Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Trumpin käännytyspolitiikka ampuu alas kaksoiskansalaisuudet

Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta puolustava propagandamedia on vastustanut äänekkäästi Donald Trumpin käyttöön ottamia rajoilta käännytyksiä, joilla estetään syyrialaisten ja eräiden muiden muslimienemmistöisten maiden kansalaisten pääsy Yhdysvaltoihin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat paheksuu uutta käytäntöä laajasti kirjoituksessa, jossa surraan, että Aalto-yliopiston viisi opiskelijaa eivät nyt pääsekään USA:han, kun he ovat Irakin kansalaisia ja kielto koskee myös kaksoiskansalaisia. Muuan kanadansuomalainen haukkuu menettelyä ”järjettömäksi”.

Trumpin määräämää käytäntöä on tervehdittävä iloiten, sillä se ohjaa myös eurooppalaisia ajattelemaan, keitä meillä on riveissämme ja mitä oikeastaan on tuo ”kaksoiskansalaisuus”.

Kaksoiskansalaisuus on käsitteestä alkaen ristiriitainen ilmiö. Ihminen ei voi olla samanaikaisesti ja ristiriidattomasti kahden erilaisen oikeusjärjestelmän alainen. Mitä suurempi ero oikeusjärjestelmillä on, sitä helpommin syntyy konflikteja.

Jos ja kun kaksoiskansalaiset synnyttävät Suomen ja Yhdysvaltojen välille diplomaattista kiistaa, syy ei ole maan, joka päättää rajoittaa joidenkin tiettyjen muiden maiden kansalaisten maahantuloa. Syy ei ole Suomenkaan. Konfliktin aiheuttavat nuo Suomeen muuttaneet ja Suomen kansalaisuuden saaneet, jolloin syyllisyys asiassa kuuluu aiheuttamisperiaatteen mukaisesti heille ja heidän lähtömailleen.

Maahanmuuttoa ja kaksoiskansalaisuuksien myöntämistä pitäisi rajoittaa huomattavasti myös Suomessa, sillä Suomen kansalaisuuden saaneet voivat toisen maan kansalaisuutensa vuoksi aiheuttaa Suomelle ja suomalaisille merkittäviäkin vahinkoja. Esimerkiksi Venäjältä Suomeen muuttaneet ja molempien maiden kaksoiskansalaiset ovat Venäjän lakien mukaan velvollisia auttamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia (eli agentteja) kaksoiskansalaisuudesta riippumatta ja Venäjän kansalaisuutensa perusteella.

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö epäili taannoin kaksoiskansalaisuuksien myöntämisen järkevyyttä.

Trumpin käyttöön ottaman käännytyspolitiikan myötä Euroopan unionin harjoittaman lepsun maahanmuuttopolitiikan kultamunat kuoritaan. Millään itsenäisellä ja suvereenilla maalla ei ole velvollisuutta ottaa vastaan tulijoita terrorismia harjoittavista valtioista. Minkään itsenäisen ja suvereenin maan ei myöskään pitäisi myöntää ongelmallisiksi osoittautuneita kaksoiskansalaisuuksia, joita hyväksikäyttäen pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat risteilleet ympäri maailmaa ja pelanneet kaksilla korteilla.

Tässä mielessä Trump antaa maailmalle selvän viestin: myös muiden valtioiden kannattaisi tarkemmin miettiä, kenelle ne luovuttavat kansalaisuuden ja kenelle eivät. Oikeus vieraan valtion kansalaisuuteen ei ole subjektiivinen oikeus niin kuin ei maahantulon oikeuskaan.

Järkiperusteet unohtavan Helsingin Sanomien kiljunta irakilaisten puolesta heikentää Suomen asemaa Yhdysvaltain näkökulmasta. Se myös laittaa suomalaisten oman pään pölkylle yhdessä irakilaisten kanssa.

Lehti yrittää oikeuttaa vaatimuksiaan kaivamalla esiin tapauksen, jossa maahantulo on evätty akateemisen yhteisön jäseniltä (Aalto-yliopiston jatko-opiskelijat) luoden sitä kautta mielikuvaa, että Yhdysvallat muka vastustaa ”tiedettä ja lukeneistoa”.

Suomalaisessa yliopistoyhteisössä kannattaisi vähentää opiskeluoikeuksien ja työpaikkojen avokätistä jakelua ulkomaalaisille, maahanmuuttajille ja pakolaisille sekä turvapaikanhakijoille.

Yliopistojen puujumalaksi kohotetun internatsismin eli pakkokansainvälistämisen verukkeella ulkomaalaistaustaiset vievät opiskelupaikkoja suomalaisilta ja syövät suuren osan työpaikoistamme tässä verovaroin rahoitetussa yliopistolaitoksessamme, jonka resurssit kuuluisivat oikeastaan meille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

P. S.

Mikäli Timo Soinin kannanotto Twitterissä ("Epäreilua") pitää paikkaansa, ei ulkoministerimmekään ymmärtänyt, mistä Trumpin uudessa käytännössä on kyse.

Kyse on ulkopolitiikan peruslinjauksesta: vati on tullut täyteen, ja halutaan osoittaa, mitä valtioiden rajat merkitsevät.

Toinen mahdollisuus olisi vain jatkaa kontallaan oloa ja vastaanottoa, jonka tuloksena maahan saapuu myös mahdollisia terroristeja.

Voi olla, että maahantulokielto ohjaa sen kohteita vastatoimiin, mutta on muistettava, kuinka epäreilua terroristien toiminta on jo sinänsä ollut, ja myöskään vastatoimena terrori tai sillä uhkaaminen eivät ole hyväksyttäviä.

Opetus on: kaksoiskansalaisuuden saatuaan terroristimaiden kansalaiset johtavat maamme diplomaattisiin konflikteihin muiden maiden kanssa.

Siksi maahan pyrkijöitä ei pidä eikä voida kohdella "vain yksilöinä" kuten ulkoministeri Soini toivoo, sillä kansalaisuuksien jakelemiseen liittyy aina poliittinen ulottuvuus.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000506574...

Myös ulkomaankaupparatsu Kai Mykkäsen kannanotto, että Suomi ei hyväksy "uskonnon perusteella tapahtuvaa syrjintää", on perusteeton.

Jokaisella valtiolla on oikeus ja velvollisuus säädellä ja rajoittaa maahan pääsyä suorittamalla kansaan ja kansalaisuuteen perustuvaa valikointia.

Kyse ei ole siis vain uskonnosta vaan siitä, että ihmiset todellakin edustavat eri kansoja ja kansakuntia, joiden oikeus kulkea ja oleskella kaikissa maissa ei ole heidän oman tahtonsa varassa eikä siten heidän omassa vallassaan päättää.

Tämä pitäisi jo yksinkertaisimpienkin alkaa ymmärtää.

Käyttäjän IlkkaSalo1 kuva
Ilkka Salo

Hankamäki: "Kaksoiskansalaisuus on käsitteestä alkaen ristiriitainen ilmiö. Ihminen ei voi olla samanaikaisesti ja ristiriidattomasti kahden erilaisen oikeusjärjestelmän alainen."

Onkohan noin edes kaksiarvoisessa logiikassa? Tulitko tuohon johtopäätökseen Rantalan Veikon vuosikymmenten takaisten logiikan perus- ja jatkokurssien perusteella? No Rantalahan oli tutkinut sellaistakin kuin mahdottomia maailmoja.

Kaksoiskansalaisuus taitaa olla ristiriitainen niille, joilla sellaista ei ole. Niille joilla on, asiassa ei ole mitään kummallista.

Eiköhän jokainen ole sen maan oikeusjärjestelmän alainen, missä maassa kulloinkin on ja tämä ihan kansalaisuudesta riippumatta.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Kaksoiskansalaisuuden myöntäminen johtaa ristiriitoihin, joista näytön tarjoavat kirjoituksessani kuvaamani konfliktit.

Ymmärrän toki, että maahanmuuton paljastuminen ongelmalliseksi ilmiöksi herättää kiukkua kommentoijan mielessä, mutta rohkaisisin kommentoijaa silti suorittamaan omat opintonsa loppuun.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Mitä tehdä sitten Orbanin kaltaisille, joka myöntää välittömästi rahatukkoa vastaan Unkarin passin.Taitaisi liiketoimet heiketä, mikäli pistäisi ehdoksi hakijan luopumisen sen hetkisestä kansalaisuudesta.

Käyttäjän Yhteiskuntajutustelija kuva
Janne Koski

Itse seuraan paljon jääkiekkoa ja erityisesti KHL:ää. Olen pannut merkille että viime aikoina eräät kyseisessä sarjassa pelanneet yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset pelaajat ovat sittemmin saaneet myös Valko-Venäjän tai Kazakstanin kansalaisuuden. Esimerkiksi kanadalaiset Kevin Lalande, Geoff Platt ja Charles Linglet ovat saaneet tässä muutamia vuosia sitten Valko-Venäjän kansalaisuuden ja he ovat edustaneet Valko-Venäjän jääkiekkomaajoukkuetta viime MM-kisoissa (Lalande ja Platt jo kolmissa viimeisissä MM-kisoissa) sekä viime syksyn olympiakarsinnoissa.

Lisäksi kanadalaiset Nigel Dawes, Dustin Boyd ja Kevin Dallmann sekä yhdysvaltalainen Brandon Bochenski, jotka ovat pelanneet monta vuotta KHL:n kazakstanilaisjoukkue Barys Astanassa, debytoivat viime vuonna Kazakstanin jääkiekkomaajoukkueessa, kun tämä nelikko oli saanut Kazakstanin kansalaisuuden ennen MM-turnausta. En kuitenkaan ole kuullut, että yksikään näistä miehistä olisi joutunut kaksoiskansalaisuutensa takia vaikeisiin ristiriitoihin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

En kuitenkaan ole kuullut, että yksikään näistä miehistä olisi joutunut kaksoiskansalaisuutensa takia vaikeisiin ristiriitoihin.

Ei tietenkään, koska kumpikaan noista maista ei ole jihadterrorismin lähdemaita.

Käyttäjän dobro kuva
Taneli Dobrowolski

"Esimerkiksi Venäjältä Suomeen muuttaneet ja molempien maiden kaksoiskansalaiset ovat Venäjän lakien mukaan velvollisia auttamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia (eli agentteja) kaksoiskansalaisuudesta riippumatta ja Venäjän kansalaisuutensa perusteella."

Missä noin muuten tarkalleen ottaen sanotaan? Sen jälkeen kun tuo väite esitettiin muistaakseni jossain iltapäivälehdessä, eräässä kaksoiskansalaisten keskusteluryhmässä asiasta heräsi keskustelua, sillä kukaan ei ollut moisesta velvoitteesta koskaan kuulltukaan. Ko. kohtaa yritettiin myös löytää mm. Venäjän lainsäädännöstä, mutta sitä ei kuitenkaan onnistuttu löytämään. Olisiko sinulla heittää linkkiä ko. lain kohtaan?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut