Guggenheimin salaisuudet

Solomon R. Guggenheimin nimeä kantava taidemuseosuunnitelma on jälleen nostettu kulttuurikanojen kalmistosta Etelärannan tontille kummittelemaan. Harmiton tämä haamu ei ole, sillä helsinkiläisille on luvassa jopa 80 miljoonan lasku, mikäli museo rakennetaan.

Ylen uutiset kertoi tänään, että Helsingin kaupunki ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiö ovat valmistelleet salassa uuden esityksen taidemuseon perustamiseksi Helsinkiin. Pohjana on säätiön vuonna 2013 julkaisema ehdotus, jossa kaupunki, valtio tai toinen niistä maksaisi noin puolet 120–140 miljoonan kokonaishinnasta. Nyt säätiö on saanut kasaan 66 miljoonaa yksityistä rahoitusta, jonka se toivoo jouduttavan läpimenoa. 

Hanke etenee kaupunginhallituksen kokoukseen hihat palaen. Sitä käsitellään jo ensi maanantaina 7.11., ja lopullisen päätöksen tekee valtuusto 30.11. Edellisen kerran hanke kaatui 2012, ja soisin sen kaatuvan esitetyn rahoitusmuodon vuoksi nytkin.

 

Miten kaupunkia ja valtiota koukutetaan?

Kaupunkia ja valtiota säätiö koetti koukuttaa viime vuonna järjestetyllä arkkitehtuurikilpailulla, jonka voitti ranskalainen ehdotus. Kilpailu järjestettiin, koska säätiössä tiedetään, että suomalaisessa rakentamispolitiikassa suunnitellaan ensin ja päätetään vasta sitten. Näin tehdään, jotta syntyisi vaikutelma, että asiasta on jo päätetty, eikä hankkeesta voida enää perääntyä. Kilpailun voittanut Moreau Kusunoki Architect sai palkinnoksi 100 000 euroa. Viisi muuta finalistia sai kukin 55 000 euroa. Rahaa on siis palanut jo.

Minä en vastusta taidetta enkä sen tukemista tai toimintaedellytyksiä. (Kuinka helppoa onkaan lavastaa taidemuseon vastustajat ”taantumuksellisiksi”?) Mikäli valtiolla tai kaupungilla on 80 miljoonaa taiteen tukemiseen, suosittelen sen suuntaamista suomalaisille taiteilijoille, jolloin se päätyy kotimaisen taiteen hyväksi. Tämä olisi oikeaa taiteen tukemista.

Sen sijaan vastustan julkisen rahoituksen käyttöä kosmopoliittisen toimijan omistamaan ja hallinnoimaan rakennusprojektiin, joka on sitä paitsi korkean riskin hanke perustaessaan tulonsa pelkästään museon kävijäennusteeseen. Laskua pidentävät parikymmenen miljoonan pintaan nouseva lisenssimaksu, rakentamisen aikana tapahtuva hinnannousu ja valtion osuudeksi määritelty 1,3 miljoonan vuotuinen tuki.

Kannatan lämpimästi Guggenheim-museon rakentamista Eteläsatamaan, jos se voidaan toteuttaa pelkästään yksityisellä rahoituksella, aivan kuten Jätkäsaareen noussut Clarion-tornihotelli. Mutta myöskään Clarionin tapauksessa kaikki ei ole aivan selvää.

Asia, josta media ei jostakin syystä paljoa puhu, on että Vantaan Aviapolikseen noussut Clarion rakennettiin suomalaisten eläkeläisten rahoilla, sillä kiinteistön omistaa Keva, ja vain sen käyttäjänä toimii hotelliyritys. Eläkeyhtiö Keva on toki muodollisesti yksityinen taho, mutta se nojaa varainhankintansa veron kaltaiseen eläkemaksuun.

Rakentamispoliittisesti ja asuntopoliittisesti katsoen tämänkaltaisella rahoituksella pitäisi rakentaa ihmisille koteja eikä tuhlata varoja huorien ja liikemiesten majapaikkoina toimiviin hotelleihin. En ainakaan minä halua Helsingistä mitään Las Vegasia (aihe kuuluu tähän, koska myös Las Vegasissa on ollut Guggenheim, samoin köyhässä Meksikossa, josta tehdään jatkuvia sosiaaliluokkaretkiä Yhdysvaltoihin).

On mahdollista, että myös Guggenheimin Helsinki-hankkeeseen on piilotettu julkisen talouden rasitteeksi koituvia kuluja ja riskejä. Rakentamista kannattava elinkeinoministeri Olli Rehn ilmoitti budjettiriihessä ajavansa 40 miljoonan ”vivuttavaa” osarahoitusta museolle. Hän ei kuitenkaan täsmennä, mitä hän tarkoittaa ”vivuttamisella”, mutta ainakin velkavipurahastoissa piilee suuria riskejä. Tämä on samanlaista unelmahöttöä Olli Rehniltä kuin eilinen hiilen käytön kieltolakiesityskin.

Riskejä piilee myös rahoitusmallissa, jossa valtio tai kaupunki toimivat takaajina. Kuinka helppoa onkaan hakea rakennusliike konkurssiin kesken rakentamisen ja kääntää lasku takaajien piikkiin?! Kesken oleva hanke pitää joka tapauksessa saattaa valmiiksi, joten myös jatkossa kulut kaatuisivat kaupungille tai valtiolle.

En halua Guggenheimista uutta porkkanajunaa, jonka kulut ovat nousseet noin 30 prosenttia suunnitellusta. Raiteiden loppupäässä oleva lopullinen hintalappu ei näy vielä moneen vuoteen. Yhteistä Guggenheimille ja länsimetrolle on lisäksi se, mistä niihin saataisiin maksavia asiakkaita. Ihmisten joukkokäyttäytyminen kun on usein ennustamatonta ja arvaamatonta pilettihintojen lähdettyä lentoon.

Museohankkeen junttaaminen on myös poliittisesti arveluttavaa. Haamu iski tällä kertaa takaapäin, sillä asiasta järjestettiin yllättävä tiedotustilaisuus, jossa kaikki oli junailtu salassa valmiiksi. Valmisteilla olevat asiakirjat eivät yleensä ole julkisia, paitsi asianosaisia koskien, mikä herättää kysymyksen, eivätkö maksajiksi aiotut kansalaiset olekaan asianosaisia.

 

Miksi Guggenheim kampeaa itseään Helsinkiin?

Miksi sitten Guggenheim-säätiö haluaa museon nimenomaan Helsinkiin? Kerron teille salaisuuden. Säätiö haluaisi museon oikeastaan Pietariin, koska se pyrkii kilpailemaan Eremitaašissa kävijöistä. Säätiö näkee modernin taiteen museon ja Eremitaašin yhtenä matkailullisena kokonaisuutena ja katsoo niiden täydentävän toisiaan.

Venäjän huonon ja epävakaan poliittisen tilanteen vuoksi se ei kuitenkaan investoi entiseen Leningradiin, vaan haluaisi museonsa tänne. Helsingin Guggenheim nähdään siis osana kesäistä matkailukokonaisuutta, jossa helmikanat lillutelevat loistoristeilijöissä Itämeren pääkaupunkeja kiertäen. Tällä strategialla Guggenheim vieraili hetken myös Vilnassa, tosin huonolla menestyksellä.

Näyttö Euroopan-toiminnan kannattavuudesta on ollut poikkeuksetta negatiivista. Säätiön kokonaistalous on laskenut pulkkamäkeä jo pitkään. Berliinin Guggenheim suljettiin 2012 viisitoista vuotta jatkuneiden talousvaikeuksien jälkeen. Museossa vieraili toki 2 miljoonaa kävijää vuodessa, mutta 40 miljoonan vuosituristin Berliinissä, jonka metropolialueella asuu noin 5 miljoonaa ihmistä, se on vähän. Venetsian Guggenheimissa on käynyt vain vaatimattomat 400 000 kävijää vuodessa, mikä on surkea tulos renessanssin tyyssijana pidetyssä kaupungissa, jossa vierailee keskimäärin 60 000 turistia päivässä!

Helsingistä ei saa koskaan tehtyä New Yorkin kaltaista turistirysää, eikä Helsingistä tee myöskään Abu Dhabin kaltaista pääomamagneettia se, vaikka rantojamme rikastutettaisiin kymmenellä Guggenheimilla. Sekä New Yorkin että Abu Dhabin Guggenheimeissa pääsymaksut ovat varsin tylyjä.

Niinpä säätiö pitää esillä vain Bilbaon sivukonttorinsa menestystä, joka selittyy Espanjan valtion Baskimaalle osoittamilla valtavilla tuilla ja sillä, että Bilbao on rantalomakaupunki, jossa turistit suuntaavat kulkunsa ilmastoituun museoon viilentymään. Lisäksi Bilbaossa ei ole nähtäväksi juuri mitään muuta.

Mutta kuka tulisi Helsinkiin vain mennäkseen käymään Guggenheimissa? Täällä Guggenheimia ei voida yhdistää matkailukokonaisuuteen, ellei nyt ajatella noita Pietarin-turisteja. Helsingin museota koskevalta 550 000 vuosikävijän arviolta katoaa pohja.

Helsingin kauppakamaria ja Stockmannia edustavan Björn Teirin näkemys, että museon myönteinen talousvaikutus Helsingille olisi noin 41 miljoonaa euroa vuodessa ja työllistävä kokonaisvaikutus 500 henkilötyövuotta, ovat täysin epäuskottavia. Arviot perustuvat The Boston Consulting Groupin Solomon R. Guggenheim -säätiölle tekemiin laskelmiin, joista puuttuu tärkein, eli todistelu.

Sama pätee imagovaikutusten muuntamiseen kassakoneen kilinäksi. Guggenheimin on kaavailtu ”nostavan kaupunkimme kansainvälistä profiilia”, edustavan ”investointia tulevaisuuteen” sekä ”houkuttelevan ulkomaisia sijoittajia”. Rahojaan rakastavat sijoittajarealistit voi nähdäkseni tehokkaimmin karkottaa laittamalla johtava puppulausegeneraattori Pekka Himanen kävelemään heitä kohti, ja tämä meillä jo on.

Näen Guggenheim-hankkeelle käyttöä lähinnä poliittisena sähköjäniksenä, joka nostetaan pöydälle huomiota keräämään aina, kun on tarpeen peitellä jotakin samanaikaista suurempaa mullistusta, kuten yliopistoleikkauksia tai tuen vähentämistä kulttuurielämältä. Guggenheim toimii siis kuin pesusieni, joka imee ja vaimentaa kansalaisten katkeruuden ja jolla voidaan pyyhkiä pöytä.

Guggenheim-säätiö puolestaan voi kokea vetotekijänä suomalaisten poliitikkojen anteliaisuuden ja taintumisen heti, kun lausutaan taikasana ”kansainvälisyys”.

Juha Sipilä ja Timo Soini ovat oikeassa torpattuaan valtion rahoituksen hankkeelta. Myös minä kannatan rakentamista, mutta vain, jos se voidaan toteuttaa ilman valtion tai kunnan rahoitusta. Tässä tapauksessa kaupungin on luovutettava Guggenheimille kohtuullista korvausta vastaan Etelärannasta tontti määräajaksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu