*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Miksi taiteilijat eivät sovi poliitikoiksi?

Katselin joulunpyhinä Ylen Areenasta U2-yhtyeen ”Innocence + Experience” -konserttia, joka oli taltioitu Pariisissa noin vuosi sitten tapahtuneen terrori-iskun jälkeen. Oli varmaan kova paikka astua tuhansien ihmisten eteen julistamaan rauhaa, rakkautta ja ”maailmankansalaisuutta” (Bonon käyttämä käsite) tilanteessa, jossa monikulttuurisuuden hedelmiä oli jouduttu keräämään ruumissäkkeihin yleisön kotikaupungissa. Aihe on jatkuvasti ajankohtainen, sillä terrorin uhka ei näytä väistyvän vaan jatkuu, aivan äskettäin Berliinissä tapahtuneen iskun muodossa.

Kummallista koko tilanteessa olikin, miten helposti yleisö otti vastaan U2:n musiikissaan levittämän ilosanoman, jolla tullaan edistäneiksi myös terroristien tavoitteita, kuten maahanmuuttoa, kansallisvaltioiden kumoamista ja raja-aitojen kaatamista. Yksi selitys voi olla tottumus Bonon monotukseen. Hän on posottanut omaa monikulttuurista rajojenylityspropagandaansa jo niin kauan, että sanojen merkityksiä ei enää kuulla tekstin, laulun eikä esiintymisen takaa, ja ymmärretyiksi tullessaankin kyseisiä teemoja pidetään vain ”vertauskuvina”.

Toinen selitys helpon näköiseen suoriutumiseen vaikeasta tilanteesta voi olla hukuttautuminen fiilikseen. Vanhan sanaston toistaminen pelottavassa uudessa tilanteessa toimii kuin helminauha oikeauskoisen kädessä. Yleisö ei tällöin välitä siitä, ilmaiseeko se surunsa tai raivonsa tunteita adekvaatisti, kunhan voi piehtaroida turvallisen tuntuisessa itsesäälissä, voimattomuudessa ja alistumisen elämyksessä, jonka terrori-isku musertavuudellaan tuottaa. Konsertti tarjosi yleisölle tilaisuuden projisoida vihansa regressiiviseksi ”rakkaudeksi” ja toisen posken etiikaksi.

Kolmas selitys Bonon onnistumiseen liittyy ilmiöön, jonka soveltamiseen myös natsit syyllistyivät filosofi Walter Benjaminin mukaan. Se on politiikan estetisoiminen, toisin sanoen julkisessa elämässä vallitsevien valtasuhteiden lavastaminen ”taiteelliselta” vaikuttavaan muotoon.

 

Miksi Platon halusi karkottaa taiteilijat valtiosta?

Platon tunnetaan Valtio-kirjansa kannanotosta, jonka mukaisesti hän halusi ajaa taiteilijat pois poliksesta eli kaupunkivaltiosta. Filosofin jyrkkyyttä on usein oudoksuttu, sillä taiteilijat vaikuttavat viattomilta ja harmittomilta sielunkumppaneilta, ja niinpä Platonin näkemystä onkin usein pidetty merkkinä hänen halustaan tavoitella totalitarismia (Karl Popper). Asia on kuitenkin aivan päinvastoin. Ratkaisu ongelmaan avautuu estetisoinnin käsitteen kautta.

Taide vetoaa aisteihin, kun taas käsitteellinen ajattelu perustuu intellektiin, eli älyyn ja järkeen. Tältä pohjalta on helppoa sanoa, että taiteilijoiden ei pitäisi päätyä filosofikuninkaiksi, sillä tunnemyrskyjensä kurimuksissa he voisivat upottaa koko valtiolaivan ohjattuaan sen karikkoisille vesille.

Siksi myös Platon halusi pitää taiteilijat erossa valtion asioista ja omistaa ne pelkästään älylliselle parhaimmistolle, jonka maltillisessa ohjauksessa voitaisiin välttyä suurilta virheiltä. Koska hallitsijoiden oli syytä olla vapaita kaikista maallisista intresseistä, piti valtion johtajien olla vapaita myös kaikesta omaisuudesta ja jopa aviopuolisosta, joten tehtävä sopi paremmin kuin hyvin luontaisille filosofeille.

Kiinnostavaa näiden kuriositeettien kiemuroissa on se, miksi ja millä tavoin taiteilijat nykyään osallistuvat politiikkaan ja paikoin vaikuttavat ratkaisevasti politiikan sisältöihin joko kannanottojensa välityksellä tai esikuvallaan. Heidän kauttaan tunteet johtavat politiikkaa, ja elämän ja kuoleman kysymyksiin sovelletaan sytkäri kädessä loimuten juuri tuota Bononkin esille lietsomaa surusilmäistä fiilistelyä.

 

Miksi taiteilijat eivät kyseenalaista huvitteluliberalismia?

Minun käteni hakeutuu hätäkatkaisimelle aina, kun Yleisradion tai Helsingin Sanomien toimittaja työntää mikrofoninsa Anna Puulle, Antti Tuiskulle, Sannille, Robinille tai jollekin muulle tuon kaltaiselle tähtöselle ja kysyy hänen poliittista mielipidettään koskien vaikkapa maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, kansallismielisyyttä tai ”rasismia”.

On luonnollisesti selvää, että ihmisellä, joka ei ole koskaan kuullut mitään esimerkiksi valtiollisesta suverentieetista, ei voi olla noista asioista perustelua näkemystä käsitteellisten ja teoreettisten resurssien puuttuessa täysin. Sen sijaan saadaan kuulla sähköiskumaisia reaktioita, jotka tulevat kuin ehdollisina reflekseinä ja kantavat tuttua moralistis-paatoksellista sisältöä: ”kaikenlainen suvaitsemattomuus on tuhottava!”

Kun taiteilijalta kysytään poliittisia asioita, kyseessä onkin eräänlainen julkinen hyväksikäyttö, jossa toimittaja käyttää taiteilijaa omien näkemystensä esille tuomiseen ja vahvistamiseen. Taiteilija puolestaan astuu tuohon miinaan oman narsisminsa houkuttelemana, sillä itseihailunsa vuoksi hän luulee olevansa niin viisas, että asioita tiedustellaan häneltä siksi.

Tosiasiassa taiteilijoista halutaan vain kannatusmagneetteja poliittisten agendojen esittämiseen; äänestäjien kun tiedetään muodostavan mielipiteitä auktoriteettiuskoisesti. Puolueet kilpailevat taiteilijoiden suosiosta tavoitellessaan riveihinsä ihmisiä, jotka ovat tyyli-, elämäntapa- tai mielipidejohtajia, useimmiten kuitenkin aivan muissa, politiikalle varsin kaukaisissa asioissa.

Mutta myös taiteilijat joutuvat itse tavoittelemaan suosiota, ja he kamppailevat kansanjoukkojen kannatuksesta. Tämä onkin selitys siihen, miksi taiteilijat eivät juuri koskaan vaadi esimerkiksi maahanmuuton rajoittamista tai epäile, kritisoi ja kyseenalaista monikulttuurisuutta sekä yleensäkään ilmaise mitään sellaisia näkemyksiä, jotka ovat vastoin laissez-fairea.

Ovatko siis maahanmuutto, monikulttuurisuus ja löperöliberaali vihervasemmistolaisuus niin suosittuja, että taiteilijatkin pyrkivät ratsastamaan niiden aallonharjalla? – Eivät. Kyse on vain siitä, että arvosteleminen ja vastustaminen olisivat konfliktien avaamista. Taiteilija ei ole kuitenkaan kriitikko, vaan hän haluaa olla diiva.

Konfliktit taas vähentävät joukkohurmokseen perustuvaa kannatusta. Niinpä taiteilijoille ei jää oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin sulautua massaan ja omaan usein niin tunteelliseen haavemaailmaansa miellyttääkseen yleisöjä näennäisen harmonisella mutta tympeällä ja mukiinmenevällä maailmanhalaushymyilyllä, joka ohjaa avaamaan sydämensä ja kukkaronsa.

Sillä taiteilijan tehtävä on viihdyttää. Sen sijaan filosofin, tieteenharjoittajan ja poliitikon tehtävä olisi perustaa toimintansa totuuden tavoittelulle. Tämä perusero ratkaisee vihdoin sen, miksi taiteilijat eivät sovi poliitikoiksi. Koska taiteilijan ja filosofikuninkaan intentiot ja koko motivaatiorakenne poikkeavat täysin toisistaan, myös Platon katsoi paremmaksi lähettää huilunsoittajan pois, kun filosofoiminen alkoi.

 

Taiteilijan viihteellinen rooli estää kriittisyyden

Politiikan estetisoitumista on osattu surra Joseph Göbbelsin ja Walter Benjaminin vuosista asti, mutta nykyisin politiikka on lisäksi viihteellistynyt. Viihteellistynyt on myös taide. Viihde on estetiikan halvempi malli ja samalla alue, jolla taide ja politiikka kohtaavat banalisoidulla ja järjen piiristä pois raastetulla tavalla. Sen huomionarvoisin toteutumisyhteys on kotisohvallaan köllähteleviä demarieläkeläisiä kohti täsmäsuunnattu prime time -ajan TV-lähetys.

Esimerkiksi Jari Tervo ei ole minun mielestäni kirjailijana taiteilija, vaan hän on viihdyttäjä. Hän suoltaa viihteellistä kirjallisuutta ja esiintyy televisiossa saadakseen – niin kuin hän kerran tyylitietoisesti lipsautti – ”fyffeä”. Oikea kirjailija tai taiteilija kykenisi esittämään median painostuksesta riippumattomia ja kollegojensa mielipiteistä piittaamattomia analyyseja, mutta kustantajien leivissä olevat ilmoittavat haluavansa ”fyffeä”.

Halu erottua sosiaalisesti liittyykin taiteilijuuteen useimmiten käänteisesti. Viihteellisyydestä elävät taiteilijat eivät edes pyri erottautumaan median, kustantajien ja tuottajiensa ripustelemista henkisistä ja aineellisista kahleista, vaan he pyrkivät toteuttamaan sosiaalisen erottautumisen välttämättömyyttä erottautumalla omista yleisöistään ja suosijoistaan sekä asettumaan heidän yläpuolelleen!

Tämä on luonnollisesti anteeksi annettavaa, sillä taiteilijan rooli vaatii teeskentelemään parempaa kuin yleisönsä; miksi hänen teoksiaan muuten antauduttaisiin katsomaankaan? Pelkään kuitenkin pahoin, että oman maan tai kansalaisten haukkuminen ei ole enää sellainen klisee, jolla tuota etäisyyttä voisi luoda ja ylläpitää.

Miten tämä kaikki liittyy U2:een ja sen keulahahmoon, Bonoon? Mielestäni myös U2:n järjestämissä massatilaisuuksissa on kyse perimmältään samasta ilmiöstä kuin natsien joukkokokouksissa: politiikan estetisoimisesta ja kyseenalaisten ellei jopa poliittisesti kestämättömien linjausten tekemisestä ”aistittaviksi” ja ”kauniiksi”.

Ainakin minä näen edessäni valtavan internatsistisen joukkokokouksen ja propagandatilaisuuden, jonka johtaja pyrkii suggeroimaan yleisönsä uskomaan, että ei kannata pelätä, vaikka terrorin uhka on käsin kosketeltavaa, ja että ”me kaikki olemme maailmankansalaisia!”

Saatan kuulostaa kuivalta, mutta ”maailmankansalaisuutta” ei ole olemassakaan, sillä jokainen ihminen on väistämättä jonkin maan kansalainen, ellei hän sitten ole maaton pakolainen. Kenenkään ei pitäisi arvostella minua kyvyttömyydestä samastua toisten ihmisten asemaan, kun sanon toivovani, ettei Bonon propagoimasta väitteestä tulisi meidän kohdallamme koskaan totta.

---

U2:n ja Bonon maailmanparannustyöstä olen aiemmin kirjoittanut tässä ja tässä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Iso kysymys on: Miksi taiteilijat eivät runsaslukuisesti halua esiintyä natsien tai perussuomalaisten kanssa? Toisaalta "maailmanluokan filosofeista" aika harvat halusivat kannattaa fasismia ja natsismia. Mieleen toki tulee Friedrich Nietzshe ja Martin Heidegger, joista aiempi toki toimi ennen natsismin syntymistä sen 1900-lukulaisessa merkityksessä.

Populismi poliittisessa toiminnassa toki nousee määrätyin välein pinnalla, koska osa porukasta kuvittelee sen edustavan jotain aitoa perusarvoa. Muukalaisvastaisuus, homovastaisuus ja "nykytaiteenvastaisuus" nähdään syynä asioiden huonolle tolalle. "Vastuun" osuessa kohdalle, jäljelle jäävät vain olemattomat vaatteet.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Pikemminkin niin, että ennen jälkimodernia likimain jokaisen filosofin ajatusympäristö oli ollut lähempänä "natsismia" ja "fasismia" kuin uusvasemmistoa tai city-liberalismia.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä
Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #6

Lue mikä tahansa filosofian yleisesitys, voi olla hyvin populaarikin, niin tulee helposti kyseiseen johtopäätökseen koskien oikeastaan mitä tahansa uusvasemmistolaisuuden tai city-(arvo)liberalismin keskeisiä piirteitä. Nietzsche ei muuten ole mikään fasismin filosofi, eikä ole Heideggerkaan. Protofasismi, ks. Mosca, Sorel, Barres ym.

Oliko sinulla muuten jotain lähteitä väitteellesi?

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Natsi-Saksassa oli kolme taiteilijaneroa vallassa, taidemaalari Hitler, elokuvataiteilja Göebbels, ja arkkitehti Speer. Tämän kolmikon taiteellisia ansioita, joita mm. tähtien sodan Darth Vader jäljittelee, ei voida kiistää. Mutta muuten tulokeset olivat kyllä Platonin ennusteen mukaisia.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

J. Sakari H.,

"Konsertti tarjosi yleisölle tilaisuuden projisoida vihansa regressiiviseksi ”rakkaudeksi” ja toisen posken etiikaksi."

Taantunut viha ei yleensä meissä ihmisissä käänny rakkaudeksi. Vihan purkaminen on mahdollinen, mutta pitkä tie. Viha ei synny tyhjästä.

Tunnetta on saattanut kertyä vuosia, vuosia. Niin, myös vihan purkamiseen tarvitaan pitkä keskustelujen tie.

Mielenkiintoani argumentissasi herätti 'toisen posken etiikka'!

Olen itse usein arvostellut/arvioinut mm. kirkollista, ylitunteellista suhdetta ihmisiin.

Toisen posken kääntämisen ymmärrys kantaa kaukaa Raamatun sanomasta, mutta toimii silti huonosti seurakunnissa, vaikkapa työyhteisöissä.

Olen työskennellyt vuosia kirkollisissa piireissä ja enimmäkseen tunnistanut hyvien ihmisten kuoroissa ahdistuneiden kuoron.

Onnekseen/pettymyksekseen veronmaksajat maksavat korkeaa palkkaa piispoille, papeille ja valtavalle toimintaympäristölleen.

Puhut taiteilijoiden sopeutumattomuudesta politiikoiksi.

Taiteilijat saattavat hyvinkin löytää poliittisen vaikuttamisen väyliä, mutta kirkon työntekijöiden osalta olen epäileväisempi.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Kyse on vain siitä, että yhteiskunnallisesti kantaa ottavan taiteen historia on todella jo päättynyt; Se päättyi sosialismiin internationaaleineen.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Globalismi on sosialismiin perustuvaa talouspolitiikan harjoittamista. Tulonsiirroilla (EU ja globaali) syödään mm. suomalaisten elintasoa hiljalleen matalammaksi ja murretaan nykyinen sosiaalitukipolitiikka mahdottomaksi toteuttaa. Taiteilijoillakaan ei ole enää sanansijaa yhteiskunnassa, kun muualla olevat päättäjät päättävät puolestamme kaikesta (EU:n suuret jäsenmaat jo näin tekevät).

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

On syntynyt itse asiassa eriskummallinen tilanne, jossa esim. sosiaalipolitiikassa kansallisvaltioiden sisällä politiikka on oikeistolaisinta pitkään aikaa, mutta globaalilla tasolla sinänsä oikeistolaisetkin tahot ajavat vasemmistolaisinta politiikkaa planeetan historiassa. Juha Sipilä on hyvä esimerkki: hän on valmis rokottamaan omaa kansaansa ankarastikin, mutta globaalille heikolle siirtolaiselle piikki on auki ja kyynelet poskella kesän puoluekokouksessa.

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #10

Eriskummallisuus pätee myös valtioliittojen sisällä: Merkel oli valmis hävittämään neljänneksen Kreikan taloudesta vain periaatteen (ja sisäpoliittisen edun) vuoksi, mutta avasi koko EU:n ovet sepposen selälleen sosiaaliperusteiselle maahanmuutolle kolmansista maista.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #12

Jotenkin on tullut sellainen kuva, että maahanmuutto on ollut tarkoituksellista politikointia ihan globaalilla tasolla. Eu:ssa on sitouduttu mitä ilmeisimmin perussopimuksessa tuohon (oiskohan sovittu NWO kokuksissa?). Kun EU:n perustajamaina ovat olleet sosialistijäsenmaat niin tämänsuuntaisen politiikan jatkohyväksyminen on tätä päivää mukaan liittyneille jäsenmaille, kuten Suomelle.

Taitaa vain olla niin, ettei pääministerimme Sipilä ole tällaista sisäistänyt sen paremmin kuin sitä omakotitalostaan antamansa lupauksen synnyttämää lopputulemaa eli lisääntyneenä maahanmuuttona maahan, jossa jaetaan valmiiksi omakotitalo asuttavaksi. Kutsuhuutoja on annettu aiemmin muitakin matkan varrella, sillä ex-pres. Halonen kutsui Egyptin matkallaan sieltä kaikki halukkaat Suomeen (no ei ihan noilla sanoin mutta ajtus lienee tuo).

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää Vastaus kommenttiin #14

En jaksa uskoa salaliittoon tai edes varsinaiseen sopimiseen kulissien edessä tai takana. Zeitgeist nyt vain on tällainen, eli yhteiskuntaa hahmotetaan uhriushierarkian kautta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #16

Eu perussopimuksessa 12/2000 (ehkäpä jo aiemmisskin perussopimuksissa) on jo kirjattu "18 artikla Oikeus turvapaikkaan

Oikeus turvapaikkaan taataan pakolaisten oikeusasemaa koskevan 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja pakolaisten oikeusasemaa koskevan 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyn pöytäkirjan määräysten sekä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti.

19 artikla Suoja palauttamis-, karkottamis- ja luovuttamistapauksissa
1. Joukkokarkotukset kielletään.
2. Ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu.

http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf

Ei siis ole välttämättä tarvittu erillistä salassa sopimista. Eri asia on sitten tuosta tiedottaminen kansalaisille aikanaan.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Taiteilijana voisin sanoa että myöskään monet muut kuin taiteilijat, eivät sovi poliitikoiksi. Ensin politiikasta tulisi karsia psykopaatit ja muut vastaavat luonnehäiriöiset pois. Ihmettelen ettei poliitikoille ja korkeille virkamiehille tehdä psykologisia testejä, ammattiin soveltumisesta, koska niitä tehdään paljon vähäpätöisimmissäkin töissä.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkija-naissa-a...

Jostakin syystä psykopaattien listauksen kymmenen kärjestä on jätetty pois poliitikkojen kärkikaarti, vaikka he ilman muuta kuuluvat joukkoon. Taiteilijan ammateissa psykopaatteja on erittäin vähän jos ollenkaan ja mielestäni he soveltuisivat paljon paremmin johtotehtäviin, kuin niissä ammateissa toimivat joista valtaosa on psykopaatteja.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Kiitos blogista! Hiukan samansuuntaisia kysymyksiä ja ihmetystä taiteilijoihin liittyen on käynyt viime aikoina mielessä, mutta en osannut mitenkään ajatella asiaa pidemmälle.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

En ole mikään antiikin Kreikan asiantuntija, joten en osaa sanoa, miten totuudenmukaisen kuvan tuo muutaman päivän takainen kaksiosainen dokumentti Kreikan kulttuurista ja sen merkityksestä antoi.

Mutta filosofeilla tai ilman yhteiskunnat toimivat silloin kuten niiden oli (ilmeisesti) järkevää toimia. Vaikka sen seurauksena kyllä monia kohdeltiin ainakin nykykäsityksen mukaan kohtuullisen julmasti.

Joten kyllä Platonkin pohdiskeli, mitä pohdiskeli. Hänen(kin) ajatuksiaan voi lainata ihan hyvin juuri tarkoituksenmukaisella ja päämäärähakuisella tavalla. Maailma vain on nyt erilainen kuin silloin. Vaikka tietyt ihmisen ominaispiirteet ehkä pysyvätkin muuttumattomina.

Ihan hyvin voitaisiin sopia yhteiskunnasta, jonka asioihin taiteilijoilla ei ole mitään tekemistä. Voitaisiin myös sopia, että yhteiskunnassa vahvimman oikeus on voimassa.

Sikäli taitelijat siis sopivat ihan hyvin poliitikoiksi. Hehän käyttävät sitä valtaa, mikä heillä on. Aivan kuten kaikki muutkin. Filosofitkin.

Kuten olemme historiasta oppineet, aitoa avioliittoa ei ole olemassa. On vain kulloiseenkin tilanteeseen sopeutuneita sopimuksia. Kansallisvaltiokaan ei ole yhtään maailmankansalaisuutta parempi vaan sekin on vain vallitseva sopimus. Näin on myös poliitikko. Ei ole sopivaa tai sopimatonta poliitikoksi, vain tilanteen synnyttämiä poliitikkoja. Vain dynaaminen tila on ajassa jatkuva, koska staattinen tila on kuollut ja aika menettänyt merkityksensä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kirjallisuuden nobelisti ja etevä taidemaalari Sir Winston Churchill tunnetaan myös merkittävänä poliitikkona.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Donald Trump ja Ronald Reagan, molemmat ovat kirjoittaneet kirjoja ja tehneet elokuvataidetta.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

J.S.H: "Taide vetoaa aisteihin, kun taas käsitteellinen ajattelu perustuu intellektiin, eli älyyn ja järkeen. Tältä pohjalta on helppoa sanoa, että taiteilijoiden ei pitäisi päätyä filosofikuninkaiksi, sillä tunnemyrskyjensä kurimuksissa he voisivat upottaa koko valtiolaivan ohjattuaan sen karikkoisille vesille."

Hui, sanoisin, jos tuo tulisi pimeässä vastaan. Myös aistien kautta saadaan informaatiota ja taiteilijakin voi vaikuttaa vaikkapa symbolien ja metaforien kautta.

Mitä tänä päivänä ymmärretään älykkyydellä. Jos se on ongelmanratkaisukykyä, niin ovatko tämän päivän poliitikot onnistuneet ratkaisemaan kansakuntamme ongelmat? Eikö perustellusti voida väittää, että eivät he ole. Syy kyvyttömyyteen nähdä inhimillistä hätää, saattaa olla juuri tunneälyn puuttumisessa.

(edit)

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Onneksi on sentään muutamia taiteilijoita, jotka uskaltavat sanoa ääneen, ettei keisarilla ole uusia vaatteita, eikä itse asiassa vaatteita lainkaan. Tällaisia ovat muusikoista ainakin Tero Vaara, ja kirjailijoista Reijo Mäki.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hankamäen esille ottama näkökulma on todellakin ihan oikea ongelma.
Sen saattaa henkilökohtaisesti havaita, jos vaivautuu liikkumaan esim. sekä taloustieteilijöiden että ns. kulttuuriväen parissa.

Molemmilla on tulokulmansa, mutta taiteen puolella moni pitää itsestään selvänä OMAA asemaansa olla muiden tuottaman ylijäämän saamapuolella. Sitä vain ei usein tiedosteta tai haluta avoimesti myöntää tai tiedostaa.

Toinen punkti on haluttomuus tai kyvyttömyys pohtia asioita panos-tuotos -näkökulmasta etenkin, jos ei ole kokemusta toiselta elämän alueelta. Myös keskinkertaisuus ja vilppi saavat suojelua taidepiireissä, etenkin poliittisissa, ihan turhaan.

Tieteen puolella huojutaan näiden kahden välissä, mutta yleensä asetelma ymmärretään paremmin.
Poikkeus vahvistaa säännön, voisi ehkä todeta.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Eilisiltana pääuutisissa Juha Hurme (josta todella pidän) sai ladata omat teesinsä. Puitteet olivat hienot ja viesti selkeä, mutta sekava: Suomessa vallitsee Ärjämöisen ilmapiiri eikä tilanne parane pahansuopaisuudella. Silti Juha puhui "vellihuosuista"....ja kertoi (hieman ylimielisesti), että "ottakaa kirja käteenne".

Juha, tykkään sinusta, mutta eikö edes hieman hävetä?

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Tämä on ensimmäinen kerta kun Bono yhdistetään monikulttuurin ylistäjäksi. Minulle on miehestä jäänyt toisenlainen kuva. Pikemminkin hieman monikulttuurikriittinen.

Bonoa paljon pahempi esimerkki on vaikkapa Pink Floyd -yhtye joka masinoi juutalaisvastaista propagandaa ja samalla aiheuttaa myötä häpeää meissä jotka kuuntelemme kyseistä yhtyettä.

Voidaan toisaalta tunnustaa että taiteen tekijät eivät ole mitään ruudinkeksijöitä ja heitä pitää ymmärtää.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Myllyrinteen sanoja lainatakseni sovelletusti: Tämä on kyllä merkittävin määrä tuubaa, jonka olen pitkästä aikaa kertaistumalta lukenut.

Toteat: "Sen sijaan filosofin, tieteenharjoittajan ja poliitikon tehtävä olisi perustaa toimintansa totuuden tavoittelulle. Tämä perusero ratkaisee vihdoin sen, miksi taiteilijat eivät sovi poliitikoiksi. Koska taiteilijan ja filosofikuninkaan intentiot ja koko motivaatiorakenne poikkeavat täysin toisistaan, myös Platon katsoi paremmaksi lähettää huilunsoittajan pois, kun filosofoiminen alkoi."

Filosofikuninkaan? Ettet hitusen nostaisi itseäsi jalustalle? Poliitikon tehtävänä omistaa tehtävänsä totuuden tavoittelulle, olisi joo mutta mites käytäntö? Jospa nyt ideaalien maailmasta palaat tähän päivään ja mietit asiaa ihan käytännön toteutumisen kannalta.

Filosofikuninkaana kirjoittaessasi tänne moista pyrkinet itse viihdyttäjäksi..

Valtaa on käytettävä hyvään, kun siihen tarjoutuu tilaisuus ja näin jotkut taiteilijat tekevät - onneksi. Taiteilijuus ei muuten poista filosofista ja poliittisia osia ihmisestä, jota ei voi määritellä vain yhdellä kuvauksella.. Meissä kun saattaa olla ja saa ollakin eri puolia.

Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan

Äh.

Sopiva tai ei, mutta esimerkiksi Leonardo da Vinci toimi mitä suurimmassa määrin politiikan ytimessä, samoin kuin monet kanssaveljensä kaunotaiteiden alalla.
Kirjallisuuden puolelta taas, vaikkapa William Shakespeare. Puhumattakaan Christopher Marlowesta joka liikkui kuningattaren hallinnon agenttina ulkomailla.
Se mitä renessanssin suurmiehet tekivät oli maalailun, kiveen hakkaamisen ja hanhensulalla raapustelun ohella oman aikansa päätöksentekoon vaikuttamista, maallisiin hallitsijoihin ja kirkon ruhtinaisiin persoonansa ja tuotteidensa kautta vaikuttamista, siinä ohella tuottaen teoksia alamaisten pällisteltäväksi, ja vähän pitemmäksikin aikaa.
Ranskassa Molière vaikutti hovissa, aurinkokuninkaan hovissa, vallan ytimen reunakaistaa ajaen hänkin, ja lujaa.
Saksassa, myöhemmin kuin renessanssin miehet, Johann Wolfgang von Goethe oli nimenomaan poliitikko Weimarin herttuan palveluksessa - ja tiettävästi myös taiteilija.

Päätöksenteon ytimessä vaikuttaneita muusikoita ei nyt muljahtele mieleeni, paitsi Rooman keisari Nero. Ai niin, Preussin kuningas Fredrik II Suuri, huilisti. Pidetään yleisesti varsin sopivana myös poliitikoksi.

Monet henkilöt, paitsi ehkä J. Sakari Hankamäki (ja Timo I Suuri Soini) saattavat pitää juuri laaja-alaiseti lahjakkaita ihmisiä sopivina myös politiikkaan.

Vasemmistotäkynä heitettäköön peliin Erkki Tuomiojan isoäiti, ja nakataan soppaan joku filosofin tapainenkin, oliko tuo nyt se Hegel?

Käyttäjän SamiRuokokoski kuva
Sami Ruokokoski

jokainen ihmisyksilö joutuu päivittäin ja rutiininomaisesti tekemään päätöksiä tilanteissa, joissa valittavissa olevat vaihtoehdot ovat asteikolla epämieluisa - vielä enemmän epämieluisa.
suoriudumme noista tilanteista hyvin, helposti ja ilman minkään sortin hankaluutta.
miksi ihmeessä niiden tahojen (poliitikkojen), jotka ovat nimenomaisesti päätöksiä tekemään valitut ja joille nimenomaisesti päättämisestä maksetaan, tuntuu olevan lähestulkoon mahdotonta suoriutua tehtävästään?
yleisesti hyväksyttävänä ohjeistuksena hukkumisvaarassa olevan pelastamisessa pidetään muun ohella sitä, että pelastettavalta tarvittaessa lyödään taju kankaalle mikäli pelastettava toiminnallaan vaarantaa pelastamisen onnistumisen.
ja samaan aikaan toisaalla tuhannet miljardit livahtavat leopardihattuisten heimojohtajien fikkaan.
sen sijaan, että viidentoista lapsen synnyttämisen logiikkaa jo alkujaankin elinkelvottomiin olosuhteisiin rohjettaisiin millään kansainvälisen politiikan foorumilla kyseenalaistaa.
hupsuintahan tässä on se, että nykyinen malli on siten hyvä, että oikeaan osoitteeseen mennyt apu vain lisäisi ongelmaa.
miten te, tohtori hankamäki, näette mahdollisuutemme tulevaisuudessa?
voiko utopia rationaalisia päätöksiä tekevistä päättäjistä millään aikataululla toteutua?
ja jos voi (kuten optimistina haluan uskoa), mitä toivottu muutos toteutuakseen edellyttää?

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Olen taiteilija ja olen useankiin otteeseen kyseenalaistanut niin "huvitteluliberalismia" kuin muitakin ns. hyvien ihmisten kannattamia asioita. Se, ettet sinä arvon blogisti tiedä taiteilijoita jotka kyseenalaistavat asioita, ei tarkoita sitä etteikö heitä olisi. Toisaalta ehkä sinusta tuntuu mukavammalta helliä ajatusta taiteilijoista (ääri)liberaaleina typeryksinä. Se sinulle toki kaikin mokomin suotakoon.

Tässä esimerkki mediataideteoksestani joka haastaa monien "hyvien ihmisten" arvoja: http://www.finnchoice.com/timeline

FinnChoice on vuonna 2023 perustettu, sikiöseulontaan ja geenimuunteluun erikoistunut suomalaisyritys. Vuoteen 2053 siitä on tullut maailman huippu, samalla kun ihmisten valikoinnista kehittyy vähitellen suuri kansainvälinen business. FinnChoice on geeniteknologian aikakauden ”uusi Nokia”, menestystarina joka vahvistaa Suomen kuvaa maailmalla huipputeknologian maana. FinnChoicen suurin menestystarina on Afrikassa sijaitseva Gosethon sosialistidiktatuuri jota autetaan erityisesti ehkäisemään homoseksuaalisuutta. Länsimaisen arvorelativismin vuoksi FinnChoice ei koe tukevansa Afrikassa erittäin yleistä homovihamielisyyttä. Suhtautumistapaa voi jossain määrin verrata Suomessa yleiseen tapaan suhtautua koulukiusaamiseen: se palautuu aina enemmän kiusattuun yksilöön kuin siihen ympäristöön jossa kiusaaminen tapahtuu. Kiusaaminen on kuin luonnonvoima jolle ei oikein voi mitään. Kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, joten vastaavasti on helppo ajatella ettei homonkaan tarvitse syntyä Afrikkaan ihmisten kiusattavaksi. Pikemminkin se on vain kärsimyksen vähentämistä ehkäistä homojen syntymistä Afrikassa. Homojen oikeuksien paraneminen on taas asia joka ei kuulu muille kuin Gosethon väestölle. Samaan aikaan FinnChoice kuitenkin saa suoraa hyötyä myymällä valikoinnin mahdollistavaa teknologiaa avoimen homovihamieliselle maalle. Näin toimii tulevaisuuden arvorelativistinen uuskolonialismi.

Käyttäjän KimmoHoikkala kuva
Kimmo Hoikkala

Kiitos taas ajattelun aihetta herättäneestä puheenvuorostasi J. Sakari Hankamäki! :)

Luen sen vielä ajatuksella läpi, mutta pikalukemalla tulee mieleeni kysymys, että miksi aito taiteilija ei voi olla poliittisen liikkeen jäsen? Taiteilijat edustavat vapautta ja etenkin puoluepolitiikka edellyttää tietynlaista ryhmäytymistä puolueen ideologian mukaan tai niin se pitäisi edellyttää. Ajatellaan tilannetta, että puolueen jäsen ei hyväksy puoleen sääntöjä ja keskeistä ideologista ohjelmaa, niin voiko kansalainen tällöin olla edes puolueen jäsen? Taiteilija voi olla poliittinen, mutta vaarana on jos taiteilija alkaa liian poliittiseksi henkilöksi hän kadottaa siten jotain taiteellisuudestaan rajoittamalla ulkoisella paineella itseään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut