EU se osaa aina yllättää.
Euroopan keskuspankki antoi jo lähes vuosi sitten näyttöä siitä, kuinka se ostaa yhteensä 200 miljardilla valtioiden velkakirjoja vähentääkseen valtiontalouksien ahdinkoa.
Tämän kuun alussa EKP aloitti valtioiden velkakirjojen systemaattiset ostot jälkimarkkinoilta, toisin sanoen pankeista ja muista rahalaitoksista.
Miksi EKP sitten ostaa valtioiden lainapapereita nimenomaan ”jälkimarkkinoilta” eikä suoraan? Tämä johtuu siitä, että EU:n perussopimus kieltää suorat ostot valtioilta. Siksi asiaa kierretään näin.
Kansa on kiittänyt demarien viisautta puolueen vaadittua vakuuksia EU-maille myönnettävien takauksien katteeksi. Tämä näkyy muun muassa siinä, että puolue on kirimässä kokoomuksen ohi maan suurimmaksi.
Ihanko itse tämän Sdp:ssä keksivät?
Harva enää muistaa, että vasemmiston vaatimus takauksista kirjattiin hallitusohjelmaan ”sisäpoliittisista syistä”: jotta vasemmistopuolueet voisivat tukkia kannatuspaon Perussuomalaisten suuntaan.
Silvio Berlusconin lähtö Italian pääministerin pallilta kävi yhtä nopeasti ja yllättävästi kuin valtaannousu vuonna 1994. Berlusconi oli perustanut Forza Italia -puolueensa vain kolme kuukautta ennen vaaleja, joissa siitä tuli Italian suurin puolue ja pääministeripuolue 21 prosentin äänisaaliilla.
Suomalaiset vaiennusvälineet ovat olleet melko hiljaa Espanjan ja Portugalin kehnosta taloustilanteesta, jotta ihmiset ja markkinat eivät hermostuisi. Jos syö enemmän kuin tienaa, soppa joka tapauksessa loppuu lautaselta. Kreikkaa seuraavien dominopalikoiden kaatuminen on varmasti edessä, ja kyse on vain siitä, milloin euron repeytyminen tapahtuu.