Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Työmarkkinapolitiikka

Hyvinvointi luodaan työllä, pahoinvointi verotuksella

Seuraa tiedote:

Työpaikkojen määrä, työmarkkinoiden joustavuus ja työn kannustimet ovat jokaisen kansantalouden kulmakiviä. Työllisyysasteen nostaminen ja veroasteen laskeminen ovat tärkeimpiä asioita Suomen kansantalouden tukemiseksi. Varsinkaan hyvinvointivaltiosta juhlapuheita pitävät poliitikot eivät voi sivuuttaa näitä asioita vaikuttamatta hieman, noh, hölmöiltä.

Keskitetty TuPo olisi paluu menneeseen - Jyrkkä ei taantumukselle

Kun keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista luovuttiin ja työllisyys vihdoin saatiin nousuun, niin näen SDP:n vaatimukset TuPo:n henkiin herättämisestä kyllä äärimmäisenä riskinä Suomen kansantaloudelle.

Kansantaloutta rapauttava AY-liike ei ole yleishyödyllinen järjestö

Eipä arvannut Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder tekevänsä elämänsä virhettä, kun meni ajattelemaan työttömien ja kansantalouden etua tehdessään ehdotusta työmarkkinoiden uudistamiseksi. Nyt on sitten puheenjohtajuus katkolla, kun muut AY-patruunat hakkaavat puukkoja selkään ja savustavat petturia ulos liiton johdosta.

AY-liike ristiretkellä demokratiaa vastaan

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi kesällä kommentoitavaksi lausuntopyynnön, jossa esitettiin suuntaviivoja alle 20 henkilöä työllistävien yritysten irtisanomisperusteiden keventämiseksi. Näin työllistämisestä voitaisiin tehdä pienissä yrityksissä kannustavampaa, koska nykyisen tiukan työmarkkinasääntelyn takia ensimmäiset työntekijät ovat yrittäjille riski, joka toteutuessaan voi tuhota yrityksen ja jopa tehdä yrittäjästä velallisen lopuksi elämäänsä.

Vastaus valtakunnansovittelijalle ja Ilaskivelle

Kun länsimaisessa sivistysvaltiossa annetaan vaalien yhteydessä lupauksia ja ne rikotaan tekemällä täysin päinvastaista politiikkaa, ei se anna oikeutusta sille, että kansan pitäisi nyt sitten neljä vuotta istua hiljaa ja ottaa vastaan kaikki se paha mitä annetaan, nousematta sen antajaa vastaan.

Ei voi myöskään olla niin, että kun istuva hallitus antaa KIKY-sopimuksen yhteydessä työmarkkinajärjestöille lupauksen olla tekemättä enää heikennyksiä työelämän pelisääntöihin, etteivätkö työmarkkinajärjestöt saisi siihen lupauksen pettämiseen reagoida.

Koska vain kurjuutta mulle, niin välillä sitten sullekin

SAK: hallitus, joka koostuu jäsenliittojensa puheenjohtajista, ilmoitti 13.08. aloittavansa järjestölliset toimet, jos hallitus ei peräänny aikeista helpottaa irtisanomisia alle 20 hengen yrityksissä.

Myytti naisen eurosta

“Naisen euro on 80 senttiä”-myytti on vuosikymmenien aktiivisen rummutuksen myötä muodostunut perustelemattomaksi totuudeksi ja fraasiksi, joka ei suostu kuolemaan edes faktojen edessä. “Naisen euron” laskeminen on helppoa: Tarvitsee vain unohtaa kaikki relevantit yksilön palkkaan vaikuttavat tekijät, kuten tehdyt työtunnit, työvuodet, työskentelyala tai vaikkapa työn tuottavuus, verrata sitten miesten sekä naisten keskipalkkoja toisiinsa, ja ananasa-vitun-käämä, naisen euro on 80 senttiä!

Vaihtoehto rajojen sulkemiselle

Olen sanonut sen usein ennenkin ja nyt Turun tapahtumien jälkeen sanon sen taas uudelleen: vapaa maahanmuutto ei ole ongelma, vaan ongelmia aiheuttaa alistava ja syrjivä sosiaali- ja työmarkkinapolitiikka.

Vaikka tämä johdonmukainen selviö ei suomalaisessa poliittisessa keskustelussa ole lähes kenellekään selviö, niin miten tämä liittyikään Turkuun ja terrorismiin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä