*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Malmin lentoasema

Helsingin yleiskaava palautuu

Helsingin hallinto-oikeus totesi Helsingin uuden yleiskaavan lainvastaiseksi. Käsittely jatkuu korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jossa todennäköisesti myös useita muita osia yleiskaavasta hylätään. Hallinto-oikeuden päätös näyttää jaetun usean asiantuntijan kesken, sillä bulevardien, Vartiosaaren ja Malmin lentoaseman kohdalta samoja perusteita on käytetty ristiin.

Ympyrä on sulkeutunut, Touko Aalto

Vihreiden tuore puheenjohtaja Touko Aalto on joutunut selittelemään Ylen Ykkösaamussa 9.9.2017 kansalaistottelemattomuutta koskevia sanomisiaan.

Mentäisiinkö kirkkoon pelaamaan lentopalloa?

Kävimme 90-luvun alussa opiskelijajoukkueellamme pelaamassa Tartossa lentopalloa paikallisen yliopiston joukkueita vastaan. Viro oli täynnä riemua, olihan se juuri itsenäistynyt. Keskeisellä paikalla oleva lentopallosali ihmetytti, kunnes ymmärsimme sen olevan entinen kirkko. En ole käynyt sen jälkeen Tartossa, joten en tiedä, vieläkö kirkkopalloilua harrastetaan.

Onko Suomella varaa lopettaa yleisilmailu Helsingissä?

Aamulehti uutisoi 12.7. miten Tampere-Pirkkala voittaa Helsingin ajaessa alas yleisilmailutoimintaa ja koulutusta. Taustalla ovat myös suuret julkiset investoinnit joilla Tampere-Pirkkalan toimintaa ja lentokoulutusta tuetaan. Yle uutisoi 13.7. Tampere-Pirkkalan matkustajamäärien, varsinkin kansainvälisten, kasvusta. Lentoliikenne kasvaa nyt huimaa vauhtia, ja lentoyhtiöt kamppailevat lentäjäpulan kanssa.

Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö: Malmin lentoasema

Museovirasto kirjoittaa sivuillaan terminaalin olevan kansainvälisestikin arvioiden harvinaisen hyvin alkuperäisessä asussa ja käytössä säilynyt 1930-luvun lentoasemarakennus. Terminaalirakennuksen lisäksi kenttäkokonaisuuteen kuuluvat lentokonehalli ja kiitoradat.

Tätä kenttäkokonaisuutta pyritään nyt mahdollisimman nopealla aikataululla Helsingin kaupungin puolesta rikkomaan. Kentän toiminnan kannalta olellinen ja tärkeä hangaari on tyhjennettävä lentokoneista ja muusta omaisuudesta 16.5. Mikä tähän on johtanut on luettavissa muualta ja en ala sitä nyt tässä ruotimaan.

Metsäläispääkaupunkimme Helsinki

Nykyisessä keskellä Pohjois-Karjalan metsiä sijaitsevassa kotikaupungissani tehtiin 36 vuotta sitten kotimaisen uutiskynnyksen ylittänyt tempaus, jonka vaikutukset ulottuvat nykyhetkeen asti. Mitä missä milloin – kansalaisen vuosikirja 1982 kuvaa tapahtumia 12.3.1981 näin (s. 53):

Unohdetaan ideologiat: Tehdään aidosti vihreä Helsinki

Kaupunkisuunnittelussa eturyhmät määräävät. Pyöräilijät ennen autoilijoita: Suljetaan sillat ja tunnelit autoilta. Lapsiperheet ennen yksinasuvia: Rajoitetaan yksiöiden määrää. Hallintoportaat ennen kaikkia muita: Määrätään talojen väri, kattokulma ja pintamateriaali viraston mahtikäskyllä.

Näin pelastetaan Malmi ja Vartiosaari

Helsingin vihreä pormestariehdokas Anni Sinnemäki kertoi joitakin päiviä sitten toivovansa, että vielä enimmäkseen luonnontilassa ja virkistyskäytössä oleva Vartiosaari jätettäisiin rakentamatta. Hän myös kaipaa reipasta asuntorakentamista Kehä I:n sisäpuolella ja pitää mahdollisena, että Vartiosaari jätettäisiin rauhaan, jos valtuustoryhmät pääsevät asiasta sopuun keskenään.

Älä äänestä Malmin lentokentän tuhoajaa

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) käynnisti toimenpiteet Suomen toiseksi vilkkaimman lentokentän, Malmin lentoaseman pilaamiseksi pysyvästi rakentamalla se umpeen käyttökelvottomaksi. Korvaavan lentokentän saamisesta käyttöön ei ole tietoakaan, vaan vahingonteko ilmailulle hätäisellä aikataululla on politiikan vandaaleille itsetarkoitus.

Avoin kirje Jan Vapaavuorelle Malmin lentoaseman ystäviltä

Arvoisa valtuustoehdokas Jan Vapaavuori,

haluan kiittää kannustavasta kirjeestänne 16. maaliskuuta Malmin lentoaseman ystäville. Meitä Malmin ystäviä on koko Suomessa ainakin 56 067 ja Helsingissä vähintään 13 197. Niin moni suomalainen allekirjoitti Lex Malmi –kansalaisaloitteen ja helsinkiläinen aiemman kuntalaisaloitteen, jolla vaadittiin Helsinki-Malmin lentoaseman säilyttämistä ilmailukäytössä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä