*

J. Sakari Hankamäki Pistää pahan.

Kriitikot

Onko vastustaminen turhaa?

Suuri osa inhimillisistä voimavaroista kuluu vastustamiseen. Ihmiset vastustavat ilmiöitä paljon äänekkäämmin kuin puolustavat. Tämä on ymmärrettävää, sillä vastustaminen on usein uusien asioiden vastustamista. Nykytila tuntuu turvallisemmalta kuin muutoksesta johtuva epävarmuuden tila. Siksi konservatiivisuus on verrattavissa psyykkisiin perusprosesseihin. Se on tekemisissä ihmisen itsesäilytyksen kanssa.

Tapaus Halla-aho: Myrsky vesilasissa laantunut

Suomalaisen sanankäytön Nelson Mandela, blogikirjoittaja Jussi Halla-aho, tuomittiin Helsingin hovioikeudessa samaan sakkorangaistukseen kuin käräjäoikeudessa viime vuonna. Lisäksi oikeus sensuroi hänen blogiaan kahden kappaleen verran. Lapsellista politiikkaa ja tyhjänpäiväisen asian vatvomista, sanon minä, mutta eihän se järvi soutamalla kulu.

Kireää kirjallisuuspolitiikkaa

Käyskennellessäni vantaalaisessa kauppakatedraalissa keskusradion kautta kuului pahaa aavistamattani mainoskuulutus: ”Tule Suomalaiseen Kirjakauppaan! Suomalaisen Kirjakaupan myyjä osaa suositella juuri sinulle sopivaa kirjaa kolmessa minuutissa!”

En ymmärrä, miksi kirja pitäisi löytää kolmessa minuutissa. En käsitä sitäkään, miksi myyjän pitäisi suositella kirjaa asiakkaalle. Eivätkö asiakkaat tiedä, mitä ovat hakemassa? Mistä myyjä tietäisi sen?

Kirjallisuutemme kaikki palkinnot

Ovatko kirjallisuuskriitikot menettäneet järkensä? En uskalla väittää, ettei Sofi Oksasen Puhdistus olisi kelpo romaani, vaikka minua ei erityisesti kosketakaan naisten prostituutio Virossa.

Metakeskustelun hyödyllisyydestä

Metakeskustelulla tarkoitetaan puhetta siitä, kuinka keskustelua pitäisi käydä.

Julkaise syötteitä