Mitä on populismi?
Nyt kun tiedotus- ja toitotusvälineet ovat ”yllättyneitä”, ”pettyneitä”, ”järkyttyneitä” ja ”shokissa” Donald Trumpin valinnan vuoksi, toimittajat tivaavat politiikan tutkijoilta, ”miksi populismi lisääntyy maailmalla?”. Tutkija, jolle annetaan televisiossa puheenvuoro (ja jonka nimi on Suomessa yleensä Mika Aaltola, Charly Salonius-Pasternak tai Hanna Smith), antaa sitten kysymykseen jonkin Platonin luolasta tulevan vastauksen. Tarkkuudessaan se on konkurssin partaalla olevien gallup-firmojen luokkaa.
Sitä, mitä populismi oikeastaan on, ei vaivauduta pohtimaan. Käsitettä ei määritellä, jotta sana ”populismi” ei menettäisi merkitystään halventavassa käytössä. Sanasta ”populisti” on tullut yleinen haukkumasana, jolla viitataan lähinnä oikeistolaisina pidettyihin kansallisen edun puolustajiin. Populismin käsitettä käyttämällä vihjataan, että populistit ovat vähän tyhmiä, kun vaivautuvat puolustamaan itseään ja muita oman maansa kansalaisia ylikansalliselta vallankäytöltä. Joukossa on kuitenkin myös paljon vasemmistolaisia, joiden vasemmistolaisuus ei ole tosin näkyvää, sillä he ovat entisiä vasemmistolaisia.
Mutta asiaan. Mitä on populismi? Populismilla tarkoitetaan poliittisessa retoriikassa ensinnäkin (1) argumentaatiota, jonka mukaan mikä tahansa argumentti kelpaa, kunhan se tuo kannatusta. Ilmiö on tällöin määritelty funktionalistisesti: tehtävän kautta.
Toinen (2) populismin kriteeri on, että poliittiset ehdokkaat ovat poppareita. Heillä joko on populaarijulkisuuteen liittyvä tausta tai heidän hankkimansa julkisuus on epäpoliittista, pelkästään pinnallista kuvalehtijulkisuutta vailla ohjelmallista sisältöä ja asiantuntemusta.
Miten tämä sopii esimerkiksi Perussuomalaisiin, joita usein on väitetty populisteiksi? Kannattavatko Perussuomalaiset mitä tahansa, kunhan se tuo kannatusta? – Eivät varmasti. Puolueella on itse asiassa hyvinkin vankkoja perusnäkemyksiä tai arvoja, joista puolue pitää kiinni melko periksi antamattomasti. ”Populismia” puolueesta on pilkahtanut enintään hallituskaudella, jonka kuluessa se on joutunut joustamaan äänestäjille antamistaan lupauksista ja tavoitteista.
Entä onko Perussuomalainen puolue populistinen siksi, että se asettaisi ehdokkaikseen etupäässä popartisteja, lavalaulajia, urheilijoita ja missejä? Tässä suhteessa puolue ei ole ainakaan sen populistisempi kuin muutkaan. Puolueen ehdokkaana on ollut kaksissa viime eduskuntavaaleissa melko vähän poppareita, eikä heitä ole juuri eduskuntaryhmässäkään. Perussuomalaiset on nostanut sinne vahva agenda.
Sen sijaan Keskustan ryhmä on ollut täynnä poppareita, joista esimerkkeinä mainittakoon trubaduuri Mikko Alatalo, hiihtäjä Juha Mieto sekä missi Tanja Karpela. Matti Vanhanen lähetti curling-mitalisti Markku Uusipaavalniemelle kutsun ehdokkaaksi heti olympialaisten jälkeen ja poseerasi (niin ikään ehdokkaaksi haalimansa) rap-muusikko Pikku G:n (oikealta nimeltään Henri Vähäkainu) kanssa näyttääkseen trendikkäältä.
Kokoomuksesta puolestaan muistetaan legendaarinen juoksija Lasse Virén, hiihtäjä Marjo Matikainen-Kallström ja luistelija Sinuhe Wallinheimo – Sdp:stä aituri Arto Bryggare, painija Marko Asell sekä seiväshyppääjä Antti Kalliomäki. He kaikki urheilivat itsensä eduskuntaan, ja kas: he kaikki ovat niin sanottujen vanhojen valtapuolueiden edustajia.
Suomalainen kansanedustaja ei voi tunnetusti urheilla liikaa, mutta urheilijoiden julkisuus ja kannatus ovat puhtaasti populistista alkuperää. Urheilijaa voidaan pitää ulospäin suuntautuvana, reippaana ja mukavana kansalaisena, joka vaikuttaa rehdiltä, mutta ongelma on, mitä tämä merkitsee poliittisen vallankäytön kannalta.
Heidät nostetaan ehdokkaiksi vain, koska heidän tiedetään toimivan äänimagneetteina ja koska he ovat puolueiden johdolle helppoja tapauksia. He tuovat kannatusta, mutta heillä ei useinkaan ole puolueen toimintaa vaikeuttavaa poliittista asiantuntemusta eikä sen mukaista omaa asialistaa. Siksi heistä tulee kuuliaisia napinpainajia. Tämä puolestaan keskittää valtaa puoluejohdolle, mikä on populismin mukaista.
Näin tekevät vanhat valtapuolueet Keskusta, Kokoomus ja Sdp. Niitä ei kuitenkaan moitita mediassa populistisiksi. Tämä johtuu siitä, että populismista ei arvostella näiden (populismiin selvästi liittyvien) toimintamuotojen perusteella, vaan ”populismina” pidetään vain kansallista etua puolustavaa asiasisältöä, mikä on selvästi väärin myös politiikan tutkijoilta.
Populismista moititaan kansallisvaltioita ja kansallista itsemääräämisoikeutta puolustavia poliitikkoja ja ryhmiä, joita syytetään myös fasismista, natsismista, rasismista, vihapuheesta, sovinismista (ranskan kielen sanasta chauvinisme = kiihkoisänmaallisuus) ja ihan kaikesta riippuen, kuka vain törkeimmän herjauksen keksii. Ja media ottaa sen kiitollisena käyttöön.
Olen kuitenkin pannut merkille, että populismista (väärin perustein) syytettyjen puolueiden kautta artikuloituu kansan hiljaisen enemmistön tahto. Ne ovat siis perimmältään demokratian airueita ja lipunkantajia sekä merkki kansanvallan toiminnasta. Niiden tukahduttamisyritykset puolestaan ovat merkkejä totalitarismista ja sananvapauden kahlitsemisesta.
Tässä mielessä populismista syytetyt poliitikot ja ryhmät eivät täytä myöskään populismin kolmatta (3) tunnusmerkkiä, jonka mukaan populismille on tyypillistä auktoriteettikeskeinen johtajuus. Populismista syytetyt tahot ovat itse asiassa toimineet megafoneina, jotka ovat vahvistaneet kansalaisten äänen kuuluviin. Populistisina pidetyt kansanjohtajat eivät ole käyttäneet pakkovaltaa ylhäältä alaspäin vaan päinvastoin: kuunnelleet kansalaisia ja johtaneet alhaalta ylöspäin. Näin ovat tehneet yhtä hyvin Donald Trump, Marine Le Pen, Theresa May, Jörg Haider, Viktor Orbán kuin Pim Fortuyn ja Geert Wilderskin.
Minä sanon tätä demokratiaksi. ”Populismin” oikea nimi onkin demokratia eli kansanvalta. Esimerkiksi Wikipediaan kirjattu populismin määritelmä on yksipuolinen, puolueellinen ja ylenkatseellinen, koska se pitää populismina kansankiihotuksellisin keinoin poliittista valtaa hankkivaa toimintaa, joka pilkkaa vastustajiaan ja vetoaa yksinkertaisiin tunnuksiin.
Tämä määritelmä peittää poliittisen vallan alkuperän. Kansalaisten suosiota on nimittäin mahdotonta saavuttaa ilman, että äänestäjillä on vahva motiivi, johon poliitikoksi pyrkivän ankkuri voi tarttua. Syy populismiksi sanotun ilmiön nousuun ei siis ole kansankiihotus vaan ihmisten oma ja alkuperäinen halu muuttaa poliittista todellisuutta.
Sitä paitsi mikä tahansa poliittisen kannatuksen hankintayritys voidaan lavastaa vastapuolelta ”kansankiihotukseksi”. Olemme nähneet, kuinka hurjaan estämis-, rajoittamis-, torjumis- ja sananvapauden kuohitsemiskampanjaan vanhat valtapuolueet ovat ryhtyneet nujertaakseen eurokriittiset kansanliikkeet. Niiden tueksi on asettunut myös valtamedia oman symbioottisen suhteensa vuoksi. – Eikö tämä ole kansankiihotusta?
Median ja valtavirtapuolueiden symbioosia voidaan puolestaan nimittää elitismiksi. Populismin neljäs (4) tunnuspiirre onkin elitismin vastaisuus. Se kyllä toteutuu populistisiksi sanottujen tahojen toiminnassa, mutta silloinkin on kyse demokratian jalosta ihanteesta. Eliittiä nimittäin vastustetaan yleensä kahdesta syystä: (a) hierarkkinen yhteiskunta ja poliittinen järjestelmä koetaan epäoikeudenmukaisena ja (b) eliitin katsotaan viljelevän ja varjelevan valheita hienostuneen retoriikkansa takana. Elitismin vastaisuuteen liittyy sitten populismin piirre viisi (5): suorapuheisuus.
Nämä kaikki kuitenkin tukevat demokratian ideaa. On ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että kansalaiset haluavat tietää, mitä esimerkiksi EU:n katakombeissa tapahtuu, ja vaikuttaa siihen. Kansalaiset haluavat jakaa myös oman, suoraan yhteiskunnasta tulevan, tietonsa byrokraateille, jotka ovat kenties päässeet etääntymään todellisuudesta. Tieto ei synny teorioissa vaan todellisuudessa.
Elitismi ja vieraantuneisuus näkyvät nykyisin myös akateemisen maailman sisällä, jossa esimerkiksi taloustiede on pitkälle formalisoitunut ja matematisoitunut, ja totuutta pidetään teorioiden sisäisenä. Tutkijat kiistelevät malliensa nyansseista kansainvälisissä kokouksissa mutta eivät pohdi taloudellisten tendenssien tai talousjärjestelmien takana olevia tarkoitusperiä eivätkä filosofioita. Varsinkaan ei osata, haluta eikä piitata yhdistää talouden kysymyksiä poliittisen järjestelmän oikeusperustusta koskeviin kysymyksiin. Tällöin ajauduttaisiin periaatteellisiin ideologisiin kiistoihin, joiden paljastuminen olisi omasta mielestäni vain hyväksi. Kiistoja ja ajattelun vaivaa välttääkseen taloustieteen mittarimadot tyytyvät pelkkään hifistelyyn.
Vanhempi valtiomies Paavo Väyrynen on oikeassa nähdessään populistisiksi sanottujen ilmiöiden takana suoranaisia vallankumouksellisia haaveita. Tätäkin voidaan pitää kansanvaltaisena piirteenä. Neuvoohan myös Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus kansalaisia syrjäyttämään sellaisen hallitusvallan, joka on muuttunut despoottimaiseksi ja kohtelee kansalaisiaan tyrannien lailla. Ongelmana on, että vallankumouksista ei useinkaan selvitä ilman suuria menetyksiä.
Keskeinen populismiin liittyvä kysymys koskee vihdoin yhteiskunnallista totuutta ja poliittisten tavoitteiden totuudenmukaisuutta. Arvostuksenvaraisissa asioissa totuutta ei yleensä voida löytää, ja ”totuuteen” vetoamisen ovat monet filosofit tuominneet populismiksi sinänsä. Jotenkin asiat kuitenkin aina ovat, eli asioiden tilaa kuvaava tosiasia löytyy sokerina pohjalta. Myös kansanryhmien intressit ovat todellisia, vaikka niiden oikeutuksesta ei voida saavuttaa yksimielisyyttä eikä siten todenperäistä väitetietoa eli totuutta.
Omasta mielestäni niin sanottu populistinen liikehdintä on pystynyt ainakin paljastamaan valheita samalla, kun totuus eurojärjestelmän epäonnistumisesta, monikulttuurisuuden ristiriitaisuudesta ja maahanmuuton ongelmallisuudesta on valjennut kaikille.
Populismi on pakanallista karnevaalia, jonka ytimessä on oppineelle naiselle haistatteleva yksinkertainen mies. Ei siitä niin monta vuotta ole, kun Timo Soini oli vain Tony Halmeen säestäjä ja taustapiru. Tämän shown ties kuinka mones esitys nähtiin äskettäin Amerikassa.
Kansa rakastaa näitä pellejään ja työntää heitä vastuupaikoille vallan kammareihin. Siellä pelleistä tulee vaarattomia ja usein myös tylsiä. Ainoa, joista olen huolissani, ovat pellejä hännystelevät tosikot tyyliin Laura Huhtasaari ja Simon Elo. Miten heidän käy, kun show joskus loppuu?
Ilmoita asiaton viesti
Oma haistattelusi loppui nyt tähän. Naisten selän takaa huuteleminen on populistista ja naisia aliarvioivaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästä itsestäänselvästä sanan-, terminraiskausta ’populismi’ pohtivasta kirjoituksesta. Sitten voisi mennä vielä pitemmälle eli alkaa miettiä miksi ’raiskataan’ joku sana, mitä se kertoo ajastamme tai kertooko jotain, miksi luodaan sille toiston kautta mielleyhtymä joka sille ei kuulu kun voisi käyttää jotain parempaakin tai tuoda esiin vaikka uuden, okeamman sanan, ilmaisun?
Ilmoita asiaton viesti
Sanaa ”populismi” on käytetty populistisesti, niin kuin rikollinen palaa aina rikospaikalle.
Ilmoita asiaton viesti
Myös Nobel-palkintojen myöntäminen on pitkälti populistista toimintaa, jolla Nobel-komitea koettaa nostaa omaa arvovaltaansa (tukiessaan tärkeinä pitämiään tendenssejä maailmalla).
Ja kuinka paljon Nobelin nimeä käytetäänkään esimerkiksi kirjojen markkinoinnissa! Puhdasta populismia, kuten palkitseminen laajemminkin, ajatellaanpa vaikka Finlandia- ja Tieto-Finlandia-palkintojen myöntämistä.
Minkähänlaisille näkemyksille ne osoitetaan, kun valitsijoina ovat tiettyä ajatusklusteria edustavat Jörn Donner (rkp ja sd) sekä Helsingin Sanomien Anna-Stina Nykänen. Arvaattekohan?
Koko tiede- ja taidepolitiikka on täysin populismin sekä todellisuudesta vieraantuneen elitistisen harhaisuuden vallassa.
Ilmoita asiaton viesti
Palkintojen populismi kaipaa todella kriittisen tutkinnan.
Lehdet, TV ja joka paikka hehkuttivat Holmströmin niinsanottua Nobelia. TV:ssä EVAN Vesa Vihriälä, toisena taisi olla Sixten Korkman ylistivät maasta taivaaseen. Ihmettelin mikä Holmströmin tutkimusten sisältö ja ennen kaikkea yhteiskunnallinen merkitys on, se kun ei näyttänyt kiinnostavan ketään.
Menin 2-tuntiseen seminaariin, jonka aiheena oli Holmströmin tutkimukset, luennoijina hänen läheiset kaverit. Vaikutelma: keisarilla ei ole vaatteita. Holmströmin tutkimat ongelmat ovat relevantteja enintään vanhakantaisille työnantajille jos heillekään. Miten valvoa työntekijöitä, miten puristaa heistä niinsanottua tulosta. Äärettömän etukeskeinen ja yksipuolinen kysymyksenasettelu, olkoon matemaattisesti kuinka hienostunut tahansa. Ja sellaisesta myönnetään muka nobel-palkinto. Nobelin arvo romahti minun silmissäni. Tällaiset palkinnot ovat silkkaa populismia, eturyhmäpolitikointia, eliitin (todellakin: siis eliitin) vallanhimoa ja omia etuja. Siinä on aikamme taloustiede, nobeleineen kaikkineen.
Kannattaa verrata Holmströmin tutkimusasetelmaa siihen mitä tämän vuoden fysiikan nobelisti Kosterlitz sanoi haastatteluissa. ”Hyvää tiedettä ei synny valvonnan ja paineen alaisena.” Siis tasan päinvastoin kuin mitä Holmström asettaa tutkimusongelmaksi.
Toistan kappaleen Hankamäen tekstistä yllä:
”Elitismi ja vieraantuneisuus näkyvät nykyisin myös akateemisen maailman sisällä, jossa esimerkiksi taloustiede on pitkälle formalisoitunut ja matematisoitunut, ja totuutta pidetään teorioiden sisäisenä. Tutkijat kiistelevät malliensa nyansseista kansainvälisissä kokouksissa mutta eivät pohdi taloudellisten tendenssien tai talousjärjestelmien takana olevia tarkoitusperiä eivätkä filosofioita. Varsinkaan ei osata, haluta eikä piitata yhdistää talouden kysymyksiä poliittisen järjestelmän oikeusperustusta koskeviin kysymyksiin.”
Täsmälleen noin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista.
Olen todellakin sitä mieltä, että taloustiedettä pitäisi tehdä enemmän myös kirjoituskoneella eikä vain laskukoneella.
Ilmoita asiaton viesti
Timo Soinin gradussa pääpaino on perussuomalaisten edeltäjän SMP:n populismissa.
Ote Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä opiskelleen Soinin gradusta: ”Populismi on tavallisesti korostetun kansallista”. Liike vaatii nuoren Soinin mukaan lähes aina karismaattisen johtajan.
Tämähän on PS:ssä sittemmin toteutunut.
Tässä linkki tuohon vuodelta 1988 olevaan työhön:
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/3…
Onko Soini muuten koskaan kiistänyt perussuomalaisten olevan populistinen puolue?
Tässä hän kertoo varsin tuoreessa jutussa PS:n populismista:
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016102922534885_uu….
Ilmoita asiaton viesti
Jos verrataan vaikka Nigel Faragen ”populismia” ja Timo Soinin populismia, niin ensimmäisessä täytyy käyttää lainausmerkkejä, mutta jälkimmäisessä ei (ja jos populismia käytetään siinä merkityksessä, missä media on sitä käyttänyt):
Nigel Farage ei ole tinkinyt periaatteistaan missään vaiheessa, ja lopulta sai tavoitteensa läpi (brexit). Soinin päästyä valtaan, annettiin PS:n kannalta tärkeä sisäministeriön salkku muille, ja samalla luovuttiin tärkeistä periaatteista.
Katsoisin, että populismi on ollut Soinille pelkkä väline oman edun tavoitteluun ja sitä median tarkoittamaa populismia.
Ilmoita asiaton viesti
Ilkka,
Havaintonne perustunee Ministeri Soinin toimiin hallituksessa ja analyysinne tulos on, että Ministeri Soini teki ”kataiset”?
Mielestäni ministeri Soinin kenties hieman soljuvaa toimintaa voi myös selittää sellaisella olettamalla, että hänellä ei ole ministerivaltaa. Joku muu (mahdollisesti valtion ulkopuolinen taho) tekee päätökset Ministerin puolesta. Takinkäännökset eivät siten olisi itseaiheutettuja, vaan pakotettuja. Tämä on toki vain teoreettinen vaihtoehtoinen selitysmalli, eikä millään tavalla väite, mutta on naiivia olettaa, ettei ministeritason poliitikoiden päätöksiin yritettäisi epäparlamentaarisesti vaikuttaa. Jokin tässä nyt mättää.
Ilmoita asiaton viesti
Soinin EU-kriittisyys on haihtunut melkein kokonaan.
Soini taitaa olla vain sellainen, joka on puhunut itsensä valtaan, mutta mielipiteet ja teot ovat täysin eri asia. Eli populisti siinä pahassa/huonossa mielessä.
Ilmoita asiaton viesti
Arvoisa päätoimittaja,
En voi tietenkään vastata Soinin puolesta vaan vain omasta analyysistani, joten vastaan kysymykseen yleisesti.
Saattaa olla, että Soinin näkemys populismista on turhan kapea-alainen.
Voi olla, että Soini populismin myöntäessään (hän on myöntänyt asian Ylen toimittajalle TV-ohjelmassa) määrittelee populismin ja oman positionsa jotenkin vain oman näkemyksensä kautta sekä arvottaa sen automaattisesti myönteiseksi (oman position tunnistamisongelma).
Ilmiö nähtynä puoluepolitiikan ”sisältä päin” näyttää usein täysin erilaiselta kuin tällä tavalla tutkimuksellisesti, ulkoa päin.
Graduissa on usein myös virheitä tai puutteita. (Olen muuten käynyt tiedekunnan kirjastossa tutkimassa kyseistä opinnäytetyötä taannoin.)
Lisäksi ”populismilla” oli vuonna 1988 täysin eri merkitys kuin nykyisin, kun siitä on tullut yleismaailmallinen ilmiö, jonka keinoin vastustetaan lähinnä globalisaation tuottamia täysin uudenlaisia ongelmia. Näin ollen käsitteen merkityssisältö on muuttunut jo historiallisistakin syistä.
Soinin gradu käy pikemminkin tutkimuskohteeksi siitä, mitä poliitikko ajattelee populismista, kuin varsinaiseksi populismin määritelmäksi, johon media on sitä käyttänyt. Opinnäyte jää joka tapauksessa ansiokkaasti historiaan eräänä luetuimmista graduista.
On hyvä muistaa, että Soini on sanonut olevansa myös realisti.
Johtajuuskriteeristä (kohta 3) mainitsinkin jo tekstissäni.
Johtajuus olisi myös tärkeä puheenaihe sinänsä, sillä vastuullista tietoon perustuvaa johtajuutta näyttää puuttuvan sekä politiikan äärilaidoilta että keskustastakin.
Ilmoita asiaton viesti
Eli Soini tunnistaa että populismi on kansasta lähtöisin ja tarkoittaa laajemmassa merkityksessä kansanvaltaa ja kansan kuuntelemista eli demokratiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jotakin tällaista olen itsekin huomaavinani. Tosin myöskään Perussuomalaisessa puolueessa ei ole liioin pohdittu, mitä populismi on, mikä on sitten vaikeuttanut syytöksiin vastaamista ja oman position tunnistamista.
Joka tapauksessa vasemmistokeskustalainen puolue ideologisesti on eikä kuulu oikeistolaisiin ääriliikkeisiin. Niistä myös puolueen puheenjohtaja on pitänyt puolueensa selvästi erillään.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästä kirjoituksesta. Voisitko seuraavaksi käsitellä sanaa ”nationalisti”. Se tuntuu olevan populistin kaltainen kirosana nykyisin. Käsitteiden selventäminen lienee paikallaan tässäkin?
Ilmoita asiaton viesti
Lyhensin joskus nationalismin kahteen virkkeeseen.
Nationalismi on sitä, että on kivaa, että meillä on oma valtio ja naapurilla on oma valtio. Voimme käydä kahvilla toistemme luona.
Nationalismi nykymuodossaan sai alkunsa Napoleonin jälkeisestä Ranskasta, jossa silloiset vasemmistoanarkistit halusivat eroon kuninkaiden ja papistojen vallasta. Kehitettiin kansallismielinen ideologia, joka tähtää kansanvaltaan eli nationalismiiin. Samalla kehitettiin demokratiaa, joka on käytännössä enemmistön turva vähemmistöiltä (papistot yms.).
Nationalismi on helpompi määritellä kääntäen. Mitä nationalismi ei ole? Se ei ole federalismia, jossa kansallisvaltiot vähenevät osavaltioiksi. Se ei ole imperialismia, jossa valloitetaan toisia kansallisvaltioita. Se ei ole kommunismia, joka pyrkii maailmanlaajuiseen hallintoon.
Nyt kun tässä mietin asiaa, niin pitäisi määritellä kohta mitä tarkoittaa kansakunta. Siihen en lähde, sillä siinä eivät ole onnistuneet huomattavasti minua viisaammatkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Samalla voisi myös valottaa mitä globalismi on oikeasti.
Ilmoita asiaton viesti
’Kansa’ on etninen käsite ja ’kansakunta’ poliittis-hallinnollinen käsite.
’Kansa’ viittaa kansanryhmään ja ’kansakunta’ puolestaan kansalaisuuden omaaviin ihmisiin.
Nationalismi ja kansallismielisyys poikkeavat toisistaan seuraavasti:
Nationalismi nojatessaan siirtomaa-ajan historiaan vetoaa kansojen etnisiin eroihin ja siten sisältää mahdollisuuden myös siihen paheksuttuun rasismiin (jolla puolestaan tarkoitetaan ihmisarvon kiistävää – mutta ei kaikkea – eriarvoisena näkemistä).
Kansallismielisyys taas viittaa poliittis-hallinnollisesti erottuvien kansakuntien itsemääräämisoikeuteen ja suvereeniuteen riippumatta, mitä etnistä alkuperää kansalaiset ovat.
Ilmoita asiaton viesti
Jos kansallismielisyys määritellään noin kuin sinä sen määrittelet, minun pitäisi olla kansallismielinen, ja kovin huonosti se ainakin omasta mielestäni itseeni sopii. Noin määriteltynähän kansallismielisyydestä ei seuraa minkään etnisen ryhmän suosimista toisen kustannuksella, eikä valtioiden rajojen sulkemista keneltäkään. Kansallismielinen voi siis olla hyvinkin pitkälle globalisti, kunhan vain pitää kiinni poliittis-hallinnollisesta itsemääräämisoikeudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä analyysi. Punavihreä media on määritellyt sanan populismi itselleen mieluisaksi ja populisteiksi omasta mielestään väärinajattelijat. Samassa ryhmässä ovat sanat fasisti, nationalisti ja rasisti. Näilla saadaan jo enemmistö karsinaan.
Ilmoita asiaton viesti
Erinomainen selonteko populismista.Nyt oli todella sopiva ajankohta esittää se. Kirjoitus pani ammattimaisesti paikalleen monet harhakäsitykset.
Suurkiitos blogistille.
Kysymys: minkälaisia populisteja Jyrki Katainen ja Alexander Stubb olivat erityisesti edellisen hallituksen aikana? Entä Katainen tänään avatessaan sanaisen arkkunsa EU:n katakombeissa ja paistatellessaan YLEn studiossa sopivin välein?
Ilmoita asiaton viesti
”Kysymys: minkälaisia populisteja Jyrki Katainen ja Alexander Stubb olivat erityisesti edellisen hallituksen aikana? Entä Katainen tänään avatessaan sanaisen arkkunsa EU:n katakombeissa ja paistatellessaan YLEn studiossa sopivin välein?”
Vastaus: He olivat opportunistisia populisteja. Aitoon populismiin (siis ei demokraattiseen toimintaan) kuuluvat myös itsekäs oman edun ajaminen, pyrkyryys, selustan varmistelu ja vastuun kiertäminen sitten, kun oma päänalus on turvattu.
Opportunismin, egoismin ja hedonismin tavoittelulle EU on tarjonnut todellisen mekanismien mekanismin.
Ilmoita asiaton viesti
Asiaa voi lähestyä historialliseltakin kannalta: alkuaan termiä on käytettyä Yhdysvalloissa vaikuttaneista liikkeistä, jotka ovat koettaneet haastaa maan kaksipuoluejärjestelmän ennen kaikkea presidentinvaaleissa. Onnistunut se ei ole koskaan, mutta hyvin lähelle voittoa on välillä päästy.
Näiden liikkeiden ”populismi” on tarkoittanut sitä, että liikkeiden perustajat ovat tulleet hallitsevan eliitin ulkopuolelta ja he ovat pyrkineet rakentamaan kannatuksensa suoraan ”kansan” varaan, etsimällä esimerkiksi talonpoikinen ja työläisten kannatusta vastustamalla vapaakauppaa tai suuryrityksiä. Sitä mukaa kun demokratia on vakiintunut muuallakin, ja siis muodossa, jossa kukin äänestäjä antaa vain yhden äänen, eikä äänioikeuden ulkopuolelle ole rajattu liiaksi ihmisiä, vastaavia liikkeitä on tietysti syntynyt muuallekin. Näitä voi sitten kutsua populistisksi ja onhan näillä samankaltaisesta tilanteesta johtuen samanlaisia piirteitä ennen kaikkea poliittisen taktiikan alalla. Myös tältä pohjalta voi määritellä populismin: nimenä todellisuudessa havaitulle ilmiölle.
Sinällään populistiset liikkeet ovat terveen demokratian merkki, sillä se kertoo, että hallitsevan eliitin haastajat oikeasti uskovat, että valta on otettavissa ihan vaaleissa. Johtopäätös pätee riippumatta siitä, mitä näiden haastajien motiivit ovat. Jos populistisia liikkeitä ei olisi, niiden sijaan olisi vallankumouksellisia liikkeitä, sissiliikkeitä ja sotilasvallankaappauksia.
Populistinen liike pyrkii tietenkin valtaan, ja jos se sinne pääsee, se ei pidemmän päälle voi olla enää populistinen, sillä se joko häviää tai muodostaa uuden vallassa olevan eliitin osin sulautuen, osin syrjäyttäen vanhan. Prosessissa eliitti joka tapauksessa uudistuu, sillä siihen kohdistuu paine, joka pakottaa huomioimaan paremmin koko kansan tarpeet. Vaikkapa sosiaalidemokraatit ovat Suomessa aloittaneet aikamoisena populistisena liikkeenä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tarpeeksi pitkälle historiaan mennään, tullaan tietenkin Kreikkaan ja Roomaan.
Sana ”demos” juontaa juurensa kreikan kielen ’maakuntaa’ tarkoittavasta sanasta, jolla usein viitataan myös sen kansalaisuuteen. Demos + kratos (voima, valta) = demokratia, eli kansanvalta.
Sana ”populismi” puolestaan juontuu latinan sanasta ”populus”, joka tarkoittaa kansaa.
Molemmat sanat juontavat siis juurensa ’kansaa’ tai ’kansalaisuutta’ merkitsevästä sanasta, mikä korostaa myös populismin olevan hyvin demokraattinen ilmiö!
Näin siis, jos etymologinen argumentti kelpaa.
Ilmoita asiaton viesti
Populismia on ainakin se kun Trump avauspuheessaan presidentiksi valintansa jälkeen lupasi parantaa kaupunkien infrastruktuurin. Mistä rahat? USA on jo ennestään korviaan myöten veloissa. Tämä on samanlaista politiikkaa mitä Kreikan politikot harrastivat ennenkuin velkaa tuli otettua liikaa ja troikka puuttui peliin.
Tuollaisia populistisia lupauksia on erittäin helppo antaa ja ne ovat suosittuja, niistä innostutaan, kuten Trumpin lupauksista on innostuttu, mutta ne on vastuuttomia.
Vastuullista politiikkaa ja ei- populistista politiikkaa olisi saneerata USA:n talous kuntoon, joko kiky- tyyppisillä sopimuksilla, tai vastaavan tyylisillä kiusallisilla epäsuosituilla toimilla.
Maailmankauppa esimerkiksi pitäisi vapauttaa, eikä suinkaan rakentaa esteitä sille, kuten populisti tekee.
Populisti ei todellisiin vastuullisiin toimiin kykene, hän tekee ratkaisuja jotka lyhyellä tähtäimellä miellyttävät äänestäjää tässä ja nyt, mutta pitemmän päälle johtavat katastrofiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Populisti ei todellisiin vastuullisiin toimiin kykene, hän tekee ratkaisuja jotka lyhyellä tähtäimellä miellyttävät äänestäjää tässä ja nyt, mutta pitemmän päälle johtavat katastrofiin.
Eikös tässä viimeisten vuosien aikana ole lähes kaikki puolueet olleet hallitusvastuussa. Katastrofiin johtavalta uralta valtiontaloutta ne eivät ole pystyneet kääntämään – ehkäpä seuraavien vaalien pelossa. Voinemme todeta ”populismin” olevan laajalle levinnyt ongelma suomalaisessa politiikassa.
Ilmoita asiaton viesti
”Voinemme todeta ”populismin” olevan laajalle levinnyt ongelma suomalaisessa politiikassa.”
Voimme vain todeta että näin on.
Tavallaan muuten ei voisi olla,
koska kansa valitsee kuitenkin vaihtoehdoista sen populistisimman.
Sen takia puolueet suorastaan kilpailevat siitä kuka on populistisin.
Tämä yleinen populismi osaltaan selittää senkin että ääripopulismikin on päässyt puoluekartalle ja sellaisissa vaaleissa kuten USA:n presidentinvaalit, ääripopulisti saattaa päästä tavallisen puolueen listoilla huijaamaan kansalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Ongelma on uusliberalismi, jota jokainen puolue suomessa harjoittaa.
Suomessa ollaan aika näköalattomassa tilassa, yksikään puolue ei halua tai uskalla uudistua.
Yle:n ja lehtitalojen uutisia seuratessa olen tullut siihen tulokseen, nämä olivat tärkeimmät vaalit Suomelle.
Tulee vain mielen, miksi meillä valitaan kansanedustajat, hallitus ja presidentti, jos mikään ei muutu. Olisiko meidän syytä hakeutua yhdeksi Yhdysvaltain liittovaltion jäseneksi, eli liittyä Yhdysvaltain liittovaltioon.
Ilmoita asiaton viesti
”Olisiko meidän syytä hakeutua yhdeksi Yhdysvaltain liittovaltion jäseneksi, eli liittyä Yhdysvaltain liittovaltioon.”
En yhtään ihmettelisi jos tämä olisi Euroopan liittovaltion seuraava tavoite. Eliitti ei halua puhua edes EU:sta joka on kaatumassa joten tuo laajempi integroituminenkin jää utopiaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Arto Vihavainen: ”Populisti ei todellisiin vastuullisiin toimiin kykene, hän tekee ratkaisuja jotka lyhyellä tähtäimellä miellyttävät äänestäjää tässä ja nyt, mutta pitemmän päälle johtavat katastrofiin.”
Tämä voisi sopia kuvaukseksi vaikkapa eurojärjestelmän eli EMUn kannattajasta, joka koettaa olla moitteeton keskitien kulkija ja välttää äärikantojen ottamista!
Toisaalta mainitset kyllä tärkeän ongelman.
Ongelma on poliitikkojen neuvottomuus.
Esimerkiksi euroon oli huomattavasti helpompi astella sisään kuin on päästä siitä ulos nyt kiinteiden valuuttakurssien tuottaman tuhon, eli valtioiden velkaantumisen jälkeen.
Esimerkiksi Connolly (teoksessaan ”The Rotten Heart of Europe” 1995) ja Feldstein (teoksessaan ”EMU and International Conflict”, 1997) ennakoivat jo parikymmentä vuotta sitten, että EMU voisi johtaa jopa sotaan.
Olemme siis tilanteessa, josta ei ole helppoa ulospääsyä. Edessä voivat olla hyperinflaatio, hallittu EUn ja EMUn purkaminen, omien valuuttojen käyttöönotto ja elintason huikeat leikkaukset, riippuen miten omien valuuttojen kellutukset onnistuvat.
Tämän kaiken keskellä tarvittaisiin jämäkkää ja pitkillä valoilla tulevaisuuteen katselevaa johtajuutta, jota koko ajan haetaan, mutta jota ei näy. Jos sellaista ilmenee, ovat keinot vähissä.
Nimeät siis relevantin huolenaiheen.
Ilmoita asiaton viesti
”Nimeät siis relevantin huolenaiheen.”
Enpä oikein tiedä mistä luulet minun huolehtivan, mutta kerron sen nyt itse mitä oikein murehdin. 🙂
Olen huolissani populismin leviänmisestä maailmalla ja tällä hetkellä siitä että maailman tärkein valtio on nyt populistin kourissa.
Jos Trump pitää lupauksensa ja aloittaa äänestäjiensä palkitsemisen aloittamalla valtavan elvytyksen ja dollarien painamisen tämän elvytyksen rahoittamiseksi, siitä on maailmantalouteen merkittäviä vaikutuksia.
Jos Trump tekee omavaltaisia päätöksiä, keskustelematta maailman muiden johtajien kanssa se voi johtaa hallitsemattomaan taloudelliseen kehitykseen.
En ihan osaa aavistaa enkä selvittää mitä kaikkea turbulensseja tästä voisi maailmantalouteen seurata, mutta otan esiin esimerkin vuoksi yhden mahdollisuuden.
Hyperinflaatio voi Trumpin elvytystoimien vuolksi alkaa USA:sta ja se voi levitä sieltä nopeasti ympäri maailman. En tosin voi ymmärtää miten tämä dominoefekti käytännössä toimii, mutta eiväthän Kiinan, EU:n ja muiden maiden taloudet kestä sitä jos dollarin arvo alkaa vajota, muiden on pakko ryhtyä vastatoimiin.
Pienillä mailla ja pienillä talouksilla on se etu että ne voi käyttää rahan arvon laskemista talouspoliittisena keinona, ilman että se vaikuttaa negatiivisesti juuri muualla kuin naapurimaissa.
Esimerkiksi jos Ruotsi päättäisi lähteä laskemaan kruununsa arvoa, siitä kärsisivät ruotsalaisten itsensä lisäksi lähinnä muiden pohjoismaiden taloudet, mutta jos USA lähtee taloutensa massiiviseen elvytykseen ja se johtaa dollarin arvon laskuun, sillä voi olla ennalta-arvaamattomia vaikutuksia koko maailmantalouteen.
Siinä vain yksi esimerkki huolistani, mutta ne huolet voisi melkeinpä kaikki tiivistää yhteen lyhyeen sanaan, se on ”populismi”.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos Trump pitää lupauksensa ja aloittaa äänestäjiensä palkitsemisen aloittamalla valtavan elvytyksen ja dollarien painamisen tämän elvytyksen rahoittamiseksi, siitä on maailmantalouteen merkittäviä vaikutuksia.”
Trump tai kukaan muukaan poliitikko ei voi yksin aloittaa ”dollarien painamista” eikä myöskään korkokampanjoita, koska Yhdysvaltain keskuspankki FED, jolle asia kuuluu, on itsenäinen ja erotettu politiikasta. Johtokunnan jäsenet tosin valitsee presidentti ja hyväksyy senaatti.
Myös Euroopan unionissa EKP on politiikasta riippumaton, ja sen itsenäisyys on turvattu peruskirjassa. Tällä tavoin haluttiin varmistaa, ettei talousilmiöiden hallintaan käytetä keinotekoiselta vaikuttavia rahapoliittisia konsteja.
Nyt on sinulla ainakin yksi huoli vähemmän.
Huolestuttavaa tässä politiikassa on kylläkin sen monetaristisuus ja vaatimukset turvata talouskasvu esimerkiksi työmarkkinajoustoilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt on sinulla ainakin yksi huoli vähemmän.”
Kiitos, huh!!! helpotti. 🙂
Tosiasiassa en olisi niin varma Trumpin kyvyttömyydestä tehdä kaikenlaisia temppuja.
En tosin usko että hän tekee niitä ”unohdetun kansan” puolesta, vaan sen kansanluokan puolesta johon hän itse kuuluu, eli ”amerikkalaista unelmaa” elävien ökyrikkaiden puolesta, tarkemmin sanottuna omaa etuaan ajatellen.
Ilmoita asiaton viesti
En minäkään ole erityisen innostunut Trumpista sinänsä, mutta käsittelen syitä siihen, miksi hänestä tuli ilmiö.
Ilmoita asiaton viesti
”En minäkään ole erityisen innostunut Trumpista sinänsä, mutta käsittelen syitä siihen, miksi hänestä tuli ilmiö.”
Sitähän Trump- ilmiötähän tässä juuri käsitellään.
Mielestäni olet paneutunut enemmän äänestäjien motiiveihin kuin Trumpin motiiveihin ja siinä taitaa tulla sinulle sama kömmähdys kuin äänestäjille.
Ne motiivit jotka arvelet äänestäjien motiiveiksi ovat Trumpin sinne sinun päähäsi istuttamia motiiveja. Samoin kuin Trump on manipuloinut amerikkalaiset äänestäjänsä, hän on manipuloinut myös sinut. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Tärkeä on kussakin tapauksessa määritellä operatiivisesti, mitä sanalla populismi kussakin tapauksessa tarkoitetaan. Yleinen huiskiminen ko. sanaa käyttäen on kuin tuuleen huutaisi.
Olisi myös syytä käsitellä populismia laajemmin ja kaikkien harjoittaman politiikan osalta, sillä kuka tahansa voi löytää niitä piirteitä koko politiikan kentällä.
Suuressa mitassa havaittavana, ja siten myös tärkeänä tutkimuskohteena, voisi erityisen paljon ruotia Euroopan Unionin ns. europopulismia, jonka tulokset ovat osittain saavuttaneet katastrofaaliset mitat.
Ilmoita asiaton viesti
1. Olen samaa mieltä siitä, että EMU oli hyvin populistinen hanke: se syötettiin kansalaisille rauhan ja solidaarisuuden kuorrutuksella höystettynä, vaikka kyseessä oli kylmän kapitalistinen projekti, jolla haluttiin suojata pääoman vapaat liikkeet ja torjua valuuttariskit.
Itsenäisen rahapolitiikan menetyksestä kärsijöitä ovat olleet työttömät ja veronmaksajat, joiden piikkiin valtionvelat (tulevaisuuteen siirretyt verot) kaatuvat. Ellei sitten keskuspankkirahoitus ja inflaatio pelasta taloutta ja tuhoa samalla poliittista luottamusta…
Europopulismi on siis todellakin ollut populismin laji.
2. Populismia ovat myös ympäristöpopulismi ja ekopopulismi.
Nekin vetoavat kansalaisten tunteisiin, usein vailla järkeä.
Myös Suomea kuritetaan nyt sekä hiilikiellolla että EU:n rikkidirektiivillä, jotka tulevat maksamaan yrityksille miljardeja.
5-miljoonaisen kansakuntamme tekemillä ympäristöratkaisuilla ei ole mitään merkitystä yli 7000 miljoonan ihmisen maailmassa.
Ja kuitenkin meille tuotetaan koko ajan aivan hirvittäviä velvoitteita, vaikka varsinkaan kehitysmaat eivät piittaa päästöistä mitään. Kiinakin saa meiltä rahallista tukea, vaikka se voisi maksaa ympäristönparannustoimet itse.
Vaihtoehdot ovat seuraavat: taloutemme kilpailukyky tuhotaan ekopopulismilla ja hyvinvointiyhteiskuntamme täten tuhoutuu, tai elämme entisen kaavan mukaan, niin kuin kehitysmaissakin jo eletään. Kuka muuten laittaisi ongelmien syyn, väestönkasvun, kuriin? Ei ainakaan läpikotaisin populistinen vihreä liike.
3. Sitten on vielä taidepopulismi, josta Guggenheim tarjoaa esimerkin kultalautasella. Se markkinoidaan kansalaisille muka kansallisesti merkittävänä hankkeena, vaikka kyseessä on elitistinen projekti, jonka nimenhaltijakin on kansainvälinen kapitalisti ja kosmopoliitti! Voiko olla suorempaa silmään sahausta?
4. Erään populismin lajin muodostaa myös sukupuolineutraaliutta ainoana oikeana ajattelutapana mainostava populismi, jonka mukaan kaksiarvoinen biologinen sukupuoliero ei ole muka geenien, kromosomien ja hormonien tasolla sekä kehollisella ilmiötasolla vallitseva tosiasia. Koettakaapa haastaa tämä malli myös käyttäytymisen toimintatasolla menemällä vaihteeksi siihen toiseen pukuhuoneeseen…
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä siitä, että sanaa populismi käytetään paljon ilman kunnollista määritelmää lähinnä lyömäaseena poliittisia vastustajia kohtaan. En kuitenkaan ole samaa mieltä siitä, että populismi on samaa kuin demokratia. Mielestäni keskeinen populismin määritelmä on juuri tuo ensimmäiseksi esittämäsi, eli että se on ”argumentaatiota, jonka mukaan mikä tahansa argumentti kelpaa, kunhan se tuo kannatusta”. Sinä tein päätelmän, että perussuomalaiset ei tällä perusteella voi olla populistipuolue, koska he eivät kannata mitä tahansa saadakseen kannatusta, ja koska heillä on ”hyvinkin vankkoja perusnäkemyksiä tai arvoja, joista puolue pitää kiinni melko periksi antamattomasti”. Tämä ei minun mielestäni ole oleellista. Populisti voi olla hyvin johdonmukainen pitäessään kiinni omista arvoistaan ja kannattaessaan koko elämänsä tavoitteita X ja Y. Oleellista on se, miten asioille X ja Y haetaan kannatusta. Populisti hakee niille kannatusta joko valehtelemalla, mielistelemällä tai argumentaatiovirheisiin tukeutumalla. Valehtelu ja mielistely (jotka mielestäni ovat myös jonkinlaisia argumentaatiovirheitä) liitetään ihmisten mielissä useammin populismiin kuin varsinaiset argumentaatiovirheet. Poppareiden asettaminen vaaliehdokkaiksi on varmaankin jonkinlaista mielistelyä ja sikäli populismia, kuten kaikki muutkin tyhjät vaalilupaukset.
Usein populisti kuitenkin tukeutuu argumentaatiovirheisiin. On jokin vaatimus X, jolle halutaan tukea. Mennään kansan syvien rivien luo, esitetään heille kysymys, johon suurin osa vastaa odotetulla tavalla, ja vedetään tästä johtopäätös, että siispä me kaikki haluamme X:ää. Esimerkiksi on vaatimus, että Suomen rajat tulee sulkea turvapaikanhakijoilta. Kysytään kansan syviltä riveiltä, mitä mieltä olette, onko niin, että maassa maan tavalla. Kansan syvät rivit raapii hetken päätään ja toteaa, että kyllä vaan maassa maan tavalla. Populisti innostuu tästä ja sanoo: olen aivan samaa mieltä, olemme samalla puolella, me molemmat haluamme rajat suljettaviksi, eikö niin.
Mielestäni siis perussuomalaiset on hyvinkin populistipuolue. Ei populismi sinänsä ole demokratian vastaista. Kyllä vaikkapa Trumpin voitto voidaan nähdä jonkinlaisena demokratian voittona, mutta minä en kuulu niihin, joiden mukaan demokratia on synonyymi hyvälle, että kun vain demokratia toteutuu, niin mitään huonoa ei voi seurata.
Ilmoita asiaton viesti
”minä en kuulu niihin, joiden mukaan demokratia on synonyymi hyvälle, että kun vain demokratia toteutuu, niin mitään huonoa ei voi seurata”
En minäkään.
Siitä, millä tavoin puolestaan demokratia voi olla ongelmallista, kirjoitin jo tässä:
http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225475-k…
Ilmoita asiaton viesti
Mutta tässä kuitenkin puolustelit populismia, koska se on sinun mukaasi demokratiaa, ja vieläpä parempaa demokratiaa kuin ei-populistinen demokratia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei-populistinen demokratia (tai politiikka) voisi olla jollain lailla totuudesta tinkimätöntä. Luulenpa, että moni puolue kavahtaa tätäkin ääripäätä. Tinkimättömästi väärässä voidaan kyllä olla, tai järjestelmällisesti kompleksiteetteja peitteleviä, ja manipulointia ja vääristelyäkin harjoitetaan.
Eniten minua ihmetyttää, miten vaikea politiikassa on kumota jo tehtyjä huonoja päätöksiä. Jokunen huono esitys on saatu torpedoitua viime aikoina, mutta huonot päätökset… Sveitsin tyyli, jossa mikä tahansa päätös syntyy hitaasti, on parempi. Muutoksiin kun liittyy annos peruuttamattomuutta. Päätösteoriassa tämä diskontataan nostamalla päätöskynnystä selvästi, 50 % ei pitäisi riittää Natoon eikä TTIP:iin.
Ilmoita asiaton viesti
”Toinen (2) populismin kriteeri on, että poliittiset ehdokkaat ovat poppareita. Heillä joko on populaarijulkisuuteen liittyvä tausta tai heidän hankkimansa julkisuus on epäpoliittista, pelkästään pinnallista kuvalehtijulkisuutta vailla ohjelmallista sisältöä ja asiantuntemusta.
Miten tämä sopii esimerkiksi Perussuomalaisiin, joita usein on väitetty populisteiksi?”
Ymmärtääkseni ”Brother Christmas” -hahmo on jokin aika sitten valittu Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaaksi. Julkisuutta hän on tavoitellut ja saanut, joskin viime aikoina pääasiassa rikosepäilyn kautta. Missä se poliittinen ohjelmallinen sisältö ja asiantuntemus sekä aatteellisuus on hänen toiminnassaan ilmennyt?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Brother_Christmas
Ilmoita asiaton viesti
Populismi on sellaista että jaetaan väkeä tavalliseen ”perus kansaan” jonka näkemysten mukaan asioita pitäisi tehdä ja sitten ”eliittiin”.
Siinä sitten haalitaan ääniä erityisesti tyhmimmän kansanosan äänestyskäyttäytymisellä jossa hyödynnetään siellä vallitsevaa tyytymättömyyttä, ilman että kuitenkaan tarjotaan tilalle yhtään mitään toteuttamiskelpoista.
Sitä on populismi.
Ilmoita asiaton viesti
Populismi on tyhjän jauhamista, jolle ei ole perustaa johon sen jauhamansa asian palauttaa!
Ilmoita asiaton viesti
Periaatteessa jokainen porvari eli oikeistolainen on populisti, sillä yksikään ei uskalla kajota kapitalismin perustaa, jonka eteen kuitenkin pullistelevat.
Ilmoita asiaton viesti