Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta USA

Kolme syytä miksi Charly Salonius-Pasternak on oikeassa

Charly Salonius-Pasternak kirjoitti 4.1. ansiokkaasti siitä, miksi Suomen sotilaat olisi tuotava kotiin Afganistanista ja Irakista. Seuraavassa aiheesta muutama ydinseikka.

Suomi ei ole mukana rauhanturvaamisessa vaan sodassa. Mitään maagista tapaa erotella sota ja rauha Afganistanissa ei ole. Jos minä annan kaverilleni aseen ja käy murhaamassa jonkun, olen osasyyllinen rikokseen. Rauhanturvatehtävät voidaan aloittaa, jos poliittinen rauhanprosessi on käynnistynyt. Tällaista poliittista ratkaisua ei ole alettu edes etsiä.

Syyrian sodan uudet käänteet

 

Usan presidentin päätös vetää joukkonsa pois Syyriasta aiheuttaa sen että Itä-Syyriaan syntyy valtatyhjiö jota Turkki ja Syyria kiirehtivät täyttämään. Odotettavissa on sodankäynnin kiihtyminen Itä-Syyriassa kun Syyrian hallituksen joukot kiirehtivät kohti strategista Manbij:n kaupunkia. Maassa sijaitsevien Ranskan ja vastaavien joukkojen on pakko poistua Syyriasta mm. logististen ongelmien takia.

 

Kansainvälisen yhteisön säilytettävä maltti Ukrainan kriisin selvittelyssä

 

Sunnuntaina Venäjä otti haltuunsa kolme Ukrainan laivaston alusta Kertshinsalmella Krimin niemimaan ja Manner-Venäjän välissä, mikä on ainoa merireitti Asovanmereltä Mustallemerelle. Venäjä käytti valtauksessa aseita ja Ukrainan alusten miehistön jäseniä haavoittui tilanteessa. Ukraina on kertonut kuudesta haavoittuneesta, Venäjän mukaan haavoittuneita on kolme.

 

Venäjä on syytön

Uuden Suomen puheenvuorossa näyttää vallitsevan sotahysteria. Minua ei yleensä huvita kirjoittaa tänne mitään koska siitä saa paljon rapaa niskaan Naton kouluttamilta trolleilta.

Ilmeisesti moni tavallinen ihminen lukee myös näitä palstoja. Siksi päätin tuoda esiin hyvän kirjoituksen joka selventää Venäjän järjestelmällistä demonisointia mediassa.

Laittomasti Natoon ja sotiin.

"Minne Suomi pommittaa" kirjan tekijän Pentti Sainion haastattelu kirjamessuilta nyt katsottavissa aiheesta miksi Suomen natoseikkailut ovat laittomia, eilen, tänään ja huomenna. Muutamat virkamiehet vievät haastattelun mukaan Suomea laittomasti Natoon ja sotiin, ilman eduskunnan hyväksyntää.

Ajankohtainen aihe josta suomen kansan olisi syytä tietää enemmän, koskan kansa tämänkin lystin maksaa ja ottaa myös seuraukset päällensä niin hyvässä kuin pahassa.

Kavanaugh nimitettiin 50 - 48

Eilen äänin 51 - 49 Senaatti päätti edistää Brett Kavanaughin nimitystä Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi.

 

EDIT: Tämän pävän lopullinen äänestystulos otsikossa

Trump: Rakastuin Kimiin

Trump on kertonut, että KIm-Jon-un on kirjoittanut hänelle kauniita kirjeitä, jotka olivat loistavia.

Me rakastuimme, Trump kuvaili.

Pitäisiköhän alkaa epäilemään suurvaltajohtajan mielenterveyttä, ja sopivuutta maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään.

Tasavallan presidentti on puhunut rapakon takana

Presidentti Niinistö on pitänyt merkittävän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen puheen USA:ssa  Brookings-instituutissa Washington D.C.:ssä 27.9.2018.  Puhe käsitteli EU:n , USA:n ja myös Suomen ulko-, turvallisuus ja puolustuspoliittisia rooleja ja suhteita. Puheessa käsiteltiin myös Kiinan ja Venäjän vastaavia rooleja. Puhe oli melko suoraa, konkreettista ja kiertelemätöntä. Suorastaan poliittista selkokieltä. 

Trumpin loppu on enää ajan kysymys

 

Kuten anglosaksidegeneraattia puhuva rapakontakainen toteaisi, Trump heitti entisen asianajajansa Michael Cohenin tovi sitten bussin alle ja käytännössä asettui puolustamaan tuomittua rikollista Paul Manafortia, koska tämä ei ryhtynyt yhteistyöhön maan oikeusjärjestelmän kanssa. 

Tiede -uskonnon tuskan ja kidutuksen huudossa.

USA sai seuloa Euroopan työteliäimmät, rohkeimmat ja pelottomimmat yksilöt hyödyntämään valtioitaan. Pohjanmaa, josta vielä 1960- luvulla lähdettiin Ameriikkaan, menetti parhaimman väestöosansa 1850 – 1960 välillä. Sinä välissä tuhoutui nälkävuosiin ja sisällis- ja laajentumissotiin siitoskykyistä nuorukaista sadoin tuhansin.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä