*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Postilaki

Hallitus hutiloi liikenteen uudistukset

Liikenteen sujuvuus on yhteiskuntamme toiminnan perusedellytys. Valtiovallan tulee huolehtia siitä, että pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen maassamme ovat liikenneverkko ja edellytykset kansalaisten tasa-arvoiselle liikkumiselle kunnossa. Nykyinen hallitus on kerta toisensa jälkeen osoittanut tässä asiassa tempoilua ja ideologian asettamista tosiseikkojen edelle.

Uusi postilaki ei täytä hyvän lainvalmistelun ehtoja


Eduskunta hyväksyi uuden postilain kesäkuun loppupuolella. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä äänesti yksimielisesti lakiesitystä vastaan. Perussuomalaisten näkemyksen mukaan muun muassa jakeluvarmuus ja yksityisyydensuoja voivat heiketä merkittävästi postilain uudistuksen myötä.

Postimies soittaakin kolmesti

Taajamissa, joissa on sanomalehtien varhaisjakelu on kirjeposti jaettava vähintään kolmena päivänä viikossa. Maaseudulla jakelu säilyy viipäiväisenä. Näin siis mikäli hallituksen esitys toteutuu.

Lisäksi postin jakeluaikoihin on tulossa lievennyksiä siten, että jatkossa kotimaan postista puolet pitää olla perillä viimeistään neljäntenä päivänä ja 97 prosenttia viimeistään viidentenä arkipäivänä.

Syynä muutoksiin on postinjakelun huono kannattavuus vähentyneen jakelumäärän takia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä