Jukka Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskunta

Vasemmisto nukkui eilisessä eduskuntakeskustelussa

Vasemmistopuolueet nukkuivat pahemman kerran  eilisessä hallituksen ilmoitusta  koskeneessa keskustelussa eduskunnassa. He jättivät vastaamatta pääministeri Juha Sipilän ja muiden haliituspuolueiden edustajien väitteeseen siitä, että vasemmiston ehdotukset lisäävät valtion menoja jos pieniä yrityksiä aletaan tukemaan. Näin ei ole, jos suuria ja pieniä yrityksiä kohdellaan tasapuolisesti.

Työllisyys kansalliseksi kärkiteemaksi

Viimeviikot olemme saaneet seurata näytelmää irtisanomissuojaan liittyvän keskustelun ympärillä. Hallitus on tuomassa eduskuntaan pienten yritysten irtisanomissuojaan helpottamiseen liittyvän esityksen. Samalla ammattiyhdistysliike on poliittisilla mielenilmauksilla järjestänyt työtaistelutoimia, joiden kohteeksi on valikoitunut yrityksiä, joilla ei ole asiassa minkäänlaista roolia.

Taistelu demokratiasta - Komissio romuttaa sitä again

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan kaksi EU-komission tuoretta EMUn kehittämiseen liittyvää ehdotusta.

EMU on Euroopan talous- ja rahaliitto, kysymys on sen voimankäytön lisäämiseen tähtäävistä toimista.

Näihin hankkeisiin liittyy monipiirteisiä näkymiä, joita on oikeutettua epäillä, ja kysyä, mistä tässä oikein on kysymys?

Mihin tällä operaatiokeissillä pyritään? Nimellisesti EMUn tämänkertaisessa syventämisessä kyse on Unionin eri valtioiden talouksien harmonisoinnista, virittämisestä tehokkaampaan, se on unionistisesti oikeaoppisempaan iskukuntoon.

"Vihapuhelain muutos" lakivaliokunnassa ja natsipelle

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari jätti 20.4.2018 lakialoiteen laiksi rikoslain 11 luvun 10 §:n muuttamisesta eduskunnalle, koska pykälä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" rajoittaa sananvapautta. Lakialoite on tällä hetkellä lakivaliokunnan käsitettylyssä. "FT Jussi Halla-aho teki lakialoitteen (2013) kyseisen pykälän järkeistämisestä, mutta asia ei edennyt. Tilanne sen sijaan on entisestään pahentunut, siksi jätän tämän saman aloitteen uudestaan.

Työpaikkakiusaamista eduskunnassa

Hulvattomaksi on mennyt touhu sosiaali- ja terveysuudistuksen käsittelyssä. Meno on kuin lestadiolaisessa pirtissä, jossa isäntä sanoo mitä tehdään ja emäntä ja lapset tottelevat. Tai itkevät ja tottelevat jos ei muu auta.

Valiokunnan jäsenten itkettäminen rumalla verbaliikalla ja uhkauksilla täyttää ehdottomasti työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit. Kun demokratian normaalit menettelytavat eivät riitä on otettu likaiset keinot käyttöön.

Poliittiset lakot on kiellettävä ja valta palautettava eduskunnalle

Useat työntekijäliitot ovat ilmoittaneet käskevänsä työntekijät lakkoon, koska demokraattisesti valittu eduskuntamme ei suostu tanssimaan AY-eliitin pillin tahtiin. Tilanne on täysin järjetön: Poliittinen lakkoilu rankaisee niin palkansaajaa kuin yrityksiäkin siitä, että massiivisia palkkoja kuittaavat liittojohtajat yrittävät murskata suomalaisen demokratian ja kaapata eduskunnalle kuuluvan vallan itselleen.

Perussuomalainen Suomi syksyn talousarviossa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tekee kuluvana syksynä jälleen oman vaihtoehtobudjettinsa, jossa he esittävät merkittäviä vaihtoehtoja ja rahoitusratkaisuja hallituksen budjettiehdotukseen vuodelle 2019.

Eduskuntaryhmä jätti perjantaina ryhmän yhteisiä talousarvioaloitteita ensi vuoden budjettiin. Seuraavassa joitakin poimintoja aloitteista.  

Timo Soinin itseluottamus

Perustuslakia saa nykyhallitukseen liittyen nähtävästi rikkoa mennen ja tullenkin. Soinin asiassahan äänestettiin vain ja ainoastaan yksittäisen ministerin, Soinin, luottamuksesta. Se, että hallituspuolueista uskoteltiin äänestyksen koskevan koko hallitusta, on sitä paljon (liikaa) puhuttua politiikkaa, selvällä suomen kielellä valhetta. Yksittäisen ministerin epäluottamuslause ei koske koko hallitusta, sillä sellaista varten on tehtävä esitys erikseen.

Demokratian tappotalkoot - Lakkautetaan eduskunta

Suomalaisen politiikan suurin erehdys sataan vuoteen on Juha Sipilä. Ihan itse, eikä ymmärrä edes hävetä. Eivätkä ymmärrä kepulaiset hävetä. Hurraavat ja kumartavat ja tottelevat nöyrinä kuin lampaat. Ei tunnistaisi Alkio puoluettaan eikä sen johtajaa omaksi väekseen. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Kokoomus on Orpon ja Jokisen hyppysissä täysin samaa maata.

https://yle.fi/uutiset/3-10418091

Kiristys ilmapiiri

Tänään perjantaina 21.9.2018 äänestettiin Tomo Soinin luottamuksesta ulkoministerinä, kun hän Suomen politiikka vastaan antaa jatkuvasti ulkotuloja abortista ja naisten itsemääräämis oikeudesta omaan vartaloonsa.

Jälleen on tullut todistettua se, että arvot eivät ratkaise yhtään mitään kun jo heti epäluottamuslauseen jättämisen jälkeen alkoi eri eduskuntaryhmissä uhkailut, kiristykset ja pelottelut.

On tämä hallituskausi ollut kyllä uskomatonta showta ja nyt hallitusta pitää vankinaan Sinisten prosenttijengi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä