutetut tieteelliset suuntaukset,

kansainväliset tiedeyhteydet,

suhtautuminen opiskelijapolitiikkaan (kyselikö opettaja esim. 70-luvulla opiskelijalta opiskelukaverien poliittisia kantoja, listattiinko jonakin vuosikymmenenä yliopistoväen poliittisia kantoja ja jopa lähetettiin tiedoksi pääkaupunkiin),

puolueitten tai puoluepoliittisesti sitoutuneiden mediavaikuttajien osuus yliopiston  joidenkin oppiaineitten perustamisvaiheessa jne.

Mikä ajatus sisältyy Jyväskylän yliopiston tunnussanoihin Amica veritas? Sanat Amica veritas ovat osa tunnetusta latinankielisestä mietelmästä Amicus Plato sed magis amica veritas, jonka uskotaan syntyneen eräänlaisena tiivistelmänä seuraavasta Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa esiintyvästä pohdiskelusta: ”On ehkä tutkittava universaalista hyvää ja mietittävä, mitä sillä tarkoitetaan, vaikka tämän tehtävän tekee vaikeaksi se, että ideateorian esittäjät ovat ystäviämme. Mutta on ehkä silti parempi ja jopa velvollisuus totuuden nimissä kumota myös se, mikä on itselle läheistä, varsinkin kun olemme filosofeja, viisauden ystäviä. Sillä vaikka molemmat ovat rakkaita, on hurskasta enemmän kunnioittaa totuutta.” (Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka. Suom. Simo Knuuttila. Helsinki: Gaudeamus 1981.) Mietelmään sisältyy ajatus, että Aristoteles arvostaa opettajaansa Platonia, mutta vielä enemmän totuutta.

0

Yliopistopolitiikasta ei keskustella tarpeeksi. Tässä teemasta pari näkökohtaa.

• Yliopisto-opetuksen tulee perustua tieteeseen. Mutta onko kaikki tieteeksi sanottu tiedettä?
• Vallitseeko akateeminen vapaus, jos tutkimussuunnat ja hankkeet sanellaan yksikköjen toimintasuunnitelmissa?
• Mitä vaikuttaa, jos suuntaukset, tutkimusotteet ja lähteet otetaan esim. konservatiivisista, oikeistolaisista Unkarin ja USAn piireistä?
• Mistä tahoista ovat rehtorit, dekaanit ja yhteiskuntayhteydet?
• Mitä vaikuttaa, jos professori väittää esim. että mitään postmodernismia tai mitään kognitiivista tutkimusta ei ole olemassakaan?
• Yliopiston toiminnan vaikutus yhteiskuntaan.

Kuten viime vuosisadan suurimpiin filosofeihin kuuluva Hannah Arendt katsoi, poliittisen piiri on yhtä kuin elämän piiri. On ymmärtämätöntä väittää, että yliopistossa ei olisi politiikkaa. Ja on tärkeätä huomata, miten ja millaista se on yliopistossa, tieteissä, opetuksessa, tutkimuksessa, virkanimityksissä, resurssien jaossa jne.  Politiikka vaikuttaa myös yliopiston muuttamisessa eräänlaiseksi liikeyritykseksi.

Olisi hyvä tutkia juurta jaksain yliopistojen poliittisuus ja puoluepoliittisuus, aineistona nykyhetken lisäksi niiden historia tai taustat sadalta vuodelta. Mitkä niistä ovat uskollisimmin jatkaneet sadan vuoden takaista ”valkoista” (muissa maissa sanottaisiin mustaa) linjaa. On otettava huomioon kaiken muun lisäksi seuraavanlaisia ilmiöitä:

• vuoden 1918 ns. valkoisen perinteen jatkuminen monilla eri tavoilla (ehkä jopa joidenkin sukujen asemana),
• resurssien jakautuminen oppiaineisiin, tutkimukseen ja opetukseen,
• vallitsevat, tuetut ja sivuutetut tieteelliset suuntaukset,
• kansainväliset tiedeyhteydet,
• suhtautuminen opiskelijapolitiikkaan (kyselikö opettaja esim. 70-luvulla opiskelijalta opiskelukaverien poliittisia kantoja, listattiinko jonakin vuosikymmenenä yliopistoväen poliittisia kantoja ja jopa lähetettiin tiedoksi pääkaupunkiin),
• puolueitten tai puoluepoliittisesti sitoutuneiden mediavaikuttajien osuus yliopiston  joidenkin oppiaineitten perustamisvaiheessa jne.

Mikä ajatus sisältyy Jyväskylän yliopiston tunnussanoihin Amica veritas? Sanat Amica veritas ovat osa tunnetusta latinankielisestä mietelmästä Amicus Plato sed magis amica veritas, jonka uskotaan syntyneen eräänlaisena tiivistelmänä seuraavasta Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa esiintyvästä pohdiskelusta: ”On ehkä tutkittava universaalista hyvää ja mietittävä, mitä sillä tarkoitetaan, vaikka tämän tehtävän tekee vaikeaksi se, että ideateorian esittäjät ovat ystäviämme. Mutta on ehkä silti parempi ja jopa velvollisuus totuuden nimissä kumota myös se, mikä on itselle läheistä, varsinkin kun olemme filosofeja, viisauden ystäviä. Sillä vaikka molemmat ovat rakkaita, on hurskasta enemmän kunnioittaa totuutta.” (Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka. Suom. Simo Knuuttila. Helsinki: Gaudeamus 1981.) Mietelmään sisältyy ajatus, että Aristoteles arvostaa opettajaansa Platonia, mutta vielä enemmän totuutta.

8 http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259176-yliopisto-politiikka-ja-puoluepolitiikka#comments Keskustaoikeisto Postmodernismi Puoluepolitiikka Yhdysvallat Yliopistopolitiikka Tue, 07 Aug 2018 17:21:49 +0000 Katriina Kajannes http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259176-yliopisto-politiikka-ja-puoluepolitiikka
Saksassa Yhdysvalloista: Valheellinen ystävä http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258985-saksassa-yhdysvalloista-valheellinen-ystava
​Saksassa pohditaan yhä vakavammin uutta asetelmaa, johon on jouduttu Yhdysvaltain presidentin irtottojen ja tyrmäyslausuntojen johdosta.

Johtopäätökset Saksassa ovat samantapaisia kuin Trumpilla, suhteiden heikkenemisen syyt tietysti ovat täysi peilikuva Trumpin esittämiin nähden.

Tuorein STERN- lehti (1.8.2018)vetää vahvat ja näkyvät johtopäätöset:

Yhdysvallat on asemoinut itsensä uusiksi. Se katsoo olevansa muiden maiden lakien yläpuolella. Ge ajattemevat, että se on täysin laillista. Mutta mihin tämä johtaa?

Se johtaa tilanteeseen, jossa Saksa voisi tehdä saman ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Lehti on haastatellut tähtituottaja Walter Wullemweberiä, joka sanoo olleensa suuri Amerikan iailija aina NSA-skandaaliin saakka.

Tuolloin paljastui, että Obaman aikainen kansallisen turvallisuuden elin oli vuosia vakoillut liittikansleri Merkelin puheluita.

Nyt Wullemweber puhuu "vääristä ystävistä". Kansikuva liittyy teemaan otsikolla: "Der Falshen Freund". -

Vaikka uudelleen arviointiin onkin Trump paljossa syyllinen, uudelleenorientoitumisen juuret ovat vankasti jo Obaman kaudella!

Osa hiusjuurista juontaa alkunsa vieläkin kauempaa.

Ihan kaikkeen suhteita kuormittavaan Trump ei sentään aivan yksin ole syyllinen.

3 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258985-saksassa-yhdysvalloista-valheellinen-ystava#comments Presidentti Donald Trump Saksa Yhdysvallat Thu, 02 Aug 2018 11:59:58 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258985-saksassa-yhdysvalloista-valheellinen-ystava