Jukka Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Vetoomus laittoman maahanmuuton lopettamiseksi

Onko Suomessa sota, jos maamme valtaus tapahtuu aseettomasti mutta suunnitelmallisesti ja sankoin joukoin? Tätä olen joutunut pohtimaan kehitysmaalaisten virratessa usean sadan tulijan päivävauhdilla Tornion rajanylityspaikan kautta Suomeen. Näinä hybridi-, kyber- ja informaatiosodankäynnin aikoina kysymys on lähinnä teoreettinen, ja siihen voidaan vastata: totta kai kyse on sodasta, tavallista ovelammasta vain, vaikka hyväuskoisista hölmöistä koostuvien eurooppalaisten huijaamiseen ei paljon tarvita.

Ilmeisinä rintamakarkureina saapuvien 20–40-vuotiaiden jantterien alkuperä on suurimmaksi osaksi epämääräinen, mutta pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi heitä ei voi sanoa enää edes Sanoman lehtien valhemedia, joka muutoin tekee kaikkensa lietsoakseen vihaa tulijatulvaa arvostelevia suomalaisia kohtaan. Ehkä turvapaikkaturistien muotivaatteet, kalliit matkapuhelimet, matkalaukuista löytyneet seteliniput ja eau de toilette -tuoksut ovat saaneet valtamedian kukkahattutädeiltä kosteiksi jotain muutakin kuin silmät. Painotettakoon, että tätä kirjoitusta on kenenkään turha yrittää kääntää rasismiksi, fasismiksi, natsismiksi tai miksikään muuksi kuin tämä on: täysin asiallinen vetoomus ja kannanotto sen järjettömyyden lopettamiseksi, joka edelleen on käynnissä Suomeen virtaavan maahanmuuttovyöryn muodossa.

Auttaminen on kaunis asia, mutta mikään moraali ei vaadi tukemaan vieraita kansakuntia omaksi velaksi. Se on Pölhö-Kustaan politiikkaa, josta on tehtävä loppu. Ongelmaa ei voida ratkaista vastaanottamalla, sillä tulijat eivät vastaanottamalla lopu, mutta Suomen valtion ja kuntien rahat ylläpitoon ja kotouttamiseen loppuvat – ovat loppuneet jo, ja narun pää on vetäjien kädessä.

Vastaanottopolitiikan taustalla on vääristynyt tilannearvio. Se periytyy 1970- ja 1980-luvuilta, jolloin länsimaissa rakennettiin omahyväistä kuvaa meistä itsestämme muita rikkaampina ja vauraampina kansakuntina. Tosiasia on, että Suomi ei ole rikas vaan velkainen ja edelleen köyhtyvä maa, jonka kansalaisilla on suuria toimeentulo-ongelmia. On mahdotonta yrittää kalastella kansalaisilta ymmärtämystä valtiontalouden leikkauksille, jos vaivalla säästetyt varat luovutetaan toisella kädellä vieraiden kansakuntien hyväksi. Sellaiselta politiikanteolta katoaa legitimiteetti eli laillisuus- ja oikeusperustus.

Valtio on etujärjestö, jonka tehtävä on huolehtia ensisijaisesti omien kansalaistensa eduista – ei muiden. Mikäli valtio tämän tehtävänsä kadottaa, se lakkaa olemasta. On paljastavaa, että Saudi-Arabia ei ota puheena olevia, etupäässä Afganistanin ja Irakin turvallisiksi määritellyiltä alueilta tulevia siirtolaisia vastaan ollenkaan, vaikka varaa auttamiseen olisi ja kyseessä on veljeskansa, jossa uskonto ja kulttuuri ovat jotakuinkin samanlaisia. Australia puolestaan sulki rajansa paikallisilta pakolaisilta, jolloin ainakin merellä hukkuminen ja välitysbisnes loppuivat. Mutta ruotsalaiset syyttävät suomalaisia siitä, että Suomi ei halua maahanmuuttajia, vaikka Ruotsi otti vastaan kymmeniä tuhansia suomalaislapsia sodan aikana (jonka jälkeen heidät luonnollisesti palautettiin). Ja Ilta-Sanomat syyllistää tällä pittoreskillä tuokiokuvalla lukijoitaan.

Voidaanko kuvitella yksisilmäisempää historian vääristelyä? Ruotsalaisten kannattaisi pakolaisongelmansa kanssa tuskaillessaan muistaa oma historiansa. Suomalaiset kävivät Talvi- ja Jatkosotaa myös ruotsalaisten puolesta. Mikäli Suomi ei olisi pystynyt hyökkäyksiä pidättelemään, olisi Ruotsiin virrannut Tornion rajan yli kymmenien tuhansien suomalaisten lasten sijasta kymmeniä tuhansia neuvostosotilaita.

Suomi on jälleen hyökkäyksen kohteena, mutta nykysodankäynnille tyypilliseen tapaan sotaa on vaikea tunnistaa sodaksi, sillä uuden sodankäynnin muodot käyttävät yllättäviä taktiikoita. Hyökkäys tapahtuu nyt puolueettomasta ja turvallisena pidetystä Ruotsista, sillä sitä on vaikeampi tunnistaa viholliseksi, ja hyökkäyksen toteuttajina ovat pääasiassa Afganistanin ja Irakin kaukaa tulleet kansat.

Olen toki aiemminkin arvostellut maahanmuuttopolitiikan typeryyksiä, mutta tänä syksynä olen katsellut vierasmaalaisten laitonta maahanmuuttoa kallella kypärin – pieni ihminen kun ei vyöryn pysäyttämiseksi paljoa voi. Se on kuin puhaltaisi myrskyä vastaan, varsinkin kun hallituksen enemmistö näyttää kannustavan maahanmuuttoon, vaikka pakki sekä omien että vieraiden ruokkimiseen on tyhjä. Ainoa voima, joka on pyrkinyt tulijatulvan pysäyttämiseen, on Perussuomalaiset, mutta puolueen kannatus ei yksin riitä ratkaisujen tekemiseen, eli rajan sulkemiseen. Voidaan vain vaatia Dublin II -asetuksen noudattamista ja tulijoiden rekisteröitymistä niissä turvallisissa maissa, joihin he ensinnä saapuvat.

Pakolaisongelman kasaaminen muiden Euroopan maiden riesaksi voi vaikuttaa opportunistiselta, mutta tosiasiassa vastaanottamisen lopettaminen Pohjoismaihin ohjaisi Etelä-Euroopan maita valvomaan EU:n ulkorajoja paremmin. Jos ja kun rajat eivät pidä Välimerellä eivätkä Balkanilla, niiden täytyy pitää viimeistään täällä Suomessa.

Taakanjaosta puhuminen on surkuhupaisaa siksikin, että maahanmuuttomyönteisessä asennemuokkauksessa vakuuteltiin muutama vuosi sitten, että tulijat ovat rikkaus. Nyt kun rikkaus on ovella, kukaan ei sitä näytä haluavan. Niin se valhe kaatuu.

Toinen, mihin vedotaan, on vastuu. Vastuu mistä? Vastuuta voi olla vain sillä, jolla on kausaalinen syy-yhteys tapahtumiin. Suomalaiset eivät ole aiheuttaneet Lähi-idän takapihojen kurjuutta, joten meillä ei ole kyseisten maiden ideologisista sodista, uskonnollisista kiistoista, sorrosta eikä väkivallasta kerrassaan mitään vastuuta.

Jos joitakin autamme, apu ei voisi perustua vastaanottamiseen eikä dollari- tai eurodiplomatiaan. Ainoa, mitä täältä voitaisiin viedä, on demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä. Ihmisoikeudet kun eivät ole erillisoikeuksia, jotka tulisivat vaatimalla. Ne saadaan voimaan vain, jos koko yhteiskuntajärjestelmää muutetaan niin, että kehitysmaiden pahimmat painajaiset, eli islam ja sosialismi, saadaan kumotuiksi ja tilalle vapaa markkinatalous, demokratia ja valistusihanteisiin pohjautuva arvoperustus.

Monikaan ei ole tullut ajatelleeksi, kuka pakolaisten vastaanottamisesta hyötyy tulijoiden itsensä lisäksi. En ajattele nyt niitä suomalaisia, jotka toimivat maahanmuuttobisneksessä keskusten ylläpitäjinä, palkattuina sosiaalityöntekijöinä tai pääministerinä, joka saa talonsa luovutuksesta tulijoiden käyttöön usean tuhannen euron kuukausikorvauksen. On vieläkin vahingollisempi hyötyjä.

Syyrian väkivaltaisessa hallituksessa ja ISIS-järjestössä nauretaan vatsa kippurassa, kun islam leviää sortoa pakenevien maahanmuuttajien myötä Eurooppaan. ISIS ja sitä pakenevat ovat siis aidan samalla puolella ruokkimassa islamin leviämistä. Kyse on islamin ekspansiivisesta valloituspolitiikasta, jonka motiivit ovat valtapoliittisia, lajinsäilytysstrategisia ja jopa jihadistisia. Tässä prosessissa pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat pelkkiä pelinappuloita, jotka saattavat olla tietoisia meneillään olevasta valloituspolitiikasta, tai sitten eivät. Yhtä kaikki, ISIS:tä pakenevat pakolaiset tulevat toimineiksi sen hyväksi siirtyessään länsimaihin ja levittäessään samalla islamia Euroopassa. Juuri tämä on terroristijärjestön piilotavoite, ja sitä virallinen Suomi tukee.

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen, mitä tämä kaikki maksaa länsimaille. Selväksi on tullut, että Suomen valtiontalouden säästötoimet ovat rikka rokassa maahanmuutosta koituviin kustannuksiin verrattuina. Esimerkiksi Helsingin yliopiston budjetista leikataan vuosina 2019 ja 2020 noin 106 miljoonaa euroa vuodessa, mikä merkitsee arviolta 1200 työpaikan lopettamista. Parin viime viikon aikana saapuneiden maahanmuuttajien pelkkä ylläpito tulee maksamaan yhteensä noin 450 miljoonaa vuodessa. Mitä perusteita on olettaa, että kansalaiset hyväksyisivät tämän? Ainakaan se ei ole oikeudenmukaista, mikäli verovarojen perimisen oikeutuksena pidetään sitä, että ne palaavat tavalla tai toisella maksavan kansakunnan omaksi hyväksi.

Rahaakin tärkeämpi kysymys on, haluavatko suomen kansalaiset, tarkemmin sanoen täällä asuva kantaväestö, maahamme niin suuria väestöpoliittisia muutoksia, että ne pullistavat ratkaisevasti myös väestödiagrammeja. Haluavatko suomalaiset maahan merkittäviä etnisiä vähemmistöjä, joista voi tulla myös enemmistöjä ja jotka tavoittelevat poliittista vaikutusvaltaa omien oikeuksiemme hinnalla tai niiden vastaisesti? Professori Timo Vihavaisen ja tohtori Jussi Halla-ahon musta visio väestöjen vaihtamisesta länsimaissa on lähempänä kuin koskaan.

Professori Samuel P. Huntingtonin tutkimukset osoittavat, että maailman lähes kaikki konfliktipesäkkeet paikantuvat monikulttuurisille alueille ja että yhtenä osapuolena on useimmissa tapauksissa islam. Harvard-professori Robert D. Putnam on puolestaan väittänyt, että monikulttuurisissa yhteisöissä konflikteja ei synny vain vähemmistöjen ja enemmistöjen välille, vaan lopulta myöskään valtaväestöön kuuluvat eivät voi luottaa toisiinsa, mikä vähentää yhteiskunnallista tehokkuutta. Näyttöä tästä on saatu myös Suomessa, kun suomalaisten omat rivit ovat menneet halki osan perätessä Suomeen entistä enemmän maahanmuuttoa – ilmeisesti saadakseen itselleen poliittista kannatuspohjaa maahanmuuttajista ja vaikeuttaakseen istuvan hallituksen asemaa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan virallisesti tunnustettu tulos on, että Suomessa ei ole merkittäviä etnisiä ristiriitoja. Tästä tuloksesta täytyy jatkossakin pitää kiinni. Eri kulttuurialueilta tulevien maahanmuutosta seuraa sekä arvoristiriitoja että eturistiriitoja, kun kantaväestön ja maahanmuuttajien arvot ja edut joutuvat konflikteihin kaduilla ja kujilla, turuilla ja toreilla ja etenkin kilpailtaessa työpaikoista ja oikeuksista sosiaalietuuksiin. Jos valtiovalta asettuu oikeuttamaan vierasperäisten etua esimerkiksi kunnallisissa asuntojonoissa sillä perusteella, että varattomina heidät luokitellaan kantaväestöön kuuluvia kiireellisemmiksi asunnon tarvitsijoiksi, sitä ei kansalaisten moraalitaju kestä.

Kyse on perimmältään siitä, haluaako valtiovalta tuottaa yhteiskuntaamme konflikteja ja siitä sikiävää rasismia. On väärin kuvitella, että rasismi syntyisi kansankiihottajien taikasanoista. – Ei, vaan siihen on syynsä. Kansankiihottaja ei ole rasismin syy vaan seuraus holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, aivan kuten itse ilmiö, rasismikin. On perin ajattelematonta lietsoa lisää maahanmuuttoa vain sen oletuksen varassa, että kyllä ihmisten suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuuden ideologian leviäminen pitävät molemminpuolisesta sopeutumisesta huolen.

Mikä onkaan kauniimpi asia kuin se, että kansakunnat voivat ymmärtää toisiaan? Tosiasiassa suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden ideologian mukainen hyväntahtoisuuden oletus on pelkkä hurskas toive. Oletukset ja toiveet eivät koskaan ole tosiasioita. Niinpä niiden toteutumiseen ei pitäisi luottaa. Kyseessä on kupla.

Jo Frankfurtin koulukunnan filosofit Adorno, Horkheimer, Marcuse ja Fromm varoittivat ihmisiä luottamasta liikaa omaan suvaitsevuuteensa ja hyvyyteensä. Juuri tämän idealismin vallassa tehdyt oletukset olivat heidän mukaansa syinä fasismin kasvuun yhteiskunnassa, kun tyhjän päälle rakennettu ihanteellisuus ei kestänytkään. Jos ja kun ääriainekset hallitsemattoman maahanmuuton tuloksena jälleen lisääntyvät, tämä on seuraus ajattelemattomasta maahanmuuttopolitiikasta, jonka tuloksena ajaudutaan suuriin ristiriitoihin. Pahimmassa tapauksessa pakolaisleirit vain siirretään paikasta toiseen, ja ennen pitkää keskitysleirit savuavat taas Euroopassa. Tätäkö hyvyydessään kylpevä ja ovia sepposen selällään pitävä Euroopan unionin komissio, Juncker, Merkel ja ties kuka Perkele haluavat?

Rajojen sulkeminen ei ole rasismia vaan realismia. On parempi, että konfliktit kohdataan ja niitä hillitään valtakuntien rajoilla kuin että erimielisyyksien ja riitojen annetaan levitä keskelle kansalaisyhteiskuntia. Kun EU:n eteläiset maat eivät niin tee, meidän suomalaisten on tämä tehtävä. Perusteen antaa se, että myös Unkari on pystyttänyt rajoilleen aitaa, ja Schengenin vapaan liikkuvuuden sopimus on rikottu muuallakin. Suomen asemaa helpottaa, että EU:lta puuttuvat todelliset keinot sen enempää valvoa kuin rangaistakaan jäsenmaitaan rajojensa vartioinnista.

On oireellista, jos Euroopan unioni alkaa käyttää valtaa omien jäsenvaltioidensa etuja vastaan. Sellainen demokratia, joka edellyttää kaikilta samaa mieltä olemista, on pahasti sairas. Olin itse jo EU-jäsenyydestä äänestettäessä sitä mieltä, että kyseiseen silmukkaan ei olisi pitänyt lainkaan ripustautua, ja edelleen olen sillä kannalla, että Suomen kannattaisi pyrkiä eroon sekä Euroopan unionista että rahaunionista, joka on osoittautunut pelkäksi velkaunioniksi.

Varsinainen uni on hallituksen keskustalaisilla ja kokoomuslaisilla osapuolilla. Poliittista kokemusta ja kontakti kansalaisten elämään on vain Timo Soinilla. Muut ovat kokemattomia. Cai-Göran Alexander Stubb on kansainvälisyyskiimassaan eteenpäin hökeltävä rkp:läinen herraspoika, joka on hukannut kielipoliittiset taustansa ja etunsa niin pahasti, ettei ymmärrä maahanmuuton heikentävän suhteellisesti myös ruotsinkielisen vähemmistön asemaa Suomessa. Hänen apurinaan toimiva sisäministeri Petteri Orpo on nostanut kätensä ylös ja laskenut housunsa alas tulijatulvan edessä. Hän on orpo petturi.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on omalta osaltaan saada aikaan se vaikutus, että Suomen hallitus nyt vihdoinkin ymmärtäisi laittaa rajat kiinni laittomilta maahanmuuttajilta. Heitä virtaa nimenomaan Tornion raja-aseman kautta, koska laivayhtiöt tuntevat lain eivätkä halua auttaa laittoman maahanmuuton järjestämisessä. Laittoman maahanmuuton avustaminen on Suomen lain nojalla rangaistavaa, ja lisäksi laki tuntee rikoksesta törkeän muodon. Sen sijaan Ruotsin valtio tarjoaa läpikululle ilmaisen junakyydin, samoin Itävalta, joka ei halua tulijoiden jäävän maahan vaan antaa kyydit Saksan rajalle. Se vieraskoreudesta.

Jos keskusta ja kokoomus eivät nyt taivu Perussuomalaisten eduskuntaryhmän vaatimukseen laittoman maahanmuuton lopettamiseksi ja tulijoiden pikakäännyttämiseksi, kepun ja kokoomuksen ministerit jäävät historiaan poliitikkoina, jotka aiheuttivat maallemme ennennäkemättömän ja peruuttamattoman vahingon.

Sylinsä ja lompakkonsa avaavien hölinöille työvoimapulasta ja huoltosuhteen paranemisesta maahanmuuton myötä voidaan nauraa pitkät naurut maassa, jossa on 340 000 työtöntä ja noin 750 000 ihmistä jatkuvien työpoliittisten toimenpiteiden kohteena: osa-aikaisina, vajaatyöllisinä tai joillakin kursseilla. Enää alle puolella työssä olevasta työvoimasta on vakituinen työpaikka.

Tilastojen mukaan juuri irakilaiset ja somalit ovat vaikeimmin työllistyviä, ja työttömyysprosentit hipovat 80:aa. Totuus on, että Suomessa ei ole määrällistä eikä laadullista pulaa työvoimasta vaan ainoastaan halvasta työvoimasta. Yritysten ja yhteisöjen on kuitenkin lyhytnäköistä tavoitella maahanmuuttajista edullista työvoimaa, sillä kulut kiertyvät sosiaalikustannuksina maksettaviksi, kun suomalaiset joutuvat olemaan siirtolaistyövoiman vuoksi työttöminä.

Myös tyypillisissä maahanmuuttaja-ammateissa laiva on täynnä, ja pizzojen hinta laskee katupörssissä, sillä lisämarkkinoita ei ole. Niille kaikille suomalaisille, joilla on maahanmuuttajakavereita, muistuttaisin, että ensimmäisinä maahanmuutosta joutuvat kärsimään täällä jo olevat maahanmuuttajaryhmät. Niin käy, kun pöty loppuu pöydästä ja poliitikkojen puheista.

Lietsomalla maahanmuuttoa Euroopassa ja Suomessa tehdään nyt sangen tyhmää politiikkaa. Sen seuraukset ovat ennalta-arvaamattomia sekä poliittisesti, taloudellisesti että yhteiskuntarauhan kannalta.

On syytä muistaa, että toiminnan perustana pidetty monikulttuurisuuden ideologia on sisäisesti ristiriitainen. ’Monikulttuurinen’ tarkoittaa itse asiassa samaa kuin ’moninorminen’. Moninormisuus on eri asia kuin moniarvoisuus. Moniarvoisuus on mahdollista yhdessäkin kulttuurissa, esimerkiksi tässä meidän länsimaisessa kulttuurissamme, joka perustuu liberalismiin, demokratiaan ja valistusihanteisiin. Sen sijaan monikulttuurisuudesta seuraa yleensä normatiivisia ristiriitoja, jotka johtavat vaivaannuttaviin sopeuttamisen ja mukauttamisen vaatimuksiin, kuten päällekkäisiä normeja sisältävissä organisaatioissa yleensä käy.

Tästä puolestaan seuraa, että erilaisista kulttuureista joudutaan hiomaan särmät pois, jolloin tuloksena onkin yksiaineksinen kulttuurimonoliitti, täsmälleen Neuvostoliiton tapaan. Monikulttuurisuus on siis käsitteellinen dilemma, jonka ihanteet syövät itsensä pois. Tämä on looginen totuus, kantilainen analyyttinen a priori -tosiasia, joka on voimassa sui generis. Suomeksi sanottuna, jo käsitteellä itsellään on sellaisia ominaisuuksia, jotka ohjaavat havaintojamme niin, että käsite määrää sen, mihin kokeellisessa tutkimisessa voidaan tulla: esimerkiksi maahanmuuton tutkimuksessa paradoksien partaalle.

Julkinen sana on keskittynyt vaatimaan maahanmuuttokriitikoilta perusteita väitteilleen, miksi maahanmuutto ei toimisi yhteiskuntapolitiikan perustana. Kyse on todistustaakan vieritysyrityksestä. Me kriitikothan emme oikeastaan väitä mitään. Me vain kritisoimme, arvostelemme ja kyseenalaistamme. Sen sijaan vahva väite on niillä, jotka väittävät, että mullistusmaiset kumoukset Euroopan väestörakenteessa voivat toimia ja tuoda mukanaan rikkautta, arvoja tuottavia työpaikkoja ja hyvinvointia. Heidän pitäisi perustella väitteensä.

Niinpä Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Iltalehden, Aamulehden, Yleisradion, MTV3:n ja muun valtamedian kannattaisi tiedostaa yhteiskuntavastuunsa peräämällä perusteluja maahanmuuton kannattajilta, mutta sitä ne eivät tee. Eivät tee, koska eivät uskalla. Sillä näyttö puuttuu. Jos näyttöä humanitaarisen maahanmuuton sosiaalipoliittisista, työpoliittisista tai taloudellisista tuloksista on jossakin saatu ja julkaistu, se on ollut poikkeuksetta negatiivista.

Kuten jo edellä totesin, tämän kirjoituksen tarkoitus on meneillään olevan hulluuskierteen katkaiseminen, sen pakkoneuroosimaisen ja häveliäisyydellä sekä syyllistämisellä ruokitun kehän lopettaminen, joka hyödyntää poliittisen eliitin halua piehtaroida EU-kollegojensa suosiossa. Suomen ministerit ovat sandwich-tilanteessa: puun ja kuoren välissä. Ministerineuvoston kokouksissa he jakelevat suullisia lupauksia vastaanoton jatkamisesta, vaikka samalla rikotaan paperilla olevaa Dublinin asetusta. Suomeen lennettyään he joutuvat toteamaan, että kansa ei tätä hyväksy, ja sitten he levittävät kätensä jälleen Brysselissä.

Itse ratkaisisin ongelman viitaten kansallisvaltioiden suvereniteettiin: EU:ta luotaessa lähdettiin ajatuksesta, että valtioiden itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus säilyvät. Siihen sisältyy myös valta itse päättää, keitä päästämme rajojemme sisäpuolelle ja millä perusteilla. Jos ja kun EU:n ulkorajat eivät (meistä riippumattomista syistä) pidä, me suomalaiset emme voi emmekä halua olla toisten valtioiden piittaamattomuudesta johtuvien ongelmien kärsijäosapuoli.

Pelkän rajavalvonnan ja paremman rekisteröimisen käyttöönotto ei riitä, vaan Suomen on palautettava ilman laillisia matkustusasiakirjoja saapuneet tulijat takaisin Ruotsiin Dublin-asetuksen nojalla. Suomen lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia on muutettava nopeasti niin, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tulo maahamme voidaan estää kokonaan. 

Tulijoiden kurjuutta suurtenkin määrien vastaanottaminen lievittäisi vain pieneltä osin, mutta vastaanottoon perustuva politiikka ei ratkaise itse ongelmaa, joka on liian suuri syntyvyys kehitysmaissa. Sen syynä ovat islamin seksuaalipoliittiset ja lajinsäilytysstrategiset normit, jotka ovat ekspansiivisia ja naisia alistavia. Siksi vastaanottaminen on strategiana täysin toimimaton, virheellinen ja väärä myös kehitysmaiden omaa etua ajatellen.

Laaja maahanmuutto on aiheuttamassa länsimaihin suurempia ongelmia kuin se ratkaisee ongelmapesäkkeissä, joista pakenevat nyt parhaat ja varakkaimmat voimat, aivan kuten kehitysmaista yleensäkin. Tämä syventää kurjuutta lähtömaissa. Meneillään oleva väestöjensiirto ei ole kenenkään edun mukaista. Sen tuloksena maailmassa ei ole ennen pitkää kehittyneitä maita ja kehittyviä maita vaan pelkkiä kehitysmaita.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

51Suosittele

51 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Reino Jalas

" mutta pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi heitä
ei voi sanoa enää edes Sanoman lehtien valhemedia, joka
muutoin tekee kaikkensa lietsoakseen vihaa tulijatulvaa
arvostelevia suomalaisia kohtaan."

Printtasin saman tien juttusi talteen. Pahaa pelkään että tämä tekstimuotosi ei kauan uuden Suomen sivuilla kestä.
Luuta luutii vääränlaisia asenteita aika nopsakasti pois nyt.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Printattakoon vaikka Mona Lisalle viikset. Näinä aikoina.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Tekivät ruman tempun Veikko Huuskalle. Toivottavasti hän ei vetäydy bloggauksesta, niitä harvoja aina mielenkiintoisia kirjoittajia tällä alustalla.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Minkä ruman tempun? Huuskan blogikirjoitukset näkyvät vielä, minulta meni jotain huomaamatta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"... pelkään että tämä tekstimuotosi ei kauan..."

- Vedit oikeasta narusta! Moniarvo-Usari on koonnut kärsivällisyytensä rippeet ja antanut kirjoitukselle jo koko pitkän iltapäivän.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jos Stubbia (sinänsä uskottavasti) motivoi ikioma kansainvälinen karriääri, miten mediafirma Sanoma hyötyisi valitsemastaan linjasta? Tuskin Ibrahim ensi töikseen on tilaamassa Hesaria majapaikkaansa.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Ei ainakaan taloudellisesti mitenkään, ja siitä näyttöä antaa konsernin syöksykurssi ja tilauskannan katoaminen, toimitusjohtajan vaihtaminen (tosin onnettomasti ulkomaalaiseen monikultturistiin, joka ei ymmärrä Suomen oloista mitään).

Syynä Sanoma-median pimenemiseen on toimituspolitiikka, jossa ideologiset syyt painavat enemmän kuin totuuden kertominen. Valtamedia yleensäkin truuttaa maahanmuuton puolesta jonkinlainen hyväntahtoisuus mielessään mutta ymmärtämättä sitä yhteiskuntadynamiikkaa, jonka vuoksi kyseinen politiikka johtaa todennäköisesti taloudelliseen ja väestöpoliittiseen katastrofiin ja luonnollisesti myös rasismiin. Syynä on siis toimittajien asiantuntemattomuus ja töpselinokkaisuus.

Totuus näyttää tulevan nykyään tiskin alta, esim. MV-lehdestä.

Viimeinen niitti valtamedian muuttumiselle valhemediaksi ja roskamediaksi oli se, kun MTV3 muiden edellä sulki uutissivustojensa kommenttipalstat.

Suomen historiasta saa hakea aikaa, jolloin tiedotusvälineet olisivat ylenkatsoneet yleisöjään samalla tavoin poliittisen vallan pelossa. Sotien sensuuriajat tulevat todellankin mieleen.

Sanomien, Ylen ja muiden virheet ovat toimituksissa, eivät talousjohdossa:

1. Peitellään ja kaunistellaan maahanmuuton ongelmia sekä selitellään niitä parhain päin uutisjutuissa.

2. Tosiasioiden tulkinnat esitetään maahanmuutolle suopeasti toimitusten pääkirjoituksissa ja muissa kannanotoissa.

3. Kolumnistit viimeistelevät vääristelyn ottamalla raivokkaasti kantaa maahanmuuton puolesta ja perussuomalaisia vastaan.

Media on itse aiheuttanut ongelmansa asennemuokkauksella ja mielipiteiden manipulaatiolla. Sellainen ei toimi Suomen kaltaisessa maassa, jossa on laaja lukeneisto ja kriittinen työväenluokka.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jotenkin tuo tuntuu liian simppeliltä: kansa ja sen perussuomalaisuus vastaan Mahtava Media, joka työskentelee maahanmuuton hyväksi ihan silkasta ideologiasta.

Miksi kaupallinen tiedotusväline löisi päätään seinään yhä uudelleen, jos kansan mielipiteistä loittoneminen merkitsee taloudellista takapakkia? Voisiko journalistien ammattikunta todellakin olla näkemyksiltään niin kaukana siitä, mikä on firman etu?

Olen toki huomannut Hesarin korostavan maahanmuuton myönteisiä puolia, erinomaisena esimerkkinä pohjoispohjalaisen yrittäjän esittely: komennusmiesten majoittamiseen 60 tuhannella eurolla ostettu rakennus päätyikin kekseliäällä pikapäätöksellä maahanmuuttajien asumiskäyttöön, ja isäntä kuittaa Punaiselta Ristiltä 20 tuhannen euron kuukausivuokran. Ei siis mene kuin yksi syksy, ja halli alkaa tuottaa puhdasta nettoa yrittäjän ja sitä mukaa seudun taloudelle!

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #22

Niin, ja vapaaehtoisten verenluovuttajien verta myyvä Suomen Punainen Risti maksaa sairaanhoito-organisaatoilta kiskomillaan rahoilla, jotka puolestaan on kannettu veroina suomalaisilta ihmisiltä.

Maahanmuutosta varmasti hyöytyvät turvapaikkashoppailijoiden lisäksi paikalliset pakolaisbisneksellä keinottelijat. Myös Sanoman kiinteistöomaisuuden arvo nousee, kun tulee pulaa elintilasta kasvukeskuksissa.

Maahanmuuton suosija on porvari, jonka turvamuurien takana tapahtuvaa yksityiselämää eivät perussuomalaisten murheet paljon häiritse.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Helsingin Sanomissa on tänään uutinen, jossa kerrotaan Berliiniläisestä seurakunnasta, jonka piirissä sadat muslimit ovat kääntyneet kristinuskoon. Aika tyrmäävää oli lukea erään yksinhuoltajan haastattelu, jossa hän kertoi kristinuskoon kääntymisen olevan todennäköisesti pysyvän turvapaikan saamisen este.

"Olen löytänyt Jeesuksen elämääni ja yhteisön, jossa on hyvä olla. Minulle turvapaikka-asioitamme hoitava asianajaja itse asiassa sanoi, että on suoranainen itsemurha hakuprosessin kannalta tulla juuri nyt kastetuksi. Voin vain vastata, että tämän itsemurhan teen äärimmäisen mielelläni", Sadat-Akhavi sanoo.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Mitä sanot filosofina väitteestä, että olemme hyljänneet sekä hengellisyyden/vaiston että materialismin/järjen maailman selitysperustana.

Olemme siirtyneet dualismissa sinne kolmanteen kiellettyyn: maailma rakentuu Hyvistä Aikomuksista, tosiasiat seuratkoot moraalia.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Varmaan jostain sellaisesta pilvessä elämisestä on kyse, ja savukiehkura nousee kohti monikulttuurista taivasta. Kunnes saapas uppoaa suohon eikä lähde vetämällä irti.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #8

Rasitileimojen lyöminen suomalaisiin on jo osoittautunut niin raukkamaiseksi, että en viitsi uhrata ajatustakaan koko asialle.

Nähdäkseni pakolaisten olisi syytä paeta myös meitä, sillä he itse ovat hyökänneet maahamme.

Sen sijaan poliitikot ja valtamedia piehtaroivat syyllisyydessä siitä, että me suomalaiset emme ole vielä oppineet palvelemaan muualta tulleita täydellisesti.

Psykologisesti arvioiden tällä hyvyydellään poliittinen eliitti koettaa tuottaa itselleen ylemmyydentuntoa muita parempina ihmisinä.

Suomen kansan etujen vastaisesti toimiminen on kantaväestöön ja Suomen kansaan kohdistuvaa diskriminaatiota, mahdollisesti myös rasismia.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi Vastaus kommenttiin #11

En olisi aivan noin optimistinen eliittiä motivoivien syiden suhteen. Varsinkin, kun muistamme , että 90-luvun pankkiriisin yhteydessä eliitti ja päättäjät silmää räpäyttämättä ajoivat itsemurhaan noin 15 000 yrittäjää. Tämä tehtiin mm. käskyttämällä oikeuslaitost tekemään päätökset pankkien hyväksi ja lainsäädännöölä, jolla velallisista tehtiin vapaata riistaa.

Nyt näyttää pahasti siltä, että eliitti on täysin valmis kansanmurahan uusintaesitykseen, nyt vain vielä laajemmalla skaalala ja seurauksista välittämättä.

Tämän päivän olen käyttänyt jokseenkin kokonaan tämän hälytysviestin levittämiseen, siinä toivossa, että suomalaiset vielä ehtisivät löytää sen kuuluisan kadoksissa ollen "talvisodan hengen" ja puollustustahtonsa, ennenkuin on liian myöhäistä. Joku voi tietysti väittää, että dramatisoin, mutta lukekaa ajatuksella nuo tiedot, joita Liisa Mariapori ja Pauli Vahtera kommenteissaan tuovat esiin ja miettikää sitten, onko tätä tosiaan vielä mahdollista dramatisoida:

HÄLYTYS:
tässä nyt painajaismaista tekstiä. Tuntenette Liisa Mariaporin, ainakin maineelta, jos ette muuten. Ei ole mikään kajahtanut puskista huutelija. Tässä kopioituna osa keskustelusta Pauli Vahteran fb-sivulla Nyt meillä on vielä mahdollisuus puolustautua. Tämä suunnitelma on toteutuessaan niskalaukaus Suomelle, sen kai ymmärtää jokainen pienimmänkään ajattelukyvyn omaava ihminen, Hallitus on päättänyt tehdä totta siitä vitsistä: "Ei kai auta muu kuin vaihtaa kansa." Tietoa tästä pitää levittää ja organisointikyvyillä varustettujan on alettava koota kansalaisia vastarintaan. Islannin tien on oltava myös Suomen tie.

Pauli Vahteran fb-seinätä:

#Pauli Vahtera Vantaalla: Olen tätä laskenut monella eri tavalla. Vuonna
2010 laskin MOT ohjelmaa varten, että yksi työttömäksi jäävä
maahanmuuttaja tulee maksamaan 1,1 miljoonaa euroa. Lasku oli
varovainen. Leikkityöllistetty, kuten tulkit, maksavat vielä enemmän.
10.000 maksaisi siten 11 miljardia, 100.000 110 miljardia. Sadantuhannen
kumulatiivinen raja ylittyy aika nopeasti tätä vauhtia.

#Pauli Vahtera Vantaalla: Joo, nuo luvut ovat elinaikakustannuksia, joten
ne tulevat maksuun pitkän ajan kuluessa. 25 vuotiaan oleskeluluvan
saaneen osalta tulisi vuodessa maksuun 25-30.000 euroa. Laskin
varovasti, joten nuo luvut ovat alakanttiin. Vuosikustannuksi sain 5
vuotta sitten miljardi euroa, mutta nyt kun määrät ovat paljon
suuremmat, oikeampi luku ylittää 3 miljardia euroa. Pitää huomioida myös
se, että turvapaikan hakijat on vain yksi tulijoiden osa,
perheenyhdistämiset, kiintiöpakolaiset, opiskelijat ovat oma osansa. Osalähtee pois, koska eivät saa oleskelulupaa, mutta esim juuri irakilaisia
ei voida karkottaa, joten he jäävät tänne melkein kaikki.

#Liisa Mariapori: Kun teet tarkat laskelmat Pauli, niin tee ne hallituksen
ilmeisesti salaisten suunnitelmien mukaan. Rovaniemen
kaupunginvaltuustossa 23.9. pitivät SPR:n, poliisin ja
maahanmuuttoviraston edustajat meille valtuutetuille infotilaisuuden,
jossa käsiteltiin tätä pakolaiskysymystä. Maahanmuuttoviraston edustaja
sanoi, että Suomeen suunnitellaan pakkolainsäädäntöä, jonka mukaan
jokaisen kunnan on otettava 25 % väestöpohjastaan pakolaisia. Tämä
tarkoittaa käytännössä sitä, että 25 % 5.000.0000 miljoonasta on
1.250.000 pakolaista meille tulisi yhteensä. Laske mitä nämä 1.250.000
tulijaa Suomelle maksaisivat ja Suomen kunnille väkilukuun suhteutettuna
eli kun tiedämme 1.250.000 tulijan hinnan voimme jakaa sen
yksikköhinnaksi, jolloin jokainen kunta osaa laskea, mitä se heille
tulevaisuudessa merkitsee.

#Juha Hyvärinen: Liisa, mielenkiintoista tietoa. Kun olet valtuutettu
sinulla on oikeus saada kaikki sama tieto, kuin on virkamiehilläkin.
Kysy kaupunginjohtajalta, kuka on antanut tällaisen arvion, ja mihin
arvio perustuu? Millä valtuuksilla maahanmuuttoviranomaiset puhuvat?

#Liisa Mariapori: Meidän koko valtuusto oli tätä
kuuntelemassa ja ainoa, mikä siinä särähti korvaan oli, että
suunnitellaan pakkolainsäädäntöä. Suunnittelijan täytyy siis olla
Sipilän hallitus, en minä muuta ymmärrä ja Sipilän omat arviot
tulijoista liikuvat siinä 200.000 pinnassa, mutta hänen mukaansa luku
saattaa olla suurempikin. Minä ymmärrän asian niin, että Suomi varautuu
ottamaan 1.250.000 pakolaista ja sijoittamaan niistä 25 % jokaiseen
kuntaan kunnan asukasluvusta riippuen. Kaupunginhallituksessa oli
maahanmuuttoviranomainen sanonut, että Rovaniemen kaupunki saa varautua
siihen, että sen pitää vastaanottaa 15.000 pakolaista. Tuo luku on 25 %
Rovaniemen asukasluvusta 60.000. Jotta kyllä tämä tieto pitää paikkansa,
mutta sitä valmistellaan salassa ja sitä en tiedä kenen pöydällä? Ei
Rovaniemen talous kestä tätä tulijamäärää, jos se nyt ketään kiinnostaa.

Aiommeko toimia niinkuin juutalaiset aikanaan natsisaksassa: odottaa mitään tekemättä tuhoamme? Kuvitella, että pahat huhut ovat vain pahoja huhuja. Vielä tällä hetkellä korkeintaan 15%:n "enemmistö" hallitsee pakkotoimin, mielidevainon ja sensuurin avulla vähintään 85%:n "marginaaliryhmää". Jos nämä (jonkun, kenen?) suunnitelmat toteutuvat, on tilanne ymmärrettävästi huomattavasti synkempi.

Laittakaa vähintäänkin tätä viestiä eteenpäin, jotta ne joilla kaiken tämän keskellä on vielä kykyä toimia, saavat tiedon. Nyt meillä on vielä mahdollisuus puolustautua. Tämä suunnitelma on toteutuessaan niskalaukaus Suomelle, sen kai ymmärtää jokainen pienimmänkään ajattelukyvyn omaava ihminen, Hallitus on päättänyt tehdä totta siitä vitsistä: "Ei kai auta muu kuin vaihtaa kansa." Tietoa tästä pitää levittää ja organisointikyvyillä varustettujan on alettava koota kansalaisia vastarintaan. Islannin tien on oltava myös Suomen tie.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #18

Tuo "25% pakko", tarvitsee vahvistusta ollakseen mitään muuta kuin huhu. Jos kerran koko valtuusto oli sitä kuulemassa, varmaankaan ei ole vaikeuksia vahvistaa asiaa?

T Piepponen Vastaus kommenttiin #19

Vahvistuksen tarvitsisi kyllä, mutta jospa heitä on "uhattu" jotenkin?

Käyttäjän ErkkiSeppnen kuva
Erkki Seppänen Vastaus kommenttiin #11

Koko rasisti-termi alkaa olla kärsinyt sellaisen inflaation, että se on muuttunut huonoksi vitsiksi. Tämä ei ole varmaan kenenkään mielestä hyvä juttu, koska termin oikealle merkitykselle löytyisi myös käyttöä.

Kirjoituksesi oli erittäin hyvä yhteenveto lähes niistä argumenteista, mitä eri puolilla nykyistä holtitonta maahanmuuttoa kritisoivat ovat esittäneet - kiitos siitä.

Itse olen tullut siihen tulokseen (päätellen kymmenistä epäonnistuneista yrityksistä käydä dialogia), että:

1) Nykyisenkaltaista maahanmuuttoa kannattavilla ei ole minkäänlaisia järkeviä argumentteja politiikkansa perustaksi.

2) Ne, jotka suostuvat sen myöntämään (ehkä n. 20%), tyytyvät auttamaan tulijoita hiljakseen yksilötasolla, eivätkä edes yritä käydä keskustelua yhteiskunnallisella tasolla.

3) Ne, jotka eivät suostu myöntämään (iso enemmistö), ettei heillä ole mitään järkevää sanottavaa, hyökkäävät agressiivisesti erimielisten kimppuun (ainakin sanallisesti, väkivaltaa en ole vielä kokenut), eristäytyvät tai poistavat kavereistaan, ja moralisoivat.

4) Tällaiseen kahtiajakamiseen tunnutaan myös haluavan kannustaa, mikäli katselee hallituksen leväperäistä toimintaa ja median pintapuolista vouhkaamista välillä humanitäärisyydestä, välillä mielipuolisista ratkaisuista VoKkien suhteen tai mistä tahansa tämän kriisin järjettömästä aspektista.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #31

Olen samaa mieltä.

Narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosiin kuuluu niin sanottu "halkominen", jolloin narsisti jakaa entisiä ystäviään kavereihin ja vihollisiin pyrkien katkaisemaan heidän välinsä.

Tätä hajaannusta saa aikaan nimenomaan media, joka pyrkii lavastamaan tietyt suomalaiset ihmiset "rasisteiksi" tai "vihapuheiden pitäjiksi" omassa omahyväisyydessään ja viisaudessaan.

Käy siis juuri niin kuin sosiologi Robert D. Putnam kuvasi teoksessaan Bowling Alone: monikulttuuristumisen tuloksena myöskään kantaväestöön kuuluvat eivät enää luota toisiinsa, ja hyvinvointiyhteiskuntamme perusta, eli yhteiskuntasopimus ja yhteiskunnallinen tehokkuus, rapautuvat.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Pitkä ja seikkaperäinen kirjoitus.

Mutta ei niin pitkä, etteikö vielä voisi lisätä vähän: vaikka väestöpyramidia käytiinkin läpi, niin 200 000:n iphone-miehen yhtäkkinen tulo yhteiskuntaan vääristää paljon myös sukupuolijakaumaa:

"Suomessa on suomenkielisiä naisia 287 301 ikäluokassa 20-29 vuotta ja miehiä 300 377." http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/09/kansainv...

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Sukupuolijakaumalla on todella paljon merkitystä, ja se vaikuttaa varmasti myös vastaanottoa koskeviin asenteisiin.

Suomalaiset heteromiehet ovat asiasta nokka nurinpäin luultavasti siksi, että ulkomaalaisten miesten maahantulo vaikeuttaa heidän asemaansa seksuaalisilla markkinoilla.

Toisaalta en ole havainnut homomiestenkään olevan laajasta maahanmuutosta erityisen innoissaan. Muut seikat, kuten sosiaalikulujen kasvu, verorasituksen räjähtäminen, valtiontalouden konkurssi ja valtiovallan lupaus lähettää kuntiin 25 %:n väestölisäys sosiaaliturvalla eläviä elintasosiirtolaisia, painavat arvioissa enemmän.

Käyttäjän TeroAhlqvist kuva
Tero Ahlqvist

Kirjoitin itse facebookiin avauksen taannoin kun Evitskogin keskus avattiin, että mitä tarkoittaa kun pieneen kylään tuodaan 300 nuorehkoa raavasta miestä, muttei naista? Kauanko meidän tulee olettaa heidän olevan selibaatissa? Jos emme kuvittele heidän pidättäytyvän seksistä, siihen (sorry jos puhun stereotyyppisesti vain heteroista) ei voi kuin naisemme vaikuttaa. Se taas on kulttuurissamme naisten vapaaehtoinen ja oma asia. Eräs saksalainen eläkkeelle jäänyt pastori ehdotti, että turvapaikanhakijoille kustannettaisiin yhteiskunnan varoilla prostituoituja, jottei nämä turhautuessaan lähtisi hakemaan seksiä väkisin.

Eli en todellakaan väitä ketään raiskaajaksi. Himot ne ovat hiirelläkin, ja meidän pitää ymmärtää mitä se tarkoittaa yhteiskuntarauhan ja naisten aseman ja turvallisuuden suhteen.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #28

Pappi luopuu uskostaan, kapitalisti rahoistaan, poliitikko duunareilta verottamistaan varoista ja pihtarinainen pikkupöksyistään, kunhan vain saadaan yhteiskuntamme tärkeintä ja korkeinta itseisarvoa - maahanmuuttoa - edistettyä. Sitten kaikki on hyvin.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Aloitus: "Pelkän rajavalvonnan ja paremman rekisteröimisen käyttöönotto ei riitä, vaan Suomen on palautettava ilman laillisia matkustusasiakirjoja saapuneet tulijat takaisin Ruotsiin Dublin-asetuksen nojalla".

Samaa mieltä ja ihmettelen suuresti miksei näin vieläkään tehdä.

Siirtolaiset, jotka tahallaan ovat hävittäneet matkustusasiakirjojaan, saavat siitä aiheellisesti kärsiä, mutta pakolaiset, joilla on oikeat passit mukanaan saavat minun puolestani hakea turvapaikkaa. Suurin osa irakilaismiehistä joutuisi palaamaan (Ruotsin palautussopimuksen kautta) kotimaahansa mikäli Suomi vihdoin älyäisi tehdä niin.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

On mielenkiintoista, että myös roskaväkeen kuulumattomien bloggaajien kirjoituksia on ryhdytty poistamaan väärien mielipiteiden johdosta.

Roskaväen kirjoitukset joutaakin poistaa jo pelkästään siksi, että ne ovat roskaväen kirjoittamia. Eihän roskaväki hallitse edes välimerkkien oikeanlaista käyttöä.

Saammeko seuraavaksi nähdä sen, että valkoisten lakanoiden myyminen kielletään "varmuuden vuoksi."

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Mihin ja miksi se edellinen kirjoitus hävisi?

Esa Niemi

Suomen hallituksen tulee lopettaa Suomelle ja suomalaisille vahingollinen politiikka, joka vain heikentää Suomen toimintakykyä.

Suomen lait velvoittavat myös hallitusta ja virkamiehiä, vaikka he haluaisivatkin toimia Suomen ja suomalaisten edun vastaisesti.

Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat tulee palauttaa Ruotsiin, jossa heidän hakemuksensa tulee käsitellä Dublin sopimuksen mukaisesti.

Käyttäjän dottore48 kuva
Kari Ellimäki

Tosi hyvä blogi!

Toivottavasti tavoittaa mahdollisimman monen itsenäistä ajattelua harrastavan suomalaisen.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Kiitos, mutta älkää minua kiitelkö vaan osallistukaa asiaa koskeviin laillisiin kansalaistapahtumiin ja mielenosoituksiin, kun niitä taas on.

Itsenäisyydestä tuli mieleeni, että jos joku haluaa jotakin tehdä tämän maahanmuuttovyöryn torjumiseksi, kannattaa kirjoittaa kansalaisaloite Euroopan unionista ja eurosta irtautumiseksi.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Kannattaa allekirjoittaa molemmat. Jos kansa äänestäisi Suomen irti EU:sta, pääsisimme koko ongelmasta.

Mahdollisuutemme erota eurosta (joka nyt on varsin lähellä), on jo mahdollisuutena vahvaa neuvotteluvaluuttaa torjuttaessa Euroopan unionin komission taholta tulevaa komentelua tässä maahanmuuttoasiassa.

Käyttäjän jope58 kuva
Tapio Härkönen

Jo Pyhä Kirjakin sanoo:
Ap. t. 17:26

"Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, ...".

Jos emme pidä tästä kiinni, niin tulee kaaos, kuten on nyt odotettavissa.

Käyttäjän ilkkatalarmo kuva
Ilkka Talarmo

"Pelkän rajavalvonnan ja paremman rekisteröimisen käyttöönotto ei riitä, vaan Suomen on palautettava ilman laillisia matkustusasiakirjoja saapuneet tulijat takaisin Ruotsiin Dublin-asetuksen nojalla."

Heti kun tämä laiton Ruotsin toimesta aloitettu tunkeutuminen Torniossa oli omien viranomaisten havaittavissa, olisi pitänyt välittömästi sulkea rajat ja alkaa rajan tehovalvonta, palauttaa kaikki laittomat siirtolaiset takaisin Ruotsiin, ja kutsua Ruotsin suurlähättilästä vähän juttusille presidentinlinnaan nootin kera. Tämän sijaan, maamme johto on antanut tämän jatkua esteettä mielestäni melko tahallisella viivästyksellä, ja nyt edesauttaen sen jatkamista, vaan järjestelmällisemmin. Tahti on epäluotettavaksi todettujen uutismedioiden mukaan vähintään satoja päivässä!

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Olen huomannut monissa muissakin asioissa, että viivyttely ja puliveivaus tulevat yleensä lopulta kalliiksi - viivyttelijöille itselleen.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

"Kyse on perimmältään siitä, haluaako valtiovalta tuottaa yhteiskuntaamme konflikteja, ja siitä syntyvää rasismia" Juuri näin. On aivan uskomatonta, miten mahdotonta on selittää jollekin "toisinajattelijalle", että asia on itseasiassa näin. Se idealistinen hyvä ja tasa-arvoinen yhteiskunta, jonka luullaan näin saavutettavan, väistyy kauemmas ja kauemmas. -Tanskassa integraatiopalkinnon sai tänä vuonna 34v.nuorisotyöntekijä, muslimi Helsingöristä, Samer Zaazou. Asiasta syntyi ilmeisesti pieni kohu, kun mies sanoi facebook-kirjoituksissaan, että kannattaa islamilaista kalifaattia ja sharia-lakia, eikä demokratiaa. Kun tästä tivattiin, hän sanoi, että ei voisi olla uskova muslimi jos ei uskoisi shariaan, koska shariassa kerrotaan, miten hänen tulee elää elämänsä muslimina. -On tottakai olemassa hyviä muslimeja, ihmisiähän me kaikki olemme, mutta islamissa ei uskota demokratiaan, ja länsimaille se on ongelma.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Silloin todellakin valjastetaan kärryt hevosen eteen, kun väitetään, että maahanmuuttokriitikot tuottavat vastakkainasetteluja "vihapuheella" tai "rasismilla".

Asiahan on toisin päin: vastakkainasettelut sisältyvät todellisuuteen, koska maahanmuutto ja sen mukana leviävä islam tuottavat niitä yhteiskuntaamme.

Ihmisten sukset ovat menneet siis ristiin objektiivisessa todellisuudessa arvo- ja etukonflikteina.

Tämän todellisuudessa olevan ristiriitaisuuden toteaminen yritetään sitten kääntää "häirinnäksi", jos sen sanoo tieteessä!

Maahanmuuttokritiikin pitäisi sisältyä myös tieteelliseen kriittisyyteen.

Nykyisin "maahanmuutto" ja "monikulttuurisuuden edistäminen" ovat sellaisia alkuaineita, jotka jäävät varmasti jäljelle, vaikka universumi ympäriltä räjähtäisi.

Sikäli ne muistuttavat Kekkosen aikana suosiossa ollutta "idänsuhteiden edistämistä, kehittämistä ja lujittamista", jotka olivat tuon ajan aristoteelinen kiinteä piste.

Jii Karelius

Kirjoittaja tuntuu olevan "sitoutumaton" perussuomalainen joka luikertaa persuja hallitusvastuusta? Soinihan on hallituksessa niinkuin tatti, heikentämässä suomalaisten oloja, romuttamassa ay-liikettä, jakamassa suurelle rahalle etuuksia ja hyväksymässä maahanmuuttopolitiikkaa. Todella ristiriitaista jupinaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut