Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Infosodan viidakoissa

Sotatieteiden tohtori Saara Jantusen teos Infosota kuuluu tämän syksyn kiintoisimpiin tietokirjoihin. Teos todistaa sen tunnetun näkökannan puolesta, että suomalainen sotilas ei pelkästään tee tai tottele vaan myös ajattelee itsenäisesti ja koettaa ymmärtää miksi jollakin tavalla toimitaan, jos toimitaan. Tämä varttuneilta varuskuntaupseereilta kotoisin oleva ajatus sopii lähtökohdaksi myös informaatiosodassa, joka on hybridisodankäynnin yksi muoto. Hybridisotaa puolestaan voisi luonnehtia monikulttuuristuneeksi sodankäynnin muodoksi, sillä se koostuu aseellisen sodankäynnin lisäksi muun muassa Internet-ympäristössä käytävistä ideologisista taisteluista. Aseina voivat olla yhtä hyvin tietona esitettävä propaganda ja mielipiteidenmuokkaus kuin tekniset verkkohyökkäyksetkin.

Jantusen sanankäyttö on tiivistä ja argumentaatio tiukkaa. Kaarto vihollisten selustaan tapahtuu usean G:n voimalla. Siksi on tavallaan harmillista, että lehtien kriitikot ehtivät arvostella tämänkin teoksen nopeasti sen ilmestyessä, nostaen esille vain sananvaihdon, joka kohdistui muutamaan julkisuuden henkilöön. Julkkisten ja erinäisten virkamiesten arvostelussa ei ole kuitenkaan Jantusen teoksen kärki.

Jantusen analyysi nykyajan infosodasta on periaatteellisempaa. Esimerkiksi minua puhutteli Jantusen kuuden kohdan luokittelu oikeutetun sodan käsitteestä ja oikeutettua sotaa koskevan argumentaation käytöstä valtioiden propagandan osana (s. 46–48). Perinteisen Aurelius Augustinukselta lähtöisin olevan määritelmän mukaan oikeutettua sotaa voidaan käydä (1) puolustuksellisena reaktiona hyökkäykseen, (2) diktaattorin syrjäyttämiseksi ja (3) vielä suuremman väkivallan välttämiseksi. Jantunen laajentaa argumentaatiota koskien esimerkiksi kysymystä, miten suhtautua Venäjän doktriiniin, jonka mukaisesti se edelleen pitää ”ennaltaehkäisevää ydinaseiskua” oiketetun sodankäynnin muotona. Ainakin minun on vaikea erottaa ennaltaehkäisevää puolustussotaa hyökkäyksestä. Aivan kuin asiassa paukkuisivat Mainilan laukaukset.

Jantunen tukee teoksensa omaan asiantuntija-asemaansa ja toisaalta kokemuksiinsa taistelukentällä, eli Internetin viidakossa. Koska kyse on pitkälti henkilökohtaisten kokemusten analyysista, Jantunen varustautuu kirjansa alkupuolella toteamuksella, ettei työnsä ole ”objektiivinen akateeminen tutkimus” (s. 19). Teoksen tieteellisyys riippuu tietenkin tiedekäsityksestä. Jantunen olisi voinut melko vähäisillä kynävedoilla muokata teoksestaan myös tieteellisen tutkimuksen, esimerkiksi nimeämällä metodinsa tai lähestymistapansa vaikkapa ”osallistuvan havainnoinnin menetelmäksi”, joka on legitiimi tapa tehdä tutkimusta.

Jantunen puhuu narraatioista, joille valtiot rakentavat ulkopolitiikkaansa ja turvallisuuspolitiikkaansa. Representaatiotutkimukselle ominaisesti hän pitää informaatiosodankäynnillisiä esityksiä performansseina, joita voidaan analysoida pyrkien irtautumaan konfliktiosapuolen asemasta omalle kriittiselle tasolleen. Mutta lähestymistapaa olisi voinut myös syventää valitsemalla informaation ja disinformaation erottelemiseen ja propagandan tunnistamiseen jonkin tietyn kriteerin tai metodin, esimerkiksi Michael Billigin sosiaalipsykologisen retoriikkaa ja ideologiakritiikkiä koskevan lähestymistavan.

Sen mukaisesti katsotaan, että kaikilla väitelauseilla on eksplisiittisiä (eli suoria) ja implisiittisiä (eli epäsuoria) ominaisuuksia. Väitettäessä jotakin tiettyä, esimerkiksi että ”maahanmuutto on rikkautta” tullaan väittäneeksi myös, että ”valtion menojen lisäykset ovat rikkautta”. Ideologinen oletus on tällöin se, että maahanmuutosta ei ole kuluja valtiolle, vaikka vaikutukset heijastuvat suoraan valtion budjettiin. Billigin teokset Ideology and Opinions – Studies in Rhetorical Psychology (1991) ja myöhempi laitos Arguing and Thinking –A Rhetorical Approach to Social Psychology (1996) ovatkin olleet varsin suosittuja metodioppaita tehtäessä diskurssianalyyseja blogosfäärissä.

Paljastelemalla jo Aristoteleen teoksesta Retoriikka tunnettuja enthymemoja, eli epäsuoria ajatuskulkuja ja ristiriitoja argumentaatiossa, voidaan tunnistaa ideologioita ja suojautua niiden vaikutuksilta, toisin sanoen eliminoida informaatiosodan ja propagandan seurauksia. Metodisesti Jantunen olisi voinut tukeutua myös yhteiskuntatieteissä sovellettaviin konfliktiteorioihin, joihin viittaaminen olisi viimeistellyt Jantusen teoksen tutkimukseksi.

Kiinnostavaa luettavaa teos toki tarjoaa myös painottumalla teoreettisen viitekehyksen sijasta käytännön kenttäkokemuksiin. Jantusella on nuoresta iästään ja filologin humanistitaustastaan huolimatta hämmästyttävän pitkä kokemus informaatiosodan näyttämöiltä. Se ulottuu korkeiden sotilasviranomaisten kyseenalaistamisesta kansainvälisissä seminaareissa aina henkilökohtaiseen kiistelyyn Facebookissa. Julkisuudessa päähuomion saivat arvostelu, jota Jantunen kohdisti eduskunnan suuren valiokunnan sihteeriin, Peter Saramoon, kohudosentti Johan Bäckmaniin ja hänen hengenheimolaiseensa, homofoobikkopappinakin tunnettuun Juha Molariin. Heitä yhdistää toiminta Venäjän hyväksi, ja oletettavasti siksi vastahyökkäykset ovat pyrkineet leimaamaan Sofi Oksasen kaverina pidetyn Saara Jantusen Nato-lobbariksi. Mediassa esiin nousseet huomiot jäivät kuitenkin vain irrallisiksi pintaraapaisuiksi koskien kirjan merkitystä.

Asian ydin on siinä, että Internetin viidakossa kuka tahansa kansalainen (eli niin sanottu ”siviili”, latinan sanasta civis) voi joutua informaatiosodan uhriksi, taistelijaksi tai osapuoleksi. Sotilaallisen propagandan levittäjiä on entistä vaikeampi havaita ja tunnistaa sen enempää ystäviksi kuin vihollisiksikaan nykyajan hybridisodassa. Joskus vihollinen on havaittu, mutta häntä ei tunnisteta viholliseksi (Krimin pienet vihreät miehet), ja joskus vihollinen on tunnistettu, mutta hänestä ei saada havaintoja pitkään aikaan (Osama bin Laden). Sama pätee nettiin, jonne voi piiloutua ja jossa esiinnytään propagandamielessä valeidentiteetillä tai valhe huulillaan omalla identiteetillä.

Jantunen kiinnittää huomiota valtamedian toimintaan mutta asettuu pikemminkin puolustamaan sitä kuin näkemään mitään hyvää niin sanotun vaihtoehtomedian toiminnassa. Omasta mielestäni valtavirran tiedotusvälineet ovat sisäistäneet turhan orjallisesti niin sanotun yhteiskuntavastuun ja yhteiskuntarauhaa ylläpitävän funktion esimerkiksi maahanmuutto-ongelmien keskellä. Hallitusvallan myötäilyn tai pelon vuoksi valtamedia raportoi asioista yksipuolisesti, puolueellisesti ja kansalaisten tahoilta pursuavaa kritiikkiä tukahduttavasti, mikä on näkynyt surullisen kuuluisana kommenttipalstojen sulkemisena.

Jantunen muistuttaa, että puolueellisuuden korjaaminen toisensuuntaisella puolueellisuudella ei johda välttämättä puolueettomuuteen, ja hänen arvostelunsa kohdistuu klikatuimpien lehtien kympin kärkeen nousseeseen MV-lehteen (jonka akronyymia en pidä tässä yhteydessä korrektina avata). Oman näkemykseni mukaan rabulistisena pidetty vaihtoehtomedia on kuitenkin tervehdyttänyt viestinnän kokonaiskenttää, sillä se on pakottanut myös valtamediaa pohtimaan omaa asemaansa ja tuonut esille sellaista, mitä Sanomien lehdet ja Yleisradio eivät varmasti kerro – viimeksi mainittu lakiin kirjatun monikulttuurisuudenedistämisvelvoitteensa vuoksi. Tässä mielessä Yleisradion hallintohimmeleihin 128 061 euron vuosipalkkiolla palkattua etiikkajohtajaa (jolla ei ole minkäänlaista filosofisen etiikan asiantuntemusta), voisi sanoa Ylen propagandapäälliköksi tai sensuuriviranomaiseksi. Etiikkajohtajat ovat aivan kuten kaikenlaiset demokratiajohtajatkin (oikeusministeriön virkamies) puhtaasti ideologisia vallankäyttäjiä, joiden tehtävänimikkeet filosofinen analyysi paljastaa ristiriitaisiksi ja itseään vastustaviksi käsitteiksi.

Jantusen näkemyksistä poiketen pidän vaihtoehtomedian funktiota median kentillä tärkeänä, sillä totuus ei koskaan tule kovissa kansissa, vaan se on aina tullut tiskin alta. Valitettavaa MV-lehdessä on sen oudoksuttava juutalaisvastaisuus ja omistajansa Ilja Janitskinin venäläistaustasta johtuva piirre, jonka mukaisesti lehdessä ei esitetä Venäjään kohdistuvaa kritiikkiä.

Siinä Jantunen on oikeassa, että mikään media ei edusta objektiivista totuutta. Tämän täytyy johtua jo siitä filosofisesta tosiasiasta, että objektiivista totuutta ei taida enää olla olemassakaan. Ihmisiltä vaaditaan entistä enemmän medialukutaitoa, jotta ei joutuisi uhriksi informaation aseilla käytävässä sodassa. Suomessa on kuitenkin valistunut lukeneisto ja kriittinen työväenluokka, joten itse en usko kansalaisten arvostelukyvyssä olevan vikaa, jos ja kun valtamedian toimitukselliset linjaukset ovat osoittautuneet ahtaiksi ja tendenssimäisiksi.

Jantunen ei juurikaan reflektoi omaa asemaansa teoksen kirjoittajana. Ehkä hänen positionsa naispuolisena sotatieteiden tohtorina (joka toistaiseksi on melko harvinainen miesten hallitsemassa armeijamaailmassa) on kuitenkin vaikuttanut hänen teoksensa otteeseen. Kenties hän on jopa hyödyntänyt asemaansa valtavirrasta poikkeavalla statuksellaan ja sodankäynnin perinteisiä muotoja ylittävällä aihepiirillään sekä käyttänyt molempia ponnahduslautana terävälle ja kärkevälle argumentaatiolleen, jossa on paikoin pamfletin sävyä. Vaikutus on ollut tuore ja raikastava, niin kuin vaikutelma teoksesta ja kirjoittajasta on intellektuaalinen.

Nykyajan infosodassa taistelijat ovat anonyymiytensä tai peiteidentieettiensä vuoksi ”tuntemattomia sotilaita”. Jantunen osallistuu teoksellaan infosodan narratiiviin myös itse. Ehkä tulevaisuuden Tuntematon sotilas kirjoitetaan lausein: ”Ehei pojat tätä sotaa näillä vanhoilla aseilla voiteta. Mennäänpäs tuon feikin yli niin, että heilahtaa!”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Nasevaa tekstiä on kirjassa nuorelta sotatieteiden tohtorilta.

Vaivaamaan jäi kuitenkin se miten paljon Saara Jantunen viettää aikaansa somessa. Vastailee ja ottaa kantaa täysin olemattomiin viesteihin. Ei tällainen toiminta sovi puolustusvoimien henkilöstölle. Syö heidän arvovaltaansa.
Vaikka tohtorin työnä onkin someenkin liittyen seurata informaatiosodankäynnin kehitystä, ei kaikenlainen lapsellinen twiittaaminen ole järkevää.

Kirjasta tulee vastaansanomattoman selväksi kuinka voimakkaita ovat erilaiset vaikuttamisyritykset kansalaisiimme itänaapurin taholta. Disinformaatio ja suoranainen valehtelu on valtaisaa. Tässä työssä ovat kaikenlaiset trollit apuna. Yhtenä pahimmista on oman pesän likaaja, varsinainen "suomisyöjä", Johan Bäckman. Ihme, että tätä ei ole yritettykään saada rikosoikeudelliseen vastuuseen jonkinmoisesta maanpetoksellisuudestaan.

Eiköhän kirjalla ole jonkinlaista vaikutusta sotilaallisen liittoutumisemme vastustajiin?

***

Nasevaa ja oikeaan osunutta referointia Sinultakin J.Sakari Hankamäki. Tämän voin todeta kirjan lukeneena.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

"Jantunen laajentaa argumentaatiota koskien esimerkiksi kysymystä, miten suhtautua Venäjän doktriiniin, jonka mukaisesti se edelleen pitää ”ennaltaehkäisevää ydinaseiskua” oiketetun sodankäynnin muotona."

Tämäpä erikoinen tieto.

Venäjän tuorein sotilasdoktriini linjaa ydinaseen käytöstä seuraavasti. Googlen englanniksi kääntämä.

The Military Doctrine of the Russian Federation

I. General Provisions

ja sieltä kohta

27. The Russian Federation reserves the right to to use nuclear weapons in response to use against her, (or) its allies of nuclear and other weapons of mass defeat, and in the case of aggression against the Russian Federation with the use of conventional weapons that threaten the very existence of the state. The decision to use nuclear weapons is taken President of the Russian Federation.

Henkilökohtaisesti en löydä tuosta mahdollisuutta "ennaltaehkäisevään" ydiniskuun.

Lisäksi RT:llä kerrottiin jo vuosi sitten Venäjän luopuvan ennaltaehkäisevästä ydin-iskuista tässä uudessa doktriinissaan.

Preemptive nuclear strike omitted from Russia’s new military doctrine - reports

“The renewed draft of the military doctrine would not have a reservation for preventive nuclear strikes on potential enemy. Article 198 of the document is very precise on the conditions under which Russia can use the nuclear weapons,”

https://www.rt.com/politics/213111-russia-nuclear-...

Mulla ei nyt tähän hätään ole tarjota tota mainittua artikla 198, mutta kätevät googlaajat sen varmaan halutessaan löytävät.

Herääkin kysymys, että miten sotatieteen tohtori tutkija Saara Jantunen luulee vieläkin Venäjän doktriinien mahdollistavan ennaltaehkäisevät ydiniskut. Ettei vain olisi vanhaa tietoa?

Tai sitä mainittua infosotaa...

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Russia’s New Military Doctrine
NATO, the United States and the “Colour Revolutions”
Margarete Klein

German Institute
for International and
Security Affairs

"Moscow continues to rely on nuclear weapons for deterrence,
asserting its right to use them in response to both nuclear attack and a large-scale conventional attack that threatens the existence of the Russian Federation."

Ei tuokaan mielestäni viittaa ennaltaehkäisevään iskuun. Vaan nimenomaan ydinaseita käytettäisiin vastauksena joko ydin iskuun tai laajamittaiseen perinteiseen hyökkäykseen..

Itse en ole tätä tutkija Jantusen kirjaa lukenut, joten en tiedä miten hän kirjassaan tuo esiin tuon Venäjän ennaltaehkäisevän ydiniskun.

Kiinnostus kyllä herää, sillä ilmeisesti ainakin tuollainen "pikkujuttu" on disinformaatiota...

Voitko ottaa lainauksen kirjasta jossa Jantunen tuota aihetta käsittelee?

http://www.swp-berlin.org/fileadmin/contents/produ...

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kuinka ihmeessä voi kommentoida noin laajasti kirjaa ja arvostella kirjan kirjoittajaa, jos ei ole teosta edes lukenut?!?
Miksi pyydät lainauksia kirjasta. Lue se itse! Älä perusta mielipidettäsi muiden referaatteihin.

Käyttäjän RikuReinikka kuva
Riku Reinikka

Enhän mä kirjaa arvostele, enkä ole sitä "laajasti" kommentoinut. Ainoastaan tuota Hankamäen kertomaa ja parhaan tietoni mukaan virheellistä tietoa Venäjän sotilasdoktriinista löytyvästä ennalta ehkäisevästä ydiniskusta.

Huomautan vain siinä mahdollisesti olevasta asiavirheestä. Ei muuta.

Ja tuon nähtäväksi perustelut omalle väitteelleni.

Lukisin jos mulla olisi kyseinen kirja. Pyysin lainausta siksi, että haluaisin poistaa laskuista mahdollisen blogistin tekemän virhetulkinnan kirjasta.

Koska Hankamäestä ei tuon lainauksen osalta tunnu kuuluvan, niin kai se kirja on sitten ostettava. Vaikka ihan vaan tarkistaakseni, että voiko sotatieteen tohtorilla on mahdollisesti väärää tietoa kirjassaan.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Netisä löytyy seuraavat elinajat:

Sokrates (470/469–399 eaa.)
Platon (427–347 eaa.)
Aristoteles (384–322 eaa.)

Näistä voisi päätellä, että:

Sokrates ja Platon olivat molemmat elossa vuosina 427-399
Platon ja Aristoteles olivat molemmat elossa vuosina 384- 347
Sokrates ja Aristoteles eivät eläneet koskaan samanaikaisesti.

Pitääkö tämä paikkansa?

Ps.
Aristoteleen Retoriikka pitää olla pakollinen kaikille kansanedustajille.

Käyttäjän StefanTallqvist kuva
Stefan H. Tallqvist

Vanha Neuvostoliitto sentään juhlapuheissaan puhui rauhasta ja rauhallisesta rinnakkaiselosta?

Nyt on ehkä tajuttu, että pieni pelottelu ja voiman esille tuominen voisi olla tehokkaampi tapa ehkäistä sotaa?

En ole sotatohtori, mutta näitä oikeita filosofioita on vaikeat valita!

Esim.:
Si vis pacem, para bellum (suom. Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan) on lainaus Publius Flavius Vegetius Renatuksen teoksesta Epitoma Rei militaris.

Lentävästä lauseesta Si vis pacem, para bellum on olemassa eri asioita tarkoittavia muunnelmia.

- Si vis bellum para pacem "Jos haluat sotaa varaudu rauhaan" - jos joku haluaa sotaan muiden valtioiden kanssa, hänen on uskoteltava pyrkivänsä rauhaan. Toisen tulkinnan mukaan se joka uskoo rauhaan, joutuukin sotaan.
- Si vis pacem para pactum "Jos haluat rauhaa, tee rauhansopimus"
- Si vis pacem fac bellum "Jos haluat rauhaa tee sota" - yleensä tällä tarkoitetaan sitä että pienellä sodalla estetään suurempi sota. Esimerkiksi toinen maailmansota olisi voitu estää tai sitä pienentää, jos joku olisi kukistanut ajoissa Hitlerin Saksan.
- Si vis pacem para pacem "Jos haluat rauhaa, valmistaudu rauhaan"

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Suomi tulee häviämään infosodan Venäjää vastaan.
Rintamalle ei saada miehiä, vain jokunen nainen.
Terveet ja viisaat miehet filosoivat mieluummin esikunnissa sanankäytöstä ja narraatiosta!

Johan Bäckman pääministeriksi.
Terveet ja viisaat miehet hänen hallitukseen ministereiksi.

Käyttäjän ollip1 kuva
Olli-Pekka Jalovaara

Tämän kirjoituksen perusteella: Onkos tämä kirja itsessään infosotaa?
Venäläisen propagandan kyllä suomalainen havaitsee suht helposti, mutta länsimainen propaganda tuntuu uppoavan kuin kuuma veitsi voihin. Media on valtakoneiston yksi tapa ylläpitää valtaa ja kansaa tietyssä mielentilassa = helpommin hallittavissa. Siksi valtakoneiston ylläpitämä mediavirta pitää saada tiettyyn formuun.

Onko itse kirjoittaja valtakoneiston osa? Näin näyttäisi siltä osin olevan ettei ainakaan referaatissa tai tässä blokauksessa ole otettu kantaa länsimaiselle vaikeammin hahmotettavan länsipropagandan havaintokeinoja.

Toki pitäisi lukea kirja, mutta referaatti ei anna kovin paljon intoa perehtyä siihen, jos näkökulmaa ei ole haluttu ottaa puolueettomammaksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut