*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Onnellisten aikojen presidentti – Muistikuvia Mauno Koiviston Suomesta

Menehtyessään eilen, J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivänä, Mauno Koivisto oli vanhimmaksi elänyt Suomen tasavallan presidentti. Samalla hän oli toiseksi pisimpään presidentin virkaa hoitanut ja hallussaan pitänyt henkilö.

Koiviston valinta presidentiksi kävi kansanliikkeen kautta. Presidentin tehtävät olivat siirtyneet pääministeri Koivistolle jo vuoden 1981 syksyllä, jolloin Urho Kekkosen sairauslomaa seurasi eroilmoitus tunnetun dramaattisissa tilanteissa.

Vallan vaihtumista enteili niin sanottu presidenttipeli, jota käytiin saman vuoden keväällä. Kekkosen lähipiirinä tunnettu K-linja oli oivaltanut, että pääministerinä ja presidentin mahdollisena viransijaisena Koivistolla olisi etulyöntiasema seuraavassa presidentinvaalissa, joten Keskustapuolueen intresseissä oli syrjäyttää Koivisto pääministerin paikalta joko tehtävien siirrolla tai hallituksen erottamisella, joka sisältyi presidentin tuolloisiin valtaoikeuksiin.

Kekkosen ja Koiviston rintakuvat Presidentinlinnassa. Valokuva © Jukka Hankamäki.

Kekkosen ja niin sanotun K-linjan suureksi pettymykseksi Koivisto kuitenkin ilmoitti eroavansa vain koko hallituksen tai hänen itsensä saadessa epäluottamuslauseen eduskunnalta. Tämä nosti Koiviston kansansuosion puoluerajat ylittäviin lukemiin, sillä Suomessa oli totuttu ja jokseenkin kyllästytty Kekkosen tahdittamiin hallitusten erottamisiin. Sen merkiksi 1970-luvun aikana maassamme toimi kaikkiaan 11 eri hallitusta.

Lisäksi ei ollut mikään salaisuus, että K-linjan presidentiksi ajama Ahti Karjalainen oli Moskovan suosikki, ja hänen huhuttiin kärsivän alkoholismista. Muistan, kuinka Suomessa koettiin eräänlaista helpotusta, kun ennenaikaisissa presidentinvaaleissa keväällä 1982 virkaan valittiin keskustan juonittelusta huolimatta Mauno Koivisto. On syytä muistaa, että K-linjan takana olivat muiden muassa sellaiset nykypolitiikassakin vaikutusvaltaiset henkilöt kuin Paavo Väyrynen, Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen ja Seppo Kääriäinen.

 

Sisäpolitiikan uusjako

Suurten ja omavaltaisten johtajien jälkeen tulee yleensä matalamman profiilin aika, ja presidentin valtaoikeuksia kavennettiinkin Koiviston aloitteesta ja suostumuksella. Harvasanaisena ja vaatimattomana pidetty Koivisto osoitti kuitenkin sisäpoliittisen johtamiskykynsä nimittämällä vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen hallitustunnustelijaksi kokoomuslaisen Harri Holkerin ja tekemällä siten lopun Kokoomuksen yli kaksi vuosikymmentä jatkuneesta hallituspaitsiosta, jota Kekkonen oli pitänyt yllä idänkorttia käyttäen.

Ratkaisuun vaikutti tosin taaskin Keskustapuolueen juonittelu, jonka paljastuminen oli saanut Koiviston hermostumaan. Keskustan, Kokoomuksen ja Rkp:n välinen kassakaappisopimus, jossa lähinnä Keskustapuolueen aloitteesta oli etukäteen sovittu tulevasta hallituskoalitiosta, johti Koiviston sivuuttamaan vaalit voittaneen Keskustapuolueen hallituksesta kokonaan ja antamaan hallituksen muodostajan tehtävät Suomen Pankin ajoilta tuntemalleen Harri Holkerille.

Näin päädyttiin demarien ja kokoomuksen sinipunahallitukseen. Puolueiden etukäteissopimusta voidaan arvostella lähinnä muotoseikasta, eli presidentin kiertämisestä tai omien hihojen polttamisesta, kun taas presidentin toiminta jäi suuren yleisön muistiin arvovaltakiistana. Sen tuloksena presidentti junaili hallitukseen oman puolueensa Sdp:n tilanteessa, jossa maahan olisi muutoin perustettu oikeistohallitus Keskustan, Kokoomuksen ja Rkp:n kesken.

 

Ulkopolitiikan kaukopartiomies

Ulkopolitiikassa Koivisto oli selvästi suuntautunut länteen, vaikka tietty varovaisuus varjosti länsimaille ominaisten normaalien suhteiden luomista itään. Koiviston toisella kaudella irtisanottiin YYA-sopimus ja purettiin Pariisin rauhansopimuksen aserajoitukset, ja Suomesta tuli EFTA:n täysjäsen sekä Euroopan neuvoston jäsen.

Myös jäsenhakemus Euroopan unioniin jätettiin Koiviston presidenttikaudella. Yhtäkään näistä ulkopolitiikan muutoksista ei tosin voida kirjata sen enempää presidentin nimenomaiseksi ansioksi kuin dismeriitiksikään, sillä asioihin vaikuttivat enemmän maailmanpoliittiset tapahtumat kuin niin sanottu ”manuaalinen ohjaus”.

Neuvostoliiton romahdettua Koivistoa arvosteltiin siitä, että hän ei tarttunut Boris Jeltsinin tarjoukseen luovuttaa sodassa menetetty Karjala takaisin Suomelle. Häntä kritisoitiin myös viivyttelystä Viron itsenäisyyden tunnustamisessa. Viimeksi mainittua on usein selitetty pois sillä, että Suomi ei ole koskaan Viron itsenäisyyttä kieltänytkään, vaikka Neuvostoliitto miehitti maan vuosikymmeniksi. Pidättyvyys Karjalan takaisin tavoittelussa puolestaan saattoi olla viisasta Venäjän horjuvan tilanteen vuoksi, ja myöhempinä nykyaikoina alueen liittäminen takaisin Suomeen olisi voinut osoittautua jälleen hyvin ongelmalliseksi.

Koivisto menetteli kaiken kaikkiaan neuvokkaasti suhteessa meitä useasti neuvoneeseen liittoon, Neuvostoliittoon. Häntä pidettiin Yhdysvalloissa yhtenä Neuvostoliiton ja Venäjän oloja parhaiten tuntevana läntisenä valtionpäämiehenä. George H. W. Bushin ja Mihail Gorbatšovin vieraillessa tasavallan presidentin linnassa 1990 Koivisto ilmaisi heille huolensa ydintuhon mahdollisuudesta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta, vaikka tuolloin elettiinkin jo glasnostin aikakautta.

 

Minkä sortin sosialisti?

Mauno Koivisto oli toistaiseksi viimeisin tieteellisen tutkijankoulutuksen hankkinut presidentti. Hän väitteli tohtoriksi Turun sataman sosiaalisia suhteita käsittelevällä väitöskirjalla 1956. On vertauskuvallista, että hänen virkakaudellaan sosiaalinen edistys täydellistyi, ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kehittyi kukoistukseensa, jollaista tulevaisuudessa ei taida enää olla tarjolla. Hän oli suurten myönteisten mullistusten ja onnellisten aikojen presidentti.

Winston Churchillilta tunnetaan lause, että jos nuorena ei ole idealisti, ei ole sydäntä, ja jos ei vanhana ole realisti, ei ole järkeä. Sodan karaisema Koivisto oli sellainen järkevä sosiaalidemokraatti, joka olisi katsonut myöhempien sukupolvien kitinöitä varmaankin melko karsaasti. Toiminta sodassa oli karsinut hänestä tarpeettoman idealismin. 

En ole koskaan innostunut sosialistisiin tai kommunistisiin ajatussuuntiin liittyvästä rabulismista sen enempää kuin yltiöpäisestä ihanteellisuudestakaan, jotka usein vievät aatteita harhaan. Ilmoittaessaan edustavansa sosiaalidemokraattisen liikkeen ”bernsteinilaista” suuntausta Koivisto oli luullakseni samoilla linjoilla.

Saksalainen Eduard Bernstein (1850–1932) oli uudistusmielinen sosiaalidemokraatti, jolta tunnetaan lause ”päämäärä ei merkitse minulle mitään vaan liike [das Endziel ist mir nichts, die Bewegung ist mir alles]”. Tämä ajatus on usein ymmärretty väärin niin, että sen on katsottu edustavan jonkinlaista kulttuuri- tai talousrelativismia ja harhailua vailla poliittisia tavoitteita.

Tosiasiassa lause viittaa luopumiseen vallankumouksen ja sosialismin päämääristä sekä deterministisestä kurjistumis- ja luhistumisteoriasta. Myös omistuksen keskittymisen sijasta oli tapahtunut hajautumista. Koiviston kohdalla hänen bernsteinilaisuudessaan oli kyse enemmänkin luottamisesta sosiaaliliberalismin tavoitteisiin ja pyrkimisestä ihmisten vapauden alan laajentamiseen kuin sosiaalidemokraattisesta puolueideologiasta.

 

Väärää politiikkaa?

Koivisto tunnettiin myös asioita fundeeraavana intellektuellina, joka poliitikkojen kaaderissa muodostaa usein poikkeuksen. Sen merkiksi hänellä oli kirjallinen tuotanto. Muistan lukeneeni kouluaikoinani hänen teoksensa Väärää politiikkaa, jonka mukaan kaikki politiikka on väärää, ja siksi pitää tehdä sitä politiikkaa, joka on vähiten väärää.

Tämä sopisi ohjenuoraksi myös nykyisessä tilanteessa, jossa vaihtoehdot ovat vähissä, ja voi olla tyytyväinen, jos ylipäänsä on vaihtoehtoja. Mahdollista on sekin, että ei ole vaihtoehtoja lainkaan.

Koiviston persoonaa varjostivat hänelle ominaiset synkkyys ja pessimismi. Hänen mielestään Suomen kaikki merkittävät valinnat olivat tehdyt jo 1980-luvulla. Harva intellektuelli yleensä on optimistinen, mutta Koivisto tuskin osasi arvata, kuinka paljon valintoja vielä oli tekemättä, osa niistä täysin virheellisiä, kuten liittyminen Euroopan rahaunioniin. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä pankkimiehenäkin toiminut Koivisto lopulta ajatteli siitä.

Koivistonkin käyttämä työpöytä tasavallan presidentin linnassa. Valokuva © Jukka Hankamäki.

Kuolema keskellä kevättä on diametriaalinen tapahtuma, sillä se ikään kuin vastustaa luonnon heräämistä ja puhkeamista kukkaan. Samalla elämä tuntuu jatkuvan kaikessa olevaisessa. Ehkä parasta Koivistossa oli tietty vaatimattomuus, kansanomaisuus ja nöyryys, jolla tullaan lähtökohtia suuremmaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kansalta kysyttiin YLE mikä aika oli parasta aikaa Suomessa ?
87% kansasta vastasi -80 luku.
Koivistolla oli suuri vaikutus tuohon .
Kansa voi hyvin. Työtä oli ja kulutus kasvoi.Se loi työpaikkoja.
Lapsilisät,eläkkeet,palkat nousi.

Se aika ei enää palaa. Palkansaaja oli arvossa ja työntekijöistä pidettiin huoli,päättäjätasollakin.

lainaus:
mutta Koivisto tuskin osasi arvata, kuinka paljon valintoja vielä oli tekemättä, osa niistä täysin virheellisiä, kuten liittyminen Euroopan rahaunioniin

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702122200069...

Niinpä he päättivät: Machrichtin sopimuksessa : Rahaliitto-EMUUN liittymisen -92
Voimaan sopimus 1.11-93.
Korfulla 24.6-94 tuo sopimus sinetöitiin ja
1.1-95 Suomi oli EU ja rahaliitto EMUN jäsen.
(Se jäi kepu,kok kertomatta kansalle että markka häviä ja euro tulee tilalle)

Lähteet:
EU-emu historia/Suomi
SuomenPankin asiakirja-92

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Oma käsitykseni on, että Koivisto tuli hyvin kriittiseksi rahaliittoa kohtaan virasta eläkkeelle jääneenä.

Hän kuului alun perinkin siihen vanhempien valtioviisaiden joukkoon, jolla oli niin sanoakseni jäitä hatussaan koko ajan.

Tämähän ei ole ihme, koska Koivisto oli myös patriootti ja pankkimies, jolla oli tarvittava tieteellinen asiantuntemus yhteiskunnan kokonaistilan analysoimiseen.

Muistan hänen huolestuneen 1991 laman yhteydessä myös valtion maksuvalmiudesta tilanteessa, jossa VVM:n kassa oli tyhjä, eikä asioiden hoitamiseen nykyisenlaisella velanotolla oltu totuttu, vaan sitä pidettiin maansa myymisenä.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että valtiomme parhaat päivät nähtiin juuri Koiviston aikana.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Samaa tuki IS äskettäin ollut päättäjien muistelot Manusta ja tuosta ajasta. Etenkin Salolaisen kok. kertomuksesta.
Itse pidin Koivistoa rehtinä,suomalaisen miehen kuvana.Komea pitkä mies.

"Vara-Manu" istui kuin valettu Ismo Kalliolle. Muistaakseni Manu piti siitä että oli leikki-Manu. Kuvattiinpa jopa kättelemässä toisiaan linnan juhlissa ja kysyttiin:Kumpi on oikea Manu.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Ei euroon liittyminen ollut virhe. Virhe oli ja on edelleen siinä, ettei hallita vapaata markkinataloutta, jonka perustana on pankkien oikeus luoda rahaa tyhjästä.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Ei vapaata markkinataloutta voi kukaan hallita, ja juuri siksi sanotaankin vapaaksi markkinataloudeksi.

On muistettava, että euroalueen jäsenyys ei merkitse vain heittäytymistä markkinamekanismien ehdoille.

Rahan luomista tyhjästä EMU ei lainkaan ole merkinnyt, koska EMU:ssa vallalla olevan monetaristisen politiikan mukaista ei ole elvyttää taloutta rahaa luomalla.

Yhteinen valuutta-alue on virhe, koska se on merkinnyt keskenään erilaisten maiden sitomista yhteiseen valuuttakurssipolitiikkaan, mikä on vienyt jäsenmaiden itsenäisen rahapolitiikan ja taloudellisen itsemääräämisoikeuden.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Aikaansa kutakin. Koiviston valtakautta leimasi kansan tahdon mukainen irtautuminen NL n etupiiristä ja myös Koiviston jyrkkä ehkä kommenteissaan.

Silloiset ratkaisut EU n ja yhteisvaluutan osalta tehtäisiin varmasti tänään toisin. On mielestäni vähintään kohtuullista pysäyttää juna hetkeksi ja kansan yhteisesti miettiä kehityssuuntaa. Onko € hyvä valuutta Suomelle. Avoimella keskustelulla ja objektiivisella tiedottamisella saataisiin hyvä pohja sitten reilulle demokraattiselle kansanäänestykselle.

Tämän suoran demokratian näin tärkeässä asiassa luulisi oikeasti sopivan kaikille puolueille paremmin, kuin hyvin. Senhän pitäisi olla myös älykkäälle poliitikolle selvä juttu, eikä aiheuttaa minkäänlaista ylimielistä besserwisser kommentointia.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Avoimella keskustelulla ja objektiivisella tiedottamisella saataisiin hyvä pohja sitten reilulle demokraattiselle kansanäänestykselle.

1)-Kansa äänesti -91 eduskuntaan 200 edustajaa.
2)-Antoi valtakirjan heille päättää maan ja kansan asioista,eduskunnan enemmistön päätöksellä.
3)-eduskuntaan valittiin hallitus,Kepu,kok,Rkp,Krst.
4)- Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät on aina eduskunnan enemmistö.

Joten perustuslain mukaan kansan tahto toteutui niin kuin laissa on määrätty.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

On muistettava, että valtiosopimuksia ei pitäisi tuoda eduskunnan äänestettäviksi pääministerin ilmoituksella.

Kansanvalta ei ole tällaista "objektiivista tiedottamista".

Tosiasiassahan Esko Aho oli luvannut, että EMU:n kolmanteen vaiheeseen liittymisestä järjestettäisiin kansanäänestys. Tämä lupaus oli annettu pääministerin ominaisuudessa, eikä sitä olisi pitänyt tulkita yksityishenkilönä annetuksi, kuten Paavo Lipponen myöhemmin teki (hieman samaan tapaan kuin Risto Rytin Ribbentrop-sopimusta purettaessa).

Näkemys rahaunionista Euroopan unionin olennaisena osana sisältyy toki jo 1950-luvulla kirjoitettuihin unioniasiakirjoihin, mutta näin on vain EU:n omasta näkökulmasta.

Kansallisvaltioiden näkökulmasta taloudellisen itsemääräämisoikeuden pois luovuttamisesta olisi ehdottomasti pitänyt järjestää kansanäänestys. On suorastaan tyrmistyttävää, että myöskään oikeusoppineet eivät kiinnittäneet asiaan mitään huomiota asian ollessa ajankohtainen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #13

lainaus:
Tosiasiassahan Esko Aho oli luvannut, että EMU:n kolmanteen vaiheeseen liittymisestä järjestettäisiin kansanäänestys.

Taisi olla rökäletappion saaneen E.Ahon "vastuunkantoa" tekemistään päätöksistä.

EU /VM muistiot ei tue "kansanäänestyksen" mahdollisuutta. Koska asia päätettiin jo -93 tuli voimaan 1.11-93
Euroon siirrytään kolmen vaiheen kautta heti 1.1-99
Kun maa täyttää EMUN ehdot.Tai sen jälkeen kun ehdot on täytetty.
Lähde:
EMU-histori/SuomenPankin asiakirja.

Kun -09 Sovittiin Kreikka-Vipit ,ei siitä sopimuksesta enää irrottu. Oli hallitus mikä tahansa. Kummankin sopimuksen teki -92-09 Valtio Suomi.Ei yksittäinen puolue sdp .

Timo Heikkila

Pitkäaikainen sitkeä väärinkäsitys tai tarkoituksellinen tulkinta on jatkosodan kaukopartiomiehestä. Oikein on Törnin (vasta)iskuosaston mies. Hengenvaarallisia paikkoja molemmat, mutta kaukopartioinnissa yksilön rooli korostuu varmaan enemmän. Toisekseen (väärinmuisteluissa noin yleensä), ei sodittu venäläisiä vastaan vaan neuvostoliittolaisia.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Juuri siksi sanoinkin Koivistoa "ulkopolitiikan kaukopartiomieheksi" väliotsikossani - en jatkosodan kaukopartiomieheksi.

Kyseessä on siis vertauskuva.

Olen myös tietoinen Venäjän ja Neuvostoliiton erosta, ja siksi en missään kohdassa esitäkään, että sotaa olisi käyty venäläisiä vastaan.

Käsitykseen Koiviston toimimiseen kaukopartiotehtävissä on saattanut vaikuttaa Kari Suomalaisen laajalle levinnyt piirros, jossa Koivisto kuvattiin kaukopartiomiehenä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

On onnellisten aikojen presidenttejä, joilla oli hyvä onni päästä hallitsemaan onnellisina aikoina. Ja sitten on onnellisten aikojen presidenttejä, jotka vaikuttivat oleellisesti siihen, että niistä ajoista tuli onnellisia. Mauno Koivisto vaikutti suuresti siihen, että hänen presidenttikautensa nyt muistetaan onnellisina.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Tämän saamme varmasti kuulla vielä useasti paljon minua vaikutusvaltaisempien henkilöiden taholta.

On kuitenkin syytä muistaa, että Koiviston kaudesta teki onnellisen nimenomaan kansallinen konsensus.

Agraarisesta ja sodan runtelemasta Suomesta tehtiin korkean elintason maa nimenomaan kansakuntamme yksimielisyyden kautta.

Se on Kekkosen perintö, joka täydellistyi Koiviston kaudella.

Tämä tarjoaa toivoakseni avaimet sen ymmärtämiseen, miksi olen hyvin voimakkaasti vastustellut sellaisia tarkoitusperiä, kuten monikulttuurisuutta, joilla tätä konsensusta ollaan hajottamassa.

Professori Robert D. Putnamin vieraillessa Suomessa hän totesi Säätytalolla, että luonnonrikkauksiltaan ja pääomiltaan vaatimattoman Suomen voimavara on nimenomaan siinä sosiaalisessa pääomassa, jonka kansallinen konsensus luo.

Sekä minun että Putnamin käsityksen mukaan tämän yhteiskunnallisen luottamuksen hajoaminen ja kansakunnan jakautuminen on erittäin negatiivinen asia.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tuo luottamuksen mainitseminen on varmasti aikanaan pidemmänkin messun arvoinen. Yhteiskuntien menestystä on usein selitetty luottamuksen korkealla tasolla ja yhteiskuntien epäonnistunista matalalla luottamuksen tasolla. Luottamuksen rakentminen on hidasta ja vaativaa työtä. Sen onnistumiseen vaikuttaa oleellisesti instituutioiden rehellinen ja vastuullinen toiminta. Yksi näistä instituutioista on ollut ja on tasavallan presidentti.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #12

Voi olla, että presidentin rooli vaikuttaa koettuun konsensukseen nykyisinkin.

Tuo rooli kuitenkin muuttui olennaisesti, kun presidentin valtaoikeuksia kavennettiin Koiviston kaudella.

Siksi luulen, että sisäpolitiikkaa suurella kädellä kaitsevia presidenttejä ei enää tule.

Enemmänkin uskon kansallisen hyvinvoinnin rakentamisessa siihen, että tehtäisiin sosiaalisesti oikeudenmukaista talouspolitiikkaa.

Siitä taas ovat vastuussa hallitukset, joten strategiat eivät lepää kenenkään yksittäisen henkilön harteilla.

Tämä taas voi olla hyväksi sekä politiikan että henkilöiden omalta kannalta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Koivisto tuskin osasi arvata, kuinka paljon valintoja vielä oli tekemättä, osa niistä täysin virheellisiä, kuten liittyminen Euroopan rahaunioniin."

Koivisto ei esittänyt kritiikkiä EMUa kohtaan eli oli täysillä kannattamassa Suomen liittymistä rahaunioniin.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Suomen porhaltaminen EMU:n kolmanteen vaiheeseen ei tosiasiassa johtunut kenenkään henkilön päätöksestä vaan siitä, että liittymisen rahaliiton jäseneksi katsottiin koskevan kaikkia niitä maita, jotka liittyvät Euroopan unioniin vuonna 1992 solmitun Maastrichtin sopimuksen jälkeen.

Tuossa sopimuksessa sovittiin rahaliiton viemisestä loppuun. Koska Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta, on EMU:n kolmanteen vaiheeseen liittymisen voitu katsoa sitovan suoraan myös Suomea.

Todellisuudessa tälle tulkinnalle olisi ollut myös vaihtoehto, aivan kuten Ruotsin tapauksesta tiedämme.

Käsittääkseni Koiviston suhtautuminen oli melko varauksellista, ja myöhemmin se muuttui vastahakoiseen suuntaan.

Jälkikäteen arvioiden monetkin valtioviisaat tekivät suuren virheen jo EMU:a luodessaan, ja 1980-luvulla esimerkiksi Saksassa hallitus sivuutti kymmenien talousasiantuntijoiden laatiman kirjelmän, jonka mukaan yhteisvaluutta ei voisi toimia suoriutumiskyvyltään täysin erilaisten kansantalouksien kesken.

Tässä mielessä EU-federalistit ovat olleet aivan automaattisesti hakoteillä ja poliittisesti täysin vikaraiteella. Rahaunionista on tullut pelkkä velkaunioni.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
Koska Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta, on EMU:n kolmanteen vaiheeseen liittymisen voitu katsoa sitovan suoraan myös Suomea.

Juuri noin.

-93 Ruotsi ei liittynyt rahaliitto EMUUN .Vaan piti oman valuutan ja liittyi vain EU-jäsenliittoon.
lähde:
EMU-historia/EU

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Aika ja historia arvioivat Koiviston lopullisemmin. Nyt arviot ovat väistämättä hetkeen ja suruprotokollaankin tavalla tai toisella sidotut.

Eipä muuten kauan mennyt suru-uutisesta, kun jo löytyi puoluepoliitikko, joka on valmis kuin kyy lyömään törkymynttiä arveluttavan putinistiagendansa puolesta muka 'edesmenneen muistoa kunnioittaen'. :( ks. http://juhaniharjunharja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Eikös Koiviston valintaa presidentiksi edeltänyt valitsijamiesvaali ja eniten ääniä saaneet valitsijamiehet sitten äänestivät Holkeria tai Koivistoa. Vai kuinka tuon valitsijamiesvaalin voittaneet henkilöt valitsivat uuden presidentin - josko laitat jotain selvennystä asiaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mitäs kysymystä tuossa on. Valitsijamiehet äänestivät salaisessa vaalissa.

Muistan muuten kun olin opiskeluaikana presidentinvaalien ääntenlaskijana vuonna 1978, jolloin Kekkonen valittiin viimeiselle kaudelle eikä merkittäviä vastaehdokkaita juuri ollut. Erääseen avaamaani lappuun oli kirjoitettu vain teksti: "MAUNO KOIVISTO PRESIDENTIKSI".

(Kyse oli siis valitsijamiesten vaalista tarkkaan ottaen.)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Hieman ärsyttää, kun kaiken maailman Suomen demareita yrittävät ottaa täydet pisteet entisen "oikeisto-Manun" muistosta. Erityisesti Heinäluoma-klopin "yhteiset kokemukset" haiskahtavat siltä itseään..T.vanha kettu

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut