J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Donald Trump ja kankeat karnevaalit

Älymystölehti Helsingin Sanomat ja paljon klikattu (ei kuitenkaan kovin suosittu) Ilta-Sanomat hekumoivat pari päivää sitten sillä, kuinka moni maailmantähti kieltäytyy esiintymästä Donald Trumpin virkaanastujaisissa.

Mielestäni moinen tylyys osoittaa pikkusieluisuutta ja lapsellisuutta. Taiteilijoiden protestoiminen näyttää kuitenkin tyydyttävän Suomen vihervasemmistoa, joka saa itkeä saavillisen saunavettä seuraavien neljän, mahdollisesti kahdeksan, vuoden aikana Amerikan presidentin vuoksi.

On hämmästyttävää, miten suuri joukko yhdysvaltalaisia viihdetaiteilijoita aikoo boikotoida Trumpin virkaanastujaisia, vaikka julkinen vallanvaihdos on kansallinen perinne. Sen merkitys on historiallisen jatkumon ja valtion itsensä uusintamisen symboloimisessa, ei kenenkään henkilön juhlistamisessa.

Millainen poru olisikaan noussut, jos Yhdysvaltain valkoinen enemmistö olisi toiminut yhtä tahdittomasti ja kieltäytynyt esiintymästä Barack Obaman virkaanastujaisissa kahdeksan vuotta sitten? Kyllä olisivat rasismikortit viuhuneet vilkkaammin kuin Las Vegasin pelipöydissä.

Olen joskus ihmetellyt, täytyykö Suomessakin ihmisen olla aina joku viherpeippo tai kiilusilmäinen kommunisti ollakseen uskottavasti taiteilija tai tieteilijä. Heikki Harma -niminen trubaduuri kummasteli taannoin radiolähetyksessään, ”mitä on oikeistolainen taide”. Hänen mukaansa taide ei voi olla oikeistolaista mutta vasemmistolaista mielihyvin kyllä, ja lumi näyttää nyt tekevän ”Hectorin eteiseen” myös Yhdysvalloissa.

Tarkoitan vain, että ei hänen omakaan lauleskelunsa niin kummoista ole ollut verrattuna ”porvarilliseksi taiteeksi” ja ”väärän tietoisuuden” muodoksi haukuttuun oopperaan tai muuhun epäilemättä pitkästyttävään ylvästelyyn.

Mutta myöskään Andrea Bocelli ei suostu esiintymään Trumpin virkaanastujaisissa. – Miksi? Theodor Adornon ja Walter Benjaminin esteettisten näkemysten vuoksiko? Ei, vaan siksi, että hän pelkää omien faniensa reaktioita. Italian machiavelliläisessä perinteessä osataan näköjään laskelmoida.

Toisella tavalla sanoen tämä isänmaallisen ihmisen syrjintä on puhdasta ilkeyttä. Henkilökohtaista panettelua mielenkiintoisempia ja vaikuttavampia ovat kuitenkin maailmanpolitiikan taktiikat ja strategiat.

 

Trumpin vaikutus maailmanpolitiikkaan

En usko Jukka Tarkan maalaamaan kauhukuvaan, jonka mukaan Trump ja Venäjän presidentti Putin päättävät jonakin päivänä ”lahjoittaa toisilleen jotakin erityisen mieluisaa” ja että Suomi olisi noiden lahjatavaroiden joukossa. – Miten kukaan voisi lahjoittaa toiselle mitään, mitä ei itse omista? Sillä tavalla tuskin erehdytään ajattelemaan sen enempää Washingtonissa kuin Moskovassakaan.

Etupiiriajattelun palauttaminen kansainvälisen politiikan metodologiaan merkitsisi taantumista, jonka mukaisesti osapuolet kaivautuvat poteroihinsa tai puskurivyöhykkeiden taakse. Tällaisesta ei ole näyttöä. Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden mahdollinen paraneminen voi kylläkin hyödyttää Suomea, jos jään sulaminen varsinkin idän suunnalta polkaisee Venäjän kaupan jälleen käyntiin.

Vasemmistolaisen median valittelut Trumpin pahuudesta ja kertakaikkisesta moraalittomuudesta ovat vahvasti liioiteltuja. Euroopan unionin natiseminen liitoksistaan ei ole totta vieköön Trumpin aikaansaannoksia, vaan se johtuu yhteisvaluutan vararikosta ja rajattoman liikkumisen mahdollistamasta maahanmuutosta. Myös Naton viimeisen päiväyksen umpeutuminen heijastelee tosiasiaa, että organisaatiot menettävät toimintakykynsä, kun niiden jäsenmäärä kasvaa tai selväpiirteinen vastustaja sulaa pois.

Nämä faktat eivät ole Trumpin tekosia vaan hänen tekemiään havaintoja. Hänen suitsutuksensa Brexitille on todellisuuden tunnustamista, ja maailma pyörii nyt tähän suuntaan. Se olisi syytä huomata myös Saksassa, joka voisi vaihtaa maahanmuuttoa kätilöineen Merkelinsä johonkin oman maansa etua ajattelevaan johtajaan.

Trumpin vahingollisista vaikutuksista kansainväliseen politiikkaan on jankuteltu paljon. Entäpä, jos joidenkin pelkäämä pahin utopia kävisi toteen: Nato laittaisi ovensa säppiin tai hajoaisi, euroalue repeytyisi, EU halkeaisi kahtia ja, mikä huolestuttavinta, maahanmuutto loppuisi? Mitä Suomelle tapahtuisi? – Vastaus on: todennäköisesti ei yhtään mitään. Taloustaantuman ja massatyöttömyyden Suomessa voisi monetarismin ja internatsismin kahleista vapautuminen aloittaa uuden kehityksen ja kukoistuksen kauden.

 

Uhka ei ole Trump vaan hänen vastustajansa

Aina kun Yhdysvalloissa astuu virkaansa republikaaninen presidentti, tiettyjen piirien poru on aivan sietämätöntä. Richard Nixon pakotettiin eroamaan median painostamana sinänsä mitättömän urkintatapauksen vuoksi. Ronald Reagan yritettiin murhata keväällä 1981, vain kolme kuukautta virkaan astumisensa jälkeen. George W. Bush puolestaan ehti olla virassaan kahdeksan kuukautta, kun muslimiterroristit iskivät veitsen suoraan Yhdysvaltain sydämeen syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa vuonna 2011.

Jokainen heistä on ollut omalla tavallaan erinomainen presidentti hallitessaan politiikan suuret linjat. Nixon menestyi ulkopolitiikassa, Reagan teki lopun Neuvostoliitosta ja Bush II laittoi terroristit Guantanamoon tai kasvamaan koiranputkea Irakissa. 

Donald Trumpia vastaan osoitettu julkinen viha alkaa olla sitä luokkaa, että ei tarvita suuriakaan oraakkelin lahjoja voidakseen ennustaa myös hänen joutuvan aggressioiden kohteeksi virkakaudellaan. Mutta se uhka ei tule Venäjältä eikä muunkaan järjestyneen ja legitiimin vallankäytön taholta vaan jostain aivan toisaalta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ns. värillisten presidenttien sarja Yhdysvalloissa jatkuu, kun Obaman kasvojen afronruskeus vaihtuu Trumpin kosmetologiseen oranssiin.

Mitä sitten? Auttaako itku? Olisiko Suomessa pitänyt tehdä enemmän vaalityötä (lue: piikitellä Trumpia nettikeskusteluissa) Clintonin hyväksi? Hah, hah ja vielä kerran hah!

Suomi on globaalissa vertailussa pienen pieni kansakunta, jonka osana ei ole mestaroida, vaan tarkkailla ja reagoida, ja tehdä se viisaasti asia kerrallaan. Esimerkiksi Trumpin jokaöisiin pikaviesteihin (kai niitä edelleen saadaan?) ei tarvitse olla heti aamukahdeksalta ottamassa kantaa.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Vetäytykäämme koloomme ja pelätkäämme happosateita, kuten Ronald Reaganin aikana.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Eipä ole voimia happosateiden pelkäämiseen, koska ilmastonmuutoksesta huolestuminen vie kaiken energian.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

En välttämättä yhdy tuohon kohtaan Nixonista tai Bushista, mutta muuten hyvä teksti.

Joku aikaisemmin kirjoitti blogin siitä, miten jo demokratian synnyinmaassa, antiikin Kreikassa todettiin että taiteilijat ovat äärimmäisen surkeita poliitikkoja sen takia, että he ovat kaikista pahimpia populisteja. Heidän koko uransa perustuu kansan miellyttämiseen, joten kaikki poliittisesti epäkorrektit lausunnot ovat liiketoiminnallinen itsemurha.
California on jenkkien kulttuuritehdas, se on melkein edellytys että asut Californiassa jos haluat olla artisti tai taiteilija. California on myös erittäin tiukasti demokraattipuolueen ja sen kannattajien hallussa, joten ei ihme että heidän idoliensa mielipiteet ovat vasemmistopopulistisia.
Tilanne Californiassa on niin paha, että jopa suomalaislehdistä tutun Dilbert-sarjakuvan artisti joutui julkisuudessa sanomaan olevansa Hillaryn kannattaja, koska hän pelkäsi henkensä ja omaisuutensa puolesta.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Muistamme toki Joseph McCarthyn ajan, jolloin kommunisteja etsittiin kivien ja kantojen alta Yhdysvalloissa, ja lopulta heitä löydettiin melkoinen liuta Kalifornian Hollywoodista!

Muutama tuomittiin jopa kuolemaan valtiopetoksesta. Moinen oli tietenkin epäoikeutettua ja kohtuutonta.

Mutta vähintään yhtä hullunkurista on, että nykyään poliittiset vainot toteutuvat ihan päinvastoin, kun isänmaallisia ihmisiä lyödään kuin vierasta sikaa.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Trumpin boikotointi on tyhmää koska miehen suosikkilaulajiin kuuluvat Michael Jackson ja Eminem.

Ja muutenkin oikea patriootti kunnioittaa vaalitulosta kuten John Wayne kun hänen suosikkinsa Nixon hävisi Kennedylle.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Michael Jackson on valitettavasti Taivaassa, joten hänellä on julkisoikeudelliset kriteerit täyttävä ylivoimainen este, jonka vuoksi hän ei pääse virkaanastujaisiin.

On kyllä totta, että kunnon patriootti pitää aina huolen omasta kunniallisuudestaan.

Käyttäjän Timo-PekkaMustakallio kuva
Timo-Pekka Mustakallio

Hyvä kirjoitus: toivoisi tällaista seestyneempää tarkastelua villinä vellovan Trump-pilkkaamisen sijaan.

Ongelmat ja kriisit ovat yhteisöille ja yhteiskunnille aivan yhtä arkipäiväisiä kuin sään vaihtelut kelle tahansa tossunkuluttajalle. Sade tai pakkanen ei vaivaa, jos ken on kaukoviisaasti hankkinut kunnon vehkeet, eikä myrsky hetkauta, jos tönö on rakennettu kestämään odotettavissa olevat kelit. Me opimme: rakenna kunnolla, varaudu oikein, ja toimi niin kuin tilanne vaatii. Ei sen kummempaa.

Yhteisöillä ja yhteiskunnilla on organisoitumistavasta riippumatta aina myös johtoryhmä, vaikkapa epävirallinen sisäpiiri. Sen terve ryhti, jaettu hyvä osaaminen, huolellisuus eli avoimmuus kritiikille, aktiivinen ennakointi eli muutoshakuisuus, kanssaihmisten kunnioitus ovat eräitä rakennuspalikoita joilla saadaan aikaan positiivisia kierteitä, siis tulosta ja hyvää oloa. Jos taas johtoryhmä keskittyy lähinnä omaan hyvään oloonsa, taskujensa täyttämiseen ja antaa suitsien laahata se joutuu ennen pitkää kohtaamaan negatiivisia kierteitä... ja jos se ei tunnista niitä, ei reagoi, seuraa kaputti.

EU on rakenteellisilta pohjiltaan viallinen. Sen sisäpiiri on väärien ellei moitittavien toimintatapojen saastuttama. Se ei tunnista ongelmia, ei reagoi ajoissa - ulkoisten tapahtumien syyttäminen on siis silkkaa vastuun pakoilua - ja siksi se on hajoamisen partaalla. Mielestäni se on jo aikaa sitten (kirjoitin asiasta kai jo noin vuosi sitten) missannut viimeisen tilaisuutensa jarrutella tai ohjailla kriisistään ulos - kriisistä, minkä tulo oli ollut ennakoitavissa jo 2000-luvun vekselivetoisen buumin aikana. Kaputti on mielestäni ollut kohtuullisen varma jo viimeistään loppusyksyn 2011 jälkeen (Papandreoun virasta pakottaminen, mikä oli asiaton ja totalitäärinen teko: hetki jolloin EU valitsi tuhonsa tien). Valinnoilla on seuraamuksensa viiveellä, mutta seraamuksilla myös vääjäämätön liikevoimansa. Vielä lie liian aikaista tuomita EU:n "game over", mutta pahalta tilanne näyttää.

Paljon parjattu Putin "perheineen" on mielenkiintoinen tapaus. Kritiikki keskittyy kauhistelemaan "totalitäärista järjestelmää" - vaikka sillä ei ole lopulta tuon taivaallista merkitystä. Johtoryhmän laadulla sen sijaan on - Putin on osannut kerätä vaikuttavia osaajia ympärilleen - mutta jos ei tiedä mitä laatu on, ei myöskään voi tunnistaa sitä. Tosiasiassa on ällistyttävää miten hyvin hän on onnistunut vain reilussa 15 vuodessa nostamaan Venäjän Jeltsin-kaaoksesta tiukasti ja tarkasti toimivaksi, nyt nousevaksi supervallaksi. Maa on positiivisessa kierteessä, ja eräs ilmeinen hyötyjä Lännen hoippuessa kriisiänsä kohti. Politikoinnista viis pitää antaa ammatillista tunnustusta silloin, kun siihen on aihetta. Putin toimii rationaalisesti - Länsi ei, ja sen paitsi osaamaton myös perin pöyhkeä Putinin vähättely on tullut meille todella kalliiksi.

Entäpä Trump? Hän ei puhu Washingtonin jargonia, vaan ampuu lonkalta. Hänen asiaosaamisensa yhteiskunnallisista järjestelmistä on hatara... tai sitä ei ole. Haittaaks tuo? Ei, vaan hän on kerännyt ympärilleen varsin hyvältä näyttävän asiantuntijakabinetin. Strategista osaamista hänellä sen sijaan on - voittihan hän presidenttikisan, vaikka kukaan ei uskonut sen olevan mahdollista - ja kenties terveitä liikemiehen vaistoja, ainakin suht hyvä peruskoulutus ykkösrankatusta kauppakorkeakoulu Whartonista. Kapteenin olisi toki mukava tietää miten laivan koneet ja laitteet puretaan atomeiksi, korjataan ja kasataan - mutta välttämätöntä se ei ole, sillä spesialistit osaavat työn paremmin. Kapteenin ekspertiisi on pitää homma kasassa ja tehdä tulosta. Kovasti tilanteeseen (ja itseensä, aiheesta) pettyneet kriitikot missaavat siis pointin. Elämässään jokusen kerran kompuroinut Trump voi olla erinomainenkin presidentti - kukaan ei voi vielä tietää eikä arvostella asiaa. Voi kuitenkin olla, että rohkeus haastaa vanha valta osoittautuu kohtalokkaaksi, sillä se ei osoitetusti kaihda mitään keinoja. Sillä lie hysteerinen ja sekasortoinen "end game" menossa?

Sen sijaan en ymmärrä "Tricky Dick" Nixonin tai etenkään "Dubya" Bush43:n kehuja: ensimmäinen on traagisesti viallinen osaaja, jäljempi taas mies joka tuhosi Yhdysvaltain aseman, ja on kamaline hallintoineen - 9/11 on "inside job" - eräs maailmanhistorian suurista roistoista... mutta tokkopa hän edes itsekään tajuaa.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Olisi mielestäni aika outoa, jos taiteilija ei saisi enää itse päättää missä esiintyy ja esiintyykö ylipäätään. Jos ei esiinny, niin se katsottaisiin epäkohteliaisuudeksi esiintymistä pyytänyttä kohtaan? Kertakaikkisen omituinen ajatus!

Hankamäki kirjoitti taannoin hienon blogikirjoituksen Ukrainasta. Nyt hän tuntuu kääntäneen kelkkansa ja liittyneen Trumpin sympatiseeraajiin, miehen joka harkitsee Krimin anastuksen tunnustamista ja Venäjä-pakotteista luopumista.

Hankamäki saikin heti selkääntaputtajan vannoutuneesta putinistista Timo-Pekka Mustakalliosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut