J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Arvojohtaminen on vaarallista

Presidentinvaalien myötä Suomeen etsitään taas arvojohtajaa. Käsite on tullut esiin näidenkin presidentinvaalien alla toistuvasti, vaikka kukaan ei ole määritellyt, mitä sillä tarkoitetaan.

”Arvojohtamisella” tarkoitetaan yleensä ’johtamista arvojen avulla’, aivan niin kuin ”tulosjohtamisella” voidaan tarkoittaa ’johtamista tulosten avulla’. Tulosjohtaminen olikin oman aikakautensa muotitermi. Sen tilalle on nyt vaarassa astua arvojohtaminen. Mikä siinä sitten mättää?

Filosofisesti katsoen koko arvojohtamisen käsite on täysin harhaanjohtava. Arvojohtaminen ei ole arvojen avulla johtamista lainkaan. Varsinaisia arvoja ovat esimerkiksi hyvyys, totuus ja kauneus. Ensin mainittu on etiikan, toinen tieteen ja kolmas estetiikan peruskäsite. Nämä arvot voidaan nähdä objektiivisina. Ne on edellytettävä peruskäsitteinä, jotta filosofista keskustelua voidaan ylipäänsä käydä.

Arvoista erillään ovat arvoarvostelmat eli arvostukset, jotka ovat henkilökohtaisia. Ne lausutaan usein väitteiden muodossa, kuten ”Auringonpaiste on kaunista” tai ”Viinimarjamehu on hyvää”. Niinpä myös arvojohtaminen on tosiasiassa arvostusjohtamista. Sen keskiössä eivät ole yleiset arvot vaan subjektiiviset arvostukset, jotka ovat täysin mielipiteidenvaraisia.

Tästä puolestaan johtuu, että niin sanottu ”arvojohtaminen” (tosiasiassa arvostusjohtaminen) on erittäin ideologista. Mikäli arvostuksia sanotaan arvoiksi ja niillä pyritään määräämään muiden ihmisten käyttäytymistä, arvojohtaminen on suorastaan vaarallista, koska arvot sekoitetaan silloin arvostuksiin, joiden kautta käytetään valtaa. Tosiasiassa arvojohtajana toimiminen onkin poliittisena mielipide-Führerinä toimimista. Tuloksena on komentelua, painostusta ja elämäntapojen tarkkailua.

On selvää, että arvojen sisällön määrittely on hankalaa. Niinpä filosofiassa on päädytty pitämään hyvyyttä, totuutta ja kauneutta pelkkinä sisällöttöminä yleiskäsitteinä, joita ei voida eikä pitäisi määritellä yleispätevästi. Arvoja lähellä ovat

- hyveet, kuten rehellisyys ja nöyryys,
- ihanteet, kuten tasavertaisuus ja demokratia,
- arvostettavat elämänilmiöt, kuten terveys ja oppineisuus, sekä
- arvokkaiksi koettavat asiat, kuten rakkaus, turvallisuus ja omakulttuurisuus.

Näitä kaikkia on tullut tavaksi nimittää arvoiksi.

Kun ihminen pohtii arvojen ja niitä lähellä olevien hyveiden, ihanteiden ynnä muiden merkitystä, kyse on ensimmäisen asteen arvorefleksiosta. Tällöin ihminen miettii, mitä arvoja hän valitsee omikseen.

Kun ihminen sitten etenee pohtimaan, minkä sisällön ja merkityksen hän antaa omiksi arvoikseen valitsemilleen arvoille (esimerkiksi kauneudelle tai omakulttuurisuudelle) elämässään, kyse on toisen asteen arvorefleksiosta. Juuri silloin hän astuu arvostusten piiriin ja alkaa muodostaa arvoarvostelmia. Ne eivät kuitenkaan ole enää yleisiä arvoja.

Arvot on usein jaettu itseisarvoihin (esimerkiksi totuus) ja välinearvoihin (kuten hyötyä tuottaviin asioihin), mutta tämä jako on keinotekoinen, sillä monet välinearvotkin voidaan nähdä itseisarvoina ja päämäärinä sinänsä.

Paljon suurempi ongelma on, että eri ihmiset voivat päätyä täysin samoista arvolähtökohdista (esimerkiksi turvallisuuden edistämisestä) keskenään täysin ristiriitaisiin arvostelmiin, kuten siihen, että ”Turvallisuutta edistää Natoon liittyminen” tai siihen, että ”Turvallisuutta edistää liittoutumattomana pysyminen”. Molempien takana voi olla hyvä tahto ja pyrkimys moraaliseen hyvään.

Vastaavasti esimerkiksi onnellisuutta edistävänä asiana useat pitävät sitä, että samaa sukupuolta olevat vihitään kirkossa, kun taas joidenkin toisen mielestä onnellisuutta edistää se, että samaa sukupuolta olevia ei vihitä kirkossa.

Arvoarvostelmia koskevat mielipide-erot ovat usein syinä syviin konflikteihin, vihaan ja jopa sotiin. Traagista on, että erilaisten arvoarvostelmien takana voivat olla perimmältään samat arvot, mutta niiden toteutumista halutaan edistää eri tavalla. Riitojen taustalla on usein jommankumman osapuolen tietämättömyys arvoista ja siitä, miten niiden erilaiset edistämispyrkimykset vaikuttavat.

Käsitystä, että arvostusristiriitoja ei voida koskaan ratkaista, sanotaan moraalirelativismiksi. Olen itse moraalirelativismin kannalla, koska ratkaisuyritykset johtavat yleensä pakottamiseen ja poliittiseen painostukseen. Subjektiivisten arvostusten pukeminen arvojohtamisen kaapuun johtaisi tiettyjen moraaliarvostusten pitämiseen ainoina hyväksyttävinä arvoina, niin kuin uskonnollisten yhdyskuntien ja eräiden poliittisten puolueiden piirissä on tavattu tehdä. Siksi poistan varmistimen aseestani aina kuullessani sanan ”arvojohtaminen”.

Sen sijaan edustan ja suositan arvovapautta ja itsemääräämisoikeutta, jonka mukaisesti yksilöiden tulee voida mahdollisimman pitkälle itse päättää omaa elämäänsä koskevista asioista. Yhteiskunnan ei tule rajoittaa tai heikentää vaan tukea yksilöiden itsemääräämisoikeutta mahdollisimman monissa asioissa, kunhan samalla ei poljeta toisten ihmisten vastaavia oikeuksia.

Tältä kannalta presidentissä ei ole tärkeää niinkään hänen kykynsä johtaa muita ihmisiä omilla arvostuksillaan kuin hänen halunsa toimia sovittelijana. Siksi presidenttiä valittaessa on hyvä pohtia, mikä tämän tai tuonkin ehdokkaan kyky ymmärtää erilaisia näkemyksiä loppujen lopuksi on.

Ristiriitatilanteen sattuessa on pohdittava, rajoittaisiko tai rasittaisiko itsemääräämisoikeuden edistäminen toisen ryhmän asemaa enemmän kuin sen kiistäminen, ja tässä valossa eri ihmisryhmät ovat velvollisia myös jonkin verran tinkimään eduistaan muiden hyväksi. Klassisesti asetelmaa voidaan luonnehtia yhteiskuntasopimuksen syntymiseksi. Hyvänä esimerkkinä voi mainita vaikkapa homoavioliittojen hyväksymisen, joka luo yhdelle ryhmälle oikeuksia mutta ei vähennä muiden oikeuksia lainkaan.

Lopuksi voidaan pohtia kysymystä, joka usein on esitetty presidenttiehdokkaille vaalitenteissä, toisin sanoen, ”mikä on elämän tarkoitus”. Naturalistisesti katsoen elämällä ei ole muuta tarkoitusta kuin pitää itseään yllä. Esimerkiksi romanttinen runoilija Johann Wolfgang von Goethe totesi aikoinaan, että ”elämän tarkoitus on elämä itse”.

Elämä on itseisarvo. Lisäksi elämällä voi olla pelkän tarkoituksen ylittävä filosofinen merkitys. Se puolestaan jokaisen on itse löydettävä, tiedostettava ja määriteltävä. Esimerkiksi itsen ja toisten onnellisuus voi olla tällainen merkityksen tuottava arvo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

K Veikko

“pyritään määräämään muiden ihmisten käyttäytymistä”

Arvojohtaminen tapahtuu alhaalta ylöspäin. Kansalaiset ottavat käytännön arvonsa idoliltaan, presidentiltä. Ei heitä kukaan siihen pakota.

Suuri enemmistö haluaa äänestää arvojohtajan, josta ottaa mallia. – Koska toisetkin ottavat mallia juuri tästä henkilöstä.

    Parempi mennä yhdessä helvettiin kuin yksi taivaaseen. Ainakin helpompi.

Presidentillä on merkitystä kansakunnan arvojohtajana. Jos yksi presidentti korostaa ahneutta yli kaiken kansakunnan yhtenäisyyden perustana ja toinen kohtuullisuutta, se ei voi olla vaikuttamatta siihen suureen kansan enemmistöön, joka ottaa arvonsa presidentiltä.

– Sinuunhan ei mikään vaikuta, mutta et kuulukaan "suureen enemmistöön".

Käyttäjän mikkolahti kuva
Mikko Lahti

Selkeä kirjoitus Hankamäki.

Itsekin arvostan hyvyyttä, totuutta ja kauneutta.Kuten eräs taiteilijaystäväni, muotokuvamaalari.

Hän huomautti suunnilleen näin:" Picassoa moni pitää luovana kauneuden ja totuuden nerona. Kuitenkin hän vaikuttaa huonolta piirtäjältä ja monet myöhäiskauden taulut kertovat lähinnä pornofantasioista."

Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan.

Vaan mitäpä tästä Hankamäen teesistä on sanottava:"Klassisesti asetelmaa voidaan luonnehtia yhteiskuntasopimuksen syntymiseksi, ja hyvänä esimerkkinä voi mainita vaikkapa homoavioliittojen hyväksymisen, joka tuo yhdelle ryhmälle oikeuksia mutta ei vähennä muiden oikeuksia lainkaan."

Kun lähdetään siitä, että Raamatun Jumala - koska on luonut ihmisen ja luomakunnan - antaa luoduilleen oikeudet ja velvollisuudet, niin mikä valta-tai oikeusjärjestelmä antaa kuolevalle ihmiselle oikeuden rikkoa eläviä ja kuolleita tuomitsevan Herran käskyn:"Älä tee huorin."

Entä mihin homo sapiens pääsee pakoon Herransa asettamaa oikeudenmukaista rangaistusta,joka myös kutsuu häntä parannuksen tekemiseen syntielämästä?

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Tuula Hölttä

J. Sakari H :"Arvojohtaminen on vaarallista"

Onko olemassa johtamista tai mitään muutakaan ilman arvoja? Eikö kaiken inhimillisen toiminnan perusta ole jokin arvo, josta sitten on muodostettu arvostelma, arvoarvostelma tms. ikäänkuin toimenpidesuunnitelmaksi, jonka avulla idean lähtökohtana oleva arvo halutaan toteuttaa.

Mielestäni arvojohtaminen on hyvä käsite, jos tiedostetaan sen lähtökohtana oleva todellinen arvo, ja kun se on tiedossa, voidaan ryhtyä miettimään yhdessä kuinka tuo arvo parhaimmalla mahdollisella tavalla "tulisi lihaksi" loukkaamatta ketään.

Sakari Behm

Arvojohtaja polkee aina jonkun toisen arvoja. Siksi tuollainen käsitys on todella vaarallinen, sitä osaamattoman käsissä. Kuten olemme viimeiset 12 vuotta huomanneet.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Olipa hieno kirjotus, kiitos.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut