Jukka Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Perussuomalaiset Teuvon kyydissä

Helsingin Sanomien viime perjantaisen Nyt-liitteen mukaan kansanedustaja Teuvo Hakkarainen nauttii jonkinlaista suosiota myös homojen keskuudessa. Kyseessä taisi olla toimittajan tekaisema provokaatio. Ainakaan minä en ole omien vaatimattomien havaintojeni pohjalta päätynyt ajattelemaan, että Hakkaraisen kannatus olisi lähtenyt lentoon homopiireissä.

Näyttöä väitteen provokatorisesta luonteesta antaa se, että saman talon Ilta-Sanomat toisti jutun sivuillaan ja sai Hakkaraiselta lisäkommentin, jonka mukaan homot, lesbot ja somalit pitäisi lähettää Ahvenanmaalle asumaan.

Kovin mielikuvituksellinen, omaperäinen tai elegantti Hakkaraisen yhteiskuntateoria ei ole. Siihen olikin helppo kuitata, kuten Pekka Siikala, joka käänsi asian nurin blogissaan ja ehdotti, että Hakkarainen voitaisiin eristää kotipaikkakunnalleen Viitasaarelle yhdessä Perussuomalaisen puolueen kanssa.

Mitä vikaa Hakkaraisen kannanotossa sitten on? Peruskysymys kuuluu, miksi juuri Hakkarainen itse olisi omassa ylemmyydentunnossaan sellainen valopää, jonka olisi soveliasta päättää, miten tai missä muiden suomalaisten pitää elää. Tällainen ei olisi sitä tavoiteltua kansanomaisuutta vaan kansalaisten vastaisuutta. Hakkaraisen päästelemien pökäleiden laittaminen ”maalaisuuden” piikkiin taas aliarvioisi pahasti maalaisten ihmisten sivistystä.

Myöskään puolue ei voi loputtomasti selittää edustajansa älyllisiä pieruja ”vitseiksi”, kun näyttää siltä, että vitsien varjolla lipsautellaan nimenomaan todellisia mielipiteitä.

Tämä vähentää puolueen uskottavuutta tärkeissä yleispoliittisissa kysymyksissä ja nolaa jatkuvasti esimerkiksi eduskuntaryhmän puheenjohtajaa ja koko ryhmää, joka joutuu käsittelemään asioita kokouksissaan.

Itse näen, että ongelma ei vallitse ensisijaisesti perussuomalaisten ja vähemmistöjen välillä vaan Perussuomalaisen puolueen ja muutamien sen omien edustajien välillä. Teuvo Hakkaraisesta on muodostumassa puolueelle samanlainen tikittävä aikapommi kuin Tony Halmeesta, vaikka kansalaisten mielestä tämä monkey business voi olla tiettyyn rajaan asti hauskaa.

Onkin hyvä palauttaa mieleen Perussuomalaisten erään toisen kansanedustajan, Lauri Oinosen, taannoinen huoli siitä, miten puoluetta voidaan liata sisältäpäin. Runsas vuosi sitten Oinonen valitti, että hallitus aikoo saattaa voimaan lain, jolla puolueet voitaisiin laittaa vastuuseen yhden jäsenensä rasistisista mielipiteistä. Hän perusteli kritiikkiään sillä, että näin joku puolueen arvostelija voisi hakeutua puolueen jäseneksi ja tahallaan puhua rasistisia kaataakseen lokaa puolueen niskaan!

Nyt Oinosen kauhukuva näyttää toteutuvan. Syy ei ole suinkaan se, että tällainen lainsäädäntö olisi voimassa, vaan se, että niin Hakkaraisen kuin Oinosenkin tietyt kannanotot ovat kaatuneet puolueen häpeäksi ihan ilman, että voimassa olisi asiasta syyllistävää lakia. Mikäli eduskuntaryhmä ei ojenna tätä Bruce Springsteenin näköistä edustajaansa, on pääteltävä, että puolue asettuu Hakkaraisen omien edesottamusten kannalle.

Koska minä olen luonteeltani hyvä, neuvon edustaja Hakkaraista ottamaan päänsä pikimmiten pois perseestä. Sen sijaan Teuvon kyytiin en edelleenkään lähtisi. Perusteluja voi lukea vaikkapa Leevi And The Leavingsin laulusta tai tästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän ilikka kuva
Ilkka Partanen

Hakkarainen on hetkessä noussut erääksi maan puhutuimmista poliitikoista. Ikävä kyllä, mies joka tuumasi ettei huonoa julkisuutta ole olemassakaan oli Hollywoodin tuottaja, joka oli ihan oikeassa siinä että jos filmitähdet sekoilevat niin heidän arvonsa vain nousee, pahinta on unohdus. Kansanedustajalle moinen mentaliteetti ei oikein sovi.

Timo Jäntti

Jos tätä Teuvon ideaa hieman laajentaisi, niin sitähän voisi käyttää vaikkapa kuntarakenteen uudistuksen pohjana. Ehdotankin, että ennenkuin väkisin ja pakolla liitetään kuntia yhteen, tehdään koko maan ja väestön kattava kyselytutkimus siitä, missä kukin meistä toivoisi erilaisten muiden ihmisryhmien asuvan ja jaetaan sitten koko Suomi kyselyn tulosten perusteella sopiviin alueisiin.

Siirretään esimerkiksi homoseksuaalit ja maahanmuuttajat Ahvenanmaalle, perussuomalaiset Viitasaarelle, anopit Lappiin paitsi lappalaisten anopit Uudellemaalle, parveketupakoijat saaristoon koska siellä on tuulista ja raikasta sekä vielä vaikkapa poliitikot kansan pariin. Turkulaiset kannattaa jättää Turkuun ettei mene homma liian vaikeaksi.

J. Gagarin

Muistanko väärin, että Sakari Hankamäki oli alunperin profiilissaan perussuomalainen?

Anssi Luoma-aho

Kuinka sinäkin Hankamäki vaivaudut jostain hakkaraisista kirjoittamaan? Minun mielestäni näitä yhtä tasokkaita (tasottomia) aivopieruja on täälläkin ollut viime päivinä jo riittävän monta.

Yritit kyllä tuoda tähän asiaan hieman analysoivampaa lähestymistapaa, mutta epäonnistuit.

Käyttäjän ryyti kuva
jarmo ryyti

Ai miten minä nautin kun Hakkarainen ärsyttää paremmistoa ja suvaitsevaistoa:D

Käyttäjän Kira kuva
Kira Arn

Kyllä se siitä itkuksi muuttuu:-) Eduskuntaryhmä käsittelee taas tämänkin lausunnon. Vaalikausi on pitkä aika kannustaa vimmatusti kansanedustajaa, joka potkii perseelle omaa puoluettaan.

Käyttäjän partalainen kuva
Reijo Kamula

Kyllähän vähänkään ajatteleva ihminen ymmärtää, Hakkaraisen puheiden olevan huulenheittoa!
Toimittajan provoon vastaus, vasta provolla, jopa rupesi parrat jauhaan!

Käyttäjän RikuMaki kuva
Riku Mäki

Hohhoijaa, taas yksi akateemikko melttoaa median määrittämässä karsinassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kyllä se homoestetiikka on ilmiselvä, pullamössösukupolven Tom of Finland, tukkijätkät pyörii sahalla ja kuppiloissa eikä enää metsänreunassa.

Hannu Keränen

Eikö ole älyllisesti epärehellistä kannattaa homona puoluetta, joka ei aja yhtään homojen oikeuksia, vaan haluaa huonontaa niitä. Voiko filosofitohtori olla noin epälooginen, logiikka kun kuuluu filosofian perusteisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut