Lopettaako Perussuomalaisten rasisminvastainen julkilausuma heteroavioliittojen positiivisen erityiskohtelun?

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä antoi kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselle tunnetusti huomautuksen hänen neekeripuheidensa johdosta. Tapaus ei olisi ehkä kommentoimisen arvoinen, mutta puolueen laatima ”syrjinnän, rasismin ja väkivallan vastainen julkilausuma” sen sijaan on (teksti löytyy esimerkiksi tästä).

Muut eduskuntapuolueet vaativat viimeksi vuonna 2009 perussuomalaisia sitoutumaan rasisminvastaiseen julkilausumaan, jotta kukaan ei keksisi ratsastaa rasismilla silloisiin EU-vaaleihin. Timo Soini kieltäytyi tuolloin allekirjoittamasta Rkp:n Astrid Thorsin, Ulla Achrénin ja Stefan Wallinin kirjoittamaa paperia vedoten siihen, että kaikki puolueet ovat hyväksyneet jo vuonna 1998 vastaavanlaisen julkilausuman. Sen mukaan allekirjoittaneet sitoutuivat olemaan levittämättä mielipiteitä, jotka lisäävät tai ”todennäköisesti lisäävät” rotuun, etniseen ryhmään tai uskontoon kohdistuvia ennakkoluuloja, ja puuttuvat sellaisten lausuntojen esittämiseen.

Nyt Perussuomalainen puolue suostui vääntämään asiasta omintakeisen kannanoton. Puolueen eilistä rasisminvastaista julkilausumaa on tavallaan tervehdittävä iloiten. Lausumassa on kuitenkin muutamia puutteita ja porsaanreikiä, jotka ansaitsevat lähemmän tarkastelun.

1) Ensinnäkin puolue tuomitsee yhtäläisesti rasismin, joka kohdistuu vähemmistöjä kohtaan, ja rasismin, joka kohdistuu enemmistöjä kohtaan. Puolue arvioi siis rasismia vain sillä perusteella, edustaako ryhmä enemmistöä vai vähemmistöä, mutta ei puutu siihen, missä asemassa enemmistö tai vähemmistö on. Rasismin kokemisen ja tuomitsemisen kannalta olennaista on kuitenkin juuri se, onko enemmistö tai vähemmistö paremmassa vai huonommassa asemassa kuin ihmiset yleensä.

Useimmiten vähemmistöt ovat huonommassa asemassa kuin enemmistöt, mutta eivät aina. Esimerkiksi rikkaat ovat yhteiskunnassa yleensä vähemmistönä ja muodostavat joskus varallisuuden kanssa korreloivia etnisiä ryhmiäkin. Niinpä on perusteltua, että julkinen valta puuttuu mahdollisiin epäoikeudenmukaisuuksiin riippumatta ryhmän enemmistö- tai vähemmistöasemasta, mikäli puuttumiseen on syytä.

Huomiota perussuomalaisten kannanotossa herättää täysin yhdenmukainen asennoituminen eri ryhmiin. Symmetrinen suhtautuminen avaisi helposti tien välinpitämättömyyteen, jolloin julkinen valta voisi luopua vähemmistöjä (tai heikommassa asemassa olevia) oikeuttavasta erityiskohtelun politiikasta kokonaan. Painottaessaan samalla tavoin sekä enemmistöjen että vähemmistöjen oikeuksia puolue kiertääkin sen, että useimmiten etniset ja muut vähemmistöt ovat heikommassa asemassa valtakulttuureihin verrattuina.

Yhteiskuntafilosofiselta kannalta keskeistä ei ole, onko ihminen tai ryhmä enemmistönä vai vähemmistönä vaan se, mikä on ihmisen tai ryhmän suojeluntarve. Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies viittasi taannoisessa ratkaisussaan etnisen ryhmän kokemaan suojeluntarpeeseen perustellessaan päätöstä, jonka mukaan erästä etniseen ryhmään kuuluvaa kansalaista oli paikallaan suosia nimityspäätöksessä.

Positiivinen erityiskohtelu on luonnollisesti herättänyt ihmisissä närää. Juuri siksi keskusteluja ei pitäisikään käydä siitä, kuuluuko joku ihminen enemmistöön vai vähemmistöön, vaan siitä, mikä puheena olevan ryhmän suojeluntarve objektiivisesti ottaen on.

Muutamissa tapauksissa positiivinen erityiskohtelu on kieltämättä johtanut etnisten vähemmistöjen hyysäämiseen kantaväestöön kuuluvien kustannuksella, joten myös symmetrisyyteen pyrkimiselle voidaan löytää perusteita, vaikkakin yleispolitiikkana puolueen kannattama tasapuolisuus on kovin mustavalkoista.

Lisäksi on muistettava, että meritokraattisen oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan etuoikeuttaminen voi perustua myös ansioon. Näin on esimerkiksi oikeutettaessa sotaveteraanien erityiskohtelua. Tältä kannalta katsellen esimerkiksi maahanmuuttajilla ei voi olla samanlaista oikeutta erityiskohteluun kuin suomalaisella sotaveteraanilla, vaikka nämä ryhmät onkin yritetty asettaa samalle viivalle siinä arkiretoriikassa, jolla Perussuomalaisten julkilausuma yritettiin kokonaan lytätä.

2) Ongelmallinen Perussuomalaisen puolueen julkilausuma on tietyn individualistisen painotuksensa vuoksi, joka jää hieman amatöörimäiseksi. Puolue nimittäin katsoo ”yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana”. Olen myös itse sitä mieltä, että ihmisiä pitäisi arvioida niiden yksilöllisten ominaisuuksien mukaan, jotka ovat kulloinkin merkityksellisiä (esimerkiksi työnhakutilanteessa), eikä suinkaan taustaryhmänsä tai vaikkapa sukupuolensa perusteella. Tämä koskee ihmisten kohtelua käytännön arkielämässä.

Mutta kyseisen individualismin varaan ei voida rakentaa yhteiskuntapolitiikkaa. Eduskunta ei voi säätää jokaista ihmistä varten omaa lakia. Lait ovat väistämättä yleistäviä. Niinpä julkisen vallan on joka tapauksessa kohdeltava ihmisiä tiettyjen ryhmien edustajina.

Ihmisten etnisen tai muun taustan häivyttäminen näkyvistä kiistäisi itse asiassa tasa-arvopolitiikan kokonaan. Koko oikeudenkäytön idea on se, että yhteiskunta puuttuu havaittuihin epäoikeudenmukaisuuksiin yleisen lainsäädännön keinoin ja tarvittaessa etuoikeuttaa tai rajoittaa jotakin ryhmää.

3) Perussuomalaisen puolueen julistus jää toistamaan valtiollisia tasa-arvohierarkioita sikäli, että puolue mainitsee tuomitsevansa ”mihin tahansa etniseen, uskonnolliseen, kulttuuriseen, aatteelliseen, kielelliseen tai poliittiseen ryhmään kohdistuvan yleistävän tai valheellisen mustamaalauksen ja demonisoinnin”, mutta puolue ei puhu mitään seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten mustamaalauksesta, vaikka kyseessä on kohtalaisen selväpiirteinen ja suuri vähemmistöryhmä. Nähtäväksi jää, jatkuuko edustajien Raimo Vistbacka ja Pentti Oinonen harjoittama homojen mustamaalaus tämän eduskuntaryhmän toimesta ja millä tavalla.

Näilläkin varauksilla Perussuomalaisen puolueen irtisanoutumista paskapuheista on joka tapauksessa tuettava. Timo Soini on pitänyt puolueen poissa niiltä avoimen rasistisilta linjoilta, joille muutamat Keski-Euroopan kansallismieliset puolueet ovat ajautuneet. Hajurako rasismiin merkitsee, että puolueella on halua säilyttää politiikka kunniallisena ja poliittinen keskustelu terveenä. Kaksinaismoralismin välttämiseksi puolueen kannattaisi kuitenkin omaksua nykyistä vähemmän nuiva kanta esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin, sillä mitään kansallista etua ei voida ajaa yhtäkään kansallista ryhmää diskriminoimalla.

Erityisen myönteistä julkilausumassa on, että puolue tuomitsee ”yhtäläisesti kaikki hyökkäykset ihmisen fyysistä koskemattomuutta vastaan” ja että puolue vaatii suhtautumista ”yhtäläisellä vakavuudella kaikkeen syrjintään ja kaikkiin väkivallantekoihin”. Tämän täytyy merkitä, että Perussuomalainen puolue tyrmää esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen Pride-tapahtumaa vastaan suunnatut kaasuiskut.

Parasta on, että puolue tuomitsee ”kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä”. Koska kirkollinen avioliitto on perinteisesti ollut heteroseksuaalisen enemmistön etuoikeus, joka seksuaalivähemmistöiltä on kielletty, puolueen julkilausuman voi tulkita tarkoittavan, että puolue haluaa lopettaa avioliittoinstituution panttaamisen vain heteroseksuaaliselle enemmistölle ja myöntää avio-oikeuden myös homoseksuaaliselle vähemmistölle.

Halutessaan luopua heteroiden positiivisesta erityiskohtelusta Perussuomalainen puolue on hyveellisempi kuin hyvyys itse.