J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Matkailu avartaa

Matkailuvinkit Trumpille ja Putinille

Yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News kertoi tänään, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat Suomessa lähiviikkoina. Tällä Fox News vahvistaa viime päivinä kiertänyttä huhua, ja virallinen tieto vierailusta saadaan tämän päivän aikana.

Leiripaikat

Alkavana kesänä olen aikonut käydä turistimatkalla Helsingissä.  Aiemmin olen ollut huolissani kaupungin  hotellien kalleudesta.  En ole enää.  Asua voi  edullisesti telttaillen keskellä Helsinkiä, vaikkapa rautatieaseman torilla.

Telttailuhan  uutisointien mukaan on Helsingissä yllättävän vaapaata.

Leirille Helsinkiin

Turistileiriä  Helsingin rautatientorilla ei  tänään pureta.  Mikä sen hienompaa.  Tulevana kesänä Helsinki sallii meidän impivaaralaisten  vastaavasti leiriytyä pääkaupunkimme sydämeen,  turistikohteidemme, Stadionin Paavo Nurmen ja Kauppatorin Havis Amandan välimaastoon.

Lentoliikenteen ympäristövaikutukset unohdetaan usein - miksi?

Lentoliikenne unohdetaan usein ympäristökeskustelussa koska matkailu avartaa, tai sen sanotaan avartavan. Matkustaminen on tämän päivän hyväksytty ja oikeutettu kuluttamisen muoto. Ehkäpä on olemassa hyviä, urbaaneja kuluttamisen muotoja ja pahoja, agraareja kuluttamisen muotoja.

Törmäsin australialaisen The Conversation -blogin kirjoitukseen, jossa eriteltiin lentoliikenteen ympäristövaikutuksia sekä pohdittiin institutionaalisia ja poliittisia syitä siihen, miksi nämä eivät nouse keskustelun aiheeksi.

Matkailu avartaa näkemään kulttuurien erilaisuudet ja ristiriidat

Vanhan sanonnan mukaan "matkailu avartaa". Se pitää paikkansa ainakin omalta osaltani.

Olen käynyt noin 60:ssa eri maassa. Niistä noin puolessa olen kiertänyt matkailuautolla ja henkilöautolla noin 100.000 kilometriä ajaen. Siinä sivussa olen perehtynyt paikalliseen elämänmenoon.

Impivaarassa on hyvä olla, mutta hyvä on käydä muuallakin

Olen kiertänyt paljon eri puolilla tätä yhteistä maapalloamme. Olen kulkenut niin palatseissa kuin matalissakin majoissa. Avoimin silmin ja mielin, ilman ennakkoasenteita.

Sanotaan, että Siperia opettaa, mutta kyllä muuallakin näkee ja kokee, sekä myös oppii.

Olen oppinut arvostamaan erilaisia kulttuureja, erilaisia ihmisiä, erilaisia maisemia, erilaista elämäntapaa. Toki matkalla näkee myös sellaista, jota ei ole valmis hyväksymään.

Oppia Itävallan asuntopolitiikasta

Tein eduskunnan asunto - ja ympäristöjaoston kanssa  kolmen päivän matkan Itävaltaan, Wieniin ja Graziin. Olisi meillä oppimista tavasta, jolla isäntämme, ministerit, maapäivien puhemiehet, lukuisat poliitikot ja virkamiehet sekä asunto - , energia - , liikenne - ja ympäristöalojen asiantuntijat olivat valmistautuneet esittelemään kukin osaltaan itävältalaisia ratkaisuja ko. kymyksissä. Kertakaikkiaan ihailtavaa valmistautumista ja perusteellista antaumusta asialleen!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä