Helsingin rakennuspolitiikassa tehdään silloin tällöin järkeviäkin ehdotuksia. Katajanokan hotelli ja Guggenheim-museo eivät olleet sellaisia, mutta Laajasalon ja Kalasataman yhdistävä Kruunuvuorensilta on.
Näin kesällä on syytä poistua hieman blogien äärestä ja harrastaa vaikka maantiepyöräilyä.
Kekkonen totesi aikoinaan, että jokainen syy, joka voidaan esittää kuntourheilua vastaan, on tekosyy.
Tuohon aikaan myös jokainen syy, joka voitiin esittää N-liittoa vastaan, oli olevinaan ”tekosyy”.
Mutta urheilusta puhuessaan Kekkis oli kyllä oikeassa.
Maantiepyöräily on verrattavissa uintiin. Se sopii miltei jokaiselle iästä riippumatta. Jos luusto ja nivelsiteet eivät kestä esimerkiksi maratonia, voi harrastaa pyöräilyä.
Eräänä merkkinä Suomen Venäjän-vallan ajasta ovat jäljellä maiden väliset yhtäläiset rautatiekiskojen raideleveydet. Niinpä Pietariin liikennöitiin pitkään juhlavilla ja korskeilla Repin- ja Sibelius-junilla, joiden salusiinit toivat mieleen Viipurin surullisenkuuluisat halpahallit. Itse en innostu asiasta entistä enempää nyt, kun nämä junat korvattiin nopeammilla Allegro-junilla.
Filosofian tohtori, filosofi, tietokirjailija ja tutkija. Hankamäki on julkaissut 12 teosta filosofian alalta. Ajatusmiljööltään hän on kansallismielinen arvoliberaali ja omakulttuurisuuden kannattaja.
”Tehtäväni on tarkkailla heitä, jotka tarkkailevat meitä.” http://www.hankamaki.fi/
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!