Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Mitä opin Timo Soinilta?

Timo Soini ilmoitti pari päivää sitten, ettei asetu ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Hän ei siis aio julkisesti hävitä vaaleja.

Hän ei ole näköjään sellainen kapteeni, joka uppoaisi laivansa mukana.

En ole tuntenut Timo Soinia henkilökohtaisesti, enkä mielelläni esitä arvioita henkilöistä tai asioista, joita en tunne.

Tämä ei ole estänyt minua oppimasta jotakin häneltä. Mitä sitten? En esitä pitkää jeremiadia, vaan lyhyen vastauksen: Kokenutkin poliitikko voi kaatua yhteen virheeseen, jos tuo virhe on riittävän suuri.

Soinin tapauksessa se oli selkänsä kääntäminen omille äänestäjilleen. Poliitikko on riippuvainen ensisijaisesti kannattajistaan. Poliitikko, jolla ei ole kannatusta, ei ole poliitikko.

Soinin ja hänen kellokkaidensa olisi pitänyt aikanaan sopeutua ja mukautua puoluekokouksen järjestödemokraattisesti tekemään päätökseen puheenjohtajiston vaihdosta. 

Kokoomuksen ja Kepun ei olisi pitänyt alkaa ripittää uutta eikä väistyvää puheenjohtajaa, sillä niin ei tehty silloinkaan, kun Kokoomus ja Kepu ovat vaihtaneet puheenjohtajaa ja jopa ministeriä tai pääministeriä kesken kauden.

Euroopan unionin valtaapitävien ei olisi pitänyt harjoittaa cordon sanitrea eikä pyrkiä sulkemaan jäsenmaiden hallituksista pois sellaisia puolueita, jotka vastustavat liittovaltiopolitiikkaa. Sillä tästähän oikeasti oli kyse, kun Suomen ministereitä vietiin kuin sikaa korvasta.

Mikä sitten oli se Soinille pedattu palkintovirka, josta lehdissä puhuttiin supisemalla pankkitehtävästä Lontoossa. Se saattoi olla Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokuntapaikka, joka on tarjonnut lokoisat olot entiselle demariministerille, Johannes Koskiselle. 

Tai se saattoi olla Euroopan investointipankin varatoimitusjohtajan virka, joka on läänitetty Kokoomukselle ja joka on toiminut kokoomuslaisten poliitikkojen varalaskupaikkana. Viimeksi tähän Lontoossa olevaan huippupalkattuun virkaan lähetettiin vapaapudotuksessa oleva Alexander Stubb, josta puolue otti sillä tavoin kopin.

Kenties Soini on puuhannut suurlähetystöä Filippiineille siksi, että myös suurlähettilään virka maistuisi entiselle ulkoministerille.

Opportunismiin minulla oli tilaisuus tutustua jo yliopistolla lukiessani Niccolò Macciavellia, mutta Soinilta opin erityisesti sen, että eduskunnassa tarvitaan taitavia sanankäyttäjiä.

Tietyistä maailmankatsomuksellisista erimielisyyksistä huolimatta kunnioitin Soinia puolueemme perustajana ja pitkäaikaisena puheenjohtajana.

Osasin iloita asiasta silloin, kun Perussuomalaiset saivat ensimmäisen jytkyn, vaikka minulla ei ollutkaan kunniaa olla puolueen ehdokkaana vuonna 2011, kuten nyt on.

En ole sen tyypin henkilö, joka ei iloitsisi muiden onnistuessa kovan yrittämisen tuloksena. En ole myöskään sellainen tyyppi, joka tuntisi vahingoniloa mistään.

Siksi pidän virheellisinä, väärinä ja sangen typerinä niitä ankaria moitteita, joita Soini on edelleen viitsinyt kohdistaa Perussuomalaisten nykyjohtoa kohtaan.

Se osoittaa lähinnä katkeruutta ja pikkusieluisuutta varsinkin, kun Soini itse jäi kiinni käsi piparipurkissa tai kuin mesikämmen hillopurkilla. Plus Sinisten hylkääminen juuri ratkaisevalla hetkellä, ehdokaslistojen jättöpäivänä. Huh huh.

Perussuomalainen puolue jatkaa erinomaisen, tarmokkaan, älykkään ja ahkeran puheenjohtajan luotsaamana, ja puolueemme ohjelmat ovat paremmassa iskussa kuin koskaan.

Siteeraan lopuksi kiinalaista kertomusta. Se on monille tuttu mutta sopii tähän.

Maanviljelijä käytti vanhaa hevostaan pelloillaan. Eräänä päivänä hevonen karkasi vuorille, ja kun naapurit osoittivat myötätuntoa vanhaa miestä kohtaan hänen huonon onnensa vuoksi, maanviljelijä vastasi: ”Huono onni? Hyvä onni? Kuka tietää?” 

Viikkoa myöhemmin hevonen palasi vuorilta mukanaan hevoslauma, ja nyt naapurit onnittelivat maanviljelijää hänen hyvästä onnestaan. Hänen vastauksensa kuului: ”Huono onni? Hyvä onni? Kuka tietää?” 

Sitten maanviljelijän poika yrittäessään kesyttää yhtä villeistä hevosista putosi ja taittoi jalkansa. Jokainen piti tätä kovin huonona onnena. Mutta maanviljelijän ainoa reaktio oli: ”Huono onni? Hyvä onni? Kuka tietää?”

Joidenkin viikkojen kuluttua armeija marssi kylään ja otti jokaisen löytämänsä terveen nuorukaisen. Nähdessään maanviljelijän pojan jalan olevan poikki he jättivät hänet. Oliko tämä hyvää vai huonoa onnea? Kuka tietää?

 

Aatetta jaloa ja alhaista mieltä toivoo

Jukka Hankamäki

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

"Soinin ja hänen kellokkaidensa olisi pitänyt aikanaan sopeutua ja mukautua puoluekokouksen järjestödemokraattisesti tekemään päätökseen puheenjohtajiston vaihdosta"

Siinä vaiheessa se ei enää ollut mahdollista, koska Soini oli itse rakentanut niin suuren vastakkainasettelun oman "linjansa" ja Jussi Halla-ahon kannattaman maahanmuuttokriitisemmän linjan väliin.

Soini kuvitteli oman vaikutusvaltansa puolueessa paljon suuremmaksi, kuin se todellisuudessa oli. Hän ei myöskään koskaan ymmärtänyt, että "jytkyt" johtuivat siitä, että äänestäjät uskoivat persujen olevan aidosti muita puolueita kriittisemmällä linjalla harjoitetun maahanmuuttopolitiikan suhteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut