Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Oodi-kirjaston tarkoitus

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi avasi tänä aamuna ovensa. Tapaus on arvokas, sillä paikalle on kutsuttu tasavallan presidenttikin.

Kävin itse tavallisena kansalaisena katsomassa, miltä rakennus näyttää. Ulkopuoli on vielä kurjassa kunnossa, ja alueen rakentaminen kestää pitkälle ensi vuoden puolelle.

Niinpä on aikaa pohtia vaikkapa Tom of Finlandin muistomerkin pystyttämistä kirjaston pihalle. Idean toteuttamiseen pitäisi löytyä syvä suvaitsevainen yksimielisyys, vaikka aloitteen tekikin muiden puolueiden mielestä väärä taho, eli eräs perussuomalainen kaupunginvaltuustossa.

Mutta asiaan, nimittäin kirjastoon. Kirjasto oli minulle juuri sellainen pettymys kuin olin osannut odottaakin. Se on täynnä erilaisia sosiaalitiloja, mutta ei juuri kirjoja.

Ensimmäisestä kerroksesta löytyvät palautuspiste ja EU-tiedotuspiste sekä tiloja tapaamisia ja tapahtumia varten. On erilaisia toreja ja monitoimisaleja, ja kaupunkitietoa tuputetaan kaavoituksesta, asumisesta ja ympäristöasioista. On elokuvateatteria ja leikkipistettä.

Toisesta kerroksesta löytyy studiotilaa, ryhmätiloja, tutkijanhuoneita ja äänitysstudioita. Ylen uutiset iloitsee, että talossa voi soittaa rumpuja ja juoda viiniä.

Mutta missä ovat kirjat? Minusta tämä ei ole kirjasto.

 

Espoon epäilyttävä esimerkki

Kun Espoon kauppakeskus Ison Omenan kirjasto siirrettiin pohjoispäädystä eteläiseen, johon sille rakennettiin uudet tilat, huononnus oli häkellyttävä. Kirjoitin jo tuolloin aiheesta kolumnin, jossa paheksuin kirjallisuuden suuren osan hävittämistä jonnekin. Esimerkiksi filosofian osastolle ei jäänyt ennen niin runsaan hyllyn jäljiltä juuri mitään: vain yksi parimetrinen hylly ja sekin matala.

Huomasin myös, että Ison Omenan kirjaston aiemmin hankkimat omat teokseni olivat kadonneet tai hävitetyt johonkin. Ilmeisesti ne oli sensuroitu tai viety rouhimoon samaan tapaan kuin eräs turkulainen kirjastovirkailija Ville Sirkiä heitti iloiten poistokoriin Henry Laasasen erinomaisen ja aina ajankohtaisen teoksen Naisten seksuaalinen valta (aiheesta täällä ja täällä).

Vuosi sitten kirjoitin, että Helsingin keskustakirjastosta ei pidä tehdä samanlaista sosiaalivirastoa kuin Ison Omenan kirjastosta, johon on sijoitettu myös Kela ja työnhakupalvelut, terveysasema, neuvola, nuorisopalvelut, markettitaso sekä HUS:in laboratorio- ja kuvantamispalvelut. Kirjastosta pitää löytyä kirjoja.

Arvostelin tuolloin myös Espoon kirjaston johtajaa Sunniva Drakea, joka junaili Afganistanin suurlähetystön toimimaan kirjaston tiloissa ulko- ja sisäministeriön tietämättä. Kirjaston suunnitteleminen ”maahanmuuttajien olohuoneeksi” oli Helsingin Uutisten mukaan hänen nimenomainen tavoitteensa.

Kirjastojen ja informaatiopalvelualan mullistukset antavat näyttöä siitä, miten monikulttuurisuuden ideologia on soluttautunut asiaan liittymättömille kunnallisille toimialoille ja kuinka maahanmuutolla on huononnettu suomalaisten ihmisten asemaa ja palveluja.

Espoon kirjastojen saneeraaminen sosiaalivirastoiksi kertoi mielestäni tavasta, jolla kirjastojen johtajat ja lautakuntien jäsenet ovat käyttäneet julkisia resursseja väärin. He ovat ylittäneet toimivaltansa ja tehneet kirjastoista sirkustelttoja omien mieltymystensä performoimiseen.

 

Politiikatonta politiikkaa

Näkemykseni ilmeisesti otettiin huomioon, sillä varsin lähelle on päästy kirjallisuuden poistamisessa ja erilaisten monipalvelutilojen lisäämisessä myös Helsingissä.

Sosiaali- ja terveyshallinnon asiointipisteitä ei Helsingin kirjastosta sentään löydy, kuten Isosta Omenasta. Mutta muutoin Oodia johtava Osmo Soininvaaran (vihr.) puoliso Anna-Maria Soinivaara ja Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) lähtivät näköjään samoille linjoille, joiden mukaisesti on rakennettu sosiaalista arkkitehtuuria: tiloja kaikenlaiseen kahvitteluun, kohtaamiseen, kalabalaakkeihin ja hälinään.

En tietenkään uskalla vastustaa ihmiskasvoista sosialismia enkä olla neuvostojen vastainen, mutta pitääkö kaiken olla vain sitä? Silmät ja korvat täyttyvät aisteihin vetovasta affektiivisesta ja esteettisestä esittämisestä nykyisin muutenkin, joten kirjastojen pitäisi olla intellektuaalista ja käsitteellistä kulttuuria varten. Kirjastoista ei pitäisi tehdä daideellisuuden teemapuistoja pomppulinnoineen.

Soininvaara ja Razmyar lienevät yhtä mieltä myös aineiston valikoimisesta, tarpeettomien kirjojen poistamisesta ja kirjaston saattamisesta ideologisia ”yhteisönormeja” ja ”speech codeja” myötäillen ”turvalliseksi tilaksi”. (Kirjoitin syrjimällä tuotetuista syrjinnän vastaisista alueista muun muassa täällä.)

Tähän viittaa Razmyarin kannanotto, että ”[k]irjasto kertoo meille tärkeistä arvoista”. Todellisuudessa ”arvoihin” vetoamisesta on tullut kiertoilmaus omiin subjektiivisiin arvostuksiin eli ideologiaan panssaroitumiselle.

Hänen mukaansa maahanmuuttajan ensimmäinen kontakti suomalaiseen yhteiskuntaan on kirjastokortti, mikä herättää kysymyksen, kirjastoilleko oleskelulupahakemusten käsittely pitäisi siirtää. Se herättää myös kysymyksen, täytyisikö kirjastojen kantaa vastuuta kotoutustyöstä ja minkä aineistohankintojen kustannuksella. Kotimaisten ja suomenkielisten kai.

Anna-Maria Soinivaaran Kirjastolehdelle antaman haastattelun mukaan Oodissa ei sallita poliittisia puheita, mikä kannanottona on tietenkin politiikkaa, ja kirjallisuus yleensä sisältää politiikkaa. Huolta herättää myös hänen huolensa ”turvallisuudesta”, sillä sellainen tila, jossa ei voi saada näkemyksiään julki, ei ole enää turvallinen vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle. Se ei ole tiedon välittämistä vaan kulttuurivandalismia.

Kirjastopalkinnon Oodissa jakaa täysin puolueeton ja epäpoliittinen pianisti, vasemmistoliiton Claes Andersson. Jussi Halla-ahon teosta ei kirjastosta edelleenkään löydy, niin kuin ei montaa muutakaan äärimmäisen oikeaa ajattelua. Timo Hännikäisen tai minun kirjoja Oodi tuskin koskaan hankkii, ja historiallinen syvyys puuttuu hyllyistä täysin. Rekkalavoittain hankitaan Jari Tervon ja Kari Hotakaisen populistisia teoksia, joita löytyy supermarketeistakin. Nykyään, kun kirjastojen kirjoja ei enää muoviteta, pannaan ajattelu muoviin.

 

Kirjastojen tehtävä: dokumentointi ja omakulttuurisuuden sekä sananvapauden suojelu

Hyvä on, kirjoja löytyy Oodin kolmannesta kerroksesta edelleen, mutta niiden osuus on vähäinen verrattuna rakennuksen kokoon ja muiden toimintojen laajuuteen. Kirjojen osuus on vaatimaton myös verrattuna siihen, mitä löytyy Pasilan entisestä pääkirjastosta ja Rikhardinkadun kirjastosta.

Emeritusprofessori Timo Vihavainen julkaisi viime keväänä kannanoton painetun sanan puolesta ja informaation hävittämistä vastaan, tapahtuupa tuo valikointi millä perusteella tahansa. Hänen kirjoituksensa ”Kirjastojen tehtävä” on perehtymisen arvoinen, ja toivoisin kaikkien informaatioalalla toimivien lukevan sen. Nimittäin kaikella ilmaisulla, vanhentuneellakin, on informaatioarvoa sen selvittäjänä, mitä ihmiset ajattelevat ja mitä mieltä he ovat olleet.

Nykyisin kirjastot kunnostautuvat dokumenttien hävittämisessä kaikenlaisten uudistusten ja tilaratkaisujen verukkeilla. Digitaalisen informaation pysyvyys on heikkoa, sillä formaatit ja lukuohjelmat vanhenevat ja aineisto katoaa bittiavaruuteen palvelimien lopettaessa toimintansa.

Aikana, jolloin kirjat ja kirjahyllyt ovat menettämässä merkitystään sivistyksen ilmaisijoina ja sosiaalisen statuksen tunnusmerkkeinä pidetään TV-ruutuja ja cappucinokoneita, on entistä voimakkaammin puolustettava lukeneisuuden merkitystä ja omaa kieltämme sekä kulttuuriamme.

Näin siksi, että suuri osa sosiaalisessa mediassa nykyisin esiintyvästä raivokkuudesta ja valtamedian harjoittamasta sensuroinnista perustuu vain siihen, että kieltojen vaatijat eivät tiedä mitään, eivät ole malttaneet perehtyä mihinkään, eivät ole lukeneet mitään eivätkä myöskään välitä mistään mitään saati että ymmärtäisivät omaa parastaan. Myöskään sivistystoimen johdossa eivät ole koulutetuimmat eivätkä oppineisuutensa osoittaneimmat henkilöt vaan poliittisilla palkinnoilla virkoihin nostetut tyypit.

Sama ilmiö vaivaa myös yliopistoja, joissa ei enää syvennytä kirjoihin vaan googletetaan ja tuotetaan artikkeleita ja muuta irrallista kertakäyttötietoa vailla kokonaisymmärrystä ja vahvaa teoriaa.

Paperikirjoja voidaan lukea kynttilänvalossa senkin jälkeen, jos hallitus jonain päivänä päättää siirtyä sähköttömään yhteiskuntaan. Pelkän digi-informaation varassa toimiva yhteiskunta astuu silloin pimeälle keskiajalle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Claes Andersson on yksi aikamme merkittävimmistä suomalaisista runoilijoista, joten hän on luonteva valinta palkinnonjakajaksi.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Hemmetin hyvä kirjoitus, erittäin ikävästä asiasta/ilmiöstä... noiden ideologian harrastastamisesta tulee mieleen muutana ikävä historiallinen ryhmä esim. Nat...

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

En usko, että kirjoja luettaisiin kynttilänvalossa. Suomessa on todennäköisesti alle 100 ihmistä jotka osaisivat valmistaa kynttilöitä muuten kuin kynttilänvalmistussarjan Amazonista klikkaamalla. Pitäisi osata valmistaa kotitarpeista palmikoituja, itsensä niistäviä kynttilänsydämiä ja steariinihappoa ja pitäisi osata valmistaa ja työstää metallia kynttilämuotteja tai -puristimia varten (tai käyttää keskiaikaista kastamismenetelmää).
Veikkaukseni on, että alkuvaiheessa ihmiset polttaisivat päreensä, tai päreitään, vähän miehestä riippuen. Sen jälkeen tulisi hyvin nopea, mutta vaiherikas kehityskausi 1700-luvulta jonnekin 1970-luvulle saakka. Jos siis pitäisi kokonaan ilman sähköä olla eikä ulkomailta voisi klikkaamalla tilata varusteita.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Jussi Halla-ahon teosta ei kirjastosta edelleenkään löydy, niin kuin ei montaa muutakaan äärimmäisen oikeaa ajattelua."

No nyt löytyi se mistä kenkä puristaa
En tiedä miten Oodi toimii mutta ainakin täällä pikkukylän kirjastossa puuttuvaksi kokemansa kirjan voi tilata kertomalla siitä kirjastonhoitajalle. Kokeilitko?

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Pääkaupunkiseudulla kirjan voi tilata netin kautta. Kun se on tullut, tulee netin kautta ilmoitus, että kirjan voi hakea noutohyllystä. Nappaa kirja sisäänkäynnin vieressä olevasta hyllyköstä ja sitten vain itsepalvelun kautta ulos. Koko homma pari minuuttia. Näköjään tuplatutkinto tohtoriksi ei anna valmiutta näppärästi lainata kirjaa tai muu kirjaston tuotetta.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Kuule, kirjan hankinnassa kyse on selailusta, saadusta fiiliksestä ... sokkona et tiedä mitä et tiedä.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Erittäin hyvä kirjoitus, olen täysin samaa mieltä. On vanhan historiallisen kirjasto- ja lainastolaitoksen pilkkaamista kutsua näitä "multimediastudioita" tai kansalaistoreja kirjastoksi. Vanhoissa kirjastoissa on aivan oma tunnelmansa, joka suorastaan kutsuu tutkimaan hyllyjen sisältöä ja valitsemaan luettavaa. Ne ovat olleet aivan keskeisiä laitoksia kansan sivistämisessä.

Käydessäni Ison Omenan "kirjastossa" sain etsiä pitkään ennen kuin edes löysin ne muutamat matalat kirjahyllyt, jotka oli siroteltu ympäri laajaa mutta sokkeloista tilaa. Vähän saman tunteen koin, kun menin muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa Akateemiseen kirjakauppaan omistajanvaihdoksen jälkeen. Olin tottunut tutkimaan tiede- ja tietokirjahyllyjä löytääkseni alan uutuuksia mutta hämmästyksekseni en löytänyt minkäänlaisia tiedekirjoja. Kysyessäni niitä myyjältä kuulin, että ne eivät kuuluneet enää uuden omistajan Bonnierin prioriteetteihin. Tämän jälkeen olen väistänyt visusti koko kaupan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kuka haluaa lukea Jussi Halla-ahon kirjan, saatika sitten Hännikäisen tai blogistin?

Minultakin kysellään monia eri kirjoja, mutta ei koskaan ole kyllä näitä kysytty.

Ehkäpä se on selaista pienenpiirin kirjallisuutta, johon tutustumista ei kukaan kaipaa, koska kaikki esilletulevat ajatukset on jo moneen kertaan netistä luettu.

Paljon on sellaista kirjallisuutta, joka ei kelpaa kenellekään, minäkin olen niitä rahdannut paperinkeräykseen kymmeniä banaanilaatikollisia.

Aina sanotaan, että jokainen kirja on tärkeä, mutta kysyntä ratkaisee oikeasti, mikä niistä jää elämään, ja mitä kaivataan.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Oodi ei ole perinteinen kirjasto, eikä Stadin ainoa. Alkuideoinnista lähtien se ei ole ollut sellainen. Suitsutus nyt alkuvaiheessa on hypeä. Rekyyli iskee väistämättä. Monessa mielessä, siitä päätellen mitä on esitelty mediassa, Oodi on saavuttanut tavoitteensa. Tutustukaa siihen, mitä on tilattu ja arvostelkaa sitten.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Totuuden jälkeinen aika näkyy kirjan kuolemanakin?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Onneksi sentään näillä uusilla menetelmillä kirjaroviot on saatu lähes päästöttömiksi. Ei tarvitse kuin hiirellä klikata niin vahingollinen tieto poistuu maapallolta hämmennystä aiheuttamasta. Sitä voidaan myös kätevästi etsiä tekoälyn voimin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Mistä te oikein puhutte?
Googlasin että Oodin kirjakokoelma on tai tulee olemaan noin 150 000 nidettä. Vähän enemmän kuin Pasilan kirjaston kokoelma on.

Tämäkö sitten on kirjarovio jos hyllystä puuttuu yksi Halla-ahon teos?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Helmet tunnistaa 24 J.Hankamäen nimiin kirjattua tekelettä, myös Halla-ahoa, useita Hännikäisiä eikä H.Laasasen mainittua teosta ole unohdettu: kahdeksan kappaletta kaikki hyllyssä eikä yhtään lainassa. Eikun tilaamaan vaikka Oodista noudettavaksi jos haluttaa.

Kirjastojen tulee elää ajassaan. Jos ne eivät sitä tee, ne pölyttyvät ja jäävät vain itsensä elitistisoineiden hörhöjen autiotuviksi.

Toki on minustakin sääli, että painettuja kirjoja ei enää nykyisinä sähköistettyinä aikoina arvosteta ja valittu lukeminenkin kohdentuu minun mielestäni hieman huonompaan kirjallisuuteen. En kuitenkaan luota, että Hankamäki olisi ihan oikeasti huolissaan siitä, että ihmiset eivät lue kirjoja. Hän lienee pikemminkin huolissaan, että ihmiset kokoontuvat ja viihtyvät yhdessä. Erilaiset ihmiset erilaisten ihmisten kanssa. Kerskustelevat ja näkevät muutakin kuin ylhäältä annetaan. Ja että heille tehdään yhteisiä julkisia tiloja, muitakin kuin ostoshelvettejä, niin tehdä ja kokea.

Ison omenan palvelukeskus kirjastoineen, KELA-toimistoineen, terveyskeskuksineen, leikkipaikkoineen on mainio yhdessäolon paikka. Paikalla oleva kirjasto tuo kirjat liki ihmisiä siellä mihin he muutenkin menevät. Oodilla on mainio mahdollisuus toimia samalla tavalla kohtaamispaikkana vaikka hieman erilaisella "kattauksella".

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Hankamäkeähän on lainattukin kohtuullisesti. Yksi on ollut jopa niin tykästynyt kansallisfilosofiseen manifestiin, että ei ole kohta seitsemään vuoteen palauttanut. Halla-ahon ainokainen on heti saatavilla, jos joku haluaisi.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Mulle kävi joskus niin että en ensin löytänyt haluamaani kirjaa, selvisi sitten että se onkin lastenosaston puolella. Mahtoiko Hankamäki muistaa tarkistaa joka paikasta?

Aakkosissa se on suht' lähellä Hoffmannin Jörö-Jukkaa.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #14

Ennen muinoin kirjastoissa oli käsikortistot joista saattoi paljastaa itselleen kirjan luokittelun ja siten löytää a.o. hyllyn kun ne oli merkitty standardiluokittelun mukaiseen järjestykseen. Nykyisin se on tehty hankamäille vieläkin helpommaksi: jos näpsykät taipuvat näppäimistölle niin kas, johan Helmet (http://www.helmet.fi/fi-FI) kertoo mistä kirja löytyy pääkaupunkiseudulla ja muualla muut (m.m. http://monihaku.kirjastot.fi/fi/). Ja jos vaikka oma apu ei riitä, kirjaston täti, setä tai muusukupuolinen auttaa eteenpäin kirjallisuuden mutkikkaalla mutta ah, niin antoisalla polulla myös persulituplatohtoria.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #14

Hankamäki on kaikkien pienten lasten vanhempien ykkös valinta, jos lapset eivät muuten nukahda...

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Kirjastojen tulee elää ajassaan. Jos ne eivät sitä tee, ne pölyttyvät ja jäävät vain itsensä elitistisoineiden hörhöjen autiotuviksi."

Raamattua ja Gallian sotaa hyllyt täyteen.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Itse olin lapsena hyvin ahkera kirjastojen asiakas.

Nykypäivänä koen niin, että kun aikanaan siirryttiin kirjakääröistä kirjaan, meni kirja formaattina obsoleetiksi vuosien 1995-2007 välillä.

Kirjat ovat hienoja, noin niinkuin fyysisenä juttuna. En osaa vieläkään elää ilman kirjahyllyä.

Mutta, se vaan on auttamatta vanhentunut kun digitaalisessa muodossa saadaan tekstin ohella mitä tahansa muutakin, on hakutoiminto ja sitten se, että voidaan kopioida ja välittää lähes nollakustannuksin sitä informaatiota.

Olennainen juttu on että mihin hittoon sitten tarvitaan kirjastoja... Nykyisen kaltaisina ovat aika turhia oikeastaan.

Kirjastot kaipaisi kehitystä enemmän museoiden tai jonkun tiedekeskus Heurekan suuntaan ja tarjota sellaista mitä ei käytännössä saa tai on ainakin hyvin vaikeata tehdä virtuaalisesti.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Luulenpa kirjalle, siis esineenä, käyvän kuten vinyylilevylle musiikin tallentamisen välineenä. Ne jäävät enthusiastien harrastus- ja snobbailuvälineiksi. Tarvitsisinkin kirjahyllyyni laajennusta.

Kirjastojen tehtävä tulee siis väistämättä muuttumaan myös muiden sisältöjen tarjoamisvälineiden käytön mahdollistajina. Toivottavasti kirjoja ei unohdeta mutta tullee olemaan melkoisen turhaa pitää joka kirjastossa, joita soisi olevan enemmän, samaa laajaa valikoimaa. Kirjathan liikkuvat ihan siinä missä ihmisetkin, usein jopa helpommin ja vähemmän ympäristöä kuluttaen.

Luin juurikin uutisen, en paperisesta vaan sähköisestä lehdestä, hajusyntetisaattorin kehittämisestä. Se avaa myös uuden näkökulman kirjojen maailmaan. Onhan tunnettua, että eri aikoina tehdyt kirjat tuoksuvat eri tavoin. Nykyiset ovat sekä ulkoiselta olemukseltaan hajuttomia kuin myös usein sisällöltään sekä hajuttomia että mauttomia. Sen sijaan vanhoissa kirjoissa oli omia tuoksujaan. Ilmeisesti etenkin köyhempinä aikoina käytettiin "huonompia" materiaaleja joissa oli "elävämpi" tuoksumaailma ja ilmeisesti myös absorboivat hyvästä kodista hyviä viboja. Niinpä jos sähköisiin kirjoihin saataisi vielä "pula-ajan" tuoksutkin niin kirjallinen nautinto olisi entistä laajempi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Luulenpa kirjalle, siis esineenä, käyvän kuten vinyylilevylle musiikin tallentamisen välineenä. Ne jäävät enthusiastien harrastus- ja snobbailuvälineiksi. Tarvitsisinkin kirjahyllyyni laajennusta."

Kyllä. Tämä alkaa olla suuntaus kun jotkut tekevät bisnestä kirjoilla tekemällä lisäarvoa siihen fyysiseen esineeseen, puusta kaiverrettuja kansia ja jne. Ja miksei vaikka kirjakääröä ja niille jotkut koristellut säiliöt. Ja tosiaankin on myös se tuoksu.

Asianmukaista virtuaalikirjastoa mihin kansalaisilla vapaa pääsy ja rahan jako kulttuurin tuottajille puuttuu kyllä. Siitä huolimatta että on tekniikka millä kuka tahansa voi lähes olemattomin kustannuksin tuottaa ja julkaista mitä vaan.

"Kirjathan liikkuvat ihan siinä missä ihmisetkin, usein jopa helpommin ja vähemmän ympäristöä kuluttaen."

Ei ne fyysiset oikein. Mulla oli 11v sitten jo ladattuna melkoinen kirjasto miniläppäriin ja oli varsin mukava lukea tarkalta näytöltä ja teksti scrollasi kun vähän painoi peukalolla.

Tietysti voisi miettiä voisiko kirjojen digitaaliselle muodolle tehdä jotain lisäarvoa. 90-luvulla oli yritystä tässä kun rakensivat niitä CD-levyjä missä kaikkea mediaa jännästi nuo sitten hävisi vaikka samanaikaisesti teknologia meni sellaiseksi että multimedian käyttö verkosta meni nopeammaksi eikä tarvinnut mitään minuuttitaksoja.

Jonkinlaisen korvauksen maksaminen kai se ongelma tässä. Nyt kun ollut sitä sovelluskauppa infraa ollut viimeiset 6v hyvin kypsyneenä niin ehkä näemme parempien tuotantoarvojen mediateosten renesanssia vielä.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Monien kommentoijien teksteistä huomaa, että he eivät ole koskaan oikeasti lukeneet kirjoja vaan pelkästään selailleet niitä. Jos tämä riittää, niin sen voi kyllä tehdä digitaalisestikin. Tällaiselle lukijalle soveltuvat parhaiten pelkät kuvakirjat, koska painetun tekstin lukeminen tuottaa liikaa vaikeuksia. Ei ihme, että kansan lukutaito heikkenee huolestuttavasti.

Sivistyneen maailman kehitys on perustunut kumuloituvan tiedon tallentamiseen ja siirtämiseen kokonaisuudessaan tuleville sukupolville. Nopeasti muuttuvat digitaaliset tietoformaatit eivät voi koskaan täyttää tätä tehtävää. Minunkin urani aikana tietokoneet ja tallentamismenetelmät ovat muuttuneet niin nopeasti, että paljon keräämääni tietoa on jäänyt vanhoihin muisteihin, joiden lukemiseen ei ole enää välineitä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Ylinen valittaa, että paljon kerättyä tietoa on jäänyt vanhoihin muistilaitteisiin. Se on todellakin ongelma.

Voisikohan esimerkiksi Kansallisarkisto auttaa ja järjestää yleisölle palvelun jossa tietoa voisi siirtää vanhentuneilta laitteilta uudemmille? Hehän ovat arkistoineet jo vuosikymmeniä erilaisia sähköisiä aineistoja ja pitäneet myös huolta, että heillä on välineet niitä käsitellä, lukea ja virkistää.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Sivistyneen maailman kehitys on perustunut kumuloituvan tiedon tallentamiseen ja siirtämiseen kokonaisuudessaan tuleville sukupolville. Nopeasti muuttuvat digitaaliset tietoformaatit eivät voi koskaan täyttää tätä tehtävää. Minunkin urani aikana tietokoneet ja tallentamismenetelmät ovat muuttuneet niin nopeasti, että paljon keräämääni tietoa on jäänyt vanhoihin muisteihin, joiden lukemiseen ei ole enää välineitä."

Digitaalinen tieto ei ole sellaista, että laitetaan yksi tieto johonkin muistilaitteelle ja toinen toiselle ja unohdetaan.

Homma toimii niin, että on suuria määriä tietoa peilattuna usealla muistilaitteella. Sitten ne siirretään uudemmalle muistilaitteelle nappia painamalla.

Sellainen kuluttaja-analogia olisi että ei pidä olla 500 CD tai DVD-levyä hapertumassa vaan peilatut kiintolevypakat ja nauhat missä kaikki samassa paikassa ja sitten siirretään uudemmalle, nappia painamalla.

Digitaaliselle tiedolle arkistointi käytännössä saatiin mielekkääksi vasta sitten kun saatiin kapasiteettia niin paljon, että saa suuria määriä samaan paikkaan. Käytännössä 80-luvun lopulla saatiin yhdelle kasetille sopimaan 4800 raamattua, että tuo on semmoinen määrä dataa että voidaan arkistoida digitaalisesti symboleita välittämättä siitä mediasta kun voidaan koko arkisto monistaa tai siirtää uudemmalle nappia painamalla.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Karnaattu kertoo ihan totta nykyisin tallennettavasta tiedosta. Tietoa on kuitenkin tallennettu erilaisiin sähköisiin laitteisiin eri lailla koodattuna jo vuosikymmeniä eikä yhteensopivuudesta eteen- ja taaksepäin ole ihan aina muistettu pitää huolta, ei laite- eikä sovellustasolla.

Muistelen, että aikoinaan valtion tietokonekeskuksella oli tietovälineiden muuntopalvelu mutta se jäi kaupallisten tavoitteiden jalkoihin jo I.Viinasen ollessa valtion rahojen ylinpänä valvojana.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #25

"Tietoa on kuitenkin tallennettu erilaisiin sähköisiin laitteisiin eri lailla koodattuna jo vuosikymmeniä eikä yhteensopivuudesta eteen- ja taaksepäin ole ihan aina muistettu pitää huolta, ei laite- eikä sovellustasolla."

Tuo on totta.

Sovellustasolla vähän se, että jos data ei ole ihmisen luettavissa olevaa tekstiä vaan jotain binäärimössöä niin ilman standardointia tai sovelluksen lähdekoodeja, se on äkkiä pilalla.

Joku JPEG kuva tuli vasta vuonna 1992.

Että kyllähän se arkistikelpoinen digitaalinen informaation ollut käytännössä tekstiä ennen tuota. Ja kun digitaaliset mediat olleet ennen muinoin niin pieniä, että silleen helppo nähdä analogisten juttujen olleen aikoinaan sopivampia arkistointiin.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #26

Itse asiassa ainakin Kansallisarkisto on kerännyt sähköisiä aineistoja jo vuosikymmeniä. Itse olen ollut toimittamassa sinne aineistoja 1990-luvun alussa ja silloin se oli heille jo vanha juttu.

He olivat hyvin tarkkoja siitä, että saivat myös dokumentaation siitä millaisin järjestelmin tieto oli tuotettu, mitkä sen koodaustavat olivat sekä halusivat myös sovellusohjelmien sekä lähtökieliset että ajettavat versiot sekä tiedot vaadittavista laitteistoista. Olivat tainneet aloittaa sellaisen toiminnan jo 1970-luvulla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut