Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Kaikki blogit puheenaiheesta Lapsen etu

Lapsen etu ja naarassudet

Arvatkapaa keitä ovat naiset joista näin hurjaa tekstiä kirjoitetaan: »Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä.

Suomi sivuuttaa lapsen edun

Kritisoin 5.6.2019 http://laurakorpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276997-aikuisen-oikeus-kotona-oleiluun Rinteen hallituksen suunnitelmia nostaa lapsen päivähoitoaika kotona olevan vanhemmankin osalta kokopäiväiseksi.

Tarvitaanko uutta eläinajokorttia ?

Poikkeuksellisen kuuma kesä on asettanut omat haasteensa lemmikkieläinten käsittelyyn. Samat haasteet ovat osana myös lapsiperheillä. Jotkut eläinten pitoon liittyvät ongelmat ovat herättäneet vaatimuksia eläinajokortin voimaan saattamiseksi. Yksi edistysaskel parempaan suuntaan olisi ehkä ajokorttiin lisättävästä koulutusosiosta, joka käsittelisi yksistään eläinten ja pienten lasten matkustamista henkilö- ja matkailuautoissa.

Vahvuusodotukset ratkaisevat koulumenestyksen

Opetusuunnitelmalliset, vanhempien ja koulun odotukset ratkaisevat koulumenestyksen. Pisa-melskeessä on unohtunut positiivisen psykologian anti koulumenestykseen. Tietoa on, jos sitä halutaan käyttää. Syvien vahvuuksien koulu- toimintamallin rakentaminen alkoi 2010, jolloin käynnistyi esiymmärryksen pilotti Keravan koulutoimessa.

Kiva kun olette kanssani samaa mieltä! (myöntyminen)

Hiljattain joku muukin kirjoitti asiaa: "Vaikeneminen on myöntymisen merkki" - kuten sananlasku sanoo. Tuon perusteella rohkenen päätellä, että kaikki blogistit ovat pääosin samaa mieltä kuin minä.

Äitiyslaki tekisi miehestä äidin

Eduskunnan lakivaliokunta päätti tänään laativansa äitiyslaista puoltavan mietinnön. Lakivaliokunta aikoo kannattaa absurdia äitiyslakia, joka uudelleenmäärittelisi vanhemmuuden, tekisi siitä naisparien erikoistapauksessa peruutettavissa olevan ilmoitusasian ja myöntyisi sille, että äiti voi olla mies.  

Auta vähävaraista perhettä - siis keitä!?

Vähävaraisuus on ikävä asia ja vielä ikävämmäksi sen tekee kun se heijastuu lapsiin. Muutama sananen liittyen SPR:n ja MLL:n Hyvä Joulumieli-keräykseen, ja muihin "vähävaraisten perheiden" avustusasioihin. Yksi tärkeä huomio joka on jäänyt korkeintaan puheen tasolle - nämä samat jutut kuullaan keräysten yhteydessä vuosittain.

Neuvolat innostamaan perheitä lukemaan lapsille

On huolestuttavaa, että vain neljäsosa suomalaisvanhemmista lukee usein lapsilleen. Perusta lukuharrastukselle ja -taidolle luodaan varhaislapsuudessa, siksi vanhemmille on tärkeä

 

antaa tukea ja tietoa lukemisen hyödyistä jo ennen lapsen syntymää. Vanhempien ja muiden läheisten, kuten isovanhempien, merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevinta ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan. Siksi neuvoloiden tehtäväksi olisi viisasta vahvistaa vanhempien ja lasten läheisten aikuisten innostaminen ja kannustaminen lukemaan lapselle. 

 

Miksi lisääntyä jos ihmisen tarkoitus on vain olla "hyvä veronmaksaja"?

Tänään 10. toukokuuta Helsingin Sanomat julkaisi lukion lehtorina toimivan Mari Hiltusen mielipidekirjoituksen jossa hän otti kantaa viime aikoina kovasti puhuttaneeseen kysymykseen lasten hankinnan mielekkyydestä. Kirjoitus oli ahdistava, mutta ehkä juuri siksi niin hieno. Ymmärrän täysin mitä Hiltunen ajaa takaa. Aihe on jäätävän vaikea monestakin syystä, mutta tästä huolimatta haluan nyt pitkästä aikaa sitä avata myös tänne Puheenvuoroon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä