Jukka Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Yleisradiolle arkkipiispa ja kirkolle toimitusjohtaja?

Yleisradio ja kirkko muistuttavat pitkälle toisiaan – niin myös niiden johtamiskäytännöt. Molemmat ovat hierarkkisia ja byrokraattisia laitoksia, joilla on ”informaatiopalvelutehtävä”. Kummatkin ovat myös jatkuvasti kansalaisten taholta pursuavan arvostelun sekä naureskelun kohteina.

Suomen evankelisluterilaiselle kirkolle valitaan tänään uusi arkkipiispa. Ehdokkailla ei juuri ole eroa. Björn Vikström on vanhaa piispa- ja pappissukua ja varmaan sen takia uudistusmielisemmäksi mainittu. Tapio Luoma taas pyrki miellyttämään suhtautumalla varovaisemmin ja välttämällä kannanottoja. Kirkko sentään ilmoittaa, ketkä virkaa ovat hakeneet.

Sen sijaan Yleisradio on tehnyt kaikkien 25 toimitusjohtajan tehtävää hakeneiden kanssa sopimuksen, että heidän nimiään ei julkisteta. Hakeneiden salaaminen on osa valtamedian totuuskriisiä. Yleisradio ei pysty kertomaan korkeinta operatiivista johtamistehtäväänsä hakeneiden henkilöllisyyttä kenties siksi, että ei paljastuisi, kuinka monta pätevämpää ihmistä tehtävään valittavalla lopulta sivuutetaan.

Juuri tämäntapainen märän rätin viskominen yleisöjen silmille on tehnyt Ylen toiminnasta kansan näkökulmasta halveksuttavaa – kansan, joka maksaa veroina Yleisradion toiminnasta aiheutuvat puolen miljardin kulut. Miten Yleisradio voi hoitaa joukkotiedotustehtäväänsä moraalisesti kestävällä tavalla, kun se mokaa alkeellisesti jopa johtajiensa valintaa koskevassa tiedottamisessa? Harmi, etten tullut hakeneeksi tehtävään; olisi ollut paljon annettavaa.

Käsitykseni mukaan Ylen menettely on, paitsi julkisuusperiaatteiden kannalta sopimaton, myös Suomen hallintolain vastainen. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro 200/1/07) mukaan Yleisradioa säätelee hallintolaki siitä ilmenevine hyvän hallinnon periaatteineen.

Perustuslakimme kansanvaltaisuus- ja oikeusvaltioperiaatteen (2 §) mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Ylellä olisi tärkeä tehtävä vallan vahtikoirana, joten on tärkeää kansalle, kuinka sen johtajat nimitetään ja että henkilöstökäytäntöjä noudatetaan hyvän hallintotavan mukaisesti. Tätä vaatii myös laki Yleisradiosta. Sen mukaan yhtiön on toiminnallaan edistettävä sananvapautta, korkeatasoista journalismia ja median monimuotoisuutta.

Asia on kipeä ennen muuta poliittisesti. Tehtävää hakeneiden salaaminen luo kuvan kähminnästä ja sosiaalisesta korruptiosta, eikä ankaran kritiikin kohteeksi joutuneella Ylellä pitäisi olla sellaiseen varaa. Oman verokertymänsä rohkaisemana Yle onkin tullut entistä omavaltaisemmaksi.

Yle on pyrkinyt näyttäytymään sananvapauden linnakkeena, joka hurskaasti ja puhtain purjein puolustaa toimittajiensa luomaa todellisuuskuvaa kaikkia ulkoisia vaikuttamisyrityksiä ja haastajia vastaan. Samanaikaisesti se rikkoo omia viestinnällisiä periaatteitaan, joiden mukaan ”Ylen toiminta on julkista ja kiinnostaa suomalaisia. Kerromme toiminnastamme avoimesti ja mielellämme. Perustelemme päätöksemme hyvin.”

Ari Salmisen ja Rinna Ikola-Norrbackan teoksen Kuullaanko meitä – Eettinen hallinto ja kansalaiset (2009, s. 113–115) mukaan eettisen arvoperustan Suomessa muodostavat muun muassa toiminnan tuloksellisuus (toiminta taloudellisesti ja vaikuttavasti) ja avoimuus (toiminta läpinäkyvästi ilman salailua).

Tässä valossa Ylen päätös salata toimitusjohtajan tehtävään hakeneiden nimet sopimuksella saattaa sen toiminnan surkuhupaisaan valoon. Yksityiset sopimukset eivät saisi olla lakien kanssa ristiriidassa. Riippumatta siitä, onko salaamista ehdottanut työpaikkaa hakeva vai työnantajaosapuoli, julkisen edun näkökulmasta nimet pitäisi kertoa.

Tästäkö siis uusi ”Tiitisen lista”, jota kansanedustaja Olli Immonen vaati juuri äskettäin julkistettavaksi kirjallisessa kysymyksessään? – Ja täydestä syystä. DDR:n malli ei saisi jatkua täällä Suomessa.

Organisaatio, joka tiedottaa, että se ei tiedota, tuo mieleen Brezhnevin ajat. Sitä paitsi on filosofisesti alkeellista typistää pelkäksi ”tiedottamiskriisiksi” sellainen konflikti, joka vallitsee yhteiskunnan perusstruktuurissa ja jota diskurssien ja todellisuuskäsitysten kahtiajakautuminen vain heijastelee.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

YLEN Pasilan torniin voisi kytkeä savupiipun, josta pöläytettäisiin kansalaisten riemuksi valkoinen savu siinä onnellisessa vaiheessa, kun uusi arkk.. siis toimitusjohtaja on saatu valittua.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

OK. Tuo savupiippujuttu voi olla hieman kökköä huumoria. Kaikki eivät sitä paitsi tunne - ei ainakaan nuorempi väki - erään Suuren Johtajan valintaan liittyvää dramatiikkaa.

"Palomiehet kiinnittivät tänään Sikstuksen kappelin katolle erityisen savupiipun, josta nouseva savun väri kertoo, milloin katolisen kirkon uusi johtaja on valittu."

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/paav...

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Kyllä se oli ihan hyvää huumoria. Osui.

Tuli vaan mieleen, että kun kysymyksessä on "Paavin" valinta ultra-tasapuolisuuden temppeliin YLE:lle, pelkästään valkoinen savu voi loukata joitain. Joten vastapainoksi täytyy olla myös mustaa savua. Ja sitten kaikki harmaan sävyt ja varmuudeksi vielä kaikki sateenkaaren värit, tasapuolisuuden nimissä - ettei vain kukaan vedä hernettä.

Tämä kökköhuumori ei tehnyt oikeutta Hankamäen jutulle - hyvää tekstiä häneltä, kuten aina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut