J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Islamin uhan vähättely on lopetettava ja rajat suljettava

”Allahu akbar!” he huusivat. Ja ”It’s for Syria!” Näin kertoo brittiläinen laatulehti The Times, ja saman hirvittävän viestin raportoi The Daily Mail. Sen sijaan suomalainen massamedia Yleisradiota ja etenkin Sanoman lehtiä myöten on aivan hiljaa. Vain presidentti Niinistö tuomitsee teon mutta ei kerro, kenet on tarkoitus tuomita.

Olen myös itse lähes sanaton sen äärettömän tyhmyyden vuoksi, jolla eurooppalainen sivistysyhteiskunta on antanut kaataa itsensä polvilleen islamilaisen terrorin edessä.

Ainakin 128 ihmistä kuoli ja noin 200 loukkaantui, kun räjähdevöillä varustautuneet muslimijihadistit räjäyttivät itsensä useassa kohteessa Pariisissa samaan aikaan kun rynnäkkökiväärillä varustautunut terroristi avasi tulen ravintolassa.

Pariisin terrori-isku on muslimien häikäilemätön hyökkäys ihmisyyttä, demokratiaa, liberalismia ja valistusihanteita vastaan. Syy kehitysmaiden kurjuuteen ei ole länsimaissa, vaan syynä on kehitysmaiden liiallinen väestönkasvu, jonka takana ovat islamin seksuaalipoliittiset ja laajenemaan pyrkivät normit.

Jos kehitysmaalaisia ei päästetä Eurooppaan, he uhkaavat meitä terrorilla. Ja jos heidät päästetään tänne, silloin he vasta terroriuhan muodostavatkin.

Osavastuussa Pariisin eilisiltaisesta terrori-iskusta ovat ne kaikki länsimaalaiset poliitikot, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi islamin muodostamaan uhkaan. Osasyyllisiä ovat Stefan Löfven, Angela Merkel ja François Hollande, joiden vaikutuksesta Eurooppaan virtaa solkenaan väkeä Lähi-idästä ja Afrikasta, joukossa tietenkin myös terroristeja.

Pariisin terrori-isku on jälleen suora läimäytys länsimaiden hyväntahtoisuutta, auttamisenhalua ja lammasmaisuutta vastaan. Eikö vastaanottopolitiikan tehottomuudesta ja tuhoisuudesta opita mitään?

Paradoksaalista on, että Isistä pakenevien muslimien vastaanottaminen länsimaihin edistää Isisin tavoitetta, joka on islamin levittäminen. Jokainen länsimaihin pyrkivä ja jäävä muslimi palvelee islamilaista vallankumousta ja pyhää sotaa edustavan äärijärjestön tavoitetta. Tämän vuoksi en tee suurta eroa kunnon muslimeina pidettyjen ja terroristien välille, sillä he molemmat ovat saman agendan takana joko tietämättään tai tarkoituksellisesti: lisäämässä islamin poliittista painetta länsimaissa. Kun he pääsevät niskan päälle, on väestönsiirtojen tulosta mahdotonta perua, ja jäljelle jäävät vain raihnaiset hillintäyritykset ja tietysti islam itse: alistuminen.

Tällaista jälkeä syntyy, kun ituhipit on päästetty johtamaan Eurooppaa. Saksassa kärsitään natsismin tuottamasta häpeästä mutta ei huomata, että holtittoman vastaanottopolitiikan tuloksena lisääntyvät kaikensuuntaiset ääriainekset. Ruotsi, joka ei ole kärsinyt toisen maailmansodan traumoista juuri lainkaan, pitää ovia sepposen selällään siksi, etteivät sotavuodet ole opettaneet ruotsalaisille maanpuolustusta.

Pariisin terrori-iskun luulisi opettavan hölmöimmillekin nykypoliitikoille sen, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottoon perustuva politiikka tuottaa länsimaihin suurempia ongelmia kuin se ratkaisee ongelmamaissa. Siksi on parempi, että kansanryhmien välisiä arvo- ja etukonflikteja säädellään valtioiden rajoilla, kuin että ne päästetään leviämään keskelle kansalaisyhteiskuntia: kaduille, kujille, turuille ja toreille sekä työpaikoille ja sosiaalitoimistoihin, joissa veroa maksavat kantaväestön jäsenet ja muualta muuttaneet joutuvat kiistelemään sosiaalietuuksien rippeistä ja asunnoista.

Länsimaiset porvarit ovat ylenkatsoneet kaduillamme kerjääviä kehitysmaalaisia ja ajatelleet, että ongelmat eivät koske heitä. Kokoomus ja kepu ovat suosineet maahanmuuttoa pyrkimyksenään luoda länsimaihin halvat työmarkkinat ja tavoitteenaan turvapaikkabisneksellä rikastuvien yrittäjien etu. Poliittinen vihervasemmisto puolestaan tuottaa itselleen ylemmyydentunnetta viemällä kerjäläisten mukiin jonkin rovon. Hekin pitävät yllä typerää illuusiotaan, etteivät ongelmat koske heitä itseään ainakaan niin kauan kuin etäisyyttä kotimaassa voi luoda rahalla.

Totuus on se, että viimeistään kahdenkymmenen vuoden päästä juuri Sinä, kokoomuslainen, kepulainen tai niin sanottu vihervassari, olet itse kadulla kerjäämässä, koska turvapaikkaturismi ja terrorismi ovat syöneet pois sekä yhteiskunnallisen luottamuksen että valtion ja kuntien mahdollisuuden ylläpitää sosiaaliturvaa.

Pariisin terrori-iskun jälkeen länsimaisessa mediassa alkaa varmasti jälleen kyynelehtiminen sen vuoksi, etteivät terrorismin ja islamin leviämisen vastaiset kansanliikkeet millään tavoin vaarantaisi muslimien asemaa. Pahimmassa tapauksessa syylliseksi terroriin lavastetaan länsimainen valistunut ihminen, joka puolustaa rationalismia islamin edustamaa taikauskoa vastaan. Niin kävi Charlie Hebdon terrori-iskun (analyysini tässä) jälkeen, ja niin käy varmasti nytkin. Uhkana nähdään länsimainen sananvapaus ja järjen käyttö, ei missään tapauksessa hullu maahanmuuton edistäminen ja islam. Yhteiskunnallinen viisaus pyritään leimaamaan ”vihapuheeksi” valtamedian raukkamaisissa ja säälittävissä sensuuriyrityksissä, vaikka silmitön raivo ja viha pursuavat ihan muualta kuin maahanmuuttoa vastustavan konservatiivisen ja varautuneen suuren enemmistön riveistä.

Kuinka helppoa poliittiselle suvaitsevaistolle onkaan nyt tuomita terrori-iskut ja kantaa kynttilöitä tulevissa terrorismin vastaisissa mielenilmauksissa! Sitä niittää, mitä kylvää. Eiköhän tämäkin tapaus käännetä julkisessa sanassa vaatimukseksi avata kaikki rajat Euroopassa, myös Ranskassa, jotta muslimien väkivaltaisilta terroriteoilta voitaisiin jatkossa välttyä...

Suomeen on tänä vuonna saapunut tuhansia kehitysmaalaisia, ja lisää virtaa satojen tulijoiden päivävauhdilla. Tässä maassa on divisioonan verran vierasperäistä jalkaväkeä, joka Schengenin sopimusta hyväkseen käyttäen on onnistunut valtaamaan osan maastamme aseettomasti. Kyseessä on hybridisodankäynnin muoto, joka jatkuu myös terrorin muodossa.

Suomen ulkopolitiikan tehtävä on pitää Suomi ja suomalaiset muualla maailmassa syntyneiden konfliktien ja niiden epäsuorien vaikutusten ulottumattomissa. Suomen ulkopolitiikan toinen tärkeä tehtävä on estää etnisten kiistojen syntyminen maahamme. Etnisiä kiistoja syntyy, jos muodostuu merkittäviä etnisiä vähemmistöjä. Ja nyt niitä tieten tahtoen tuotetaan.

Suomen hallitus on epäonnistumassa molempien edellä mainittujen tehtävien hoidossa. Olen jo aiemmin kirjelmöinyt asiasta suoraan ulkoministeri Timo Soinille ja sisäministeri Petteri Orpolle ja esittänyt vaatimukseni rajojen sulkemiseksi. Timo Soini kiittikin kannanotostani ja vastasi minulle todeten, että kaikki, mitä ulkoasiainhallinnossa tehdään, ei näy ulos päin – niin kuin ei varmasti näykään.

Tärkein, mitä ulkoasiainhallinto on  tehnyt Suomen itsenäisen ulkopolitiikan, väestörakenteen ja tilanteen hallinnan säilyttämiseksi, on palautussopimuksen vaatiminen Irakin kanssa.

Sisäministeriö puolestaan vastasi sinänsä naurettavalla viestillä (Dnro 2015/1731), jonka mukaan sisäministeriö ”vastaa maahanmuuttopolitiikasta muttei ratkaise oleskelulupahakemuksia, joista päättää Maahanmuuttovirasto”, että tilannetta ”seurataan tarkasti” ja että ”valmiutta on tehostettu”.

Tämän kyllä tiesin. En kaipaa ohjeistusta koskien viranomaisten tehtäväalueita. Mutta, kuten huomaatte, tätä asiaa ei nyt kerta kaikkiaan voi haudata hallinnointiin. Petteri Orpo on poliittisessa vastuussa siitä taloudellisesta ja poliittisesta katastrofista, joka odottaa myös Suomea hallitsemattoman maahanmuuton vuoksi. Ainoa, mitä on konkreettisesti tehty, on tulijoiden tarkempi rekisteröinti sekä toimitus vastaanottokeskuksiin, toisin sanoen heidän maahantulonsa on tehty entistäkin helpommaksi.

Mutta mitä tapahtuu sitten, kun nämä pataljoonat lähtevät liikkeelle vastaanottokeskuksista eikä tyytymättömyys lopu ruokaan? Tämä invaasio mullistaa sosiaalitoimistojen jonot, asuntojen kysynnän ja tarjonnan välisen (jo nyt huikean) epäsuhdan ja mahdollisesti turvallisuustilanteen Suomen kaduilla. Median suitsuttaman virallisen totuuden mukaan ainoa, mitä me suomalaiset emme ole oppineet, on se, ettemme ole oppineet palvelemaan muualta muuttavien toiveita täydellisesti.

Siksi vaatimukseni on edelleenkin se, että Suomen on otettava Schengenin sopimuksen alakohdan mukainen sisärajavalvonta heti käyttöön kaikilla maamme rajoilla. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden maahantulo on estettävä tarvittaessa voimatoimin, tulijat on käännytettävä ja maassa ilman matkustusasiakirjoja olevat muukalaiset on palautettava vastaanottokeskuksista suoraan lähtömaihinsa.

Tämä eri tarkoita, että vastustaisin ulkoasiainhallinnon ja sisäministeriön lakisääteisiä tehtäviä, vaan sitä, että haluaisin niitä toteutettavan tavalla, joka on kansallisen etumme mukaista. Toivon, että Suomi käyttäisi nyt tarjoutuneen poliittisen ponnahduslaudan ottaakseen rajavalvonnan käyttöön ja palauttaakseen laittomat siirtolaiset välittömästi takaisin kotikonnuilleen.

Islamin tosiasialliseen agendaan perustuvat ihmisoikeusrikokset (mukaan lukien homoihin kohdistetut kuolemantuomiot ja naisten alistaminen) on systemaattisesti torjuttava ja estettävä muslimimaille tyypillisen kaaoksen leviäminen osaksi länsimaisten sivistysvaltioiden arkipäivää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

41Suosittele

41 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (86 kommenttia)

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

"Islamin uhan vähättely on lopetettava ja rajat suljettava"

Ja lääkkeeksi tarjoat rajojen sulkemista islamilasten ääriryhmien väkivaltaa pakenevilta? Vähän kuin natsien uhka padottiin sulkemalla rajat pitkin Eurooppaa natseja pakenevilta juutalaisilta?

Suonet anteeksi, mutta minusta näyttäisi siltä, että ajat sitä politiikkaa jota myös ISIS toivoo ajettavan.

Jani Virtanen

Todellisuudessa meillä ei ole juuri mitään tietoa näistä henkilöistä, jotka tulevat tänne ilman mitään todistetta itsestään ja taustoistaan. Mitä tiedetään:

1.tulevat terrorismin kärkimaista.
2. kertovat hyvin usein muunneltua totuutta niistä asioista, joita pystytään jotenkin selvittämään. (Ikä valehdellaan noin 60% tapauksista, 2/3 esittää täysin opeteltua juttua jne. Tästä on tietoa!) Muuten, USA:ssa jo turisteja varoitetaan maahantuloasiakirjassa, että rajamuodollisuuksissa valehteleminen on vakava rikos.
3. ovat iältään ja sukupuoleltaan juuri parasta ainesta.

En silti usko, että suomeen kohdistuva uhka paljoakaan lisääntyy, sillä joku pommi-isku pahaisessa helsingissä ei kiinnosta kansainvälisesti lainkaan, kun suurin osa ei edes tiedä missä se on.

PS.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201511140110455_uu...

Todella hienoa, että tarkastuksia tehostetaan mutta torniosta pääsee läpi kuka tahansa (kunhan näyttää sopivasti etnolta)mölisemällä "refugee" tai "asylum"

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Hyvä Marko Kivelä, joka sanot olevasi "kallellaan vihreisiin päin",

Tässä ei nyt natsirinnastuksesi auta sinua yhtään.

Vastasin kannanottoosi jo tekstissäni: Isisin väkivaltaa pakenevat tulevat levittäneeksi Isisin tavoitetta, joka on islamin levittäminen länsimaihin. Siksi myös pakolaiset ovat - tietäen tai tahattomasti - Isisin agendan takana.

Johtopäätös on, että vastaanottopolitiikka ei johda myönteisiin tuloksiin, vaan se on osoittautunut tehottomaksi.

Vastasin tähänkin tekstissäni: Vastaanottaminen tuottaa länsimaihin suurempia ongelmia kuin se ratkaisee lähtömaissa, joista sitä paitsi katoavat parhaat voimat.

Rajojen sulkeminen on paras vaihtoehto, koska se osoittaa, että länsimaat eivät tee Isisin asemaa helpommaksi ottamalla Isisin tuottamia pakolaisia vastaan.

Minusta näyttää siis siltä, että ajat juuri sitä politiikkaa, jota myös ISIS toivoo ajettavan.

Toivon, että myös te vihreät hiljentyisitte hetkeksi ajattelemaan sitä hirveää tuskaa, jonka vihervasemmiston ajama muslimien avoin ja kritiikitön vastaanottaminen on saanut aikaan länsimaissa terrorin, veritekojen, raiskausten, sosiaaliturvan hyväksikäytön, asuntopoliittisen kurjistumisen ja pelon vuoksi.

Käyttäjän AriKananen kuva
Ari Kananen

Minusta on törkeää leimata kaikkia kansallis-sosialisteja ja natseja, muutaman huonon ihmisen ja kokemuksen johdoista.
Suorastaan razzizmia!!!
Heillähän oli jaloja aatteita, kuten kotiäitiys ja kasvissyönti.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Sinä tiedät mitä ISIS toivoo?

ISIS on maailmanvalloitusta tavoitteleva sunnalainen salafistijärjestö. He haluavat iskeä pelon vääräuskoisten sydämiin. Liity tai kuole.

Heille mahdollisimman aukinaiset rajat ovat pelkästään hyvä asia. Eivät he toivo, että Eurooppa sulkee rajansa.

Siinä mielessä olet kyllä oikeassa, ettei rajojen sulkeminen varmaankaan olisi estänyt Ranskan tapahtumia millään tavalla. On erittäin todennäköistä, että tekijät olivat toisen tai kolmannen sukupolven ranskalaisia. Ehkä väkivaltaa pakeneville olisi hyvä kertoa, että se, mitä he pakenevat on ollut jo vuosikymmeniä osa Eurooppalaista kulttuuria. Ja että Isis koostuu 10-25% eurooppalaisista vainolaisista.

Tätä hupia tulee siis näillä näkymin riittämään euroopassa vielä 100 vuoden päästäkin. Silloin se on jo toki sitä eurooppalaisuuden kovaa ydintä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Marko Kivelä, kiitos siitä, että toimit tämän äärijärjeston tiedottajana.

Aleksi Sahala

ISIS ei hyödy rajojen sulkemisesta. Päin vastoin. Mikäli jatkossa rajavalvonta tiukkenee terroristien on vaikempaa päästä ulkopuolelta Eurooppaan.

Se, mistä ISIS hyötyy on eurooppalaisen kantaväestön ja maahanmuuttajien välisten konfliktien lisääntyminen, sekä maahanmuuttajien aseman heikkeneminen, sillä nämä ovat omiaan lisäämään radikalisoitumista ja ulottamaan islamilaisen valtion lonkerot Eurooppaan.

ISIS hyötyy myös avoimemmista rajoista. Mitä helpompaa maahantulo on, sitä helpompaa on myös ääriaineksen, aseiden ja muun tuominen Eurooppaan. Rajojen avaaminen ja myönnettyjen turvapaikkojen määrän nostaminen on siis huono lääke terrorismin vastaiseen taisteluun, etenkin kun osa ihmisistä kokee pakolaistulvan uhkaksi (mikä lisää konflikteja, kuten Suomessakin on nähty).

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Kaikille viestiketjun jäsenille:

Nyt se on totta.

The Daily Mail kertoi juuri, että ainakin kaksi Pariisin terrori-iskun jihadisteista tuli Eurooppaan Kreikan kautta turvapaikanhakijoina.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3318379/Hu...

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo
Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Kyse ei todellakaan ollut mistään muslimien hyökkäyksestä vaan islamistiterroristien (ilmeisesti ISIS) hyökkäyksestä. Tuo tilanne ei liity mitenkään maahanmuuttoon tai pakolaisiin vaan Syyrian sotaan, ISIS:een ja islamistiseen terrorismiin.

Tässäkin iskussa uhrien joukossa oli varmaan myös muslimeja. Terroristit haluaa juuri saada ajettua muslimit ja muut vastakkain ja lisätä islaminvastaisuutta Euroopassa.

Nuivalisto haluaa taas käyttää tätä tragedia hyväkseen ajaakseen maahanmuutto/islaminvastaista agendansa.

Mitään tietoa että tekijät olisivat olleet maahanmuuttajia/pakolaisia ei ole. Hebdon iskussa tekijät olivat Ranskassa syntyneitä.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Kiitos viisaudestanne, Bodil Rosengren, joka selitti aivan kaiken.

Arvasinkin, että mielestänne terrori-iskussa "kyse ei todellakaan ollut mistään muslimien hyökkäyksestä".

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Kysehän onkin ääri-ilmiöstä.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #11
Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen Vastaus kommenttiin #15

:..itse asiassa lukuisista yksittäistapauksista, ympäri Pariisin.

Sari Haapala

On kyllä erikoinen ajatusmaailma osalla ihmisistä. Kun muslimit ampuvat ja räjäyttävät paljon ihmisiä, niin päällimmäinen huolenaihe on että islamvastaisuus leviää, ei se miten näiltä iskuilta voitaisiin välttyä.

Bodilkin muistaa aina jonkun äärioikeistolaisen hörhön toimiessa heti muistuttaa ja puolustaa maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevia henkilöitä, että suurin osa heistä on ainoastaan normaalisti ajattelevia kansalaisia, joilla on epäilyksiä rajoittamattoman maahanmuuton aiheuttamien mahdollisten riskien suhteen...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari Vastaus kommenttiin #20

Totta ihmeessä ihmiset - kukin laillaan - reagoivat. Ei 'virallisesti hyväksyttävään' ajatteluun tarvita viranomaisohjetta esim. YLE-toimituksen kautta, jos toisaalla kehuskelemme PISA-tuloksilla ja kansan loistavalla koulutuksella.

Jos rajoja valvotaan tarkemmin ja tulijoiden taustat selvitetään luotettavastaí ja perusteellisesti, se kertoo vain siitä, että maalla on vielä intressi ja oma tahto valvoa aluettaan, turvallisuuttaan, rauhaa ja kansalaistensa mahdollisuutta elää ilman ulkoa tuotettuja ongelmia. Siihen ihmisetkin voivat luottaa, jos pitävät ko. toimia uskottavina.

Näinhän jopa Ruotsin PM Löfvén lopulta älysi todeta kuultuaan mm. poliisi- ja rajaviranomaisten selvitykset tilanteesta.
Vaikka kysymyksiä on herätetty, niin ei kai sisäministeri Orpo vielä niin erilaisessa todellisuudessa elä, että häneltä kuluu 5-6 kuukautta sen asian ymmärtämiseen, johon mm. Ruotsi, Itävalta, Saksa, Australia ja Pohjois-Amerikan maat ovat jo luoneet tai luomassa selvät rutiinit ja niitä myös toteuttavat?

Tosin Schengen-sopimus on tässä kontekstissa enää pala paperia, jota ei noudata juuri kukaan.

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen

Nämä "ei-muslimit" ovat nimenomaan itseään puhdasoppisina muslimeina pitäviä. Ne jotka eivät ongelmia aiheuta, ovat maallistuneita tapamuslimeja. Ja usein ne toisen polven muslimit ovat niitä "radikalisoituneita", juurilleen palanneita puhdasoppisia.

Yhtä hyvin voisit väittää, että RAF - Red Army Faction kommunistiterroristit eivät olleet kommunisteja...

Jos on oikeus vastustaa scientologiaa uskontona, niin on oikeus vastustaa myös islamia, uskontona, ja myös poliittisena ideologiana kuten kansallissosialismia ja kommunismia...

Ja tällä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Ranskassa syntyneitä olivat, jokin kuitenkin aiheutti heidän radikalisoitumisen.

Toinen tekijöistä sanoo kuuluvansa Jemenin al-Qaidaan, myöhemmin Arabian niemimaan al-Qaida otti vastuun tästä Charlie Hebdon terrori-iskusta.

Nuivalisto ?. Ilmeisesti maahanmuuttovastaisia henkilöitä, minäkin kuulun tuohon nuivalistoon.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tuo tilanne ei liity mitenkään maahanmuuttoon"

Tosiasiat kieltämälläkö nämä terroriteot valkopestään. Ilman nykyistä maahanmuuttoa meillä ei olisi näitä potentiaalisia terroristeja.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Kaikkien muslimien näkeminen ISIS:in aatteiden kannattajina ei yksinkertaisesti ole järkevää, saati tosiasioihin perustuvaa.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Ei myöskään esittämäsi kommentti ole järkevä, jos se viittaa kirjoitukseeni.

Voit tietysti, Karo Kankus, koetella kynäsi terävyyttä kanssani, mutta asiahan on nyt niin, että muslimien laaja maahanmuutto tulee tahattomasti edistäneeksi Isisin tavoitetta, koska se johtaa islamin leviämiseen Euroopassa.

Poliittinen seuraus on siis tämä, ajattelevatpa yksilöt tahoillaan mitä tahansa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Ainoastaan jos ISIS todella kannattaisi valtavirran islamia. Vaikka voinhan minäkin tietysti väittää islamkammon lisäävän natsismia Suomessa, etsiväthän uusnatsit heidän joukostaan potentiaalisia värvättäviä.

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen Vastaus kommenttiin #18

Niin, ISIS edustaa Islamin uskonpuhdistusta, ei valtavirtaa vaan paluuta alkuperäisille juurille ja harhaoppisten islamin haarojen alistamista tai tuhoamista. Samoin kuin euroopan uskonpuhdistus oli paluuta alkuperäisille juurille, mahdollisuuksien mukaan "kirjaimelliseen" Jeesuksen sanoman tulkitsemiseen. Jeesuksen sanoma vaan eroaa radikaalisti Muhammedin täydellisen ihmisen esimerkistä. Ja lopputulos tulee olemaan sen mukainen...

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #19

No sen tuleeko ISIS ja samankaltainen liikehdintä edustamaan jotain "uskonpuhdistusta" kertoo historia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #30

Karo, historia kertoo menneestä ei tulevasta.

Sari Haapala Vastaus kommenttiin #18

"Vaikka voinhan minäkin tietysti väittää islamkammon lisäävän natsismia Suomessa, etsiväthän uusnatsit heidän joukostaan potentiaalisia värvättäviä."

Tietysti muslimien suorittamat raakuudet lisäävät islamvastaisuutta, ja jos uusnatsit kohdistavat ryhmänä vihansa ensisijaisesti muslimeihin, niin kyllähän se lisää myös natsismia kun on olemassa yhä suurempi joukko ihmisiä joiden turhautumisella on sama kohde.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #22

Sitten kyse on ihan ennakkoluuloisuudesta tai peräti rasismista. Sinulta myös meni ohi pointtini.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #26

Karo, kauan meni ennenkuin löysit rasisminkin mukaan, kumpi puoli kuului rasisteihin tappajat vai tapetut ?

Harri Immonen

Aiheellinen huoli syntyykin Karo siitä, että hallitsematon maahanmuutto antaa paljon avaimia myös terrorismin leviämiselle. Supo on kertonyt jo nyt seuraavansa 300 Suomeen tulijaa profilointinsa perusteella. Olen varma että ymmärrät tämän.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Odottelen vielä todisteita siitä miten Pariisin isku liittyy maahanmuuttoon.Ymmärrän toki että supo seuraa henkilöitä joilla on yhteyksiä terroristijärjestöihin, mikä voi tarkoittaa mitä tahansa mutta tuskin sitä että tänne olisi saapunut satoja pyssymiähiä. Tähänkin jotkut tuntuvat uskovan.Sinunkin muuten olisi jo hyvä tajuta turvapaikanhakija tilanteen olleen hallinnassa jo Tornion järjestelykeskuksesta alkaen.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #28

Jos Ranskaan ei olisi muuttanut muslimeja, eikä heitä päästettäisi rajan yli, niin olisiko silloin islamistinen terrori-isku onnistunut? Jos maassa on maahanmuuttajina muslimeita, joista jokunen radikalisoituu, niin eikö se silloin liity maahanmuuttoon?

Ja sinä et todellakaan tiedä mikä on tilanne ns. "turvapaikanhakijoiden" suhteen Torniossa tai missään muuallakaan Suomessa. Vai väitätkö että tilanne on hallinnassa? Kun Supokin seurailee vain 300 ikävistä yhteyksistä tunnettua henkilöitä, epävirallisen tiedon mukaan Suomeen on tullut luokkaa 10 000 maahantunkeutujaa (arvion mukaan) joista ei tiedetä keitä he ovat ja mitä edustavat, tai missä ovat?

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #52

Ranskassa on kuitenkin asunut 6miljoonaa muslimia kymmeniä vuosia. Kyllä he ovat siellä jäädäkseen.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #28

Karo Kankus,

Pariisin isku liittyy maahanmuuttoon siten, että ainakin kaksi terroristeista on osoittautunut Kreikan kautta viime lokakuussa tulleiksi turvapaikanhakijoiksi.

Lähde: The Daily Mail

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3318379/Hu...

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys Vastaus kommenttiin #88

Ja on näköjään tunnistettu sormenjälkien perusteella, ei maassa makavien passien...

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Voitte jatkaa kiistelyänne täällä koskien sitä, mikä nyt näyttää muodostuvan pääaiheeksi, eli kuinka muslimien maahanmuutto mahdollistaa terroritekojen leviämisen myös länsimaiden kaduille.

Minä puolestani hiljennyn nyt hetkeksi suremaan ja kunnioittamaan ihmisoikeusrikoksessa henkensä menettäneiden muistoa.

Käyn vielä illalla poistamassa täältä kommenttipalstalta kaikki sellaiset kirjoitukset, joissa minua tai muita etabloituneita kirjoittajia solvataan tai rinnastetaan poliittisiin ääriaineksiin, eli moderointilinjani on tiukka.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Toivomme, ettei länsimainen sananvapaus ole iskenyt sitä ennen.. loistava kirjoitus!!

Seppo Hildén

Euroopan islamistaminen on Al-Qaidan ja ISISin lopullinen tavoite jonka mm Al-Qaidan johtajat julistivat Lontoon pommi-iskujen jälkeen vuonna 2005.

Homma on lähtenyt hyvin liikkeelle ja muslimit ympäri Afrikaa ja Lähi-itää on vastannut kiitettävästi kutsuun. Suomalaiset viranomaisetkaan ei meinaa pysyä luvuissa mukana eikä kerkiä rajalla laskea paljonko niitä päivittäin maahamme saapuu.

Samalla maahan ollaan suunnittelemassa usempaakin moskeijaa joita rikkaat muslimimaat, Saudi-Arabia ja Brunei ovat luvanneet kustantaaa sadoilla miljoonilla euroilla.

Jos joku luulee että ihan hyvyyttään niin saahan sitä uskoa vaikka joulupukkiin.

Islami on täysin vastakkainen kulttuuri länsimaiselle demokratialle. Se on paluuta keskiaikaan. Eurooppa on tuhomassa itsensä 50-100 vuoden sisään.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Niihin moskeijoihin pitää saada sama rakentaja kuin Viru-hotellissa oli. Mikrofonit rakenteisiin ja piuha Supoon . Lisäksi sellainen rakenne. että yhtä tiiltä siirtäessä koko rakennus sortuu kuin U.tubessa olevat vanhat rakennukset purkuvideoissa.

Kari Ahveninen

Ja mitä hyötyä tuosta olisi, kun kuitenkaan mitään ei saa tehdä? Ei karkoittaa, ei pidättää, ei edes kuulustella. Pitää vain odottaa että tekevät jotain jolloin on jo liian myöhäistä?

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Tässä ruotsalainen somalinainen Mona Walter kertoo minusta aivan oikein (ruotsiksi) mistä on kyse. Muslimien esikuva on Muhammmed. Valtaosa ei tätä esikuvaansa seuraa, mutta tosi-uskovat seuraavat. Vaikka näitä seuraajia olisi vain 2% niin se on paljon, koska esimerkki jota he seuraavat tappoi, raiskasi ja viimeisinä sanoinaan puhui vihaa ei-muslimeja, varsinkin kristittyjä ja juutalaisia kohtaan. Ei tässä ole kysymys vaan terrorismista, kyllä se nousee islamista. Tämä naiivismi taitaa johtua osin siitä, että sekulaarissa Suomessa ei enää ymmärretä uskonnon voimaa.
https://www.youtube.com/watch?v=8o9HPOZTGL8

Toki valtaosa muslimeista Walterinkin mukaan omaa samanlaisen rauhanomaisen asenteen ihmisiin kuin mitä länsimaissa on ideaali ainakin. Pointti on, että nämä muslimit eivät esimerkiksi usein tunne omia kirjoituksiaan. Tosiuskovat ovat toinen lajike. Aivan kuten kristinuskossakin. Kristinuskon vastaava seurattava kohde Jeesus näytti vain kovin toisenlaista esimerkkiä seurattavaksi.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Pyydän sinulta yhteydenottoa tätä kautta, kun en muutakaan tapaa ole löytänyt. (Minussa ei viherrä muu, kuin peukaloni ja sekin vain puutarhan puolella, sisäkasvit saan yleensä hengiltä.) Edustan isompaa joukkoa isänmaallisia ihmisiä, jotka etsivät rauhanomaista poispääsyä Suomen nykyisestä ahdingosta. Yhteystietoni löydät täältä Uudesta Suomesta profiilistani.

Matti Kolehmainen

Hyvä ja johdonmukainen kirjoitus Hankamäeltä. Taistelu totuuden esiintuomiseksi ja ihmisten silmien avaamiseksi on kuitenkin hyvin hankalaa tämänajan Euroopassa ja varsinkin Suomessa. Liian moni poliitikko ja toimittaja näkee yltiöhumanistisen monikulturismin kritiiköttömän julistamisen heidän elämäntehtävänään. Sen alttarille halutaan uhrata kakki se kehitys mikä on tapahtunut yhteiskunnissa Ranskan vallankumousten ihanteiden pohjalta. Ja millaisen euroopan me saamme jos emme nouse barrikaadeille tätä kehitystä vastaan? Islamistisen monokulttuurisen euroopan, jota johdetaan satukirjan barbaarisin opein.

Reijo Tossavainen

Erinomainen kirjoitus. Kiitos!

Jyrki Koskinen

Karo Kankus,ilman sarvia ja hampaita totean: nämä Pariisin iskut kumpusivat islamin opeista.Koraani (ja imaamit) opettavat että juutalaiset ja kristityt ovat sikojen ja apinoiden jälkeläisiä.Sitäpaitsi tunnen erään Hani-nimisen entisen muslimin (sukunimi jääköön mainitsematta).Hänen mukaansa muslimi saa luvallisesti valehdella: 1)omalle vaimolleen 2)jos se auttaa islamin asiaa 3)sodassa .

Terroristit eivät koskaan toimi yksin.Siksi näissäkin iskuissa on takana järjestö,joka suunnitteli ja rahoitti iskut. Terroristit huusivat "allahu akbar" (suom."jumala on suurin") Pariisissa.Sama huuto on kuultu muissakin muslimien tekemissä iskuissa.Terroristit saavat mielestään oikeutuksen teoilleen koraanista,hehän vain toteuttavat kirjansa opetuksia.Lisäksi terroristien lähettäjät tekevät heistä marttyyreitä ja sankareita, jos terroristit kuolevat iskuja tehdessään.Nämä Pariisissa kuolleet terroristit ovat jo suuria "sankareita" joidenkin mielestä,usko pois.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Koitin kaivella objektiivista tietoa ( jos sellaista nyt sitten onkaan ) Islamin uskon historiasta ja Islamismiin liittyvistä ilmiöistä.
Ao. linkin takaa löysin mielestäni mielenkiintoista luettavaa.

https://aikapommi.wordpress.com/

Sakari

Jos tuo linkki on aiheeton, niin laita roskiin. Kiitos.

T Piepponen

Sananvapauden kaventaminen ja sensuuri islamilaista terrorismiä käsitellessä on sellaisen terrorismin tukemista.

Montako veriuhrausta vielä tarvitaan, että eurooppalainen mies suuttuu ja kunnolla?

Eero Mattila

Eikö rasismi ja vihapuhe olekaan aikakautemme suurin ongelma?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Hankamäen olisi kannattanut kiihkoudessaan jättää tämä blogi kirjoittamatta, olisi kannattanut kuunella ensin mitä asioista perillä olevat tahot, kuten pres. Niinistö asiasta ovat mieltä. No jos Hankamäki haluaa luoda itsestään tietynlaisen kuvan, jossa ei paljon totuutta kunnioiteta, niin siitä vaan.

Kari Ahveninen

Kerropa, Arto, mikä tuossa ei ollut totta. Ja anna asiallinen vastine, kiitos.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Täysin asiattomaan blogiin joka on todennäköisesti kirjoitettu kiihkossa, on vaikeaa vastata asiallisesti. Hankamäen blogissa ei ole yhtään factaan perustuvaa tietoa, kaikki "mutuun" perustuvaa. Suomen poliittinen johto ei voi tehdä päätöksiä "mutu" tunteella vaan todellisin tietoihin perustuen, siis järjellä. Pres. Niinistö torjui jyrkästi terroristien ja pakolaisten sitomista yhteen vaan painotti pakolaisten lähteneen juuri karkuun sitä väkivaltaa jota ISIS heitä kohtan kohdistaa.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #67

Taysin tunteeseen pohjautuvaan vastaukseen jossa ei ole mitään muuta kuin kiihkoa, vastineena asiallisesti kirjoitettuun blogiin, on vaikea olla ottamatta kantaa muuten kuin huvittuneena.

Presidentti Niinistö ei torjunut terroristeja eikä pakolaisia, eikä sanonut oikeastaan muuta kuin "jäitä hattuun".

Mielenkiintoista on se että minne tahansa nämä Isiksen ja muitten islamistiterroristien väkivaltaa pakenevat sijoittuvatkaan, niin jostain syystä sinne siunaantuu melkoisessa määrin ihan uutta väkivaltaa.

Sari Haapala Vastaus kommenttiin #67

"painotti pakolaisten lähteneen juuri karkuun sitä väkivaltaa jota ISIS heitä kohtan kohdistaa."

Siksikö näiden iskujen tekijöissä oli näitä mainitsemiasi "pakolaisia"?

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Arto Granlund,

myös sinun olisi kannattanut jättää kommenttisi tänne kirjoittamatta, jos pidät ennakkoehtona, että kirjoittajien pitää toimia perässähiihtajänä joillekin "presidentin kannanotoille".

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Yksi kompromissiratkaisu olisi EU:n rakentaa Eurooppaan, Afrikkaan taj Lähi-itään hyvinvarustettuja, moderneja kaupunkeja, jonne kaikki pakolaiset ja muut maahanmuuttajat olisivat tervetulleita. Pakolaiset pääsisivät rakennustyömaille heti töihin rakentamaan kaupunkeja ja koteja itselleen ja samalla ansaitsemaan itselleen ja perheelleen elannon. Kaupungeissa voitaisiin kokeilla myös pientä perustuloa (esim. 30-100 euroa kuukaudessa).
EU:n pakolaiskaupungeista tulisi mahdollisesti tulevaisuuden suurmetropoleja ja suunnannäyttäjiä, missä syntyy vähäisen sääntelyn ja alhaisen verotuksen ansiosta paljon hienoja teknisiä, kaupallisia ja sosiaalisia innovaatioita.

Ratkaisun etuna olisi se, että ISIS ei pääsisi soluttautumaan Schengen-alueelle eurooppalaisiin kaupunkeihin pakolaisvirtojen mukana ja ISISiä pakenevat pakolaiset pääsisivät pakoon sotaa ja kauhua kaupunkeihin, joissa olisi tarjolla turvaa, infraa, työtä ja koulutusta.

Onko olemassa perusteluita (muuta kuin raha), miksi tämä olisi huono ratkaisu?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Yksi kompromissiratkaisu olisi EU:n rakentaa Eurooppaan,..."

Nähtävästi EU:lla ei ole mitään haluja tehdä järkiperäisiä ratkaisuja kansainvaelluksen suhteen. Haluaako EU rakentaa liittovaltion kriisien kautta, sehän on jo tavallaan komission taholta myönnetty.

Kari Ahveninen

Ratkaisu olisi ihan varmasti hyvä, ainoa kysymys on että kuka maksaa? Kuuluuko se suomalaisen veronmaksajan velvollisuuteen maksaa jonkin toisen kansakunnan infran rakentaminen samaan aikaan kun oma infra rapautuu?

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

EU:n budjetti on n. 140 miljardia vuodessa. Suurin osa menee maataloustukiin ja työelämän kehittämiseen tms.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #62

"EU:n budjetti on n. 140 miljardia vuodessa."

Ja Euroopan keskuspankki tukee liikepankkeja sekä pörssejä 60 miljardilla joka kuukausi.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #63

Jos EKP:n sääntöjä muutettaisiin, se voisi rahoittaa EU:n jotain elintä, joka pystyttäisi tällaisen kaupungin tai kaupunkeja. Kun on tarpeeksi suuri kriisi, jossa selviytyminen on vaakalaudalla, isotkin muutokset tulevat kyseeseen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

En tiedä kuuluuko, mutta taloudellisesti kyllä kannattaa jos sillä saadaan kansanvaellus loppumaan.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #68

Niistä kaupungeista voisi tulla EU:lle myös talouden vetureita ja verotuloja, koska niissä olisi alhaisemmat verot, vähäisempi sääntely ja paljon nuorta työvoimaa, jolla on nälkää rakentaa itselleen parempi elämä. Ehkä vähän Kiinan mallia erikoistalousalueista, mutta enemmän mukana myös eurooppalaista humanismia.

Kari Ahveninen Vastaus kommenttiin #69

Onko tullut mieleen että ilman tuota maahanmuuttotehtailua ja kehitysmaarahoitusta euroopankin kaupungeista olisi voinut tulla talouden vetureita ja verotuloja (joita ei tungeta murrin perseeseen) sen sijaan että nyt eurooppa (ja Suomi) kituu ja maksaa silti?
Maita joissa olisi alhaisemmat verot, vähäisempi sääntely ja nuorta työvoimaa jolla olisi nälkää rakentaa itselleen parempi elämä?

Vain eurooppalainen suvaitsevainen voi olla noin naiivi.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Syrian who apparently passed through Greece as refugee was 'one of Paris killers'
http://www.theguardian.com/world/2015/nov/14/syria...

Yksi hyökkääjistä tuli turvapaikanhakijana Kreikan kautta.

Ei mulla muuta.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ja sama IS:n kirjoituksena. Ei tuon uutisen mukaan olekkaan yksi terroristeista ollut Ranskan kansalainen, eikä edes maassa vakituisesti asuva. Ihan on tullut turvapaikanhakijana Kreikan kautta.

"Passin haltija on kulkenut Leroksen saaren kautta 3.10.2015, jossa hänen henkilötietonsa on EU-sääntöjen mukaan rekisteröity, Kreikan varaministeri Nikos Toskas kertoo tiedotteessa.

Kreikkalaisen poliisilähteen mukaan passin omistaja on nuori mies, joka saapui Lerokselle yhdessä 69 turvapaikanhakijan kanssa. Häneltä ja muilta turvapaikanhakijoilta otettiin sormenjäljet."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-14474802306...

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minkä ihmeen takia se jätti sen sinne rikospaikalle?

"Hmm. menenpä tekemään terroristi-iskun, mitäpä tarvitsen mukaan? No passin nyt ainakin!"

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen Vastaus kommenttiin #64

Mikä lienee Ranskan poliisin käytäntö, onko hyvä olla paperit mukana jos poliisi sattuu pysäyttämään vaikka rikkoutuneen perävalon takia...?

T Piepponen Vastaus kommenttiin #64

Toisaalta mitäpä erityistä syytä nyt olisi jättää passi tai muu tunnistekortti pois matkasta, jos tarkoitus on vain lähteä riehumaan armotta, pedon mieli vallan saaneena?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #70

Itsemurhapommittajia olivat olleet. Se (ehkä) vähän selittääkin sitä. Kummaltakin oli löytynyt passi.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #64

Minkä ihmeen takia se jätti sen sinne rikospaikalle?

"Hmm. menenpä tekemään terroristi-iskun, mitäpä tarvitsen mukaan? No passin nyt ainakin!"

Nähtävästi kysymyksessä oli sen henkilön passi, joka räjäytti itsensä.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #64

Anteeksi nyt Antti Ukkonen, mutta mielestäni kysymys on typerä. Eikös kyseisen passin haltija ollut rekisteröitynyt tuvapaikanhakijaksi Serbiaan, joten jotta pääsee matkustamaan Ranskaan on oltava henkilötodistus matkassa. Tässä tapauksessa passi. Passin aitoudella ei sinänsä ole merkitystä vaan sillä että sitä on käytetty turvapaikkaa haettaessa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015111520669467_...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Naivia kuvitella, että "sulkemalla" rajat saataisiin rikolliset kuriin ja sitähän terroristit ovat, rikollisia. Ehkä historian tarkimmin valvottu "raja" oli Berliinin muuri, mutta niin vaan sekin vuoti puolelta toiselle. Isis hauaa horjuttaa länsimaista demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa, mikäli Schenghen-
sopimus kaatuisi ja rajavalvonnat kiristyisi, ISIS katsoi saaneensa erävoiton Euroopasta ja päässeen tavoitteensa. Helpoa yhtyä pres. Niinistön siinä, että nyt tarvitaan tiivimpää yhteistyötä vatioiden kesken ja kuten Pertti Salolainen sanoi "onneksi on EU" sillä yhdessä Eurooppa on vahvempi terrorismia vastaan kuin hajanaisena. Tahot, jotka toivoavat pirstaleista Eurooppa, EU:n hajoamisen myötä, pelaavat ISIS:n ja muiden terroristijärjestöjen pussiin, jopa Soini, nyt ulkoministerinä, lausunnoistaan päätellen on sen vihdoinkin ymmärtänyt.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kyllä se Schengen alue taitaa ihan pian olla historiaa, ikävä kyllä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ei niitä kuriin ehkä saa, mutta vähemmän on aina vähemmän. Ilman EU:ta Suomen terrorismiuhka olisi täysin olematon. Kun valitset puolen, saat viholliset kaupan päällisiksi. Ilman EU:ta ei olisi EU:n mukana tuomia ongelmia.

EU on pirstaleinen. Se ei ole ollut yhtenäinen missään vaiheessa. Sen ongelmat johtuvat siitä pirstaleisuudesta. Ollakseen yhtenäinen, sen olisi kaadettava kansallisvaltiot. Se ei voi tehdä sitä voimakeinoilla, koska sillä ei ole mitään voimakeinoja, ellei taloutta lasketa.

Yhteinen vihollinen toki ajaa toimimaan yhdessä. Mutta suuri osa maista oikeastaan vaan perii viholliset ja moraalisen taakan. Natsien, kolonialistien yms. väärintekijöiden perillisten kanssa kun ei pitäisi koskaan olla missään tekemisissä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Naivia kuvitella, että "sulkemalla" rajat saataisiin rikolliset kuriin"'

Ei tietenkään kuriin, vaan tekisivät rikoksensa jossain toisessa maassa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Arto G, muistatko vielä kun punikit syytelivät lahtareiden ruumiita mereen Uittamolla?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"AFP: Poliisi epäilee kahden turvapaikanhakijan liittyvän Pariisin terrori-iskuihin"
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-14474845396...

Eli kahta turvapaikanhakijaa jo epäillään iskuista.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Aika koomista. Heti kun sisäministeri, pääministeri ja presidentti kaikki kuin omana viisaana ajatuksenaan esittelivät, että turvapaikanhakijat ovat suorastaan päinvastainen asia kuin terroristit, tulee ilmi tämä.
Ei näytä valtakunnan virkaa tekeville mitenkään menevän jakeluun semmoinen perusasia, että kannattaisi puhua totta, eikä aina vääntää mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Aivan totta, ja siksi Suomen suurimmalta turvallisuusuhalta nyt tuntuisikin Pöpilä itse, sisäministeriämme unohtamatta tietenkään.

Sari Haapala

Ihmetyttää suuresti kuinka muslimeita ja islamia aina jaksetaan puolustaa voimakkaasti sillä, että kuinka rauhanomainen uskonto se on. He ovat kuitenkin itse hyvin hiljaa asiasta ja mitä konkreettisia toimia he ovat tehneet estääkseen ja paljastaakseen näitä suunnitelmia ja tekoja?

Jos kerran muslimien joukossa on paljon ihmisiä ketkä eivät hyväksy tällaista toimintaa, niin miksi he eivät puhu asiasta itse voimakkaammin, tee jotain konkreettista tai eroa kirkostaan, kun selvästikään näkemykset eivät kohtaa.

Jos Suomessa valtionkirkon yksikin jäsen sanoo julkisesti jotain suvaitsemattomaksi tulkittavaa, niin iso määrä ihmisiä reagoi eroamalla kirkosta ja ottamalla voimakkaasti kantaa julkisesti. Samaa ei näy muslimien toimesta koskaan, vaikka islamin nimissä tehtävät teot ovat kaikkea ihmisyyttä ja inhimillistä vastaan, joten hyväksyvätkö he hiljaisesti kuitenkin nämä teot?

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Kysymys lienee juuri mainitsemastasi hiljaisesta hyväksynnästä.

Muistan, kun viime vuosikymmenen lopulla tutkittiin terroristijärjestö al-Qaidan kannatusta muutamien arabivaltioiden kansalaisten keskuudessa, katugallupeissa saatiin hämmästyttäviä lukemia. Maasta riippuen noin 30-60 prosenttia muslimeista antoi kannatuksensa al-Qaidan politiikalle.

Juha Kuittinen

Onko suomessa mielestäsi poliitikoita, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi islamin muodostamaan uhkaan?

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

On, mutta mustaa listaa en laadi.

He mustaavat itsensä itse.

Heitä on eniten vihreiden, vasemmistopuolueiden ja Rkp:n riveissä, ja heitä yhdistää katteeton idealismi sekä optimismi suhteessa islamilaisen maailman tarkoitusperiin.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Kiitän asiallisia kommentoijia sekä tekstini ymmärtävästä että kyseenalaistavasta palautteesta.

Lisään lopuksi, että turvapaikanhakijoista puhuminen alkaa olla ironista, kun pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vaarantaa meidän oman turvallisuutemme tehden meistä itsestämme turvapaikanhakijoita.

Taustalla on se ikävä tosiasia, että ainakin kaksi terrori-iskun tehneistä on osoittautunut Kreikan kautta tulleiksi turvapaikanhakijoiksi.

Ikävää, mutta totta.

Lähde: The Daily Mail

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3318379/Hu...

Tarja Sarosto

Tulevana lauantaina 21.11.15 klo 15 alk. Narikkatorilla (Hki) Rajat kiinni terroristeilta! -mielenilmaisu. Kaikki isänmaalliset, Suomen turvallisuudesta huolestuneet paikalle, kiitos.

Petteri Rantanen

Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Mäkinen - joka ei pitkistä lauserakenteistaan huolimatta yleensä sano mitään - päästi Ylen Olga Ketosen radiohaastattelussa sellaisen töräyksen, jossa ei ole mitään järkeä:

Ketonen: "Rajavalvontaa lisätään jo muutenkin. Kirkonmiehenä, uskotteko te suljettuihin rajoihin ja eristäytymiseen?"

Mäkinen: "En. En usko. Ja ajattelen, että se nimenomaan niinkuin, senkaltainen eristäytyminen tai suojautuminen on juuri senkaltainen suunta, jossa rakentuu vastakkainasettelu ja rakentuu maailmaan semmoisia rajoja ja semmosia muureja, joitten läpi sitten sitten tulevat terroristi-iskut, ja jotka viimekädessä eivät rakenna sovintoa ja rauhaa maailmaan, vaan päin vastoin".

Mitäpä tuohon enää sanosi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut