Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Minun räppini Cheekistä

Joukkokäyttäytymistä analysoivan sosiologian piirissä on ajateltu, ettei ihmisyksilö fanita suosikkiaan välttämättä siksi, että tähtönen olisi hänen omasta mielestään kovin hyvä, vaan siksi, että suosikin perään kiljuminen lisää hänen omaa arvostustaan suosiota osoittavassa ryhmässä.

Tämän mukaan esimerkiksi Pia ei tykkää Elviksestä siksi, että hän oikeasti pitäisi hänen musiikistaan, vaan siksi, että muutkin tekevät niin. Osoittaessaan epäsympatiaa Elvikselle hän saisi fanilauman vihat silmilleen, kun taas kannattaessaan Elvistä hän pääsee osalliseksi koko faniryhmän suosiosta.

Taustalla vaikuttaa ihmisen taipumus välttää ristiriitoja ja halu ratkaista konflikteja, mitä puolestaan selitetään psykologisilla dissonanssiteorioilla. Jos Pian kaveri Mia tykkää Elviksestä, mutta Pia itse alun perin ei, Pian ja Mian välille syntyy helposti eripuraa. Pia voi ratkaista ristiriitatilanteen panemalla välit poikki Mian kanssa, tai sitten hän voi valita helpomman tien, eli alkaa Mian tavoin tykätä Elviksestä.

Ongelman muodostaa, jos Pian ja Mian välille syntyy kilpailua Elviksen suosiosta. Fanilauma voi ratkaista tilanteen vaatimalla yhdenmukaista käytöstä ja sulauttamalla minuuden korostamispyrkimykset sosiaaliseen koheesioon. Samaan tapaan feministit tuomitsevat prostituution estääkseen tynnyriä vuotamasta siitä, mistä lauta on matalin, eli pidättääkseen seksiä heteromiehiltä ja nostaakseen vaikean tavoitettavuuden kautta omaa arvoaan sosiaalisen vaihdon markkinoilla.

Artisti itse puolestaan ratkaisee kilpailuongelman julistamalla tasa-arvoa ja antautumalla ”ihan tasavertaisesti” kaikkien kannatettavaksi. Juuri siksi suosiosta riippuvaiset taiteilijat vinkuvatkin kaikkialla tasa-arvon perään, sillä heidän oma roolinhallintansa on sosiodynaamisesti riippuvaista siitä, ettei heidän faneistaan kukaan nouse ylitse muiden.

Dissonanssiteorioilla voidaan selittää, paitsi pop- ja rockartistien suosiota, myös valaista poliittistenkin henkilökulttien syntyä. Huvittavinta on, mikäli suosion kohteet eivät ole objektiivisesti kovin hyviä, tai he ovat kerrassaan samantasoisia ilman, että heidän välillään olisi juuri mitään eroa.

Tällaista tilannetta valaisee diskoissa ja kaiken maailman flow-festareilla soittelevien DJ:den suosio. He pyörittelevät pääasiassa muiden tekemiä levyjä. Homman osaa periaatteessa kuka vain, mutta silti muutamia pidetään ylivoimaisesti toisia parempina ja heidän tekemiään ”settejä” ylistetään alan palstoilla ja kehutaan, kuinka juuri heidän reiveissään vallitsi mitä parhain tunnelma!

Näin on vain siksi, että niin on sovittu. Tapahtumien osallistujat luovat itse tilaisuuksiin (ainakin näennäisesti) hyvän fiiliksen sopimalla, että juuri tämän artistin konsertissa on pakko olla hyvä viilinki. Kyseisten tähtösten kautta ilmaistaan siis sosiaalista yhteenkuuluvuutta eikä musikaalista makua tai arvostelukykyä.

Kun entinen ministeri Paavo Arhinmäki haukkui rap-artisti Cheekin (oikealta nimeltään Jare Henrik Tiihonen) julkisessa puheenvuorossaan, hän otti melkoisen riskin. Hän osoitti ryhdikkyyttä ja suoraselkäisyyttä erottautumalla huippusuositun Cheekin kannattajakunnasta. Samalla hän sanoutui irti suosijoiden kuoroon liittymisen tuomasta todennäköisestä lisäkannatuksesta. Olisihan myös poliitikolle järkevää mennä jonkun itseään suositumman taakse ja suhtautua myötäsukaisesti hurmokseen, kun sitä kautta voisi välttää dissonanssia ja päästä apajille nosteesta. Älyllisyyden osoittaminen yleensä vie enemmän ääniä kuin tuo.

Arhinmäki otti riskin myös vilauttaessaan sateenkaarilippua Moskovan MM-kisoissa, vaikka lippu olikin pieni ja vain hänen avustajansa ehti ottaa siitä kuvan. Suomen media pyrki selittelemään Arhinmäen diplomaattisesti arveluttavana pidettyä tempausta parhain päin koettamalla lavastaa hänestä ”yleisesti arvostelukyvyttömän”.

Juuri siksi tiedotusvälineissä korostettiin hieman myöhemmin, miten ministeri erehtyi myös juopottelemaan Sotšin antigay-olympialaisten pronssimitalijulhissa! Kun tätä huudettaisiin niin, että se varmasti kuuluisi Tehtaankadulle asti, Venäjän suurlähetystössä voitaisiin päätellä miehen olevan turvallisesti hullu. Venäjän hienovaraista, lähes huomaamatonta ja medialle niin tyypillistä lepyttelypolitiikkaa yhtä kaikki; tosin myöhempi historia on osoittanut sen tehottomaksi.

Mutta ei Arhinmäki hullu ollut vaan hyvin järkevä. Kunpa mies saataisiin vielä kannattamaan Natoa ja ydinvoimaakin.

Entä sitten Cheek, joka keräsi kaksi stadionillista yleisöä? Hänen suosiotaan voidaan toki selittää muillakin tekijöillä kuin dissonanssiteorian johdelmilla. Keski- ja työväenluokkainen nuoriso kantaa rahansa tälle hyvinvointihamsterille, jonka ”bling-bling”-rapista Arhinmäki ei pidä, sillä antaahan se kurjuudessa eläville nuorille toivoa, kun näkee edes yhden menestyvän! Tällöin suosikkimaskotti toimii projektion kohteena.

”Oi kaunis Johanna, älä usko marsuihin, mairesiin omahyväisiin”, sanaili jo Ismo Alanko Pornografiaa-laulussaan, mutta silti nuoriso uskoo.

Cheekin puheet huonoista ajoista ja paremmasta tulevaisuudestaan vetoavat nimenomaan niihin nuoriin, joilla menee keskimääräistä kehnommin, koska hän tarjoaa samastumisen kohteen teiniangstista kärsiville. Cheek on ottanut käyttöön kovat aseet, sillä hän myös tuhoaa omaisuutta vallan ja vaikutuksen osoittamiseksi, aivan kuten potlatch-intiaanit aikoinaan. Tuhlaahan hän teineiltä keräämiään varoja loistoautoihin, ja malliksi hän romutti yhden ajaessaan Bentleynsä päin Hakaniemen siltaa matkalla työväenluokan asuinalueelle Helsingissä.

Siloposkinen Cheek herätti Paavo Arhinmäessä ristiriitaisia tunteita kenties siksi, että hän muistuttaa saunapuhdasta kokoomusnuorta, vaikka rap on alun perin mustan väestön hikistä protestimusiikkia, joka on kotoisin slummien takapihoilta. Itse en sanoisi rappia musiikiksi ollenkaan, sillä siitä puuttuu kontrapunkti, ja enemmän se muistuttaakin puhuttua valitusta. (Tämä ei silti poista operettien musiikkiluonnetta, vaikka myös niissä on puhuttuja osioita, sillä musiikki on sentään ylivertaisen melodista, vaivatonta ja lennokasta.)

Cheek vetoaa suomalaisiin nuoriin samasta syystä kuin Eminem amerikkalaisiin. Suomen amisteineillä on ryhmäpaineesta johtuva tarve identifioitua sellaiseen porukkaan, jossa heidät hyväksytään ja he voivat luoda fanittamiseen perustuvaa arvonnousua itselleen. Musta rappari olisi kuitenkin samastumisen kohteena vaikea, mutta valkoiseksi kalkittuna sama kelpaa. Kun rappari on vielä hyvätapainen ja maineeltaan (toistaiseksi) moitteeton mutta yhteiskunnallisesti kritiikitön ja mitäänsanomaton, se kelpaa tämän kaiken kustantajille, eli lasten ja nuorten vanhemmille. Murkkuprotestien purkaminen on juuri sopivasti hallitulla tasolla.

Niinpä Cheek pukeutuu valkoisiin osoittaakseen olevansa puhtaampi kuin puhtaus itse ja muistuttaa sikäli Elvistä. Lisäksi hän on alkanut hakea esityksiinsä näennäistranssendentaalisia sävyjä ja toi lavalle Katri ”Katson sineen taivaan” Helenan, joka saattaa tyydyttää vanhempia ja isovanhempia. Kun konsertin yhdessä vaiheessa tehosteista satoi jopa rahaa, siinä näkyi peittelemätön suhtautuminen kaiken motiiviin – ja samalla myös rikastumiselle annettu tunnustus. Sikäli Cheek on juppi-stubbilaisuuden täydellinen projektio yhteiskunnassamme.

Stadionkonsertti on luonnollisesti myös sellainen (filosofi Marc Augén termiä käyttääkseni) ”epäpaikka”, jossa yleisö voi kokea depersonalisaation ja hukuttaa identiteettinsä massakulttuuriin. Niinpä se tarjoaa oivallisen tilaisuuden nuoruusiän emansipaatiokriiseistä kärsiville pojille ja tytöille, jotka voivat edes hetkeksi unohtaa kurjat kotiolonsa sekä kehnon taloudellisen tilanteensa ja palata tyhjää täynnä olevasta tilaisuudesta alipalkattuihin hampurilaistyöpaikkoihinsa tällä tavoin tyydytettyinä ja tyytyväisinä pidettyinä.

Mitä enemmän suuria konsertteja, sitä tyhmempiä ja epä-älyllisempiä ovat nuoret (ja vanhemmatkin) ihmiset. Mikäli he hakeutuisivat yhtä sankoin joukoin kriittisen yhteiskuntateorian seminaareihin, heidän asiansa voisivat olla paremmin. – Siis sanon vaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Joni Syväniemi

En tiedä kuinka suosittu Cheek on teinien parissa, mutta olen ollut huomaavinani, että hänellä on fanikuntaa nuorissa aikuisissa naisissa. Siis ihan reilusti 20. ikävuoden paremmalla puolella olevissa.. Ihmeellinen maailma.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Nyt kävi niin etten jaksanutkaan lukea JSH:n tekstiä, mutta voin yhtyä Tapani Kansan ajatuksiin: kuinka huonojen riimien esittäminen puhumalla voikin yhtäkkiä olla niin suosittua?

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Sovitelkaa nyt ne sosiologianne ja muut himasfilosointienne ihan vaan keskenään.Psykopuhe joka on suurta muotia nykyisen hallituksen jne.seurauksena,onkin järjen tilalle tullutta kirjanoppineiden sanahelinää.Ongelma sen kohdalla on se,ettei se nojaa mihinkään todelliseen ,saatikka tosiasioihin.
Voihan sitä jauhaa vuosikausia ja tuntitolkulla,tuottaa papereita ja tutkimusta toisensa perään.

Jos jaakko ostaa kaupasta maitoa,onko hänelle tärkeätä hinta vai se,mistä maito on kotoisin?

ILman muuta se on hinta,joka määrää,kun on pa,ei ole vara alkaa filosoimaan jne.

OLetko kenties kateellinen muusikolle,vai kuvitteletko tietäväsi jokaisen yksilön ajatusmaailman?Tiedoksi vielä,konsertin lippujen hinnat 40-60 euroa kyllä karsivat näiden kurjuudessa mainostettujen osallistumisen.Tästä päästäänkin tulokseen joka todistaa todeksi sen,massat ja aivopestyt ovat ne,jotka es.kokoomuksen kapitalistisen ajatusmaailman mukaan kulkevat,ja joiden virat,työpaikat,verkostot ovat yhtenäiset.
Konsertit ynm.kulttuuritarjonta onkin hinnoiteltu niin,etteivät mainostamasi kurjuudessa elävät,pienpalkkaiset niihin pääsekkään.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tuo todella tuntuu räpiltä! Juuri sellainen rock-lyriikan raakavedos kiihkeästi esitettynä... missäs Ilona on keikalla tänään?

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Hyvää filosofian metakritiikkiä tosiaan! Juuri siitä se syntyi Frankfurtin koulukunnan ideologiakriitikkojenkin "psykopuhe", jolla kutisteltiin vallanpitäjien kalloja.

Ehkä suuren suosion syy on muuten tuo mainitsemasi kohtuullinen hinta, joka alittaa stadionkonserttien yleisen riman tyylikkäästi kuin silkkiuikku järvenselän.

Enkä ole kateellinen Cheekille, sillä minulla on ajokortti...

http://m.iltasanomat.fi/musiikki/art-1288487549570...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mä voin sanoo mihin voitte niinku isminne siis työntää
Jos ees joku pystys epärehellisyytensä myöntään
Mut kun meil on aina vaan tää yks ja sama eliitti
oon kuullu sata kertaa kun ne samat sadut selitti
Kun jokainenhan tietää että Jaska tarttee maitoo
ja silloin hinta ratkaisee ja se et sil saa aitoo
on ihan sama mulle onks alkuperä Viro
kun kuulen filosofiaa niin tekee mieli kiro-
ta ja sanoo et eiks merkkaa mitään se et on jano?
Ei köyhä kaupunkilainen voi päästä ees konserttiin
Kun eka pitäs olla varaa omaan bussikorttiin
Jos fyrkka tulis faijalta ja tukis Kokoomusta
niin olishan se helppoo vaikka päässä olis k...

---

Tapani Kansalle tiedoksi, että jos on tottunut napakoihin riimeihin, on "vähän sinne päin" -kirjoittelu oikeastaan pahuksen vaikeaa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Sovitelkaa nyt ne sosiologianne ja muut himasfilosointinne ihan vaan keskenänne.

Psykopuhe, joka on suurta bling-blingiä, onkin järjen tilalle tullutta mukaviisaiden lässytystä.

Voihan sitä jauhaa tuntitolkulla, tuottaa papereita ja tutkimusta ilman kehareita.

Ilman muuta se on euro, joka määrää kun on fyffe loppu. Ei ole varaa olla neuro, kun sossuun on hoppu.

Tästä päästäänkin tulokseen, joka todistaa todeksi sen.

Aivopestyt ovat ne, jotka kapitalistisen ajatusmaailman mukaan kulkevat ja joiden virastot, työpaikat ja verkostot ovensa köyhän edestä sulkevat.

Konsertit ja kulttuuritarjonta on hinnoiteltu niin, ettei kurjuudessa elävät ja pienpalkkaiset pääse muualle kuin helvettiin.

PALEFACE, missä olet. Tee tähän sävellys ja tuotot Ilonalle.

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Eihän se säveltä tarvitse,käyt vaan vetämässä !

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Niin, onhan sitä eiblingbling -tyylistä rikkollisrappia tehty "valkopestynäkin". Itselleni tästä puhutusta musiikista tulee kuitenkin mieleen ajatus siitä miten "hick hop" ei olekaan kovin uusi asia.

Toki esimerkiksi The LACKS kuulostaa aivan täysin parodiselta juuri siksi että maineeltaan urbaani nuorisomusiikki (rap) tungetaan yhteen ruraalin vanhan kansan jutun kanssa (country). Ja tässä mielessä samastumiskohtanäkökulma on ihan validi. Samastumisvaikeus johtaa siihen että mieleen tulee vain Poen lain konkreettisuus nykymaailmassa. (Ja Poen laissa kyse ei ole E. Allanista, vihjaan.) LACKS tuntuukin olevan jotain "äärimmäisen postmodernia", jotain joka syntyy kun toisiinsa liittymättömiä ja jännitteisiä asioita tungetaan yhteen koska internet. (Jonkinlaisia monikulttuurisuuden tuottamia kimairahirviöitä ; On paha sanoa onko lopputulos vakavasti otettua, satiirista, parodista vai mitä. Parodiahorisontti on ylitetty, jotenk lieneekö väliksikään.)

Mutta tosiasiassa country on melodista ja siinä on ollut puhuttuja versioita huru kauan. "Talking Blues" jossa oli usein countryvaikutteita on hyvin hyvin vanha. Paljon vanhempi kuin rapgenre. Joten kenties tässä postmodrnissa painajaisessa ollaankin palaamassa juurille? Ja kenties sen köyhälistörapin voisikin valkopestä. Olihan Suomessa ainakin "AVAIN" joka teki selvästi vasemmistolaista rapettirallia.

Taisto Merilä

Olisihan se orpoa, jos ei tietäisi mistä tykätä. ;)

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Joo,orpoa on yksin tykätä Elviksestä Tiihosen konsertissa ?
Rumemman tyypin muuten pitää jo jotain osatakkin !

Muuten sen välirikon pelossa,vanhemmat saattavat uhrata vaikka ruokarahoistaan,että teini pääsee konserttiin,jonne kaikki kaveritkin menevät.

Veikko Penttinen

Ikäni puolesta ehdin pikkuisen Elvistä fanittamaan, enkä enempää ole kaivannutkaan.

Näin jäljestäpäin ajatellen fanitukseni kohde oli todella lahjakas lajinsa edustaja, joten hyvä minä.

Alustajan analyysit fanittamisesta pitävät myös varmasti paikkansa, mutta uskon myös, että kyllä fanituksen kohteellakin pitää olla substanssia.

Olen pari kertaa kuullut tätä Cheekiä ja vaikka puhelaulu tuntuukin oudolta, niin yllä kundista uhoaa sellainen karisma, että ymmärrän nuorisoa.

Siis ei mitään hätää. Cheek on lajissaan mestari ja se riittää. Nuoriso käyttäytyy tietysti kuin laumaeläin, mutta johtava uros on onneksi tässäkin suhteellisen laadullinen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut