*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Internatsismia yliopistoissa

Yliopistolla täytyy käydä, jotta elämä ei tuntuisi liian mukavalta. Aina kun aikuisten yhteiskunta alaa tuntua liian järkevältä ja jopa kansallismieliseltä, menenkin yliopistolle, sillä siellä törmään varmasti internatsismiin, monikulttuurisuuteen, feminismiin, antifasismiin, miesvastaisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja muihin kurjiin ja ristiriitaisiin ilmiöihin.

1960-luvulta 1980-luvulle asti humanististen ja yhteiskuntatieteiden johtava tiedepoliittinen ideologia oli niin sanottu tieteellinen sosialismi. Nyky-yliopistossa tuota samaa tehtävää toteuttaa internatsismi, toisin sanoen kansainvälisyyteen pakottaminen. Tässä kirjoituksessani luonkin valaistusta siihen, kuinka tuo ajankohtainen ideologia vaikuttaa yliopistoissamme nykyisin.

Yhteiskuntamme kamppailee valtavien ongelmien edessä. Niitä ovat julkistalouden velkaantuminen, euroalueen finanssikriisi, EU:n harjoittama valtioiden sisäisiin asioihin puuttuminen, kansallisen itsemääräämisoikeuden heikkeneminen, sosiaaliresurssien väheneminen, työttömyys, veropakolaisuus, maahanmuutto ja siihen liittyvä monikulttuurisuuden vaatiminen sekä monikulttuurisuuden tuottamien ristiriitojen häivyttämisyrityksistä johtuva yhdenmukaisuuden pyrkimys, joka jakaa kansakuntaa kahtia vastareaktioidensa kautta.

Nykyajan yhteiskuntatieteilijät ovat olleet kaikista näistä ongelmista hiljaa ja hiipineet kuin hiiret koloihinsa yliopistoissa. Tieteellä ja yliopistomaailmalla ei ole ollut kerta kaikkiaan mitään annettavaa kyseisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tulokset ovat menneet suorastaan pakkasen puolelle, mikäli niitä verrataan siihen panostukseen, jolla valtio on rahoittanut tutkijakuntaa.

Tämä johtuu siitä, että akateeminen yhteisö koostuu suurimmaksi osaksi vihervasemmistolaista toimijoista, joiden edustama poliittinen ideologia on syypää syntyneisiin ja edessä oleviin ongelmiin. He ovat luoneet ja edistäneet niitä. Internatsismin myötä tutkimustoiminnan viitekehys on siirretty Suomessa tärkeäksi koettujen kysymysten käsittelystä ja julkaisutoiminnasta ulkomaiseen ja kansainväliseen yhteyteen.

Suomeksi puhuminen, kirjoittaminen, julkaiseminen ja esiintyminen on yliopistojen, tiedettä rahoittavien organisaatioiden ja Suomen Akatemian ihanteiden mukaisessa tiedepolitiikassa käytännössä kielletty. Yliopistolliset vakanssit on täytetty internationalistiseen toimintaan suuntautuneilla tyypeillä, jotka keskittyvät ansioluettelonsa onanistis-masturbatiiviseen pidentämiseen mutta eivät kykene sanomaan kotimaan kysymyksistä mitään. Kun yliopistollisen toiminnan ihanteet ovat kansainvälisiä, ei voida tietenkään arvostella ongelmia, joiden syyt johtuvat kansainvälisyyden nostamisesta kaikkien arvojen yläpuolelle myös yhteiskunnallisessa toiminnassa.

 

Esimerkkejä internatsismista yliopistossa

Esitän kaksi esimerkkiä Helsingin yliopistolta. Toinen on humanistisia ja yhteiskuntatieteitä varten perustettu Tutkijakollegium ja toinen Yhteiskuntatieteiden filosofian tutkimuksen niin sanottu huippuyksikkö (TINT), joka oman ilmoituksensa mukaan on alallaan ”maailman suurin” koostuessaan 40 tutkijan ”monikansallisesta yhteisöstä”.

Kuka yliopiston ulkopuolella tiesi näiden yksiköiden olemassaolosta ennestään mitään? Molempia laitoksia kehutaan niiden omissa itsearvioissa, mutta näyttö tutkimusten vaikuttavuudesta puuttuu täysin. Leivissä pitämiensä henkilöiden omasta mielestä ne ovat tietysti erinomaisia ja edustavat todellista huippututkimusta (miten lattealta tuo ilmaus kuulostaakaan yliopiston tarjoamalla rehulla ruokittujen suusta kuultuna!).

Tutkijakollegium perustettiin sillä ajatuksella, että se palvelisi rajapintana yliopiston ja muun yhteiskunnan välillä siirtäen informaatiota kumpaankin suuntaan. Kun yksikkö määritteli työkielekseen englannin, se pystytti kuitenkin itsensä ja julkisen elämän väliin muurin. Voitteko nyt kertoa, kuka yksikön tutkijoista olisi pystynyt valaisemaan jollakin tavoin yhteiskuntamme oloja tai kertomaan mitään edes siitä, mitä oikeastaan tutkii? – Kuka hän on, mikä nimeltään? Pelkkä perustutkimuksen taakse linnoittautuminen ei osoita oppineisuutta asioissa, joiden toteutumisyhteys on elävä elämä, niin kuin yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä aina on.

Tutkijakollegiumin 35 tutkijasta 23 ovat ulkomaalaisia. Tutkimusresursseja jaetaan vierasperäisille suomalaisten joutuessa olemaan tämän avokätisyyden vuoksi työttöminä. Näin on vain siksi, että yliopisto palvoo internatsismia pääideologianaan. Omaa päätään pölkylle kiljuen yliopiston johto pohtii, miten ulkomaalaisten edustusta yliopistolla voitaisiin entisestään lisätä niin, että yliopisto olisi ”aidosti kansainvälinen ja monikulttuurinen”. Tätä tavoitellaan niin yliopiston hallituksessa kuin Suomen Akatemian toimikunnissakin, joissa puoliksi oppineet ”tiedeasiantuntijat” (ennen heitä sanottiin tiedesihteereiksi) juonittelevat ”tiedepoliittisten linjausten” tekemiseksi ja totuuden viilaamiseksi EU-direktiivejä tyydyttävään muotoon.

Tärkein linjaus vaikuttaa olevan se, että rahaa ja resursseja uhrataan kansainväliseen toimintaan, että artikkelijulkaiseminen asetetaan oikeiden kirjojen edelle ja että tieteellisiä ansioita ohitetaan perhepoliittisilla naisten etujen edistämisellä tai ay-retoriikasta tutulla ”työn ja perheen yhteen sovittamisella”. Dismeriitit, kuten riippuvuus, epäitsenäisyys, verkostoituminen ja mitäänsanomattomuus asetetaan klassisten filosofisten hyveiden, kuten vapauden, omaperäisyyden ja itsenäisyyden edelle. Tässä demari-ideologiassa ihmiseltä vaaditaan oman tasonsa alittavia näyttöjä.

Kun myös Yhteiskuntatieteiden tutkimuksen huippuyksikön 40 tutkijasta 21 ovat ulkomaalaisia, näin pystytään varmistamaan, että suomalaisten veronmaksajien varoja valuu ulkomaalaisten toimijoiden hyväksi varovaroin rahoitetussa yliopistossamme ilman, että heidän epäilemättä suuresta viisaudestaan ja asiantuntemuksestaan olisi meille, yhteiskunnallemme tai todellisuuden ymmärtämiselle kerta kaikkiaan mitään hyötyä. – Vai voitteko sanoa, miten sen enempää ulkomailta tulleiden kuin yksikköön palkattujen suomalaistenkaan tekemä tutkimus olisi pystynyt valaisemaan edes asiaan vihkiytyneiden kollegojen näkemyksiä yhteiskunnasta?

Yksikössä tehtävä tutkimus on abstraktia, yliformalisoitua, itsensä ympärille käpertynyttä ja elämälle vierasta. Silti se ei kykene olemaan edes teoreettista siinä merkityksessä kuin teoriat selittävät yhteiskuntaa ja luovat selitysvoimaisen viitekehyksen ilmiöiden ymmärtämiseksi.

Tutkijakollegium ja Yhteiskuntatieteiden filosofian huippuyksikkö ovat lahjoittaneet esiintymislavan kaikille, jotka haluavat edistää monikulttuurisuutta, maahanmuuttoa ja internatsismia, mutta ne rajaavat asioihin kriittisesti suhtautuvat pois jo valintamenettelyissä, joissa hakemusasiakirjat alistetaan kansainvälisen tiedeyhteisön arvioitaviksi. Angloamerikkalaisen kieliyhteisön hallitsemassa kulttuuri-imperalismissa jokaisen arvoitsija-sensorin täytyy olla lähtökohtaisesti internatsi, sillä refereeksi voi päätyä vain asettumalla kannattamaan englantilais-naisellisia kirjoittamis- ja tyyli-ihanteita, toisin sanoen päätymällä sopertelemaan ”I like ice cream”-englantia kansainvälisen seminaarin sight-seeing -kiertueille.

Kansainvälinen tiedeyhteisö on kuin kassajonossa etuileva turisti, joka edellesi kiilattuaan nostaa nokkaansa ja vastaa protesteihisi ”I don’t understand!”. Sitten hän vetoaa ”kielitaidottomuuteensa” pakottaen sinut ilmaisemaan itseään englanniksi, ikään kuin maaperä, jolla keskustelu käydään, ei olisikaan Suomi. Tiedeyhteisön masokistinen himo alistaa yliopistotehtävien täyttöprosessit kansainvälisen tiedeyhteisön päätettäväksi on internatsismia pahimmillaan. Se on kirveen asettamista sen puun juurelle, jossa kasvavat kotimainen kulttuurikritiikki sekä suomen kielellä esitettävä politiikan arvostelu, filosofia, tiede ja kirjallisuus.

Kansainvälisyysihanteista seuraava puolikielisyys johtaa meitä ei-natiiveja englanninkielisiä puolustelukannalle tieteellisissä kiista-asetelmissa, mikä on internatsien tarkoituskin. Näin ulkomaalaiset saavat edun, kun käsitteiden määrittely tapahtuu vieraalla kielellä. Kansainvälisyyskiimassa aikaan saatua kielipoliittista vallan menetystä pahentaa myös tieteen teknokratisoituminen, joka tukee minimalistiseen millimetritutkimukseen suuntautunutta kansainvälistä ekspertisoitumista johtaen näpertelytutkimukseen – ei siis periaatteiden, suuntien ja päämäärien pohtimiseen tai sellaiseen merkitysten arvioimiseen, jonka tuloksena olisi kokonaisia teorioita.

Tahdon vain sanoa, että nykyisin myös yliopisto on internatsismin mädättämä, ja sen vuoksi akateemisella tutkimuksella ei voi olla kriittistä eikä tietopuolista annettavaa yhteiskuntaamme koskevaan keskusteluun.

 

Yliopistollisen internatsismin totalitaarisuus

Pahinta on, että yliopistojen internatsistisista periaatteista ei ole koskaan voitu missään julkisesti päättää, enkä myöskään minä en ole voinut näistä tiedepoliittisista linjauksista äänestää. Salusiinien ja rullakardiinien takana piileskelevä mystinen ja salamyhkäinen ”tiedeyhteisö” on omissa kabineteissaan sopinut, että tieteellisesti relevantteina tuloksina pidetään vain kansainvälisissä aikakauslehdissä julkaistuja artikkeleita ja että ansioiksi tunnustetaan ainoastaan kansainvälisiin kokouksiin osallistuminen, verkostoituminen ja muu sosiaalista riippuvuutta korostava sekä filosofisesti dismeritoiva hölynpöly.

Kvalifikaatioperuste ja oikeutus pyritään koko ajan asettamaan ajattelijan, tutkijan ja kirjoittajan itsensä ulkopuolelle: mahdollisimman kauas tiedon tuottamisen, aiheen tai kohteen omista merkitysyhteyksistä. Suomenkielisten kirjojen julkaiseminen nähdään lähes rikokseen verrattavana epäansiona, vaikka tosiasiassa tieteellisen teorian ainoa mahdollinen esitysmuoto on juuri itsenäinen ja omaehtoinen erillisteos.

Kirjoitin aiheesta jokin aika sitten artikkelin, jolla vastasin Tutkijakollegiumin entisten johtajien itsekin tunnustamaan huoleen laitoksensa suistumisesta sivuraiteelle. Otan kirjoituksessani kantaa julkaisupolitiikkaan, tiedepolitiikan internatsistiseen ideologiaan ja siihen sairauteen, joka liittyy erityisesti vertaisarviointikäytäntönä tunnettuun vallankäytön muotoon. Kirjoitukseni ”Kerroskakkua vai kurpitsapikkelsiä?” voitte ladata tästä.

Vallan käyttö on toimintamuoto, jonka ei lainkaan pitäisi kuulua tieteeseen. Yliopistojen, Suomen Akatemian ja tiedeyhteisönä esiintyvän internatsistisen mafian toiminta ei olekaan nykyisin mitään muuta kuin tiedepoliittisen vallan käyttöä. Siitä kertovat akatemian ”tiedepoliittiset linjaukset”, yliopistojen ”strategiat” ja rajaukset, työpaikkojen hakijoilta vaaditut kansainväliset näytöt, kotimaisten saavutusten ylenkatsominen, huiputus (eli huippututkimusyksiköiden luominen), palkkioiden ja rangaistusten jakelu sekä liikkeenjohdollisen retoriikan ja militaristisen kielen välittyminen tapaan, jolla toimintaa tarkastellaan.

On syytä muistaa, että kaikki vallan käyttö tuottaa vaikutuksenaan vastavaltaa. Voimalla on vastavoima, joka on yhtä suuri kuin se itse. Kun lihamyllyä väännetään yhteen suuntaan, se voi jonakin päivänä alkaa pyöriä toiseen suuntaan.

Nähdäkseni yliopistoilla ja Suomen Akatemialla ei ole enää entisenlaista asemaa kriittisen yhteiskuntaa koskevan tiedon tuottajina, vaan todellinen tieto ja ymmärrys syntyvät epämuodollisissa yhteyksissä tämän kontrollin, ehdollistamisen ja pakkovallan ulkopuolella. Yliopistojen ulkopuolella työtään tekevät eivät valitettavasti saa toiminnalleen mistään resursseja, vaikka julkisesti rahoitetun yliopiston tehtävä olisi tukea juuri niitä aloja ja tutkijoita, jotka eivät voi saada rahoitusta yksityiseltä eivätkä poliittiselta taholta toimintansa kriittisyyden vuoksi.

En tarkoita, että yliopistot pitäisi tämän vuoksi lopettaa. Puhdistus riittäisi, sellainen, joka tehtiin muun muassa DDR:n Humboldt-yliopistossa 1990-luvulla. Tiedän kyllä, minkälaisen rääkymisen internatsismista viehättyneiden punikkiprofessorien lauma aloittaa ”tieteen vapauden” puolesta heti kun heidän ideologiansa kyseenalaistetaan. Heidän tavallaan ajateltaessa ei ole taaskaan ole kysytty, kuinka he itse pitävät tieteen vapautta kahleissa päivystämällä oman valheellisuutensa hengissä pitoa yliopistojen laitoksilla ja nauttimalla tehtävistään vieläpä palkkaa! Olisi mukava nähdä, millainen poru internatsismista elantonsa saavien pullamössöpupettajien suupielessä olisi, kun heiltä otettaisiin meidän verovaroillamme kustannetut suojatyöpaikat pois.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän KuinkaKarlMarxTavataan kuva
Seppo Oikkonen

""Vallan käyttö on toimintamuoto, jonka ei lainkaan pitäisi kuulua tieteeseen. ""

Ainoa tapa vapautua valtataisteluiden ajattelua taannuttavista vaikutuksista on palaaminen kaiken ihmistiedon antropologis-sosiologisiin perustuksiin ja sen seikan tajuaminen, että yhteisöllinen valta ja todellisuutta hallitseva tieto olivat alunperin yksi ja sama asia.

Eli siis nimenomaan sosiologian durkheimilainen lähtökohta. Mikä sen muka olisi missään tiedon karttumisen vaiheessa voinut kumota? -- No, sen voivat kumota ainoastaan nuo yllämainitut tiedon sairausilmiöt, eli tiedon muuttuminen "abstraktiksi, yliformalisoiduksi, itsensä ympärille käpertyneeksi ja elämälle vieraaksi".

Emme todellakan enää ymmärrä että tietyn yhteiskunnan -- siis tietyn valtarakenteen -- tutkimisen lähtökohtana voi olla vain tämän yhteiskunnan omaan kieleen, eli sen omaan alkuperäiseen hahmon- ja käsitteenmuodostukseen palautuvien valtapositioiden ymmärtäminen.

Niin sanotun kansainvälisen tiedeyhteisön äidinkieli on tietynlaisin formaalisin supistusehdoin kehittynyt kullekin tiedonalalle ominainen rallienglanti, jolla ei ole mahdollista saavuttaa minkään yhteiskunnan tutkimuksessa mitään tositietoa saati syvempää ymmärrystä.

Ainoa mitä saavutetaan on jonkinlainen hyvä tai huono vitsi. Jokin tolkuttomiin yleiskäsitteisiin hautautuva näennäisselitys. Sellainen visio joka palvelee Hyötyniemen mainitsemaa "Humen giljotiinin nurinpäinloukuttamista". Eli sitä että päätellään moraaliarvoista se mitä todellisuudessa saa tai ei saa olla olemassa.

Suomalaisen kulttuurielämän hervottomimmat vitsit taitavat nykyisin syntyä siellä missä vanha ruotsinkielinen valtahegemonia vielä vaatii estradia itselleen vaikka nuoremman polven ihailema ismienglanti kiilaa edelle. Näillä vitseillä on usein jonkun rikkaan ruotsinkielisen suvun nimi.

Narsismi on vahvin nykyajan valtaismi siinä mielessä missä mikään historiallinen aika ei milloinkaan ole tunnistanut omien tiedollisten intressiensä todellisia vaikuttimia. Samaistuminen ismitotuuksiin tapahtuu narsistisen itserefleksion tasolla.

Narsistinen itserefleksio on palkitsevimmillaan päästessään vieraskulttuurisen lähteen äärelle. Siinä mikään lähtökohtainen rajoittuneisuus ei enää rasita tiedon ja tulkinnan mahdollisuuksia. Liisa on päässyt peilimaailmaansa ja kuulee omien kuiskaustensa vahvistuneita kaikuja: naiseus, toiseus, vihreys...

Ihmistieteilijät ja toimittajat taitavat olla oman aikamme kaksi narsistisinta ammattikuntaa. Toiset kasvattavat cv-listansa pituutta, toiset lyhentelevät yhä ympäripyöreämpiä uutistekstejään ja kasvattavat potrettiensa kokoa.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Olen samaa mieltä siitä, että kaikella tietämisellä on merkitysyhteys ihmisen omassa kulttuuripiirissä, ja sen pois riistäminen tai hukuttaminen johonkin yleispätevänä pidettyyn monikulttuurisuuteen merkitsee antautumista yhteiskuntatieteilijän pahimpaan helmasyntiin: kontekstualisoinnin unohtamiseen.

Valitettavasti nykytiede itsessään unohtaa kontekstinsa ja alkuperänsä ja sijoittaa itsensä jonnekin todellisuuden ulkopuolelle.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

"Kansainvälinen tiedeyhteisö on kuin kassajonossa etuileva turisti, joka edellesi kiilattuaan nostaa nokkaansa ja vastaa protesteihisi ”I don’t understand!”. Sitten hän vetoaa ”kielitaidottomuuteensa” pakottaen sinut ilmaisemaan itseään englanniksi, ikään kuin maaperä, jolla keskustelu käydään, ei olisikaan Suomi. "

Tämä yhä useammin nähty vaatimus siitä että Suomessa saa puhua ainoastaan suomea on mielestäni huolestuttavaa. Keskustelupalstoilla yksikielisyyttä puolustellaan sillä etteivät "isämme ja isoisämme Talvisodassa puolustaneet suomea sen vuoksi että täällä saisi puhua vierasta kieltä". Oma isäni kyllä sanoi puolustaneensa Suomea sodissa myös sen vuoksi...

Samaan asenteeseen törmäsin usein Suomessa amerikkalaisen perheeni kanssa vielä Suomessa asuessani. Englannin kielen puhuminen julkisesti alkaa olla Suomessa extreme-urheiluun verrattavissa oleva uskalias harrastus. Luulisi että nykyisenkin paljon matkailumaana itseään mainostava Suomi voisi hiljalleen luopua ajatuksesta että kaikki vieraskieliset ovat vihollisia.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

"Englannin kielen puhuminen julkisesti alkaa olla Suomessa extreme-urheiluun verrattavissa oleva uskalias harrastus."

Olen eri mieltä suomen kielen väitetystä valta-asemasta ja englannin kielen muka vähäpätöisestä roolista.

Esimerkkinä voin kertoa, että oikeuskansleri joutui vuonna 2013 antamaan ratkaisun, jolla vahvistettiin oikeus käyttää suomen kieltä yliopistolaitoksessamme. Englannin kielen käyttövaatimukset olivat menneet varsinkin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa niin pitkälle, että opintojaan oli mahdotonta suorittaa muutoin kuin englanniksi.

Oheisesta kirjoituksestani voi lukea myös, miksi suomen kielen käyttäminen on tärkeää taloustieteellisissäkin yhteyksissä:

http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2013/11/yliopist...

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Ihan tämmöisenä telakkajätkän havainto. Joudun päivittäin käyttämää englantia töissäni. Aika vähäisellä kielitaidolla pärjää. Kunhan puhuu. Toisaalta keskustelukumppanienkaan äidinkieli on harvoin englanti, niin ollaan samalla viivalla.

Tein juuri perjantaina ensimmäisen työhakemukseni kokonaan englanniksi. Suomalaiseen firmaan.

Mitä tuolee tuohon akateemiseen vääntöön? Veronmaksajanan en ole lainkaan tyytyväinen mihin rahojani käytetään. Huolestuttavampi esimerkki kannaltani on, että ulkomaisia opiskelijoita näytetään suosittavan ammattikorkeakouluihin ja teknisiin korkeakouluihin pääsyssä. Monet suomlaiset opiskelijat joutuvat kärsimään tästä. Tosin en enää nykyään välitä pätkääkään, kuin oman jälkikasvuni asioista ja heillä asiat ovat kunnossa.

Tietenkin olen tehnyt johtopäätökseni omista kokemuksistani ja äänetänkin vain verotuksen vähentämisen ja julkisen sektorin supistamisen puolesta. Jos yhteiskunta ei hyödytä meitä mitenkään. Antaa paskan olla. Yliopistolaitokseen kohdistetut leikkausket ovat siis vain hyvä alku, jos touhu jatkuu tällaisena.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

"Voitteko nyt kertoa, kuka yksikön tutkijoista olisi pystynyt valaisemaan jollakin tavoin yhteiskuntamme oloja tai edes kertomaan mitään siitä, mitä oikeastaan tutkii?"

Andrew Newby valaisi 2009 Aberdeenin yliopistolla Suomen 1860-luvun suurta nälänhätää länsieurooppalaisessa kontekstissa. Muistan oppineeni, että Englannissa oli laajoja avunkeräyksiä suomalaisten hyväksi samaan aikaan kun naapurimaa Irlannissa väki sai kuolla nälkään ilman sen kummempaa myötätuntoa englantilaisilta.

Tutkijakollegiumin jäsenten tutkimusintressien selvittäminen vaatii omaa aktiivisuutta ja internetin käyttöä. TUHAT-tutkimustietojärjestelmän kautta pääsee alkuun. Oppimisen iloa!

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

"Andrew Newby valaisi 2009 Aberdeenin yliopistolla Suomen 1860-luvun suurta nälänhätää länsieurooppalaisessa kontekstissa."

Hyvä yritys sosiaalidemokraattien taholta, Olli Bäckström, mutta millä tavoin Andrew Newbyn Aberdeenissä viime vuosikymmenellä tekemä työ edustaa Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa nykyisin tehtävää työtä?

Käsitykseni mukaan 1860-luvun nälänhädän kaivelu on tutkimusta, jossa taaskin kilpaillaan vain siitä, kuka suurimman nollan piirtää.

Moneen kertaan dokumentoituja historian seikkoja esittelevä faktapainotteinen tutkimus on antikvaarista toimintaa, jolla ei ole mitään annettavaa nyky-yhteiskunnassa vallitsevien nälänhätien kannalta.

Ja juuri siihen minä pistin säiläni. Oppimisen iloa vain itsellesi, kun nyt pääsit alkuun.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

"millä tavoin Andrew Newbyn Aberdeenissä viime vuosikymmenellä tekemä työ edustaa Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa nykyisin tehtävää työtä?"

Newby liittyi tuolloin Helsingin tutkijakollegiumiin ja on jatkanut näiden samojen aihepiirien -nälänhätien ja niihin liittyvien valtiollisten reaktioiden - tutkimusta siitä lähtien.

"Käsitykseni mukaan 1860-luvun nälänhädän kaivelu on tutkimusta, jossa taaskin kilpaillaan vain siitä, kuka suurimman nollan piirtää.
Moneen kertaan dokumentoituja historian seikkoja esittelevä faktapainotteinen tutkimus on antikvaarista toimintaa, jolla ei ole mitään annettavaa nyky-yhteiskunnassa vallitsevien nälänhätien kannalta."

Jos tämä on henkilökohtainen käsityksesi, niin sitten se on. Eräiden mielestä menneisyyden nälänhätien ymmärtäminen kuitenkin auttaa lievittämään nykyisiä ja jopa ennakoimaan tai ehkäisemään tulevia ruokakriisejä. Tästä aihepiiristä on Suomessakin tehty tuoretta tutkimusta, esimerkkinä vaikkapa Finlandia-palkitun Mirkka Lappalaisen viimeistä edellinen kirja Jumalan vihan ruoska (Siltala, 2012).

Historiantutkimus on tunnustettavasti yhä kovinkin faktapainoitteista ja jopa lähdekriittistä puuhastelua. Meillä on kuitenkin Suomessa jo rohkaisevia merkkejä siitä, että historiantutkimus saattaisi tulevaisuudessa perustua faktojen sijasta ennakkoluuloihin ja toiveajatteluun. Tällöin saavutettaisiin vihdoin historiantutkimuksen perimmäisin ja jaloin tavoite, joukkoterapiaan perustuva identiteettipolitikointi.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Olli Bäckstöm: "Historiantutkimus on tunnustettavasti yhä kovinkin faktapainoitteista ja jopa lähdekriittistä puuhastelua."

Annas kun minäkin nälväisen: Historiantutkimuksessa erotetaan historian tosiasiat ja historian tulkinta. Tilanteessa, jossa historian tosiasiat on Snellmanin vuosilta asti selvitetty, ainoa tutkimisen mielenkiinto voisi kohdistua historian tulkintaan, eli siihen, mitä merkitystä faktoilla on.

Andrew Newbyn tekemässä tutkimuksessa ei ole mitään tutkimuksellista uutta, eikä se toisaalta yllä myöskään tulkitsevalle tasolle.

Tämä taas johtuu siitä, että ulkomaalaisena hän ei tunne kovin hyvin Suomen oloja ja on niitä tutkiessaan kuin Liisa Ihmemaassa, jolloin triviaaleinkin Suomea koskeva tieto näyttäytyy hänelle itselleen ja ehkä muillekin ulkomaalaisille muka mielenkiintoisena. Samasta syystä vierasperäiset eivät ole yleensä kovin eteviä suomalaisen yhteiskunnan eivätkä myöskään sen tulevaisuuden analysoimisessa.

Kun vittuilet, että "meillä on kuitenkin Suomessa jo rohkaisevia merkkejä siitä, että historiantutkimus saattaisi tulevaisuudessa perustua faktojen sijasta ennakkoluuloihin ja toiveajatteluun", muistatko, että itse juuri edellä sanoit seuraavasti: "eräiden mielestä menneisyyden nälänhätien ymmärtäminen kuitenkin auttaa lievittämään nykyisiä ja jopa ennakoimaan tai ehkäisemään tulevia ruokakriisejä".

Ei ole mitään vikaa siinä, että oivallat historian tutkimisen motivoituvan myös tulevaisuudesta, mutta koeta välttää lavastamasta myöskään tulevaisuudentutkimusta "ennakkoluuloisuudeksi" jatkossa.

Mikäli haluat kyseisellä tavoin tukea esiin nostamasi ja minulle yhdentekevän Andrew Newbyn jatkuvaa ruokintaa yliopistolaitoksessamme, vastaamatta jää se kirjoituksessani esittämäni kysymys, miksi sinun tai kenenkään muunkaan täytyy pakkomielteenomaisesti pitää ulkomaalaisten tekemää tutkimusta Suomessa jotenkin oikeutetumpana tai parempana kuin meidän itsemme.

Syyt kyseiseen itseruoskintaan ja itsesyrjintään ovat nähtävästi internatsismia ja monikulttuurisuutta suosivien omassa kompleksisuudessa, johon varmaankin auttaa tuo kannanotossasi toivomasi "joukkoterapiaan perustuva identiteettipolitikointi".

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Eräiden mielestä menneisyyden nälänhätien ymmärtäminen.."

Ainakin poliittisesti suht turvallista tutkimusta jolla ei ole mitään tekemistä nykyisten nälänhätien kanssa.

Käyttäjän JuhaMerentie kuva
Juha Merentie

Murhemielellä luin Hankamäen kirjoituksen, jonka väitteitä kukaan ei vakavissaan ole ainakaan tällä palstalla kiistänyt. Tuskin siihen otetaan kantaa yliopiston taholtakaan, miksi he reagoisivat kritiikkiin. Vielä pahempi on, että tämä kuvaamasi ilmiö vallitsee myös joukkotiedoitusvälineissämme. Toisin kuin monessa Euroopan maassa mm Saksassa meillä ei ole poliittista näkyvyyttä ja kapasiteettia omaavaa vastavoimaa tällä ajattelulle.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Hankamäki voisi vaatia jotain samaa UPI:lta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut