*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Helsingin kuntapolitiikka

Yli 18-v. omaishoitajien päätöksiä jatketaan Hgissä kohukriteerien pohjalta

Viime kuussa uutisoitiin näyttävästi miten Helsingin sote-lautakunta jäädytti alle 18-vuotiaiden omaishoidon päätökset. Turuilla ja toreilla kiertäessä allekirjoittaneen korviin on kuitenkin kiirinyt, että Helsingissä jatketaan edelleen yli 18-vuotiaiden omaishoidon päätöksiä uusien kriteerien turvin.  Mitä ihmettä?! Juuri olemme viime kuukaudet saaneet lehdistä lukea uusien kriteerien olevan vähintäänkin kyseenalaiset, koska niissä on monien mielestä otettu tukea alentavina seikkoina huomioon mm. hoidettavan koulun käyntiä, omaishoitajan työssäkäyntiä ja hoidettavan päivätoimintaa.

Pormestarimalli ei ole kansanvaltaisin

Vuonna 2006 kuntalakiin tehdyn muutoksen seurauksena kunnilla on mahdollisuus valita kahden johtajamallin välillä: kunnanjohtaja toimii virkasuhteessa, kun taas pormestari on luottamushenkilö.

Pormestari valitaan valtuuston vaalilla, valtuutettujen joukosta ja valtuuston toimikaudeksi, eli neljäksi vuodeksi kerrallaan. Pormestarimallissa valitaan myös toimialakohtaiset apulaispormestarit, jotka puolestaan toimivat lautakuntien puheenjohtajina. Niiden alaisuudessa toimivat virka-asemassa olevat toimialajohtajat sekä jaostot ja johtokunnat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä