Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Poliittisten pudokkaiden populismi

Harry Harkimoa ja Mikael Jungneria yhdistää se, että molemmat ovat valtapuolueiden entisiä vaikuttajia. Kokoomuksesta ja Sdp:stä pudottauduttuaan tai (näkökulmasta riippuen) niiden yli käveltyään heistä tuli sinisten kaltaisia kansanvallan kalastelijoita uusien suunnitelmiensa kera.

Ylen verkkosivut kertoivat, että Harkimo ja Jungner ovat perustaneet ”Liike Nyt” -nimisen poliittisen projektin, jossa on mukana muutamia toimittajataustaisia julkisuuden henkilöitä.

Arvelen Harkimon ja Jungnerin turhautuneen kokoomuksessa ja demareissa yleistyneeseen kansallisen edun laiminlyömiseen. Kummatkin vanhat valtapuolueet ajavat EU-federalismia ja pönkittävät sen toivotonta rahaunionia. Molempien puolueiden agendaan sisältyy myös maahanmuuton ja monikulttuurisuuden edistämistä kantaväestön ohi.

Käsitykseni mukaan juuri siitä sikiää Harkimon ja Jungnerin valittelu kansanvallan ylenkatsomisesta ja heidän halunsa perustaa Suomeen liike, jossa äänestäjät voisivat vaikuttaa edustajiensa poliittisiin päätöksiin suoraan myös vaalien välillä.

Oire on yleinen, eikä siinä ole mitään uutta. Piraatit ja Muutos-puolue vetosivat jo suoran kansanvallan puolesta. Kiinnostus kansanäänestysinstituution parantamiseen kertoi siitä, että edustuksellinen demokratia ei toimi.

Ja se ei toimi, koska vanhat valtapuolueet eivät ole ottaneet vakavasti kansalaisten tahoilta pursuilevaa monikulttuurisuuden ja maahanmuuton arvostelua. Tulos on ollut, että arvostelu on kanavoitunut kansallismielisten puolueiden esiinnousuksi kaikkialla Euroopassa.

Entä Harkimon ja Jungnerin hanke? Onko sillä tulevaisuutta? Ei ole. Herrat eivät näytä olevan tietoisia siitä, että heidän artikuloimansa ongelma on ollut politiikan teorian ja tutkimuksen ydinongelma kautta aikojen. Se on: poliitikot eivät noudata kansalaisten poliittista tahtoa. Siihen ei ole yksinkertaisia ratkaisuja.

Kokoomuslainen oikeusministeri Antti Häkkänen antoi asiasta näyttöä pari kuukautta sitten. Verkkouutisten jutun mukaan hän piti kansanvallan keskeisenä ongelmana ”matalaa äänestysaktiivisuutta” pahoitellessaan kansalaisten vieraantumista politiikasta eräässä kuntademokratian seminaarissa:

Demokratian suurimmat uhat eivät tule rajojemme ulkopuolelta vaan sisäpuolelta. Matala äänestysaktiivisuus on kaikissa kansanvaltaisissa maissa kasvava ongelma”, Häkkänen sanoi.

Ja lehti jatkoi: ”Oikeusministeri Häkkäsen mukaan alhainen äänestysaktiivisuus vähentää jo nyt päätöksenteon legitimiteettiä ja lietsoo populismia.

Oikeusministeri tunnistaa oireen mutta ei ymmärrä syytä. Ei äänestysaktiivisuutta mikään ”populismi” alenna, vaan harjoitettu politiikka. Toinen syy on edellä mainitsemani ydinongelma: ääni ei mene perille, kun poliitikot eivät tee kantaväestöjen tahdon mukaista politiikkaa.

Miksi äänestää, kun äänestyspäätöksillä ei ole merkitystä? Vaivautuisivatko ihmiset vaalipaikoille vain kosmeettisista syistä, kohottaakseen äänestysprosenttia, kuten sosialististen maiden näennäisdemokratioissa? Eivät varmasti.

Ongelma piilee Häkkäsen näkemyksestä poiketen sittenkin tuossa rajojemme ulkopuolelta tulevassa vaikuttamisessa. Euroopan unionissa on tehty kansalaisia miellyttämätöntä politiikkaa. Tämä näkyy esimerkiksi maahanmuuttokriittisyytenä sekä Puolan, Itävallan, Unkarin ja Italian vaaleissa, joissa EU-kriittiset puolueet ovat saaneet runsaasti kannatusta.

Sisäpolitiikassa ongelma on näkynyt EU-federalismia vastustavien puolueiden eristämispyrkimyksinä. Juuri nämä puolueet on leimattu populistisiksi, vaikka niiden ohjelma ei ole ollut populismille tyypillinen eli relativistinen, vaan takana on ollut hyvinkin ehdottomina pidettyjä arvoja.

Eristämisellä on koetettu mitätöidä kriittisille annetut äänet, joten äänestysaktiivisuuden alenemista ei tarvitse ihmetellä tässäkään tapauksessa. On koetettu lannistaa poliittinen osallistuminen, mikä on ollut tavattoman helppoa uskoteltaessa, että Ruotsidemokraattien tai Perussuomalaisten kaltaisilla puolueilla ei ole asiaa hallitusvaltaan, paitsi niiden saadessa yli puolet paikoista ja pystyessään muodostamaan hallituksen yksin. Tätä vaihtoehtoa taas on syytetty totalitarismiin johtavaksi.  Syyttävän sormen osoittaessa yhteen suuntaan kolme muuta osoittavat kuitenkin syyttelijöihin itseensä ja heidän eristämispyrkimyksiinsä.

Eikö sitten Harkimon ja Jungnerin hanke tuo ratkaisua juuri tähän ongelmaan? Ei tuo, ja syy löytyy järjestelmäpolitiikan käsitteestä.

Kansalaisten hakeutumisessa vaihtoehtoiseen toimintaan näkyvät tukahduttamisen oireet, eli ihmisten pyrkimykset ohittaa järjestelmäpolitiikan kaltaiset toimintamuodot. Järjestelmäpolitiikalla tarkoitetaan poliittisen vallan kanavoimista puolueiden, järjestöjen ja instituutioiden kautta.

Järjestelmäpolitiikassa kansalaisten tehtävänä on nyt äänestää ahkerasti näennäisvaaleissa, jotta kansanvallan kulissit pysyisivät pystyssä. Siksi valtavirran poliitikot vuodattavat krokotiilinkyyneleitä äänestysprosentin jatkuvan laskun vuoksi, vaikka heille oikeasti riittääkin se, että kannatusta on tarpeeksi jatkaakseen itse tehtävissään. Äänestysaktiivisuuden nousu voisi itse asiassa vaarantaa heidän asemansa äänestysprosentin nousun muokatessa myös puolueiden voimasuhteita.

Tämä kaikki koskee tietenkin myös Harkimon ja Jungnerin hanketta, jossa kansalaiset voisivat ripittää edustajiaan noudattamaan tahtoaan. Luuletteko, että kansalaiset voisivat säädellä esimerkiksi Mikael Jungnerin peukalonliikkeitä kauko-ohjaimella, kun he eivät ole voineet estää häntä sanomasta myöskään kaikkein karvaimpia mielipiteitä kansalaisista omissa Facebook-päivityksissään?

Entä kuka enää haluaisi olla poliitikko, jos poliitikon asemassa ei voikaan käyttää poliittista valtaa vaan totella orjallisesti äänestäjiä?

Poliittisen vallan olemus on myös johtaminen. Edustuksellisen demokratian ideaan sisältyy, että poliitikot kertovat näkemyksensä ennen vaaleja, ja kansalaiset ilmaisevat kannatuksensa vaaleissa. Teesit kerrotaan ja markkinat käydään aina avoimissa ja vapaissa vaaleissa, joissa kannatus luovutetaan, mitataan ja kerätään (valitettavasti mutta kohtalokkaasti) pois.

Jos kansalaiset voisivat ilmaantua laajalla rintamalla myös vaalien välillä kertomaan edustajille, miten heidän pitää toimia, kommunistit voisivat mennä sanelemaan toiveensa kokoomuslaisille ja kääntäen sekä väittää kirkkain silmin äänestäneensä juuri heitä salaisissa vaaleissa! Mistä esimerkiksi Harry Harkimo voisi tietää ja tunnistaa, onko häntä opastamaan ilmaantunut kansalainen hänen äänestäjänsä vai peluri?

Ei. Näin tämä ei voi toimia. Siis jos asiaa pysähdytään tarkemmin ajattelemaan.

Ajatus poliittisista edustajista kansalaisten jatkuvina sätkynukkeina siirtäisi myös poliittisen vastuun takaisin kansalle, joissa se hajoaisi pieniin osiin.

Näkemys kansalaisten ohjaamasta edustuksellisesta demokratiasta on omassa epärealistisuudessaan täysin populistinen. Populismin tunnusmerkki on käsitys, että kaikki sellainen hyväksytään, mikä tuo kannatusta. Kirjoitin populismin piirteistä tarkemmin täällä

Silti Harkimon ja Jungnerin hanketta ei jostakin syystä moitita populistiseksi. Ilmeisesti tuo nimitys on varattu vain Perussuomalaisille, vaikka puolue onkin osoittanut monissa asioissa periksiantamattomuutta ja arvoabsolutismia, jotka eivät totisesti ole populismin tunnusmerkkejä.

En tarkoita arvostella kansanvallan ideaa. Mutta tarkoitan, että usko edustuksellisen demokratian toimivuuteen on epärealistinen ja joko tarkoituksellisen hämäävä tai naiivi. Myöskään kaikkia kansanäänestyksiä ei saada toimitetuiksi, vaikka suoraa demokratiaa tekopyhästi sanotaankin edistettävän. Esimerkkinä nyt vaikka Paavo Väyrysen torpattu euroäänestys.

Järjestelmäpolitiikan ohittaminen ei onnistu uusilla puolueilla tai liikkeillä, sillä puolueen saattaminen toimintakykyiseksi kestää noin 20 vuotta. Esimerkiksi Perussuomalaisten ongelma on edelleen se, ettei puolueessa ole vakiintuneita sovittelumekanismeja eikä ennustettavasti toimivaa organisaatiota.

Sen sijaan kaikki tuntevat sanonnan ”Kokoomus muistaa, kokoomus palkitsee, kokoomus tarkkailee ja kokoomus rankaisee”. Samanlaisia ovat muutkin vanhat puolueet. Niissä ihmisten ansioista ja tekemisistä pidetään tarkkaa kirjaa niin hyvässä kuin pahassa, ja toiminta on ennustettavaa.

Siitä luopuminen voi tietenkin olla myös uudistumisen ehto. Suomen poliittinen historia ei kuitenkaan anna näyttöä puoluepudokkaiden menestymisestä omissa puolueissaan. Esimerkiksi Risto E. J. Penttilä erosi aikoinaan kokoomuksesta elvyttäen nuorsuomalaisen puolueen nimen ja toimien kollegansa Jukka Tarkan kanssa yhden kauden kansanedustajana. Myöhemmin Penttilä on luikerrellut takaisin kokoomuksen listoille.

Pyrkimykset ohittaa järjestelmäpolitiikka näyttävät lohduttomilta. Näin on, vaikka tarkoitus voi olla hyvä. Myös Harkimoa ja Jungneria ja heidän apulaisiaan leimaavat tietty kodittomuus ja hämmentyneisyys. Kova kohtalo odottaa kaikkien muiden tavoin sinisiä ja kansalaispuolueen aktiiveja.

Järjestelmäpolitiikalla on aina taipumus ajaa hyväosaisimpien asioita ja etuja, sillä heidät nähdään taloudellisesti tuottavina ja järjestelmäpolitiikan itsensä kannalta tärkeinä toimijoina.

Koska järjestelmäpolitiikka tukee hyväosaisia, se vahvistaa järjestelmän uskollisten pelureiden luottamusta ja poliittista aktiivisuutta ja syventää järjestelmäpolitiikan ulkopuolelle ajautuneiden ahdinkoa. Myös vuorovaikutusteorioista väitelleenä tiedän, että kuvaa ei saa kauniimmaksi teorioinnilla politiikan interaktiivisesta olemuksesta.

Pelastusta ei ole kuin niissä ryhmissä, jotka järjestelmäpoliitikassa ovat vähiten huonoja, joten kansanvallan ja kansallisen kokonaisedun kannattajien on loogista kanavoida äänensä aina sille tendenssille, joka eduskuntapuolueiden keskuudessa näyttää olevan tappiolla. Puoluekentän pirstaloituminen ei ole hyväksi myöskään politiikan toimivuuden kannalta.

Syrjäytetyiksi itsensä kokeneiden ihmisten hakeutuminen esimerkiksi vaihtoehtomediaan ei ole ongelma vaan oire, jota järjestelmäpolitiikan piirissä ei ole ymmärretty.

Sen parempi huomioon ottaminen voisi johdattaa käsittämään, miksi myös vaihtoehtomedia on olemassa ja miksi sanankäyttö on pahoin tulehtunut Suomessa ja muuallakin Euroopassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut