Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Mehiläinen pisti – Sosiaalipolitiikka metsään menossa

Mediassa uutisoitiin äskettäin terveysjätti Mehiläisen myynnistä 1,8 miljardin kauppahinnalla ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille. Suomalaisten omistus jää noin 40 prosenttiin. Tämän kotimaisuusasteen säilyttämisen ilmeisenä motiivina on pehmittää poliitikkoja hyväksymään tekeillä oleva sote-uudistus.

Mikäli sote toteutuu, alkaa terveydenhuoltopalvelujen yksityistämisen kautta virrata verovaroja kansainvälisille sijoitusyhtiöille. Jatkossa suomalaisilta ihmisiltä kannetut verovarat eivät jäisi kiertämään kansantalouteemme vaan päätyisivät kansainvälisen kapitalismin hyväksi.

En näe tällaisessa kansallisen edun polkemisessa mitään järkeä. Myös kokonaisuutena ajatellen sote aiheuttaisi työttömyyttä julkisten palvelujen purkamisen kautta ja loisi uuden välinportaanhallinnon, jonka kaltaiselle himmelille ei ole kerta kaikkiaan mitään tarvetta.

Myöskään vasemmisto ei ole ihmisten elinolosuhteiden huonontamiseen viaton. Viime maaliskuussa vasemmistolaisten ay-liikkeiden omistama Kojamo Oy (entinen VVO) myi enemmistön valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoistaan kansainvälisille sijoittajille. Asunnot olivat vasemmiston rahasampo, sillä ammattiliitot kuittasivat asuntojen tuotoista verovapaat osingot. Näin valtion asumistuet virtasivat vasemmiston vaalitileille, mutta yhtä kaikki, rahat jäivät Suomeen.

Sen sijaan jatkossa kansainväliset sijoittajat voivat imuroida valtion asumistuet ulkomaille, joten ei ihme, että ostajaosapuoli on innoissaan. Asiassa käynee niin kuin Carunan myynnissä: maksut nostetaan kattoon. Ja vasemmisto laittaa äskettäin saamansa rahat punastellen liiveihinsä.

Tällaista taantumusta olisi poliittisesti vastustettava, mutta siihen ei yllä kuin tietty osa nykyisestä oppositiosta. Vikana on, että kansallisen edun valvonta on laiminlyöty vähän kaikessa, eikä nykypoliitikoilta löydy asiantuntemusta eikä toimintakykyä moisen kurjistamisen vastustamiseen.

Myös sosiaaliturvan kokonaisuudistus on menossa täysin metsään. Hallitus on koettanut uskotella purkavansa kannusteloukkuja patistelemalla työttömiä aktiivisuuteen. On kuitenkin suuri vääryys rangaista ihmisiä työttömyysetuuksien heikennyksillä, mikäli aktiivisuuden osoittamiseen ei ole tilaisuuksia. Pakotettu aktiivisuus ei ole spontaania ja oikeaa aktiivisuutta vaan reagoimista painostukseen, jonka tuloksena syntyy passiivisuutta.

Sanktiot voisivat olla oikeutettuja tilanteissa, joissa ihmiset ovat itse syypäitä asemaansa. Todellisuudessa kukaan ei voi itse päättää työllistymisestään, kun työttömyys on rakenteellista eivätkä ihmiset voi väkipakolla kenenkään työpaikoille tai leipiin laittautua. Sen sijaan hallitus tekee työttömyyden uhreista syyllisiä.

Todellinen kannusteloukku sisältyy toimeentulotukijärjestelmään ja -lainsäädäntöön. Koska toimeentulotuki on omaisuusvähenteinen, se kannustaa ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti varattomiksi ja suorastaan kehottaa olemaan hankkimasta vähäistäkään ”helposti rahaksi vaihdettavissa olevaa omaisuutta”, jotta voisi turvata jokapäiväisen leivän saantinsa ja tulot juokseviin menoihin.

Toimeentulotukijärjestelmä kannustaa ihmisiä köyhyyteen ja kurjuuteen, ja näin käy, mikäli riippuvuus toimeentulotuesta on toistuvaa. Toistuvuus muuttuu sitä kautta pysyväksi.

Suoranainen ihmisoikeusrikos toimeentulotuki on silloin, kun se mahdollistaa esimerkiksi kuolinpesissä olevan varallisuuden ja sitä vastaan annetun toimeentulotuen ulosmittaamisen perinnönjaon jälkeen. Tällainen järjestelmä vie ihmisiltä niin ajoneuvot kuin asunnotkin. Myös Heikki Hiilamo on todennut, että koko toimeentulotuen idea on käsittämätön. 

Yleisradion nettisivut esittelivät äskettäin kuusi mallia sosiaaliturvan kokonaisuudistusta varten. Myös itse olen esittänyt aiheeseen kannanottoni. 

Omasta mielestäni työttömyysetuudet, asumistuki ja niitä täydentävä toimeentulotukijärjestelmä pitäisi korvata negatiivisen tuloveron tapaisella perustulojärjestelmällä, jonka esittelin teoksessani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan.

Näin turvattaisiin oikeudenmukainen kohtelu jokaiselle, joka jää vaille jokapäiväisiin ja tavanomaisiin elinkustannuksiin riittävää tuloa esimerkiksi työttömyyden vuoksi. On väärin, että toimeentulotukijärjestelmä saattaa kansalaisen puille paljaille vain siksi, että hän ei voi itsestään riippumattomista syistä turvata omaa toimeentuloaan ansiotulojen katkettua.

Samanlainen on myös yritteliäisyys- ja sivistymisvihamielinen työttömyysetuusjärjestelmä, joka käytännössä estää kaikkeen yritteliäisyyteen liittyvän arvotuotannon, työelämän ulkopuolella tapahtuvan produktiivisen toiminnan ja itsensä kehittämisen esimerkiksi opiskelemalla.

Sen sijaan, että hallitus suunnittelisi palkitsevaa sosiaaliturvamallia, se on omaksunut porkkanoiden sijasta piiskan ja soveltaa vanhakantaista rankaisemiseen perustuvaa järjestelmää. Uhattuna oleminen ei kuitenkaan vapauta ihmisten voimavaroja vaan ohjaa siilipuolustukseen, joka yhteiskuntakäytännössä myös näkyy.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Tämä oli hyvä ja aiheellinen kirjoitus.

Ainoastaan tätä kohtaa en täysin allekirjoittaisi:
” Myöskään vasemmisto ei ole ihmisten elinolosuhteiden huonontamiseen viaton. Viime maaliskuussa vasemmistolaisten
ay-liikkeiden omistama Kojamo Oy (entinen VVO) myi enemmistön valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoistaan kansainvälisille sijoittajille. ”

”2004
35. toimintavuosi
Ilmarisesta VVO:n suurin omistaja”

https://www.sttinfo.fi/tiedote/vvon-perustamisesta...

”Kojamon kaksi suurinta omistajaa ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 18,08 prosentin ja
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 16,98 prosentin osuuksilla, yhdessä niillä on noin 35 prosentin omistus.
Suurimman omistajaryhmän muodostavatkin ammattiliitot, joiden omistus on lähes 60 prosenttia.
Teollisuusliiton osuus on 16,17 prosenttia, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n 8,73 prosenttia,
Rakennusliiton 8,31 prosenttia, Palvelualojen ammattiliitto PAM:n 7,49 prosenttia, Ammattiliitto Pron 7,49 prosenttia,
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n 7,46 prosenttia, Tehyn 1,39 prosenttia ja Sähköalojen ammattiliiton 1,18 prosenttia.”

https://www.paivanlehti.fi/ammattiliitot-hallitsev...

Jaha, mitkähän näistä yhtiöistä tai ammattiliitoista ovat täysin vasemmiston hallinnassa. Ei ehkä pitäisi aivan heppoisesti kaikkea rahaa syytää taskuihin joihin ne eivät kuulu.Tottahan ammattiyhdistysliikkeet ovat merkittäviä omistajia, mutta ovatko ne täysin vasemmistolaisia.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Kiitoksia kommenteista.

En sanonutkaan po. yhtiöiden tai ammattiliittojen olevan täysin vasemmiston hallinnassa. Mutta kyllä varsinkin SAK:hon kuuluva Teollisuusliitto, Rakennusliitto ja PAM ovat vasemmiston käsissä.

Näin siis, vaikka Rakennusliiton puheenjohtaja tuossa totesikin, ettei enää koskaan äänestä Vasemmistoliittoa edustaja Anna Kontulan (vas.) mentyä tekemään aloitteen työvoiman saatuvuusharkinnasta luopumiseksi.

https://yle.fi/uutiset/3-9883060

Tahdoin vain sanoa, että kummallisinta tässä vasemmiston sisäisessä kiistelyssä on tapa, jolla perinteinen vasemmisto toimii kansanvallan vastaisesti ja omia etujaan sekä periaatteitaan vastaan.

Käyttäjän FreeThinking kuva
Jukka Heikkinen

Tuosta olen samaa mieltä. Ehkä sitä ei olla enää kaikessa aivan niin vasemmistolaisia, tai sitten ajatusmaailmaan mahtuu muutakin kuin sitä perinteistä vasemmistolaisuutta. Eikä monipuolisempi ajatteleminen
sinänsä ole pahasta.
Itsekin olen pitänyt Kontulaa järkinaisena, ja ihmettelin samoin tuota kuinka hän halusi mennä mukaan tuollaisen luopumiseen.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

"Suomalaisomistuksen osuus julkistetaan vasta myöhemmin, sopimuksen viimeistelyn jälkeen.
STT laskee, että suomalaisomistajien eli LähiTapiolan, Varman ja Ilmarisen omistusosuus tulee olemaan yhteensä noin 40 prosenttia.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan kotimainen omistusosuus yhtiössä nousisi noin 24 prosentista runsaaseen 30 prosenttiin."

https://yle.fi/uutiset/3-10211338

Huolestuttavaa! Kotimainen omistus kasvaa...

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Huolestuttavaa on julkisten palvelujen yksityistäminen, terveydenhoitopalvelujen omistuksen siirtyminen ulkomaille ja sote-uudistukseen liittyvä verovarojen virtaaminen pois kansantaloudestamme.

Käsitykseni mukaan vakuutuslaitokset nostavat omistustaan vain kosmeettisista syistä: jotta omistajuus näyttäisi kotimaiselta ja näin poistettaisiin poliittisia esteitä soten läpiviemiseltä.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Mahdollinen, tuleva maakuntahallinto olisi valtaisa byrokratiakoneisto vaaleineen ja lobbareineen (hyvävelijärjestelmä ja korruptio), johon palkatut henkilöt ovat pois julkisesta sairaanhoidosta. Lääkärit ja sairaanhoitajat siirtyvät julkiselta yksityiselle puolelle parhaimpien etujen ja palkkojen perässä.

Yksityisellä puolella kaikki tehdään mahdollisimman tehokkaasti (lean-ajattelu), mahdollisimman vähällä työpainoksella urakat, mutta tuntiveloituksesta osataan laskuttaa jopa 400 euroa tunnissa (kuten minun tapauksessani olkapäävammasta).

Uudet byrokraatit ovat keskiarvoista kansaa, vähän koulutettuja, sekä puolueiden broilereita, jotka eivät tunne sote-alaa ja ovat johdateltavissa typeriin päätöksiin. Valtava määrä tietämystä uhkaa kadota peruspalveluista.

Tietääkö kukaan mikä on tuleva yliopistollisten keskussairaaloitten tilanne? Jatkuuko lääketieteen tutkimus, opetus ja harjoittelu yhtä laadukkaana kuin ennen?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut