Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Mitä jos juhannus olisi tänään?

Minusta tuntuu oudolta, että juhannusta vietetään Suomessa viikonloppulauantaina, vaikka esimerkiksi Virossa ja Norjassa juhannusjuhlan päivä on tänään. Ja niin asia on tietysti kalenterissakin.

Juhannus koetaan kultturissamme varmastikin merkittävämmäksi päiväksi kuin esimerkiksi loppiainen tai helatorstai, jotka ovat arkipyhiä. Juhannuksen siirtämistä paikoilleen, eli arkipäivänä juhlistettavaksi, on ehdotettu monta kertaa, mutta kirkko ja ammattiyhdistysliike ovat tyrmänneet hankkeen.

Juhannus oli alun perin pakanallinen juhla, vaikka kristillinen kirkko muunsikin sen Johannes Kastajan päivänä vietettäväksi. Kristillinen kirkko ripusti uskonnollisen merkityksen myös jouluun, jota roomalaisajalla vietettiin Saturnalia-juhlana. Loogis-filosofisia esteitä myös juhannuksen pyhittämiselle arkena ei siis ole.

Kirkon piirissä loppiaista ja helatorstaita pidetään näköjään juhannusta pyhempinä, joten niitä ei ole suostuttu vaihtamaan juhannuksen kanssa sunnuntaipyhiksi. Ay-liike puolestaan on vastustanut juhannuksen vaihtamista loppiaisen tai helatorstain kanssa arkipyhäksi, sillä monien ihmisten vuosiloma ajoittuu kesäkuulle, jolloin keskelle viikkoa ajoittuva ylimääräinen lomapäivä menisi päällekkäin kesäloman kanssa. Kaksinkertainen loma samana päivänä ei tietenkään tunnu kaksinkertaiselta, kun sen ajalta ei makseta töitä puskeville kaksinkertaista palkkaa.

Nyt olisi kuitenkin hyvä tilaisuus palauttaa juhannus oikealle paikalleen, kesäkuun 24. päivänä vietettäväksi. Hanke olisi linjassa hallituksen työajan pidentämisen kanssa. Jos juhannusta vietettäisiin arkipyhänä ja loppiainen sekä helatorstai siirrettäisiin viikonloppuihin, myös vuotuinen työaika pitenisi hitusen.

Ainakin minun mielestäni juhannus on merkittävämpi juhlapäivä, tapahtuma, koettelemus tai vastoinkäyminen (millaiseksi se sitten kunkin elämässä muodostuukin) kuin esimerkiksi loppiainen, joten se sopisi arkipyhänä vietettäväksi. Pyhyyden elämys puolestaan on päivästä riippumatta sama, akateeminen kun saa joka päivä saman kiinteän palkan, vaikka tekisi kahdeksankertaisen työn – mikäli sattuu vielä jotakin työtä olemaan. Myöskään säätilaan päivän siirtämisellä ei taitaisi olla vaikutusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Näkemys perustuu keskiaikaiseen skolastiikkaan. Juhannus sijoitetaan kesäkuun 24. päivään sen takia, että jouluaatto on joulukuun 24. päivä. Tämä vetosi katolisen kirkon symmetrian tajuun ja pyrkimykseen tehdä jumalallinen järjestys todeksi aineellisessa maailmassa. Astronominen juhannus eli kesäpäivän seisaus oli sunnuntaina.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Jatkosodan aikana eräs komppania oli taistellut yhdessä vuosikausia. Kerran rauhallisena aikana porukka rupesi juttelemaan että kuka on komppanian mukavin mies. Keskustelun tuloksena todettiin yksimielisesti että eräs savolaispoika oli ehdottomasti mukavin.

Sitten keskusteltiin että mitä savolainen oli oikein sanonut. Pian todettiinkin että hän oli käyttänyt vain kahta lausetta koko ajan. Ja ne olivat:

"No niihhän se on."
"Haetannooko tuo mittään."

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Juhannus on keskikesän juhla jossa muinaiset palvoivat taivaalta puonnutta rautaista louhikäärmettä. Sen rituaaleihin kuului ettei polttohautaustacsaanut suorittaamuinapäivinä mistä juontaa nykyiset kokot. Todellisuudessa Tuuriksi nimetty lohikäärme oli suuri rautameteoriitti jika putosi ebevaara mäeltä saarenmaalle.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Mitä jos juhannus olisi tänään?"

- Kilpailukyky olisi entistäkin heikompi. Tämä kansa viettää muutenkin aivan liian vähän aikaa työn ääressä!

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Eikös raporttien mukaan Sumalaiset vietä liikaa aikaa työn ääressä ja se alkaanäkyä terveydessä, jaksamisessa ja lastenkasvatuksessa

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut