Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Muuan ”Aisa Kantola” -niminen henkilö kirjoitti menneellä viikolla Turun Sanomiin yleisönosastokirjoituksen nimeltä ”Suomalainen yliopistokulttuuri on tippumassa kansainvälisen kehityksen kelkasta”.
Hän sanoi näin: ”Hallituksen koulutusleikkaukset ovat osaltaan altistaneet sekä yliopistot että samalla koko kotimaisen sivistyspohjan nationalistisille ja piilorasistisille rakenteille, mutta tämä ei yksin riitä selitykseksi saati tekosyyksi koulutettujenkin ihmisten rasistiselle käytökselle. Samaan aikaan akateemisissa yhteisöissä kieltäydytään seuraamasta kansainvälisten yliopistojen parhaita käytäntöjä kuten postkolonialistisia toimintaohjeita moninaisuuden johtamisessa.”
Hän loihe lausumaan myös: ”Suomalaisopiskelijat toivottavat kansainväliset vieraansa tervetulleiksi opettamalla heille suomalaista kulttuuria. […] Jo nykyisten leikkausten myötä suomalaiset yliopistot ovat joutuneet käpertymään suorittavan tutkintotehtaan rooliin. Etnonationalististen piilorakenteiden purkaminen ja ennaltaehkäisy ovat silloin toissijaisia. Esimerkiksi kolonialismi on Suomessa edelleen tabu. Yksi avartavimmista kokemuksistani oli kuulla Lontoossa paikalliselta professorilta myös kotimaani Suomen kolonialistisesta roolista vuosisataisen kansainvälisen kaupan kytkösten kautta.”
”Aisan” taidokas hengentuote oli ilmeisestikin laadittu sovinnolliseksi kirjoitukseksi Åbo Akademin perustuksia järkyttäneen vainoriidan melskeisiin. Sellaisena se meni oivallisesti läpi Turun Sanomissa, jonka toimituksessa ”antinationalistisiin” pyrkimyksiin oli kaiken aikaa suhtauduttu ilahduttavan ymmärtäväisesti.
Kirjoitukseen voisi helpostikin vastata, että ”Aisan” kirjoitus itsessään edustaa heimokuntaista kulttuurivalloitusta ja käänteistä kolonialismia – aivan niin kuin ulkomaalaisten täällä harjoittama identiteettipolitiikka on vähemmistöpoliittista etnonationalismia.
Tämä kuitenkin edellyttäisi, että valittavalla poljennolla ja juuri niillä oikeilla tukisanoilla (”moninaisuuden johtaminen”, ”etnonationalististen piilorakenteiden purkaminen” jne.) varustettu teksti otettaisiin vakavasti.
Ilahduttavaa kyllä, ”Aisan” vuodatus oli laadittu niin taitavasti todellisuuden ja mielikuvituksen rajoja hipoen, että Turun Sanomien aina faktat tarkistavalla toimituksella oli vaikeuksia erottaa parodiaa todellisuudesta.
Teksti katosi lehden nettisivulta yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, kun aina arveluttavan sosiaalisen valhemedian valppaat kynät alkoivat suihkia epäilyksiään tekstin luotettavuudesta ja alkuperästä.
Mikäli vaivautuu lukemaan ”Aisa Kantolan” jutun paperilehdestä (josta sitä ei onneksi saa pois), voi helposti päätellä tekstin kirjoittajan yhdistämällä kappaleiden alkukirjaimet toisiinsa (kirjoitus löytyy verkossa julkaistuna edelleen myös täältä).
Keijo Kaarisade tuntee huolta etnonationalismista ja kansainvälisyyden taantumisesta yliopistoissa.
Huokaus. Parodiapoliisi Keijo Kaarisadehan se siinä: tuomassa vastinetta verovaroille hädän hetkellä, kun taas ”Aisa Kantola” suorittaa parhaillaan ”Liberal Arts and Sciences” -tutkintoa kuninkaiden koulussa, King’s Collegessa, Lontoossa!
Nihil sub sole novum
Onnistunut trollaus toi mieleen vuosien takaisen Alan Sokalin tapauksen. Muutamat saattavat muistaa 1990-luvulta tiedeskandaalin, joka (näkökulmasta riippuen) oli joko hykerryttävän hauska tai nolo.
Myös New Yorkin yliopistossa työskentelevä fyysikko Alan Sokal oli turhautunut postmodernistien, sosiaalisten konstruktionistien ja jälkistrukturalistien sekavaan itsensä ilmaisemiseen, käsitteelliseen saivarteluun ja lipsumiseen tieteen yleisistä arviointiperiaatteista. Hän päätyi kuitenkin pitämään suorasukaista kannanottoa tylsämielisenä reaktiona ja valitsi ovelamman tien.
Niinpä Sokal meni hetkeksi vihollisen puolelle ja kirjoitti Duke University Pressin julkaisemaan Social Text -lehteen tahallisen vaikeaselkoisen artikkelin ”Transgressing the boundaries – Towards a transformative hermeneutics of quantum gravity” (suom. ”Rajoja ylittämässä – Kohti kvanttigravitaation transformatiivista hermeneutiikkaa”), johon hän omien sanojensa mukaan keräsi ”postmodernistien tavanomaisimpia kliseitä”.
Teksti upposi toimitukseen kuin kuuma lusikka voihin. Paljastaessaan pian tämän jälkeen Linqua Franca lehdessä, että hänen artikkelinsa onkin täyttä puppua, hän onnistui aiheuttamaan suuren kohun.
Saman tempun tekivät James Lindsay, Helen Pluckrose ja Peter Boghossian viime vuonna, muokatessaan Adolf Hitlerin Taisteluni-teoksesta 3 000 sanan artikkelin ja kääntäessään sen intersektionaalisen feminismin kielelle. Artikkeli meni täydestä sukupuolen tutkimuksen alan Affilia-lehdessä, joka varusti julkaisupäätöksensä asianmukaisin akateemisin kohteliaisuuksin (aiheesta Quillette-lehdessä).
Pari vuotta parodia-artikkelinsa julkaisemisen jälkeen Sokal puolestaan kirjoitti yhdessä belgialaisen fyysikon, Jean Bricmontin, kanssa teoksen Impostures intellectuelles, jossa he selittivät, miten varsinkin ”postmoderniksi” kutsutussa keskustelussa tietoisesti hämärretään käsitteiden merkityksiä niin, että tuloksena on pseudotieteellistä tekstiä, joka ei merkitse yhtään mitään. Koska postmoderni tiedekritiikki ja sosiaalinen konstruktionismi kumpuavat jälkimarxilaisesta traditiosta, voidaan tieteen rappiosta syyttää tieteen vasemmistolaisperäistä politisoitumista.
Vaikka kiistalla ei ollutkaan tieteen tilaa parantavia tuloksia, tapaus oli paljonpuhuva akateemisten julkaisukäytäntöjen kannalta. Tiedesodan tuloksena oli havainto, että myös tieteellisessä mediassa menee läpi mikä tahansa, kunhan se edistää kustantajan, toimituksen tai julkaisun takana olevan tahon päämääriä ja tarkoitusperiä.
Juuri tämä tulos on tärkeä, sillä se paljastaa, miten relatiivisella pohjalla ”tieteellisenä tietona” julkaistu aines lepää.
Tiede potee ongelmaa – Koko Suomi nauraa
Se, että myöskään ”Aisa Kantolan” painokasta ja lukemisen arvoista julkaisua ei otettu lopulta vakavasti, osoittaa, kuinka lohduttomassa tilassa tieteen etiikka on – puhumattakaan valtamediasta, joka kiirehti itsesensuroimaan hänen hätähuutonsa vihervasemmistolaisen ideologian ja kiilusilmäisen uustaistolaisuuden aseman turvaamisesta!
Näinä vaikeina aikoina pitäisi julkaista enemmänkin juuri tällaista puhetta monikulttuurisen tieteen puolesta. Tämä on todellakin sitä, mitä syvästä etnonationalistisesta alennustilasta kärsivä yliopisto aidosti kaipaa.
Myös Keijo Kaarisade vaikuttaa yhtyvän näkemykseen tviittauksessaan, jossa hän purnaa, että ”[s]aamieni tietojen mukaan Turun Sanomat poisti kolonialismia kritisoineen kirjoituksen. Juuri tämän vuoksi dekolonisaatiota tarvitaan. Olen samaa mieltä Aisan kanssa. Jos hän olisi ehdolla eduskuntavaaleissa, voisin vaikka kannattaa Aisaa.”
Kun Keijo vielä toisessa yhteydessä tunnusti, ettei kirjoitus ollut hänen ensimmäisensä, tämä herättää huolen, kuinka paljon hän onkaan täyttänyt kynällään akateemisia julkaisuja jo aiemmin ilman, että olisin huomannut niiden poikkeavan mitenkään kaikista vuosien saatossa lukemistani tieteellisistä teksteistä. Keijo Kaarisateen parhaat nimimerkillä tekemät parodiakannanotot taitavat tosin löytyä täältä, täältä ja täältä.
Jukka Hankamäki
FT, VTT
Filosofi, sosiaalipsykologi
Mediatutkija Suomen Perustassa
Perussuomalaisten kansandustajaehdokas, Helsinki
Kiitos Jukka tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Käväisin taannoin istumassa yhden maailman maineikkaimman ja tasokkaimmaksi tiedetyn yliopiston, Harvardin järjestämällä pienellä ilmastoaiheisella luennolla. Taltioin osan tilaisuudesta videoksi kännykamerallani.
Tilaisuus ja esitelmä olivat lähinnä tönkkö rakennelma kliseisistä palikoista, ja mieleen tuli usein opiskelijoita katsellessani, kuinka vähän he oikein esiintyjältä argumentaation osalta edellyttävät?
Yhdessä maailman parhaista yliopistoista.
Kannatan itse ympäristöön liittyen huomattavasti nykyistä kireämpiä toimenpiteitä, mutta nykyinen viestintä ja promoaminen usein sahaa oksaa kansainvälisen ympäristötyön alta.
Ilmoita asiaton viesti
Eurooppalainen kulttuuri nousi maailman johtavaan asemaan kun tutkimus irtautui ideologian ja dogmatiikan, tässä tapauksessa katolisen kirkon, kahleista. Nyt näyttää pahasti sltä, että ollaan taas menossa hyvää vauhtia kohri pimeää keskiaikaa. Sinällään nämä tässä blogimerkinnässä referoidut huu-haa -jutut eivät ole vaarallisia. Niitä kuplia on akateemisessa maailmassa ollut aika-ajoin, ne ovat puhjenneet ja niille on naurettu. Vaarallista sen sijaan on kovasti yleistynyt tutkimuksen ideologisoituminen, jossa totuuden sisällöstä on päätetty etukäteen ja tutkimus sitten rajautuu pelkästään sitä tukevien argumenttien kehittelyyn.
Ilmoita asiaton viesti
Ääneni menisi armotta Hankamäelle jos vaan olisin samassa vaalipiirissä. Loistavaa tekstiä.
Ilmoita asiaton viesti