Mitä on nationalismi?
Kultaisella 1970-luvulla Jokamiehen Listaa kuunneltiin National-merkkisestä kasettimankasta. Sieltä raikasi ”Lievestuoreen Liisan”, ”Hyppykeppimiehen” ja ”Kissa vieköön” -hittien lisäksi myös muuta kaupallista, ja niinpä Repo-radion jäsenkirjatoimittaja ajoi listaykkösen päälle usein uutislähetyksen.
Mutta ei ole maailma muutoinkaan ennallaan. Myös radionauhurien valmistaja vaihtoi mekastajiensa nimeksi ”Panasonic”, jotta merkki ei kuulostaisi yliherkimpienkään korvaan ”natsistiselta” vaan mahdollisemman maailmaa syleilevältä ja kansainväliseltä. Siihen viittaa etuliite ”pan” (suom. ’kaikki’).
Näin itsenäisyyspäivänä, jolloin jokainen arka kynttilänsytyttäjä joutuu helposti natsismisyytösten kohteeksi, on hyvä pohtia, mitä tuo paheksuttu nationalismi oikein on ja kuinka se erottuu suomalaisesta kansallismielisyydestä. Sana nationalismi on ’kansaa’ (engl. nation) merkitsevän sanan johdos.
’Kansa’ on etninen käsite, kun taas ’kansakunta’ on poliittis-hallinnollinen käsite. Sanan ”nationalismi” venyminen niin, että sitä käytetään sekä kansaan että kansakuntaan viitattaessa, johtuu osittain englannin kielen merkitysopillisesta epätäsmällisyydestä. Englannin kielessä sana ”nation” merkitsee sekä ’kansaa’ että ’kansakuntaa’.
Todellisuudessa ’kansalla’ ja ’kansakunnalla’ on suuri ero. ’Kansa’ viittaa etnisesti jäsentyvään kansanryhmään ja ’kansakunta’ kansalaisuuden omaaviin ihmisiin. Suomen kielessä sanaa ”nationalismi” voidaan käyttää, kun viitataan kansaa koskevaan keskusteluun, jossa käytetään etnisiä tai rodullisia argumentteja. Sanaa ”kansallismielisyys” puolestaan voidaan käyttää tarkoittamaan argumentaatiota, jossa puhutaan kansakunnasta ja sen poliittis-hallinnollisesta asemasta ja keskustelua käydään esimerkiksi valtio-opillisessa tai juridisessa viitekehyksessä koskien vaikkapa kansalaisuutta.
Nationalismin ja kansallismielisyyden ero
Nationalismi ja kansallismielisyys poikkeavat toisistaan seuraavasti. Siirtomaa-ajan politiikkaan nojatessaan nationalismi vetoaa kansojen etnisiin eroihin ja sisältää siten mahdollisuuden myös paljon paheksuttuun rasismiin, jolla puolestaan voidaan tarkoittaa ihmisarvon kiistävää – mutta ei kaikkea – eriarvoisena näkemistä. Kansallismielisyys taas viittaa poliittis-hallinnollisesti erottuvien kansakuntien itsemääräämisoikeuteen riippumatta, mitä etnistä alkuperää kansalaiset ovat.
Olennaista on myös asennoitumisen aste: kuinka aktiivista kansallismielisyys on? Tähtääkö se vain oman edun tavoitteluun kotitontilla, vai ulottuuko edunvalvonta myös ulkomaailmaan. Esimerkiksi keskieurooppalaisella, venäläisellä ja jopa ruotsalaisella nationalismilla on aivan merkitys kuin sillä nationalismilla, joista muutamia suomalaisia on silloin tällöin syytelty.
Suomalaisesta näkökulmasta nationalismi kuuluu imperialismin aikaan, kun taas kansallismielisyys liittyy oman kansallisvaltiomme muodostamiseen. Moraalisesti niiden ajatussisällöt voivat olla jopa vastakohtia. Kansallisvaltion muodostamisella on oikeutus luonnonoikeudellisen itsejärjestymisen perusteella. Kansallismielisyyden kautta toteutuu tärkeä itseisarvo: vapaus. Vapaus taas on ihmisten subjektiviteetin, eli käytännössä ihmisarvon, ydin. Näin kansallismielisyys luo ja vahvistaa kansalaisten ihmisarvoa.
Moraalisessa mielessä myöskään nationalismia ei pidä arvottaa kielteisesti, sillä valtioiden syntyhetkellä etniset kansakunnat järjestyvät kansakunniksi. Nationalismi katalysoi sitä itseään jäsentyneempää kansallismielisyyttä, ja toisaalta kansallismielisyys myös ammentaa nationalismista.
Kansallismielisyys edistää rauhaa, sillä rauhantila on saatu yleensä aikaan vasta silloin kun jokaisella kansakunnalla on itsenäinen kansallisvaltio, jossa toteutuvat demokratia, liberalismi ja valistusihanteet. Valistusajan tärkein filosofi Immanuel Kant kirjoittaa teoksensa Ikuiseen rauhaan (Zum ewigen Frieden – Ein philosophischer Entwurf, 1795) toisessa pääluvussa, että ihmisten luonnollinen olotila, status naturalis, on sodan tila ja että rauhantila astuu voimaan lailla, kun kansat järjestyvät perustuslaillisiksi tasavalloiksi. Euroopassa näin on tapahtunut viimeksi Balkanilla, kun hajoava Jugoslavian liittovaltio järjestyi uudestaan itsenäisiksi valtioiksi.
Kansallisvaltiot ovat kansojen itsemääräämisoikeuden keinotekoinen mutta kehityksen kannalta välttämätön seurausilmiö: konfliktien säätelyn tarpeellinen väline.
Kansakunnat pyrkivät muodostamaan valtion ”suurimpien yhteisten nimittäjiensä” perusteella taatakseen yhteiskunnallisen tehokkuuden. Tästä juontaa juurensa J. V. Snellmanin teoksessaan Valtio-oppi (Läran om staten, 1842) edustama näkemys kielestä, kulttuurista ja kansakunnasta.
Hänen aikanaan käytiin tuimaa kiistaa fennomaanien ja svekomaanien kesken, ja etnis-rodullista argumenttia tässä taistelussa käyttivät etenkin suomenruotsalaiset Axel-Olof Freudenthalin johdolla. Kieli- ja kulttuurisodan hävittyään he ovat tosin pyrkineet näyttäytymään myöhemmin jokseenkin ”liberaaleina” puolustaakseen omia vapauksiaan, vaikka ajatus, että Svenska Folkpartietin pitää toimia ruotsalaisen rodun etujen valvojana Suomessa, olikin kirjattu puolueen ohjelmaan aina vuoteen 1956 asti.
Imperialismi puolestaan on suurvaltapolitiikkaa ja kolonialismi muiden maiden valloitusta sekä vieraiden kansojen riistoa. Suomalaiset eivät ole moiseen nationalistiseen pullisteluun syyllistyneet, vaikka vanha sanonta kuuluukin, että maailman orjalaivat tilkittiin Pohjanmaan ja Savon tervapadoissa tuotetulla tervalla. Totuus kuitenkin on, että tuo puolivalmiste riistettiin pois Suomesta ja myytiin Tukholman tervamarkkinoiden kautta.
Suomalaisia on turha syyllistää nationalismista, sillä kansakuntamme on ollut kahden imperialistista politiikkaa harjoittaneen suurvallan kohde ja maamme niiden astinlauta. Niinpä on myös väärin siirtää syyllisyyden taakkaa nykysuomalaisten kannettavaksi siirtomaapolitiikan synteihin viitaten.
Suomalaisten pyrkimyksellä puolustaa omaa paikkaansa maailmassa on kokonaan eri asema ja merkitys kuin siirtomaapolitiikkaa harjoittaneella brittiläisellä, espanjalaisella, hollantilaisella, italialaisella, portugalilaisella tai saksalaisella nationalismilla. Myös siirtomaapolitiikkaa harjoittaneiden valtioiden nykyistä kantaväestöä on väärin syyllistää ”valkoisen miehen taakalla”, sillä nykyiset sukupolvet eivät ole vastuussa edeltäjiensä teoista. Harvoin huomataan sitäkään, että siirtomaaimperialismin vaikutus kehittyviin maihin ollut myös myönteinen; esimerkiksi Etelä-Afrikka ja Egypti ovat maanosansa kehittyneimpiä valtioita eurooppalaisten vaikutteiden ansiosta.
Tiivistetysti voidaan sanoa, että keskieurooppalainen nationalismi ammensi (1) imperialismista (eli suurvaltapyrkimyksistä), (2) kolonialismista (eli siirtomaiden valloituksesta) ja (3) rasistisesta rotuopista, mikä erottaa ne suomalaisesta kansallismielisyydestä.
Suomalainen kansallismielisyys puolestaan koostuu (1) kansallisen itsemääräämisoikeuden suojelusta ja sen palauttamispyrkimyksistä, (2) kansallisen taloudellisen edun edistämisestä ja (3) ulkoisen turvallisuuden takaamisesta, joilla on perustelunsa kansakunnan itsejärjestymisessä: sen historiallisessa muotoutumisessa, demokratiassa ja kansansuvereniteetissa.
Kansallismielisyydellä tulisi olla merkitystä erityisesti tehtäessä Eurooppa-politiikkaa. Immanuel Kant lausui edellä mainitun teoksensa ensimmäisessä pääluvussa:
”Ei saa tehdä semmoisia valtionvelkoja, joita valtio käyttää sisäisen toimintapiirinsä ulkopuolella. Mikään valtio ei saa mennä toiselle valtiolle omaisuudeksi perinnön, lahjoituksen eikä kaupan kautta sen vuoksi, että järjellä varustetuin ihmisten yli ei ole kellään minkäänlaista käsky- eikä omistusoikeutta.”
Näissä sanoissa kansallisvaltion oikeutus ja valtiollinen itsemääräämisoikeus kytketään hienosti kansalaisten ihmisoikeuksiin. Ja kuinka häikäilemättömästi EU ja sen etuja ajavat poliitikot ovatkaan tuon periaatteen rikkoneet, kun valtiot on velkaannutettu pankeille, joiden haltuun suuri osa kansallisvaltioiden varallisuudesta on maat, metsät, yritykset ja luonnonvarat mukaan lukien siirtynyt! Tämän internatsismin vastareaktiona on kansallismielisyydellä totisesti yhteiskunnallinen tilaus ja myös oikeutus.
Onko kansallismielisyys rasistista?
Entä mitä on rasismi, joka usein liitetään nationalistiseen politiikkaan? Rasismi on lyhyesti sanottuna rotusortoa tai rotusyrjintää. Sen sijaan rotuoppi, eli biologisperäisiin tai antropologisiin havaintoihin nojaava näkemys rotujen erilaisuudesta, ei ole rasismia. Rotuoppia (käsitystä rotujen erilaisista ominaisuuksista) pidetään usein virheellisesti rasismina, sillä sen pelätään avaavan tien rotusyrjintään.
Näin ei kuitenkaan välttämättä käy. Ajatusta rotujen erilaisuudesta voidaan pitää perusteltuna, kun se on kuvauksena todenperäinen. Sitä voidaan pitää myös eettisesti perusteltuna, sillä mahdollisuutta olla tunnustetulla tavalla omaa rotuaan voidaan pitää suurena oikeutena. Kyse ei ole tällöin normatiivisesta suvaitsevuudesta eikä hyväksymisestä, vaan niiden ulkopuolelle sijoittuvasta rekognitionismista, eli tosiasioiden tunnustamisesta.
Rotuoppi liitetään yleensä biologiaan. Biologiset argumentit ovatkin vakuuttavia, mutta biologisen tason havainnot edellyttävät aina niiden merkityksen tulkintaa. Usein sanotaan, että rodulliset erot ovat vain pieniä, mutta niinhän kaikki biokemiallisen tason ilmiöt ovat. Niillä voi olla kuitenkin suurta merkitystä fenotyyppisellä tasolla, eli havaittavalla kehollisella tai toiminnallisella tasolla.
Fenotyyppinen ilmiötaso ei puolestaan liity biologiaan vaan antropologiaan ja filosofisesti katsoen käsitteiden muodostamiseen. Jokainen käsite nimeää luokan, ja ilman luokittelevaa rajanvetoa ei voisi olla mitään käsitteitä eikä nimiä. Esimerkiksi tuolin käsite viittaa tuolien luokkaan, jonka perusteella tuolit erotetaan muista huonekaluista. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tuo käsite olisi rasistinen.
Tasa-arvoa koskevassa keskustelussa sekoitetaan usein rotuoppi, rotuerottelu ja rotusyrjintä. Rotuopiksi sanotaan näkemyksiä, jotka nojaavat väitteisiin ihmisrotujen eroista. Rotuerottelu puolestaan pitää eroja objektiivisina yhteiskunnallisina tosiasioina. Rasismi taas on rotusortoa tai rotusyrjintää, joka kiistää ihmisten ihmisarvon. Tarkastellaan nyt yksityiskohtaisesti, mitä niihin liittyy.
(1) Rotuoppi on tieteellisesti perusteltu näkökanta, jonka mukaan ihmiskunta jakautuu rotuihin genotyyppisissä, taksonomisissa, essentiaalisissa tai fenotyyppisissä (eli havaittaviin ulkoisiin eroihin liittyvissä) suhteissa. Esimerkiksi Otavan Suuren Ensyklopedian hakusanassa ”Rodut” kansainvälinen professorityöryhmä selittää ihmiskunnan jakautuvan euripidiseen, mongoloidiseen ja nekroidiseen rotuun.
Vaikka kulttuuriantropologit ja sosiologit väittävätkin usein rotuoppia kumotuksi, noin puolet tiedeyhteisön tohtoriksi väitelleistä jäsenistä kannattaa sitä. Asiasta on järjestetty jopa mielipidetiedusteluja tieteenharjoittajien keskuudessa. Liebermanin (et al.) suorittaman tutkimuksen (N 1200) mukaan väitteen ”lajin homo sapiens sisällä on biologisia rotuja” kanssa oli eri mieltä kulttuuriantropologeista 53 %, fyysisistä antropologeista 41 %, kehityspsykologeista 36 % ja biologeista vain 16 %. Tohtorintutkinnon suorittaneiden antropologien keskuudessa väitteen kanssa samaa mieltä oli 50 % ja eri mieltä 42 %.
Tämä viittaa siihen, että asia on kiistanalainen. Kiistanalaisuus voi johtua siitä, että eräät käyttävät rodun käsitettä taksonomisessa merkityksessä ja toiset populaatioon viittaavassa merkityksessä (vrt. eroon kansa / kansakunta). Lisäksi vastauksiin on voinut vaikuttaa poliittisen korrektiuden tavoittelu, häveliäisyys, vastaajien halu ”äänestää” (eli itse vaikuttaa tutkimuksen tulokseen) sekä toisesta maailmansodasta asti jatkunut valkopesu, jolla rodun käsite on pyritty poistamaan argumentaatiosta kokonaan. Todellisuudessa rotuopin vastustaminen perustuu enemmänkin politiikkaan kuin objektiivisiin tosiasioihin.
(2) Erotuksena rotuopista rotuerottelu puolestaan edustaa käsityskantaa, että jotkut rodut ovat joissakin suhteissa parempia tai huonompia kuin toiset. Tämäkin käsitys on todenperäinen, eikä siinä ole mitään eettisesti moitteenalaista. Se kiistää vain ihmisten samanlaisuuden ja samanarvoisuuden niissä käytännön elämään liittyvissä suhteissa kuin tavanomainen viranomaisvaltakin.
Niin tehdessään tämä käsityskanta on perusteltu, sillä ihmiset ja ihmisryhmät eivät ole eivätkä voi olla perimmältään samanlaisia. Esimerkiksi nekroidisen rodun edustajat ovat monesti osoittautuneet paremmiksi kestävyysjuoksijoiksi kuin mongoloidisen rodun edustajat. He puolestaan pärjäävät esimerkiksi taitovoimistelussa, kun taas euripidisen rodun edustajat ovat menestyneet keskimäärin muita paremmin keihäänheittäjinä. Selitystekijöitä voidaan luonnollisesti etsiä muualtakin kuin biologisista ominaisuuksista, mutta biologia vaikuttaa asiaan välttämättä, koska ihminen on biologinen olento, eikä ilman biologiaa ole elämää lainkaan.
Myös tasa-arvoisuuden ihanne on kovin kyseenalainen. Ihmiset eivät ole tasa-arvoisia koulussa eivätkä työelämässä, ja on olemassa kokonaisia instituutioita, jotka tarkoituksellisesti tuottavat eriarvoisuutta ihmisten välille. Tämä on vallitseva yhteiskunnallinen tosiasia. Eri asia on sitten se, pitäisikö ihmisten olla tasa-arvoisia. Vaikka tasa-arvoa pidetäänkin poliittisena ihanteena, sitä vaativa argumentaatio on usein varsin ristiriitaista, sillä loogisesti ajatellen tosiasioista ei seuraa normeja, eikä normeista voida johdella tosiasioita eli päätellä, miten asiat ovat.
Tasa-arvon tavoittelu on ongelmallista, jos tasa-arvoa luodaan samanlaisena näkemisen tai samaan muottiin valamisen kautta. Erilaisuuden tunnustaminen on eettisesti tärkeää, sillä se myöntää todellisuudessa vallitsevat erilaiset piirteet ja suo ihmisille mahdollisuuden olla oma itsensä, vaikkakin siihen saattaa sivuseurauksena liittyä myös eriarvoisuuden tunnustamista. Tällöin eriarvoisuuden toteaminen ei ole eettisesti perusteetonta.
Tämä käsityskanta nojaa ihmisten samanlaisuuden ja tasa-arvoisuuden kyseenalaistamiseen. Se ei ota kantaa siihen, pitäisikö ihmisten olla tasa-arvoisia, mutta pyrkii torjumaan sellaisen tasa-arvon julistamisen, joka käyttää välineenään ihmisten samanlaistamista. Se siis hyväksyy luonnostaan vallitsevan erilaisuuden ja eriarvoisuuden tavanomaisissa ihmisten välisissä suhteissa sikäli kuin ne ovat objektiivisia tosiasioita.
(3) Rasismi eli rotusorto (tai rotusyrjintä) puolestaan poikkeaa rotuopista ja rotuerottelusta siinä, että ne eivät tyydy vain myöntämään ihmisten erilaisuutta ja eriarvoisuutta tavanomaisissa käytännöissä (joista suuri osa on sitä paitsi viranomaisvallan itsensä tuottamia). Rotusortoa edustaa käsitys, että jotkut rodut ovat ihmisarvoltaan parempia tai huonompia kuin toiset. Ihmisarvo ei ole kuitenkaan relatiivinen eli suhteellinen, kuten esimerkiksi tasa-arvo koulussa, armeijassa ja työelämässä on. Siksi rotusorto on edellä mainituista muista käsityksistä poiketen yksiselitteisesti tuomittavaa eettisessä mielessä.
Kun Suomen perustuslaki tähdentää ihmisten olevan lain edessä yhdenvertaisia, sekään ei merkitse, että ihmiset olisivat kaikissa suhteissa tasa-arvoisia, vaan sitä, että ihmiset ovat ihmisarvoltaan yhdenvertaisia. Myöskään tasa-arvoisuuden epäileminen tai kiistäminen ei ole rasismia, tapahtuupa se viittaamalla ominaisuuksiin tai ansioihin. Joissakin tapauksissa olisi epäeettistä kiistää ihmisten epätasa-arvo, varsinkin jos poikkeuksellinen arvoasema on vaivalla hankittu. Esimerkiksi olisi vastoin meritokraattista (ansioon perustuvaa) oikeudenmukaisuutta kieltää oppiarvot ja sotilasarvot, sillä niiden saavuttaminen vaatii ansioita ja vaivannäköä. Niinpä osan ihmisistä pitääkin nauttia parempaa arvostusta kuin muiden.
Rasismin käsitettä on tällä tavoin voitu rajoittaa merkitysyhteyteen, jolla se voi kiistattomasti päteä. Rasismia on vain ja ainoastaan sellainen rotusorto tai rotusyrjintä, joka kieltää ihmisten ihmisarvon. Sellaisena rasismi on moraalisesti paheksuttavaa. Toisaalta sekä ihmis- että eläinpopulaatioiden pitää harjoittaa jonkin verran myös rodullisin perustein tapahtuvaa valikointia minimoidakseen kiistoja ja varmistaakseen tehokkuuden populaation tuottoalueella, joten rasismi voidaan mieltää rotujen myötäsyntyiseksi tai yhteiskunnallisesti välttämättömäksi ominaisuudeksi.
Näkemystä ihmisroduista vastustetaan usein siksi, että sen ajatellaan avaavan tien rotusortoon. On kuitenkin aivan eri asia väittää, että rodut ovat olemassa, kuin väittää, että ne ovat ihmisarvoltaan erilaisia. Olemassa olevia tosiasioita ei pitäisi kiistää sillä perusteella, että niiden pohjalta on mahdollista luoda eettisesti kyseenalaisiakin arvoväittämiä. Lisäksi olisi omituista, jos ihmiset eivät saisi tai voisi olla avoimesti omaa rotuaan. Ihmisten rodullisten erojen kieltäminen on yksi toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurimpia ja sitkeimmin yllä pidettyjä tabuja.
Politiikassa ”rasismi”-sanan merkitys on liudentunut tarkoittamaan lähinnä tietyn uskonnon ja poliittisen suuntauksen arvostelemista, vaikka paljon perustellumpaa olisi lukea rasismin piiriin vaikkapa iän, sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella tapahtuva sorto. Uskontoihin ja mielipiteisiin keskittyminen on ollut väärin rasismia torjuttaessa, sillä silloin myös näiden ideologioiden kritisoimista on tultu arvostelleeksi ”rasismiksi”. Hallinnon ja vanhan median kielessä tähän erehdykseen syyllistytään toistuvasti.
Rasismin kohtuullinen suvaitseminen saattaa olla yhteiskunnalle myös hyväksi, sillä se tunnustaa erään historiallis-empiirisen tosiasian: eri kansakunnat eivät ole pitäneet kovin paljon toisistaan. Rasismin totaalinen kieltäminen johtaisi valheellisuuteen, sillä rasismia ei voida koskaan kokonaan poistaa. Koska rasismia ei voida hyvistä yrityksistä huolimatta kitkeä pois, yhteiskunnassa tulisi toimia niin, ettei tietä rasismiin avattaisi esimerkiksi liiallisella maahanmuutolla. Edellä sanotusta seuraa, että kansallista etua puolustava kansallismielisyys ei ole rasismia, vaikkakin äärimmäinen nationalismi voi sisältää aineksia siitä.
Mitä on identiteettipolitiikka?
Sekä rotuoppiin, nationalismiin että kansallismielisyyteen on liittynyt eri ryhmien hyvin voimakkaasti pönkittämää identiteettipolitiikkaa. Identiteettipolitiikan käsitteen ovat ottaneet käyttöön postmodernistiset ja jälkistrukturalistiset yhteiskuntatieteilijät, ja itse ilmiö, identiteettipolitiikka, on tullut tunnetuksi lähinnä vähemmistönä olevien kansanryhmien toimintana. Identiteettipolitiikalla tarkoitetaankin lähinnä eturyhmäpolitiikkaa.
Voimakasta identiteetti- eli eturyhmäpolitiikkaa ovat harjoittaneet yhteiskunnissa vähemmistöinä olevat ryhmät tai sellaiset tulokasryhmät, jotka ovat kulttuurisen tai väestöllisen haastajan asemassa, kuten vierasperäiset maahanmuuttajat. Tämä viittaa siihen, että myös nationalismi, johon identiteettipolitiikka liittyy ja jota se luo, on tullut viime vuosina tunnetuksi nimenomaan vähemmistönationalismina. Sitä voidaan toki pitää myös enemmistönationalismina, jos Suomessa olevan vähemmistön maailmanlaajuinen edustus muodostaa suomalaisiin itseensä verrattuna enemmistöaseman globaalisti tarkastellen.
Näin on esimerkiksi islamin uskoa tunnustavien maahanmuuttajien ja kantaväestöön kuuluvien suomalaisten kesken. Näin on myös turkkilaisten maahanmuuttajien ja kantaväestöön kuuluvien suomalaisten välillä. Keskeinen kysymys onkin, kumoaako Suomessa vähemmistönä olevien vierasperäisten oma etnistä kansan käsitettä hyödyntävä identiteettipolitiikka suomalaisten kansanryhmään, kansalaisuuteen ja kansakuntaan integroimiseen tähtäävän identiteettipolitiikan.
Näyttöä asiasta on saatu esimerkiksi Suomen Somalia-verkoston puheenjohtajan ja Helsingin kaupunginvaltuuston varajäsenen Saido Mohamedin erotessa viime keväänä Kokoomuksesta ja liittyessä Vihreisiin. Hän sanoi syyksi sen, että Kokoomus on hänen mielestään vaikeuttanut maahanmuuttoa ja perheenyhdistämistä kokoomuslaisen sisäministerin johdolla. Hän siis näki oman viiteryhmänsä edun ministerin ajaman suomalaisten ihmisten yhteisen edun vastaisena. Hän katsoi, että hänen on parempi edustaa oman kansansa tai kansakuntansa etua kuin identifioitua osaksi Suomen valtiojohteista kansan ja kansakunnan edun ajamista.
Tämä antaa tyypillisen esimerkin siitä, että kansoihin tai kansakuntiin identifioitumisella on edelleenkin vahvaa eturyhmäpoliittista merkitystä. Etnisesti hahmottuvien kansojen väliset erot johtavat konflikteihin arkitodellisuudessa, ja myös kansakuntien väliset erot tuottavat vastaavia ristiriitoja. Huomionarvoista on, että sekä kansoja että kansakuntia koskevat identiteettipoliittiset ristiriidat johtuvat usein voimakasta omaa eturyhmäpolitiikkaa harjoittavien vähemmistöjen omasta arvo- ja kokemusmaailmasta, aivan kuten Saidon tapauksessa.
Kun kerran etniset vähemmistöt harjoittavat vähintäänkin kansallismielistä ja joskus jopa nationalistista eturyhmäpolitiikkaa, voidaan kysyä, onko myös enemmistöillä oikeus samaan: harjoittaa tiukkaa identiteettipolitiikkaa ilman, että sitä pyritään arvottamaan kielteisesti. Kysymykseen voidaan vastata, vähemmistöjen syrjintä voi olla (vähemmistönä olevien kansanryhmien tasolla tarkasteltuna) vaikuttavampaa kuin enemmistöjen syrjintä, joten vähemmistöjen ponnistelut olisivat perusteltuja ja enemmistöjen voimakkaalta eturyhmäpolitiikalta puuttuisi oikeutus.
Mutta vaikka näin onkin ryhmäkohtaisella tasolla, yksilön kokemalla tasolla kaikki syrjintä on yhtä vaikuttavaa, siis myös se suomalaiseen ihmiseen kohdistuva syrjintä, jota kohtaa niin sanotussa käänteisessä syrjinnässä. Sillä tarkoitetaan suomalaisten asettamista maahanmuuttajia huonompaan asemaan esimerkiksi työpaikkojen täytössä ja asuntojonoissa.
Vastaankin kysymykseen suomalaisten harjoittaman vahvan identiteetti- ja eturyhmäpolitiikan oikeutuksesta seuraavasti. Kyllä: myös suomalaisilla Suomen kansalaisilla on oikeus luoda vahvaa identiteettipolitiikkaa. On oikeus olla avoimesti kansallismielinen ja identiteetiltään suomalainen. Asian oikeutusta vahvistaa se, että olemme sekä kansana että kansakuntana mikroskooppisen pieni vähemmistö maailman kansojen joukossa: riistetty, syrjitty, alistettu ja monia koettelemuksia kärsinyt kansakunta, joka on vaivalla luonut häikäisevän elintason.
Minun itsenäisyyspäiväni ei taaskaan koostu Linnan juhlista eikä mellakoista. Sen sijaan minä sytytän nyt henkiselle ja fyysiselle itsenäisyydellemme kynttilän, joka lepattakoon sekä Euroopan unionille menetetyn itsenäisyyden muistoksi että parempien tulevien aikojen toivoksi.
Ei se sitä muuta että patriootit eli isänmaalliset kuten Yhdysvalloissa rajan ylitulleita meksikolaisia lahtaavat haulikkomiehet ja Suomen kaduilla partioivat Soldais of Odin jengit tai vastaanottokeskusten ikkunoita rikkovat polttopullon heittelijät ovat paljon niljakkaampaia kuin nationalimin eli kansallisuusaatteen kannattaja joiden ansiosta ansiosta Suomea on rakennettu kielen, kulttuurin, taiteen, (uskonnon), ja symboolien kuten Suomenlipun varaan. Tänään 6.12. vietämme Suomen itsenäisyyspäivää joka sekin on nationalismin symnoli. Yksinkertaisimmillaan nationalismi on meidän eli jonkun ryhmittymän pyrkimys tavoittaa tai saada itsemääräämisoikeus ja rakentaa ryhmalleen identiteetti, kuitenkin pronomini ”me” on määriteltävissä monell tapaa ja helposti venytettävissä ta uudelleen määriteltävissä.
Ilmoita asiaton viesti
Meksikolaiset? Jenkit? Ja juuri kun pääsin korostamasta eroa, joka on suomalaisen kansallismielisyyden ja muun maailman harjoittaman nationalismin ja patriotismin välillä.
Mitä väkivaltaisuuksiin tulee, kyllä itsenäisyyspäivän mellakoista, väkivallasta ja rettelöinnistä ovat vastuussa vihervasemmistolaiset anarkistit itse, jotka ovat sosialisoimassa itsenäisyyspäivän vain itselleen.
Heidän järjestämänsä laittomat ja ilmoittamatta jääneet vastamielenosoitukset ovat mellakoita eivätkä rauhanomaisia kulkueita, kuten esimerkiksi 612-kansalaistapahtuma. Katso vaikka tuosta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000103826…
http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227386-m…
Ilmoita asiaton viesti
Väkivaltaa ei vastusteta väkivallalla, sodat ei lopu sotimalla, anarkisteista ei pääse anarkismilla. Joskus vain voisi epäpyhyyden takia vain takoa päätä seinään, mutta eipä sillä ole vaikutusta väkivaltaan, sotiin tai anarkismiin.
Ilmoita asiaton viesti
Myöskään maahanmuuttokritiikin syy ei ole maahanmuuttokriittisyys, vaan jokin muu. Mikähän? Olisiko liiallinen ja epäoikeudenmukaiseksi koettu maahanmuutto? Äläkä sinä poika tao hyvää päätäsi mihinkään.
Koska maahanmuuttokritiikki ei ole itse itsensä syy eikä se siis johdu omasta itsestään, ei siinä nähty vastenmielisyyskään ole maahanmuuttokritiikin ominaisuus vaan johtuu ulkopuoleltaan: itse ilmiön, maahanmuuton, vastustettavuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
”Kyllä: myös suomalaisilla Suomen kansalaisilla on oikeus luoda vahvaa identiteettipolitiikkaa. On oikeus olla avoimesti kansallismielinen ja identiteetiltään suomalainen. Asian oikeutusta vahvistaa se, että olemme sekä kansana että kansakuntana mikroskooppisen pieni vähemmistö maailman kansojen joukossa: riistetty, syrjitty, alistettu ja monia koettelemuksia kärsinyt kansakunta, joka on vaivalla luonut häikäisevän elintason.”
Juuri näin. Eikä siinä ole mitään hävettävää.
Ongelmaksi vain koituu me itse.. tahdomme riistää,syrjiä,alistaa ja laittaa toisiamme kärsimään. Siinäpä se tarina. Kunpa joku vain analysoisi suomalaisia miksi toimimme noin..ehkä se voisi avata muutaman oleellisen solmun.
Ilmoita asiaton viesti
”Kunpa joku vain analysoisi suomalaisia miksi toimimme noin”
Tämä metatason näkökulma on kyllä tärkeä. Uskoisin, että kansakunnan hajoaminen on pitkälti symbolinen asia.
Se johtuu monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta, jonka tuloksena Suomen kantaväestöön kuuluva kurjalisto identifioituu (virheellisesti) siihen muuhun köyhälistöön, joka tulee tänne kehitysmaista.
Nämä punamustat anarkistit eivät ymmärrä, ettei ole heidän oman etunsa mukaista hoilata rajat avaavan internatsismin puolesta. Sen sijaan he pitävät kansallismielisiä ihmisiä syyllisinä huonoihin oloihinsa, vaikka syyllinen hyvinvointivaltion romahtamiseen on muun muassa sosiaalikustannuksia aiheuttava haittamaahanmuutto.
Kyse on siis vasemmistolaisen kansanosan omasta virhepäätelmästä, jonka mukaisesti identifikaatio kurjaliston viiteryhmään koetaan voimakkaammaksi siteeksi kuin loogisuuteen velvoittava ajattelu.
Ilmoita asiaton viesti
Olet siis sitä mieltä,että juuri vasemmistolainen kansanosa on sitä joka tahtoo riistää,syrjiä,alistaa ja laittaa toisiamme kärsimään?
Siinä samalla kun tämän hetken kansallismielisiksi tunnustautuvat hurraavat heidän tappamisella?
No voi olla,että en vain sisäistä tätä kulkua niin hyvin kuin oppinut.
Edit: kansallismielisyys tai nationalismi on tähän päivään mennessä tarkoittanut vain joidenkin ajatussuuntausten hyväksymistä,mutta mitä jos se tarkoittaisi moniarvoisuuden hyväksymistä?
Ilmoita asiaton viesti
Vellu Heino: ”Olet siis sitä mieltä,että juuri vasemmistolainen kansanosa on sitä joka tahtoo riistää,syrjiä,alistaa ja laittaa toisiamme kärsimään?”
En minä niin sano.
Sanoin, että vasemmistoanarkistit ovat tehneet virheen kokiessaan samastumisen muualta tulleeseen kurjalistoon voimakkaammaksi siteeksi kuin loogisen ajattelun vaatimukset.
Myös minusta on kurjaa, että heidän täytyy tuolla tavalla rettelöidä rauhanomaisen ja laillisen itsenäisyyspäivän kulkueen ja muiden hyväntahtoisten kansalaistapahtumien tärvelemiseksi.
Se on vastoin tämän kansakunnan yhteistä etua.
Vellu Heino: ”kansallismielisyys tai nationalismi on tähän päivään mennessä tarkoittanut vain joidenkin ajatussuuntausten hyväksymistä,mutta mitä jos se tarkoittaisi moniarvoisuuden hyväksymistä?”
Kansallismielisyys ei tarkoita vain yhden ajatussuunnan hyväksymistä. Itse asiassa vasemmistomellakoitsijat näyttävät itse hyväksyvän vain yhden tulkinnan siitä, kuinka itsenäisyyspäivää pitää viettää ja ovat sikäli omimassa itsenäisyyden vain itselleen.
Suomalainen kansallismielisyys nojaa voimakkaasti demokratiaan, sananvapauteen, kokoontumisvapauteen, muihin liberalismin perusperiaatteisiin ja valistusihanteisiin.
Moniarvoisuus taas on aivan eri asia kuin monikulttuurisuus. Moniarvoisuus on mahdollista yhdessäkin kulttuurissa, kuten tässä länsimaisessa kulttuurissamme. Monikulttuurisuus taas on normatiivinen (ei arvofilosofinen) käsite. Monikulttuurisuudessa on taipumus tuottaa yksiarvoisuutta, kun erilaisista kulttuureista joudutaan sahaamaan särmät pois erimielisyyksien välttämiseksi. Tätä minä en toivo.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä selvä.
Jään innolla odottamaan josko noin on tilanne,koska minusta suuntaus on nyt aivan muuhun kuin sanot suomalaisen kansallismielisyyden nyt nojaavan. Minusta kaikilla tavoin tie näyttää olevan kohti totalitalismia pelon kautta,mutta se onkin vain minun näkemykseni. Jännäksi mielestäni asian tekee se,että niin moni itseään fiksuna pitävä on eri mieltä asiasta ja näkee totalitarismin tulevan toisesta suunnasta.
Käytin moniarvoisuutta täysin tietoisena miten se eroaa monikulttuurisuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
”Minusta kaikilla tavoin tie näyttää olevan kohti totalitalismia”
Ikävä sanoa, mutta kansamme kahtia jakautuminen noudattelee Harvard-professori Robert Putnamin teoksessaan vuodelta 2000 kuvailemaa tapahtumakulkua, jossa yhteiskunnan monikulttuuristuminen ja maahanmuutto johtavat siihen, että kantaväestöön kuuluvat ihmisetkään eivät enää luota toisiinsa.
Kun tämän tuloksena tapahtuu blokkiutumista, siitä sopii syyttää maahanmuuton ja monikulttuurisuuden edistäjiä, eli vihervasemmistoa.
Hullunkurista onkin, että ensin vihervasemmisto on omalla politiikallaan lietsonut esiin kansallismielisyyden puolustusta, ja nyt se arvostelee lopputulosta raivokkaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Harvardissa voida edes kuvitella mitä tarkoittaa alistetun kansan taakka. Siellä voidaan kuvitella hyvin ei alistetun kansan keskuudessa seuraukset,mutta täällä mennään ylikompensointi edellä. Kansan sisäiset ristiriidat puhkeavat _uudelleen_ kukkaan,kun ne eivät ole edes kerinneet vielä poistua jne.
Siksi siitä ei voi suoranaisesti syyttää vihervasemmistoa,kun oikeisto on ottamassa kuitenkin maahanmuuttajia vain rahan vuoksi. Tämän näkeminen tietty olisi sitä ettei olisi nyt ihan täysin jo päättänyt valmiiksi miten asiat ovat.
Siksipä kirjoitin jos joskus maahanmuutosta blogin ja kerroin siinä,että se ei todellakaan sovi Suomen kansalle,sitä ei tulla kestämään. Ja mikä onkaan seuraukset..montako väkivaltaista tapahtumaan pitää tulla,että arvon tohtori lopettaisi syyttämästä uhria?
Ilmoita asiaton viesti
Vellu Heino: ”Siksi siitä ei voi suoranaisesti syyttää vihervasemmistoa,kun oikeisto on ottamassa kuitenkin maahanmuuttajia vain rahan vuoksi.”
Vastaus: Asia on niin päin, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat itse ottivat jo viime vuonna rahaa 1500 miljoonaa oikeistohallitukselta, kun taas vasemmisto todennäköisesti saa heidän äänensä passien jakamisen jälkeen, joten oikeisto maksaa ja vasemmisto takaa ideologisen tuen.
Vellu Heino: ”montako väkivaltaista tapahtumaan pitää tulla,että arvon tohtori lopettaisi syyttämästä uhria?”
Vastaus: Toivon todellakin, että maahanmuuttajien väkivaltarikollisuus, joka on merkittävän korkealla tasolla, alenisi tai että siitä päästäisiin muilla keinoin eroon ilman, että syyllistetään uhreja.
Ilmoita asiaton viesti
”…hyväntahtoisten kansalaistapahtumien…”
Mitähän hyväntahtoista on Suomi Ensin – ja Rajat Kiinni -tapahtumissa?
Ilmoita asiaton viesti
Niiden kautta koetetaan estää haittamaahanmuuttoa (jonka kautta ei kuitenkaan pystyttäisi ratkaisemaan pakolaisongelmien syitä).
”Suomi Ensin” ja ”Rajat Kiinni” -kansalaistoiminnan kautta koetetaan säilyttää suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja turvata hyvinvointiyhteiskunta myös vihervasemmistolaisille, vaikka he eivät asiaan liittyvää logiikkaa suostukaan ymmärtämään.
Ilmoita asiaton viesti
Mittasuhde- ja kohdistusvirhe mielestäni on näillä hyvinvointiyhteiskunnan puolustajiksi kuvaamillasi yhdistyksillä – Suomessa on kuitenkin noin 215 000 … 400 000 työtöntä riippuen tilastoijasta ja sosiaalisten tulonsiirtojen varassa eläviä humaanitaarisista syistä maahanmuuttaneita parikymmentä tuhatta.
Ilmoita asiaton viesti
Videostriimien perusteella HIN-tapahtuma näyttäisi vetoavan kansaan paremmin kuin kansallismielisten itsenäisyyspäivän tapahtumat – Helsinki ilman natseja -tapahtumapaikalle on kerääntynyt jo pari tuhatta hyvinvointiyhteiskuntamme arvopohjasta huolta kantavaa vastuullista kansalaista kun taas kansallismielisten tapahtumia seuraa ainoastaan kourallinen uskollisimpia faneja…
Ilmoita asiaton viesti
Minkälaista haittamaahanmuuttoa ovat aiheuttaneet ne noin puolitoistamiljoonaa suomalaista jotka ovat muuttaneet pois Suomesta?
Siis siellä uusissa kotimaassaan.
Hankamäen mainostamat ”järjestöt” ovat pelkkiä räyhääjinä ja hulinoinnin ammattilaiseksi pyrkivien sekopäiden yhteenliittymiä. Mitään hyvää heillä ei tuon toiminnan kautta ole tuloksena, eikä tavoitteena. Jos pahoinpitelyt, tuhopoltot ja rähjääminen ovat Hankamäen mielestä hyvää ja tavoiteltavaa, niin sitten kai se sitä sitten on! Pidä hyvänäsi, arvoisa tohtori!
Ilmoita asiaton viesti
Kallinen, kiitos banneistasi sananvapauden puolustajana !
Ilmoita asiaton viesti
Avaan tuon ketjun uudelleen kun olen ehtinyt kirjoittaa erään kirjoituksen kommentin.
Ollos huoleton, Kallinen valveil on!
Ilmoita asiaton viesti
Kallisen ei pidä käymän omia kiistojaan tässä laarissa vaan omassaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Minkälaista haittamaahanmuuttoa ovat aiheuttaneet ne noin puolitoistamiljoonaa suomalaista jotka ovat muuttaneet pois Suomesta?”
Eivät minkäänlaista, koska valtaosa heistä on lähtenyt vain Suomessa vallitsevan työttömyyden vuoksi. Haittaa on kertynyt ehkä vain heille itselleen.
Lisää haittaa tulee, jos joku suomalainen joutuu lähtemään muualle ulkomaisen halpatyövoiman tuonnin vuoksi. Tämä pitäisi myös teillä siellä ay-keskeisessä Vasemmistoliitossa ymmärtää.
Muilta osin vastaan Kallisen itkupotkuraivariin, että ”Suomi Ensin” ja ”Rajat Kiinni” -järjestöt eivät ole rettelöineet missään vaan päinvastoin: vasemmistoanarkistit ovat saapuneet niiden laillisesti ilmoitettuihin tilaisuuksiin laittomasti rähinöimään.
Ilmoita asiaton viesti
Kansallismielisyyden nöustessa Neuvostoliiton osavaltioissa koko Neuvostoliitto hajosi.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, Aimo Remes, kansallismielisyys saa aikaan myös hyvää.
Ilmoita asiaton viesti
Stalinistit taistelivat jo Neuvostoliiton aikana suomalaista yhteiskuntaa vastaan ja monet näistä siirtyivät sittemmin vihreisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Saido Mohamed ei ole valtuuston varsinainen, vaan varajäsen.
”Mongoloidinen” viittaa Downin syndroomaan, blogisti tarkoittanee mongolidista. Myös ”nekroidinen” on kummallinen sana, se kun viittaa kuolleeseen. Blogisti varmaankin tarkoittaa negroidista. – Näiden termien takana on ulkonäköön perustuva luokittelu. Mitä tolkkua siinä oikein on?
”’Kansa’ viittaa etnisesti jäsentyvään kansanryhmään.” Valtiovalta tässä maassa kuuluu kansalle. Pitäisikö perustuslakia tältä osin täsmentää, vai onko nykymuotoilu hyvä? Jos muutoksia ei ole tarpeen tehdä, mikä on se etnisyys, joka antaa oikeuden käyttää valtiovaltaa?
Blogistin keihäänheittotietoisuutta laajentanee kivasti tämä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Yego
Ilmoita asiaton viesti
Käsitteet ovat Otavan Suuren Ensyklopedian artikkelista, joka perustuu ranskalaiseen Laroussen tietosanakirjaan.
Myös muilta osin kommentoijan argumentit olivat lähinnä marginaalisia. Arvasin, että Pekingin olympialaisten keihästulos vedettäisiin tähän, vaikka toisaalta kenenkään ei-mustan yhtä harvinaista pärjäämistä afrikkalaisille menestyksekkäissä lajeissa ei vedettäisikään.
Kommentoijan tietoisuutta laajentaa kivasti se, että kysymyksessä on joka tapauksessa rotujen eroja havainnollistava esimerkkiaines, jonka piirissä havaittujen erojen edustukset riittävät kirjoituksessani tehtyihin johtopäätöksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Nationalismi on aiheuttanut pelkkää hävitystä. Kaksi maailmansotaa pahimmat esimerkit.
Henkilökohtaisesti kannatan maailmankansalaisuutta mutta valitettavasti siihen on valovuosien matka.
Ilmoita asiaton viesti
”Nationalismi on aiheuttanut pelkkää hävitystä.”
Missä?
Ilmoita asiaton viesti
Sopiiko esimerkiksi vaikka natsi-Saksa?
Ilmoita asiaton viesti
Natsi-Saksa edusti lähinnä imperialismia:
”Imperialismin perinteisen ja kapeimman määritelmän mukaan imperialismina pidetään valtion pyrkimystä väkivaltaisesti laajentaa omaa aluetta tai vaikutusaluetta.” (wiki)
Ilmoita asiaton viesti
Tiedoksesi, että natsi-Saksa edusti Hitlerin ideologiaa natsismia. Miksi peset Adolfin paitaa puhtaaksi?
Ilmoita asiaton viesti
Reijo Kallinen, etkö erota Saksan kansallissosialismia tuosta Suomen nationalismista?
Ilmoita asiaton viesti
En kirjoittanut sanaakaan suomalaisen nationalismin ja natsi-Saksan virallisesta ideologiasta yhtenä ja samana. Tunnistatko sinä asian samaksi kun noin kirjoitat?
Täsmennetään nyt kuitenkin. Suomalaiset natsit näkyivät ja kuuluivat 612-mielenosoituksessa.
Miksi tuollainen roskajoukko on kelpuutettu mukaan? Järjestäjät ovat siitä vastuussa.
Ilmoita asiaton viesti
Sopisiko Kalliselle esimerkiksi Suomen talvisodan puolustustaistelut, ettei meille tullut ihailemasi järjestelmä ?
Ilmoita asiaton viesti
Mitä minä olen ihaillut?
Minusta on harmillista, että Remes seuraa minun kirjoituksiani kommentoiden
niitä kuin kiusallisin perskärpänen! Voitko lopettaa tuon jatkuvan sekaantumisen toisten kirjoituksiin. Kirjoita omaa blogiasi kuten tykkäät, mutta jätä muut ihmiset rauhaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kynsäse välillä , niin helpottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Nationalismin aiheuttamiin harmeihin luetaan suurten valtioiden hajoaminen kansallisvaltioiksi. Suomi kuitenkin sallii Ahvenanmaan ja saamelaisten itsemääräämisoikeuden eli autonomian sekä on itsekkin puhdas nationalismin tuote. Ilman nationalismia ei olisi ollut tarvetta luoda omaa kulttuuria, vastustaa venäläistämispyrkimyksiä ja julistautua itsenäiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Laitan tähän Hankamäen ja sinun iloksesi erään blokistin hilpeän kirjoituksen. Saatte makustella tätä vaikka lopun ajan odottelun merkeissä.
”Olen sitä mieltä, että eri kansat ovat Jumalan tahto ja hänen suunnitelmansa. Tästä johtuen myös nationalismi ja patriotismi ovat Jumalan tahto ja hyviä asioita.
Raamatussa puhutaan paljon eri kansoista, miten Jumala tuomitsee ne niiden pahoista teoista ja toisaalta siitä, miten eri kansat ylistävät Jumalaa. Sakarjan kirjassa (Sak. 14:16) mainitaan, miten 1000-vuotisessa valtakunnassa kaikki eri kansat tulevat vuosittain Jerusalemiin viettämään Lehtimajanjuhlaa. Myös viimeisen tuomion jälkeen luotavassa uudessa maassa asuu eri kansoja, joiden kalleudet ja ihanuudet tuodaan Jerusalemiin (Ilm. 21:26).
Jumala on luonut eri kansat ja niiden olemassaolo näyttää olevan Jumalan ikuinen suunnitelma. Vain Jumalan vastustaja, Saatana, haluaa tuhota eri kansat ja tehdä meistä kaikista yhtä Baabelin sekametelisoppaa.”
Vastaako arvoisten herrojen käsitteitä ja tavoitteita? Minä on tuosta sotkusta piittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos perusteellisesta aiheen käsittelystä.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kiitoksista, Johanna.
Muistaakseni joskus ehdotit, että kirjoittaisin siitä, mitä on nationalismi.
Valitettavasti nuo muutamat tuossa yllä olevassa viestiketjussa menivät kirjoituksestani aivan sekaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Elämme todellakin kaikkinaisen käsitesekaannuksen aikoja. Epäselvien käsitteiden merkitysten määrittelyä estää tehokkaasti se että yhteiskunnallisessa keskustelussa niin monia käsitteitä käytetään leimasanoina, jotka saavat efektiivisen tehonsa nimenomaan siitä että niihin saadaan sisältymään maagisia noitumismahteja ja tabuvoimia.
Mutta kansalaiskeskustelun käsitesekaannus tuntuu levinneen myös lainsäädäntöön jolla sensorit yrittävät keskustelua suitsia. Yritin juuri kirjoittaa blogin näiden sensuuritarkoituksessa käytettyjen lakien — siis lain ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” ja ”uskonrauhaa” koskevan lain — ristiriitaisista käsitesisällöistä, mutta juttu osoittautui vaikeaksi.
Jos sen vaikeuden jotenkin kiteyttäisi, kyse on siitä, että lainsäädännössä on mahdollista käyttää yleiskäsitteitä tavalla, jota ei voida palauttaa reaalitodellisuuteen. Oikeudellisia periaatteita noudattamalla voidaan todellinen maailma ohittaa kokonaan.
Myös juristeria on irronnut perustoiltaan — se ei enää nouse yhteisölliseltä pohjalta, ei kansalliselta pohjalta, vaan on katkaissut juurensa näihin kaiken ihmisyyden perustekijöihin ja elää tyhjiössä, omassa abstraktissa kuplassaan, jossa se yrittää yleiskäsitteiden ja -periaatteiden varassa kyhätä ympärilleen jonkinlaisen käsiterealistisen todellisuuden.
Tarvitsisimme paluun todellisuuteen. Arvatkaas kuka puhuu yhteiskunnasta näin kauniisti jonkinlaisessa holismista merismiin -hengessä:
””Yhteiskunta ei ole lainkaan sellainen illooginen tai alooginen, sekava ja kummallinen olio, jollaisena sitä on liian usein pidetty. Aivan päinvastoin kollektiivinen tietoisuus on psyykkisen elämän korkein muoto sillä se on tietoisuuksien tietoisuus. Sijaiten yksilöllisten ja paikallisten sidonnaisuuksien ulkopuolella ja yläpuolella se näkee asianhaarat vain niiden pysyviltä ja olennaisilta kannoilta, jotka se kiteyttää kommunikoitavissa oleviksi ideoiksi.””
Kyseessähän on Emile Durkheim.
Kansankokonaisuus, samaan hahmon- ja käsitteenmuodostukseen pohjautuva kieli, historiallinen kohtalonyhteys ja koko yhteiskuntaa läpikäyvä oikeudentunto ja moraali sekä sosiaalinen eheys — sellaisia rakennusaineksia ”kansallismielisyys” varmaan perustukseksi tarvitsee.
Valitettavasti nämä yleisinhimilliset perustuslait ovat meillä murenemassa. Kansaa eikä mieltä ei enää ole juuri missään.
Ilmoita asiaton viesti
Muistelin että yritin joskus selventää näitä tämän aihepiirin käsitteitä tekemällä eron kansalaistuntojen ja kansallistunteen välille. Kirjoitin tuolloin ”loukatuista kansalaistunnoista” lähinnä Charles Taylorin pohjalta.
””… käsitteet kansalaistunto ja kansallistunto on pidettävä hyvin selvästi toisistaan erillään.
Edellinen ilmoittaa lajityypillisen tavan jolla ihminen on sosiaalinen eläin. Ihmisestä kasvaa ihminen vain jos hän kasvaa ihmisten joukossa — ja samasta syystä hänestä kasvaa sen joukon jäsen johon hän kuuluu. Kertomukset niin sanotuista susilapsista havainnollistavat tavattoman hyvin sen miten vähän meissä on mitään inhimillistä, jos emme ole kasvaneet omiemme joukossa.
Kuuluminen omaan joukkoon on pohja, jolle kaikki yksilöllinen meissä rakentuu. Jos tuota pohjaa uhkaa joku — jos meiltä viedään perusturvallisuus, kokemus siitä että meillä on olemassaolonoikeus ja ihmisarvo, silloin kaikki yksilöllinen jää toissijaiseksi ja mielen täyttää ainoastaan loukattu omanarvontunto.
Yhteiskunnasta syrjäytetyt ja syrjäytyneet kantavat tällaista omanarvontunteen vammaa sieluissaan. Heillä ei ole enää kokemusta siitä että he olisivat taysiarvoisia. Heitä loukkaa se että yhteiskunta suuntaa aktiiviset avustamistoimet aivan vieraiden taholle. Tätä tarkoittaa kansalaistunnon loukkaaminen.
Kansallistunteet, nationalistiset tunteet, ovat vähän, tai eivät edes niin vähän toinen juttu. Ne ovat yhteisöllinen ominaisuus, ja niiden vahvuus riippuu esimerkiksi siitä miten totalitaristinen, militaristinen, fundamentaaliuskonnollinen tai muulla tavalla ryhmäsidonnainen yhteiskunta on.
Jotta kansallistunteiden ero kansalaistuntoihin tulisi selvästi esille, määriteltäköön näin: vaikka yhteiskunta ja sen kansalaiset olisivat kehittyneet miten pitkälle tahansa moniarvoisen demokratian suuntaan, silti heidän yhteisönsä täytyy ensi sijassa täyttää kansalaistuntojen ehto. Kansalaistunnot ovat pohjimmiltaan ainoa yhteiskuntamoraalin tekijä.
Jokaisen yhteiskunnan on ensisijaisesti täytettävä tietty moraalinen ominaisuus ennen kuin mikään mitä yhteiskunnassa tapahtuu koetaan legitiiminä. Juuri siitä on kyse kansalaistunnoissa. Jos ne kadotetaan, kadotetaan yhteiskunnan koko laillisuus ja oikeutus. ””
http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuom…
Ilmoita asiaton viesti
Suomi o sanamagian luvattu maa, Venäjän uhkakin häipyy kun siitä ja monesta muusta kiusallisesta asiasta vaietaan. Toisena ääripäänä Venäjän uhkaa tuodaan äänekkäästi julki ja päälle povataan maailmanloppua.
Ilmoita asiaton viesti