Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Kokoomuksen markkinoima ”maahanmuuttorealismi” on synkeä bluffi

Helsinki on köyhien ja asuntoriistettyjen ihmisten suurkaupunki, jossa on paljon Kokoomusta äänestäviä ja mielikuvitusrikkaita ihmisiä. Olen kohdannut vaalikentillä liikkuessani usein väitteen, että ”olet oikeassa kaikessa mitä sanot vaalikirjassasi, mutta puolueesi vain on väärä”.

Heidän mielestään pitäisi kuulemma edustaa Kokoomusta, koska puolueella on kauheasti vaikutusvaltaa Helsingissä ja kokoomuslaisilla on kauneimmat vaatteet.

Usein sanotaan, että Perussuomalaisia ei kannata äänestää, vaikka meitä ja näkemyksiämme kannattaisikin. Syynä on käsitys, että puolueemme ei päätyisi hallitukseen kuitenkaan. Tämän takana on muun muassa Kokoomuksen pyrkimys eristää meidät politiikasta.

Kokoomuslaiset kauppaavat itseään nyt Perussuomalaisten maahanmuuttoagendalla ja vannovat, että Kokoomuksen kautta ääni vaikuttaa paremmin, kun puolue menee hallitukseen.

Totuus on aivan päinvastainen. Kokoomuksella on ollut aikaa näyttää, mihin se kykenee ”järkevän, vastuullisen ja rajatun” maahanmuuttopolitiikan tekijänä. – Ei yhtään mihinkään. Puolue on kolmen sisäministerinsä toimesta pitänyt ovia apposen auki kaikille tulijoille täysin valikoimattomasti. Kyseessä on puolueen linja, sillä se on ollut jo usean ministerin (Risikko, Orpo ja Mykkänen) tahto.

Sama näkyy Kokoomuksen suhtautumisessa autoiluun. Mainoksissa lupaudutaan olemaan autoilijoiden asialla, mutta teot ja poliittiset kannanotot puhuvat aivan muuta.

Sellainen äänestäjä, joka uskoo tuota vedätystä, ei huomaa, miten Kokoomus pettää. Hän antaa Kokoomuksen jymäyttää itseään ja uskoessaan pettää myös itse itseään! Itsepetos taas on petoksista pahin, sillä syyllinen on paikalla koko ajan. Muistatte kai, kuinka Kokoomus petti ensi töikseen myös koulutuslupauksen saadakseen rahaa äkillisesti kasvaneisiin maahanmuuttokuluihin syksyllä 2015.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Vaalikentillä liikkuu Wille Rydmanin ja Atte Kalevan kaltaisia kannatuksen kalastelijoita, jotka roolipelaavat Perussuomalaisten agendalla. Heidän pääaseensa on puolueeseemme kohdistettu epäluulo, että Perussuomalaisille annettu ääni ei päätyisi hallituspolitiikan tueksi ja että Kokoomukselle annettuna myös maahanmuuttokriitikon ääni menee muka paremmin perille.

Tosiasiassa Kokoomuksen roolipelaajille annettu ääni päätyisi samaan kasaan Orpon, Mykkäsen ja Stubbin edustaman linjan kanssa, eli ”jatkuvan, turvallisen ja järjestelmällisen” (GCM) maahanmuuton edistämiseen.

Ja se linja on sama, jonka jo Jyrki Katainen möläytti arvioidessaan Suomen tarvitsevan 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä (asian voi muistin virkistykseksi kerrata täältä). Sairaanhoitajille vuonna 2007 antamansa 500 euron palkankorotuslupauksen Katainen kuittasi määräämällä hoitajat pakkolailla töihin.

Paha sanoa, mutta tämä on sitä Kokoomuksen markkinoimaa ”realismia”, toiselta nimeltään posketonta bluffia.

Kokoomus ja Sdp tarjoilevat nyt vaaleja ”pääministerivaaleina”. Ne markkinoivat itseään tai toisiaan argumentilla: valitse kahdesta huonosta vähemmän huono. Pelkäksi ”pääministerivaaliksi” myös media koettaa vaalin kaventaa, sillä näköpiirissä on Kokoomuksen ja Sdp:n päätyminen yhteiseen hallitukseen.

Vaikeuksia tosin tulee, sillä Kokoomuksen listalla ovat EK:n nykyiset vedättäjät, Risto Penttilä ja Juhana Vartiainen, joka romuttasi muun muassa suomalaisen omistusasumisen perustukset täysin.

Kansalaisten ei kannattaisi äänestää taktisesti sen mukaan, mitä media ja valtavirtapoliitikot heille tarjoilevat, vaan strategisesti sen mukaan, mitä he oikeasti ajattelevat ja haluavat. Todellisten mielipiteiden ilmaiseminen on vaalien idea. Tätä kautta se ääni menee oikeasti perille.

 

Jukka Hankamäki

FT, VTT

Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

 

Aiheeseen liittyvää:

Annatko jymäyttää itseäsi ”pääministerivaalilla”?

Mihin uutta oikeistoa tarvitaan? 

Muistin tueksi: Mitä jos SDP:stä tulee pääministeripuolue?  

GCM + pakolaiskiintiön nosto + EU:n ulkoiset turvapaikkakeskukset = Ilmasilta

Kulissien takainen maahanmuutto ja SDP:n keinot

Tymäkkä tutkimus maahanmuuton kustannuksista

Ketutus

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Ajatelkaas, Tohtori, jospa joku noista kolmesta suuresta vihjaisi olevansa valmis raottamaan ovea hallitusneuvotteluihin Persuille.
Miten äänestäjät reagoisivat? Tuplajytky??

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Millaisiin kompromisseihin Perussuomalaiset ovat valmiit tulevien hallituskumppaneiden kanssa maahanmuuttopolitiikassa? Vaikkapa sellaisessa tilanteessa, että muut hallituspuolueet ovat kokoomus, kepu ja RKP? Entäpä suhtautumisessa unioniin?

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

... Valitse vaalikone sen mukaan missä ensisijainen sovitus on puolueeseen.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Laatikon ulkopuolelta...mitä tapahtuikaan, kun D. Trump vaalikampaniansa aikana, alkoi manipuloida H. Clintonin kampanjaa ja ohjeisti kannattajiaan tuntemiimme toimintamalleihin. Vastaisku oli pysäyttävä ja demokraattien kannatus alkoi nousta, seurasi jyrkkä näkemysten vastakkainasettelu ja hajaanusta.

Trumpilla ei ollut strategisesti viisasta pelisilmää; hän sulki ulkopuolelleen kokemansa viholliset.

Vähän samantapaisia aatoksia heräilee, kun seurailee linjanvetoja eurooppalaisissa ympäristöissä.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Seuraava hallitus taitaa muistuttaa televisiosta tuttua sarjaa living dead. Voin nähdä jo mielessäni zombi Rinteen taluttavan sokean Orpon rotkon reunalle ja toteavan; kerran se vain kirpaisee... Vituttaa kokoomusta äänestäneenä, kahta poikkeusta lukuunottamatta. Toivon sinun Sakarin tulevan valituksi ja toivon tulevissa kyselytunneissa sinun toimivan faktantarkastajana ja paljastavan nämä alastoma kekkaloivat nobodyt, Jessus sentään, etytei Elina kelvannut kokoomuksen johtoon tai Jan, nysverö valittiin. Suomesta puuttuu minulle mieluinen konservatiivinen puolue, kokoomus on muuntunut pseudososiaalidemokraattiseksi hyvävelipaskaksi.

Jos vielä kwerrankin kuulen YLE:n puheradiossa haastattelun, jossa Heinäluoma, Kanerva ja Laakso perustelevat toimintaansa hulluina vuosina karhun "perseessä", persut olkoon valintani. Erityisesti tuossa ohjelmassa, jossa vastapointtina oli Timo Vihavaisen kirja, josta haastattelija ammensi argumenttejä keskusteluun. Lopussa kanerva loihe lausumaan suunnilleen näin: Olkoon miten vain, mutta en tiedä ketään, kuka olisi toimuinnut tuolloin epäisänmaallisesti... Vedä Ilkka kuule V päähän....

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut