Jukka Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Muuttuuko Suomen Nato-linja?

  • Myös minulla on peukaloni kuvassa mukana. Foto: J. Hankamäki.
    Myös minulla on peukaloni kuvassa mukana. Foto: J. Hankamäki.

Donald Trumpin tultua valituksi Yhdysvaltain presidentiksi on paikallaan pohtia, miten tämä vaikuttaa Suomen turvallisuuspolitiikkaan, jonka keskeinen puheenaihe on hallituksen Nato-linja. Lukaisin syksyn kuluessa kahden keskustavaikuttajan aihetta käsittelevät kirjat. Viime keväänä ilmestyi Matti Vanhasen Ulkopolitiikkaa ja tänä syksynä Alpo Rusin Yhdessä vai erikseen – Suomen ja Ruotsin turvallisuuspolitiikka tienhaarassa (Docendo 2016).

Kumpikin kirjoittaja on ollut pitkään ulkopolitiikan tekijä: Vanhanen pääministerinä ja Rusi Martti Ahtisaaren neuvonantajana sekä suurlähettiläänä. Vanhasta ja Rusia yhdistää keskustalaisuuden lisäksi skandaalinkäryinen tausta, joka ei ole tosin estänyt heitä palaamasta takaisin politiikan areenoille.

Vanhanen muistetaan yksityisyydensuojaansa liittyvästä oikeudenkäynnistä sekä korruptiosyytöksiä tuottaneen Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n junailemisesta. Rusi taas pystyi nousemaan Supon esille nostamasta ja syyteharkintaan edenneestä vakoiluepäilystä mitä suurinta yhteiskunnallista luottamusta vaativaan virkaan: suurlähettilääksi.

Vanhanen on tätä nykyä eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja, Paasikivi-seuran puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen. Rusi puolestaan kirjoittaa viisaan levosta, eläkkeeltä.

Vanhasen on huhuttu toimivan pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana ja ohjaavan monin tavoin politiikkaa, joten voidaan kysyä, löytyykö näistä teoksista joitakin viitteitä siihen, mitä pääministeripuolueessa ajatellaan Natosta.

 

Vanhanen vanhalla linjalla

Vanhasen kirja alkaa poliittisen tilanteen analyysista, joka ulottuu viime vuoden loppuun. Kirjoittaja esittää tarkan ja mielestäni paikkaansa pitävän kuvauksen kaikista niistä huolista, joita turvallisuustilanteeseen liittyy: Krimin valtaus, Ukrainan kriisi, Syyrian sisällissota, pakolaiskriisi ja terrorismin lisääntyminen. Euroopan valtioiden velkakriisi ja EU:n vaikeudet pahentavat tilannetta.

Vaikka ongelmien kuvaus onkin selkeä, teoksessa ei päädytä mihinkään selvään johtopäätökseen siitä, mitä pitäisi tehdä. Nato-jäsenyyteen kirjassa varotaan ottamasta suoraa kantaa. Tietty linjattomuus voi olla yksi syy siihen, miksi teos on omakustanne. Tai sitten se on jäänyt kustannusohjelmien ulkopuolelle joidenkin sisältösyiden, toimituksellisen erimielisyyden tai aikataulun vuoksi.

Linjattomuutta voidaan toki pitää myös Suomen virallisena linjana. Suomen Nato-halukkuudestahan on tullut politiikan väline sinänsä: Venäjän uhotessa Suomi osoittaa lähentyvänsä Natoa diplomatian ja ulkopolitiikan keinoin, kun taas Venäjän pehmentäessä politiikkaansa Suomi pulisee liittoutumattomuuden puolesta. Tämä retoriikka on Venäjä-suhteemme eräs säätely- ja peliväline an sich. Vanhanen näyttää jatkavan tällä linjalla.

 

Rusi rusikoi

Alpo Rusi puolestaan ottaa selvän kannan Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Kirjansa lopussa (s. 184) hän lausuu: ”Olisi parempi, että Suomi näyttäisi tällä kertaa tietä myös Ruotsille, kun on tehtävä ratkaisuja, mutta myös yhdessä voidaan edetä.

Samalla Rusi katsoo (s. 185), että Ruotsi joka tapauksessa päättää asiasta itse: ”Tässä teoksessa päädytään oletukseen, että Ruotsi tekee turvallisuuspoliittisen päätöksensä omista lähtökohdistaan ja omalla ajallaan, kuten aiemminkin.

Tästä johtuu Rusin mukaan, että Ruotsi liittyy Natoon vuonna 2018, jos porvariallianssi voittaa vaalit. Hänen mielestään Suomen olisi parasta hakea Nato-jäsenyyttä yhdessä Ruotsin kanssa. Toiseksi paras vaihtoehto olisi, jos toimisimme Ruotsia ennen. Sivuun emme voisi jäädä, jos Ruotsi jättää hakemuksen.

Rusi pitää Krimin valtausta erittäin vakavana. Samoin hän pitää itärajamme takaa tullutta pakolaisvyöryä Venäjän järjestämänä hybridisodan muotona. Varsin suorin sanoin hän katsoo, että Venäjä on keskeinen syypää myös Syyrian tilanteeseen, jossa Venäjän asevoimat murhaavat viattomia ihmisiä. Tämä on harvinaisen tiukkaa puhetta.

Rusin kirja ilmestyi lokakuun alussa. Miltä tilanne näyttää nyt, Yhdysvaltain presidentinvaalin jälkeen? Rusin kuvaamassa tilanteessa olisi nähdäkseni kohtalokasta, jos Suomi jäisi Venäjän etupiiriin siksi, että Trump ja Putin paiskaavat kättä Euroopan yli. Olen aina ollut Nato-jäsenyyden kannattaja, ja olen sitä nytkin.

Tässäkin tilanteessa Suomen olisi parempi olla läntisen sotilasliittoutuman jäsen kuin jatkaa kellumistaan ja ajelehtimistaan muiden ratkaisemaan suuntaan. Natossa on muitakin jäseniä kuin Yhdysvallat, eikä Yhdysvallat voi Naton sisälläkään vetäytyä omista puolustusvelvoitteistaan. On hyvä muistaa, että Naton viidettä artiklaa on sovellettu vain kerran, ja silloin avun saaja oli Yhdysvallat itse saadessaan terrorisminvastaisen taistelun tueksi myös muiden Nato-maiden kannatuksen.

 

Mitä seuraa?

Optimistisin arvio kokonaistilanteesta sisältyy ulkoministeri Timo Soinin viime keskiviikkona Ylelle antamaan TV-lausuntoon, jonka mukaan Suomen asema liittoutumattomana maana on hyvä ja liikkumatila suuri, koska olemme Naton rauhankumppani ja koska hän on tavannut kollegansa Sergei Lavrovin virkakaudellaan monta kertaa. Myös tämä on totta. Myönteisten puolien listaan voisi lisätä EU-jäsenyyden antamat turvatakuut.

Mutta valtiolaivamme voi myös kallistua itään päin aivan yhtä huomaamatta kuin sen on väitetty kallistuneen tai lipuvan länteen. Oma mielipiteeni on, että Nato tarjoaa hyvän palovakuutuksen myös jatkossa, ja siksi sitä ei ole edelleenkään varaa olla ottamatta.

Yhdysvaltojen mahdollista linjanviilausta suurempi ongelma Suomen Nato-jäsenyyden tiellä voi olla Turkin ja Kreikan tapaisten maiden vastahakoisuus, sillä jäsenyys edellyttää kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän. Tällöin päädytään helposti käymään kauppaa EU-jäsenyyden ja Nato-jäsenyyden kesken. Tietysti myös minä vaihtaisin mielelläni Suomen EMU-jäsenyyden jäsenyyteen Natossa.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä Venäjälle aiheutuvaa henkistä tuskaa ei ole syytä pelätä, sillä Naton rajat ovat pyhät, eikä mikään maa ole käynyt hyökkäykseen puolustusliittoon kuuluvia maita vastaan. George W. Bush tarjosi Ukrainalle Nato-jäsenyyttä jopa ilman jäsenehtojen täyttymistä, mutta maa ei mahdollisuuteen tarttunut.

Ilman jäsenyyttä Natossa Baltian maat voisivat olla pulassa. Nyt niiden huolena on vain Yhdysvaltain aktiivisuuden mahdollinen väheneminen. Ilman jäsenyyttä niillä ei olisi takeenaan mitään muuta kuin länsivaltojen hyväntahtoisuus tai suopeus.

Johtopäätöksenäni esitän, että Keskustan piirissä on jokseenkin järkevää ajattelua Nato-jäsenyyttä koskien, kun taas Nato-jäsenyyttä vastaan haranneille sosiaalidemokraattien Tarja Haloselle ja Erkki Tuomiojalle lankeaa raskas taakka, jos Suomea jostakin syystä kohtaisi Ukrainan kurja tie.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Hyvää pohdiskelua Hankamäeltä.

On kuitenkin ollut jo parin vuoden ajan nähtävissä, että niin Kepussa kuin SDP:ssäkin natolaiset on ajettu paitsioon. Heitä ei puolueiden ykkösketjuun ole päästetty. Niinpä onkin oletettavaa, että nämä puolueet jatkavat väyrys-vanhas-tuomiojalais-heinäluomalaisella linjalla, mikä motittaa Suomen puskurivyöhykkeelle.

Ja on hyvinkin mahdollista, että seuraavan hallituksen rungon muodostavat Kepu ja SDP. Ruotsi ei huku Suomen mukana vaan lipsauttaa otteen irti siinä vaiheessa kun heille itselleen sopii.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

"Ruotsi ei huku Suomen mukana vaan lipsauttaa otteen irti siinä vaiheessa kun heille itselleen sopii."

Juuri näin Rusikin katsoo asian olevan, ja siksi Suomella olisi kiire.

Omasta mielestäni olisi aina parempi kiirehtiä ajoissa kuin kiirehtiä myöhässä, sillä ajoissa kiirehtivälle jää enemmän liikkumatilaa.

Pahinta on, jos Nato-junaa ei saa enää kiinni, ja esimerkiksi Nato-maa Turkissa vallitsevan tilanteen vuoksi onkin mahdollista, että juna meni pysyvästi ohi sekä Suomelta että Ruotsilta!

"niin Kepussa kuin SDP:ssäkin natolaiset on ajettu paitsioon. Heitä ei puolueiden ykkösketjuun ole päästetty. Nonkin oletettavaa, että nämä puolueet jatkavat väyrys-vanhas-tuomiojalais-heinäluomalaisella linjalla, mikä motittaa Suomen puskurivyöhykkeelle."

Nämä puolueet ovat monissa muissakin kysymyksissä tietyn ajatusklusterin hallussa, tosin en sanoisi, että Väyrysellä siinä on enää suurtakaan roolia. Heinäluoma puolestaan on ollut melko Nato-myönteinen.

Mitä puskurivyöhykkeisiin tulee, etupiiriajattelu on viime vuosiin asti torjuttu maailmanpolitiikassa. Kun se nyt taas pilkistää esiin, on selvää, että Suomi joutuisi etupiirijakojen uhriksi juuri silloin, jos emme ole Natossa - emme siinä tapauksessa, että olemme.

Tulevaisuuden maailmassa ei ole liittoutumattomuutta, eikä liittoutumattomuuden esittäminen enää onnistu. Jos emme ole Natossa, ajaudumme selvästi Venäjän etupiiriin ja vaikutuspiiriin, mahdollisesti Venäjän puskuriksi sekä astinlaudaksi suhteessa länteen. Tämä on ikävä totuus.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Karmea skenaario olisi sellainen, että Ruotsi jättäisi NATO-jäsenyyshakemuksen ja Suomen hallitus jatkaisi riitelyä asiasta eikä ehtisi tehdä päätöstä nopeasti.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #4

Suomen jahkailevaa Nato-linjaa voitaisiin käyttää sen jälkeen maailmanlaajuisena koulukirjaesimerkkinä sille, mitä tarkoittaa sana "jahkailu".

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #7

En ole myöskään kuullut tiukoilta NATO:n ja sen kanssa tehtävän yhteistoiminnan vastustajilta vastausta siihen, miten Suomen pitäisi nykyään vastata mahdolliseen Venäjän esittämään alue- tai tukikohtavaatimukseen. Löytyykö valtapuolueidenkin poliitikkojen joukosta sellaisia, jotka olisivat valmiita myöntymiseen tällaisessa asiassa?

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Eikö Heinäluoma nimenomaan ole tämän "1340 km yhteistä rajaa - siksi EI Natoon" -hokeman pääasiallinen kellokas?

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Trumpin valinta saattaa muuttaa Suomen mahdollisuuksia päästä Naton jäseneksi paljonkin, mutta jos oletetaan, ettei siinä suhteessa mikään muutu, Nato-juna on siitä huolimatta ajamassa Suomen ohi.

Jos Ruotsi ilmoittaa hakevansa jäsenyyttä vuoden 2018 vaalien jälkeen, kuten on oletettavaa, Suomi ei ehdi mukaan, ellei päätöstä tehdä ilman kansanäänestystä, jonka taakse mm. presidentti on nyt piiloutunut.

Kansan mielipide taas ei muutu parissa vuodessa mihinkään, koska Natosta ei uskalleta vieläkään käydä rehellistä ja laskelmoimatonta keskustelua. Tämän takia hätäinen kansanäänestyskään ei ehkä enää muuttaisi tilannetta.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Asia on Suomen sisäpolitiikkaa arvioiden juurikin näin.

Mielestäni Sauli Niinistöltä oli virhe ottaa mitään kantaa kansanäänestykseen.

Kansanäänestyksellä ei ole päätetty Nato-jäsenyydestä muissakaan maissa.

Tämän sanelee tilanteiden logiikka: jo asian vieminen kansanäänestykseen kertoisi siitä, että hallitus haluaa Nato-jäsenyyden toteutuvan. Jos kansa sanoisikin sitten "ei", se vetäisi hallitukselta housut kinttuihin ja Venäjällä saataisiin nauraa. Tilanne voitaisiin tulkita epäluottamukseksi hallitukselle, mikä puolestaan voisi johtaa presidentin ja hallituksen eroon.

Lisäksi kansanäänestyksen järjestäminen käynnistäisi Venäjältä todennäköisesti propaganda-, disinformaatio- ja infosotakampanjan. Näin ollen "asiallista tietoa" sisältävä keskustelu kansanäänestystä varten on jo sinänsä puhdas illuusio ja apriorisesti pois suljettu asia.

Perustuslakimme joka tapauksessa sallii liittymisen myös ilman kansanäänestystä. Viimekätinen ratkaisuvalta on eduskunnalla, joka voi päättää asiasta yksinkertaisella enemmistöllä.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

NATO-jäsenyyden hyväksyminen yksinkertaisella ääntenenemmistöllä ei ole aivan yksiselitteisen selkeä perustuslain (731/1999) 94 § ja 95 § toisten momenttien nojalla. Perustuslain säätämisjärjestystä ei sentään tarvita, mutta kahden kolmasosan enemmistö toisessa käsittelyssä mahdollisesti. Pitäisin joka tapauksessa tärkeänä, että NATO-jäsenyydelle saataisiin hyvin laaja parlamentaarinen tuki kattaen nykyisten hallituspuolueiden lisäksi myös sosialidemokraatit. Sotilaallinen liittoutuminen on Euroopan Unionin jäsenyyden ohella sellainen asia, joka ulottuu lukuisien hallituskausien yli vaikutukseltaan enkä toivo tuen tällaisille henkilöityvän vain yksittäiseen hallitukseen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Matti Vanhasen ansiolistaan kuuluu toki liittää myös Keskustapuolueen virallinen ehdokkuus Suomen seuraavaksi presidentiksi. Tämän tahdottoman Moskovan myötäilijän valinta siihen tehtävään olisi tietenkin katastrofi Suomelle.

Suomen Nato-linja ei muutu Trumpin valinnasta Yhdysvaltain presidentiksi, eikä muutu myöskään Suomen nuukailulinja omasta maanpuolustuksestaan: jos sen päivittäminen ajankohdan tarpeita vastaavaksi ei mitenkään onnistu edes nykyiseltä hallituspohjalta, niin miltä sitten?

Suomen poliittinen johto on kyvytön oppimaan yhtään mitään historian kokemuksista, joten eunukkimaisen saamaton linja jatkuu tapahtuipa aivan mitä hyvänsä. Meillä on tottakai varaa henkselit paukkuen maksaa Kreikan verot (joilla sivumennen ylitetään NATO:n suositus 2 % BKT:stä puolustusbudjettiin) sekä ottaa elättääksemme uutta passiiviväestöä kaukaisista maista kymmenin tuhansin huonontamaan maamme huoltosuhdetta lisää, mutta ikinä Suomella "ei ole varaa" panostaa suomalaisten etuun, puhumattakaan heidän suojastaan pahoiksi päiviksi.

Donald Trumpin varsinaista turvallisuuspoliittista linjaa, NATO-politiikka mukaan lukien, ei värikkäiden vaalipuheiden jälkeen tiedä vielä kukaan, mutta Suomen oma nuukailulinja ja toiveajattelun varaan laskeminen ovat kiveen hakatut.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Olen samaa mieltä priorisoinnin epäonnistumisesta Suomessa. Kerrassaan vääriä asioita nostetaan tärkeämpien edelle ihan systemaattisesti valtionpolitiikassa.

Sen sijaan en sanoisi Vanhasta suorastaan Moskovan-myötäilijäksi - pikemminkin hän pyörtää kirjassaan Kepun taannoista sidonnaisuutta kekkoslaiseen ajatteluun.

Nostaisin Keskustan Venäjä-mielisistä esille Esko Ahon. Hän on "East Officen" (Suomalaisen teollisuuden Idän toimiston) hallituksen puheenjohtajana puhunut monesti Venäjän puolesta.

Näin oli esimerkiksi tonttikiistassa, joka koskee venäläisten oikeutta omistaa tai hallita Suomessa kiinteistöjä. Siitäkin saatiin jälleen kielteistä näyttöä, kun Supo paljasti, että Venäjä on voinut ostaa Suomesta kiinteistöjä sotilailleen!

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207427-kansanedus...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207396-toimenpite...

https://fi.wikipedia.org/wiki/East_Office

Voidaan kysyä, onko Aho myyrä.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hankamäeltä hyvää pohdiskelua, mutta esitettyihin premisseihin nähden johtopäätös oli lievästi sanottuna erikoinen.

Nato-linja tuskin tulee muuttumaan ellei Venäjä laita rallia päälle Ukrainassa. Jos Venäjä lähtee touhuilemaan täällä lähialueilla, linjan muuttumisella ei enää ole Suomen kannalta merkitystä, koska Nato ei enää siinä vaiheessa ota jäseniä. Tämä pitäisi takoa noiden poliitikkojen nuppeihin.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

"Nato-linja tuskin tulee muuttumaan ellei Venäjä laita rallia päälle Ukrainassa."

Nähdäkseni epäjohdonmukaista olisi nimenomaan se, jos Suomen linja ei muuttuisi Nato-myönteiseksi ilman Venäjän laajenevia toimenpiteitä Ukrainassa.

Nykytilanteen vallitessa Nato-jäsenyyteen olisi nimittäin vielä mahdollisuus.

Epäloogiseksi osoittautuisikin hallituksen valitsema kielteinen Nato-linja eikä suinkaan tämä analyysini tai sen johtopäätökset, jotka puoltavat Nato-jäsenyyttä.

"Jos Venäjä lähtee touhuilemaan täällä lähialueilla, linjan muuttumisella ei enää ole Suomen kannalta merkitystä, koska Nato ei enää siinä vaiheessa ota jäseniä."

Se riippuu tietenkin poliittisesta hyväksynnästä. Natolla on joka tapauksessa mahdollisuus ottaa uusia jäseniä milloin tahansa. Tarvittaessa voidaan noudattaa nopeutettua menettelyä, jonka vallitessa hakeva maa nauttii Naton suojaa.

"Tämä pitäisi takoa noiden poliitikkojen nuppeihin."

En ryhtyisi asiassa kansallista konsensusta vahvempaan menettelyyn, koska sisäistä eripuraa tässä nyt vähiten kaivataan.

Petteri Hiienkoski

Kiinnostavaa pohdintaa.

En ole lukenut kumpaakaan kirjaa. Vanhasella on arvioni mukaan kuitenkin yleensä ollut laaja-alaisempi ja realistisempi käsitys Suomen turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavista tekijöistä kuin Rusilla (joka muuten on loikannut kokoomukseen).

Rusin näkemyksiä näyttäisi ohjaavan idealistinen käsitys ja mielikuvat siitä, miten asiat ovat eli miten niiden pitäisi olla. Se, että hän rinnastaa Suomen ja Ruotsin mahdollisen liittymisen Natoon, ikään kuin maiden välillä olisi tässä suhteen jonkinlainen kohtalonyhteys tai niiden geostrateginen asema ja tarpeet olisivat keskenään verrannollisia, osoittaa, että arvio turvallisuusympäristöön vaikuttavista tekijöistä on virheellinen eikä vastaa todellisuutta.

Mielestäni Rusi lähestyy asioita toisaalta eurooppalaisesta integraatio-oletuksesta ja toisaalta kylmän sodan aikaisesta asetelmasta käsin. Vanhentuneet tosiasiat ja mielikuvat tarkoittavat virheellisiä lähtöoletuksia.

Tietyt maailmanpolitiikkaa ohjaavat logiikat, kuten geopoliittiset realiteetit ja primäärit turvallisuusintressit, ovat toki perusteiltaan itsessään edelleen samoja, vaikka niiden ilmentymisessä tai reaalistumisessa on tapahtunut joitain muutoksia.

Kirjoitin runsas vuosi sitten muutamista tähän liittyvistä näkökohdista:
http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Historiallinen tilanne poikkeaa kuitenkin aivan olennaisesti kylmän sodan aikaisesti, joita kirjoituksessani myös käsittelin. Mutta nykyisin ei ole lähimainkaan samanlaista jyrkkää blokkijakoa kuin silloin kun koko maailma käytännössä jaettiin kahteen leiriin. Lisäksi silloinen syvällinen ideologinen yhteiskuntajärjestelmien välinen valtataistelu on käytännössä kokonaan hävinnyt ja muuttunut valtioiden ja ryhmien taloudelliseksi valtataisteluksi. Tätä taistelua käydään paitsi tuotannonvälineistä ennen muuta markkinoista.

Tosiasialliset maailmanpolitiikan vastakkainasettelut ja rajalinjat ovat toisenlaiset. Suomessa on taipumuksena tarkastella maailmaa omasta navasta käsin. Tällöin näkökenttä kaventuu ja polarisoituu niin, että nähdään itänaapuri yksipuolisesti ongelmana tai uhkana. Pienetkin risahdukset tulkintaan sitten tämän ajattelumallin kautta.

Mielestäni typeryydessään käsittämätöntä tosiasioiden kieltämistä, on uskotella itselleen ja muille, ettei Venäjä olisi suurvalta, vaan ainoastaan valtio joka uhittelee ja vaatii muita kohtelemaan itseään suurvaltana. Tämän tasoisia ajatuksia Suomessa ovat todella esittäneet ministeritason poliittiset johtajat viime vuosiin asti.

Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ilmentää osaltaan maailmanpolitiikassa tapahtunutta muutosta. Odotan sen perusteella, että myös suurvaltasuhteet Kremliin paranevat. Siihen on monia syitä.

Venäjä on ydinasevaltana edelleen Yhdysvaltain kanssa omaa luokkaansa maailmassa. Venäjä on myös tehnyt selväksi, että se tulee puolustamaan vastaiskukykyään hinnalla millä hyvänsä. Tämä kannattaisi Suomessa jo viimein tiedostaa. Trumpilta tuskin kestää kauan ymmärtää tämä ellei sitä jo tiedäkin.

Huolimatta siitä, että talouspakotteet haittaavat Venäjän taloutta, niillä ei saavuteta niitä tavoitteita, joita eräät länsipoliitikot ovat uskotelleet niillä saavutettavan (Kuinkahan kauan Venäjän talous on ollut 'juuri romahtamassa'?). Bisnes-miehenä Trumpoilla ei ole ideologista rasitetta tai muuta syytä hakata päätänsä seinään: ellet voi voittaa kilpailijaasi, liittoudu hänen kanssaan.

Koska oletan, ettei Putin ole niin tyhmä, että hän ehdoin tahdoin haluaisi konfliktia Yhdysvaltain kanssa, hänelläkin on yllyke liittoutua Trumpin kanssa. Herroilla näyttäisi myös olevan arvokonservatiivinen ideologinen yhteys keskenään. Dream Deal?

Kristillinen kulttuuriperintö, joka yhdistää paitsi Yhdysvaltoja ja Venäjää, myös koko Amerikkaa ja koko Eurooppaa, luovat vahvan ideologisen perustan. Todellisen haasteen Yhdysvaltain taloudelle ovat aiheuttaneet Kiina ja Aasian nousevat taloudet. Jos Trump toteuttaa uhkauksensa kauppasodasta Kiinan kaltaisia halpatuotantomaita kohtaan, kuten uskon ainakin jossain määrin tapahtuvan, tämä vaikuttaa myös Eurooppaan.

Suomessa olisi korkea aika havahtua siihen, että eurooppalainen integraatio-oletus, jonka mukaan kaikki haluavat yhdentyä "läntiseen maailman instituutioihin" alkaa olla aikansa elänyt - ainakin siinä muodossa kuin tähän asti sitä edistetty. Venäjä ei siihen suostunut, britit käänsivät kelkkansa ja nyt myös Yhdysvallat näyttää hakevan uutta suuntaa. Oletan, että muutoksen tuulet tulevat pyyhkimään myös manner-Euroopassa: http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Mitä tulee "Suomen Nato-linjaan", jos sillä tarkoitetaan yritystä ujuttaa maatamme sotilasliiton jäseneksi, sen edellytykset heikkenevät. Tähän vaikuttaa paitsi ymmärryksen lisääntyminen siitä, ettei Nato-jäsenyys tosiasiallisesti lisäisi Suomen turvallisuutta vaan heikentäisi sitä, myös Yhdysvaltain odotettavissa oleva ulkopoliittinen suunnanmuutos. Suomalaisten selkeä enemmistö tosin on tainnut turvallisuusasian tiedostaa paremminkin kuin osa valtaeliitistä.

Ulkopolitiikan asiantuntijat - jotka näyttävät jämähtäneen (jälleen kerran) idealistisesti siihen miten asioiden heidän mielestään pitäisi olla sen sijaan, että realistisesti lähtisivät siitä, miten asiat todellisuudessa ovat - ovat kauhistelleet Trumpin valintaa ja mahdollista "Suurta Diiliä" Putinin kanssa. Mielestäni nämä pelot ovat ymmärrettäviä, koska näillä asiantuntijoilla on taipumuksena olla ideologisten ja teoreettisten ajatusmalliensa vankeja.

Mielestäni kauhukuvat "Jalta Kakkosesta", joita esim. Salonius-Pasternak on maalaillut, ovat perusteiltaan virheellisiä ja osoittavat joko heikkoa historian tai nykypäivän tuntemusta tai molempia, ellei kysymys ole populistisesta retoriikasta (jollaiseen ei asiantuntijana toimivan tutkijan ehkä kannattaisi sortua). Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton aikaista ensisijassa ideologiaan nojaavaa turvallisuuspoliittista etupiiriajattelua on vaikea sovittaa tämän päivän taloudelliseen kilpailuasetelmaan ja Trumpin bisnes-ajatteluun.

En näe odotettavissa olevaa kehitystä Suomen kannalta lainkaan niin huonona. Mahdollinen suurvaltasuhteiden paraneminen purkaisi jännitystä lähialueella ja avaisi taloudellisen yhteistoiminnan laajentamisen mahdollisuuksia Suomelle. Venäjän taloudellinen kehitys lisäisi myös poliittista vakautta naapurimaassamme.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Eihän Suomen tarvitse liittyä NATO:on ollenkaan sillä nykyinen NATO-kumppanuus riittää Suomelle.

Galluppien mukaan enemmistö suomalaisista ajattelee juuri näin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Natointoilijat ovat luonnollisesti pettyneitä Trumpin valintaan koska hän saattaa vähentää jännitteitä Venäjän ja natomaiden välillä. Mikä pahinta jopa kunnon sota saattaa jäädä käymättä.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Makkonen: "Mikä pahinta jopa kunnon sota saattaa jäädä käymättä".

Ihmettelen, jos Makkonen pitää tuota pahimpana vaihtoehtona. Natottajat ovat aivan eri mieltä sodasta.

Makkosen kannattaisi tutustua Natosopimuksen 1 artiklaan:

"Sopimuspuolet sitoutuvat, kuten Yhdistyneitten Kansakuntien peruskirjassa on määrätty, sopimaan
kansainväliset erimielisyydet, joissa ne saattavat olla osallisina, rauhanomaisin keinoin sillä tavoin,
etteivät kansainvälinen rauha, turvallisuus ja oikeus vaarannu, ja pidättäytymään kansainvälisissä
suhteissaan kaikesta voimankäytöllä uhkailusta tai voiman käytöstä, joka voisi jollain tavoin olla
ristiriidassa Yhdistyneitten Kansakuntien tarkoituksia vastaan.”

Natofobistit tietenkin sanovat, että Naton ja YK:n peruskirjan artiklat ovat vain juhlapuheita, joilla käytännössä ei ole mitään merkitystä (esim. ihmisoikeudet). Tässä Makkonen on oikeassa, jotkut pitävät tekemänsä sopimukset, jotkut eivät.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Nato on kummallinen dinosaurusorganisaatio, jonka merkitys jäsenmaissaan on lähinnä sisäpoliittinen (mahdollistaa vasemmisto-oikeisto -koalitioita, joiden ainoa ääripäitä yhdistävä tekijä on taloudellisen vaihtoehdottomuuden lisäksi ulkopoliittinen lukittuneisuus, jonka Nato suo. Hallituksilla on yksinkertaisesti vähemmän päätettävää, ja siksi ne voivatkin sitten hallita lähes tyhjillä agendalistoilla).

Ajatellaan esim. Tanskaa. Miksi sen on lähetettävä pohjoismaisia pellavapäisiä poikia Libyaan räjäyttelemään kerrostaloja, miksi pitää kyykkiä Afganistanissa ja patrulleerata muilla Lähi-Idän ympäristökatastrofialueilla? Mitä Tanska tekee hevon kuusessa? Aivan oikein, eihän se mitään teekään siellä, paitsi että on Natossa niin kuin täi tervassa.

Minusta Suomelle ei kuulu tällainen sotilaallinen etäkuukkelointi. Jakautuipa maailma millaisiin etupiireihin tahansa, ei meidän tarvitse olla niissä mukana. Nyt tarvitaan Suomen äitien, viisaan vaimoväen ja isoäitien sydämen ymmärrystä. Kun äijäväki vauhkoutetaan kertausharjoituksissa, kun leikkauksia ja urapolkujensa tukoksia pelkäävä nuori kapiaiskaarti on valmis myymään maansa itsenäisyyden, pitäisi naisten herätä ja sanoa että Mitä Vittua me sillä Natolla oikein tehdään!

Otetaan aktiivinen asenne! Sen sijaan, että usutettaisiin omia kansalaisiamme Natoon, vapautetaan Tanska Naton ikeestä! Befri Danmark!

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Todella kannatettava ajatus vapauttaa Tanska Naton ikeestä. Miksi vain Tanska, eikö vapaus sopisi myös Baltiaan? Entä Venäjä, rauha maailmaan saataisiin takuuvarmasti jos Venäjä julistautuisi demilitarisoiduksi vyöhykkeeksi.

Tiedätkö muuten mikä on maailman turhin organisaatio? Se ei ole Nato niin kuin uskot vaan YK ja etenkin sen turvallisuusneuvosto.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Jos Venäjä hyväksyttäisiin (kutsuttaisiin) Natoon, Venäjältä menisi se ainoa syy asevarusteluun (Venäjän saartaminen ja Naton laajentuminen rajoille). Venäjä voisi silloin alentaa puolustusbudjettinsa 3,5%/BKT:sta, suositukseen 2%.

Toivottavasti Trumpin ensimmäisiä turvallisuuspoliittisia toimia on ehdottaa Putinille Naton jäsenyyttä?

Tämä kommentti tuntuu ehkä mahdottomalta, mutta juuri siksi kannattaa lukea Naton perussopimus harkiten. Ehkä sen jälkeen se ei enää olekaan aivan mahdoton, varsinkin jos kuvitellaan, että Venäjä hyväksyisi sopimuksen 1. artiklan periaatteet.

PS. Venäjän liittoutuminen tarkoittaisi tietenkin, ettei Suomen ja Ruotsin missään tapauksessa kannattaisi liittyä Natoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut