*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Kun 43 numeron jalka ei mene 39 numeron kenkään – Ajatuksia ammattipätevyyksistä

Sosiaalidemokraattien entinen kansanedustaja Mikko Elo on nostanut Uuden Suomen blogissaan esille väitteen, että puoluetoverillaan Krista Kiurulla ei ole opettajan pätevyyttä, vaikka hän on ilmoittanut ammatikseen opettaja. Pari vuotta sitten osapuolet kiistelivät kysymyksestä, onko Kiurulla oikeus ilmoittaa olevansa opinto-ohjaaja. Asiaa tiedusteltiin tuolloin oikeuskanslerilta, joka totesi, ettei opinto-ohjaajan titteli ole suojattu ja sitä saa käyttää. Koulutukseltaan Kiuru on valtiotieteen maisteri, ja molempia ammattitehtäviään hän on toki hoitanut.

Krista Kiuru oli varsin pidetty asuntoministeri, ja nykyisessä opetusministerin toimessaankin hän on nauttinut kansalaisten suosiota. Jankuttelu samasta asiasta herättääkin kysymyksen, onko Elolla jotakin henkilökohtaista Kiurua vastaan, kun hän jaksaa kaivella mitätöntä asiaa, tai onko hän hävinnyt jonkin järjestösodan ja vanha suola janottaa.

En pitäisi asiaa kommentoimisen arvoisena, paitsi yhdestä syystä. Sen kautta tulee näkyville laajempikin ongelma: muotoseikkojen taakse vetäytyminen pätevyyksiä arvioitaessa.

 

Pätevyyksiä varjellaan lähinnä ay-poliittisista syistä

Puheena oleva opettajan pätevyys ei ole mitään sellaista, joka voitaisiin saavuttaa vain tietyt opinnot suorittamalla. Kyse on aivan samasta, kuin katsottaisiin, että uimaan oppii pelkästään kirjoista lukemalla. Luettuaan kaikki maailman uintia käsittelevät kirjat ja väiteltyään liikuntatieteen tohtoriksi uimataidon alueelta, olisi siis pätevä olympiauimari menemättä koskaan veteen.

On vaarallista, jos opettajan pätevyyden kriteerinä pidetään vain tiettyjen opintojen suorittamista. Se ei riitä, vaan vaaditaan muitakin ominaisuuksia. Pohjan koulutus voi antaa, muttei mitään muuta. Toisaalta on mahdollista, että sopiva ihminen on pätevä opettajaksi ilman opettajan nimenomaista koulutusta jonkin lähialan koulutuksen perusteella. Sama pätee opinto-ohjaajan tehtävään.

Puolueetonta lausuntoa ei kannata kysyä ammattijärjestöiltä, koska ne varjelevat mustasukkaisesti ay-diskursiivisia ja ay-retorisia etujaan. Sama pätee moneen muuhunkin ammattinimikkeeseen ja ammatissa toimimiseen.

Esimerkiksi psykologin ammatissa saa toimia vain psykologian koulutusohjelmasta valmistunut – ei esimerkiksi sosiaalipsykologian koulutusohjelmasta valmistunut, vaikka tosiasiallinen pätevyys ja opintojen sisällötkin ovat lähes samat. Sosiaalityöntekijänä puolestaan saa toimia vain sosiaalityön koulutusohjelmasta valmistunut – ei esimerkiksi sosiologiasta valmistunut, joka puolestaan saa toimia esimerkiksi sosiaalitoimiston johtajana. Tosiasiassa suuri osa sosiaalialalla toimivista on muodollisesti epäpäteviä työvoimapulan vuoksi.

On selvää, että lääkärillä pitää olla lääkärin koulutus, tai muuten joku kuolee. Tuomarin täytyy tuntea laki. Mutta on paljon ammatteja, joissa pätevyyttä ja sopivuutta ei tuota joidenkin teknisluonteisten ja muodollisten kelpoisuusvaatimusten täyttäminen.

Esimerkiksi opettajana toimiminen ei ole sellaista rakettitiedettä, että vain opettajan koulutus tai aineenopettajan pedagogisen opintokokonaisuuden suorittaminen antaisi siihen pätevyyden. Olen toki itsekin toiminut opettajana (yliopistossa) ilman minkäänlaisten kasvatustieteellisten opintojen suorittamista, eikä yliopistojen opettajilta niitä vaaditakaan. Sitä paitsi historiallisesti kasvatustiede on velkaa filosofialle, jota itse edustan.

On vaarallista, jos lasten kanssa toimimista pidetään sellaisena salatieteenä, että vain muodollisesti kelpoinen opettaja voi sitä harjoittaa. Miksi psykologin tehtävässä ei voisi toimia myös sosiaalipsykologi, kun kerran ihmiset antavat toisilleen vertaisapua ihan arkielämässäkin, ja juuri se pitää toisemme hengissä? Silti psykologinvirkoihin on muilta kuin psykologin virkatutkinnon suorittaneilta pääsy kielletty, vaikka psykologin ammattikäytäntöä voisi hoitaa ja hoitaakin jokainen myötäelämiseen sekä elämäntilanteiden ymmärtämiseen kykenevä ihminen.

Vaikuttaa siltä, että ay-retorinen hiusten halkominen ja ammatissa toimimisen muodollinen rajoittaminen on sitä raivokkaampaa, mitä selvemmin kyseessä on ala, jota voisi useammallakin eri koulutuksella hoitaa. Mistä loppujen lopuksi on kysymys?

 

Roolijäykkyydestä

Keinotekoista rooliin linnoittautumista sanotaan roolijäykkyydeksi, ja sen motiiveina ovat pyrkimykset suojella oman ammattikunnan taloudellista toimeentuloa. Siihen liittyvää roolin rajaamista alaspäin edustaa esimerkiksi aineenopettajan kasvatustieteellisten opintojen vaatiminen kaikilta lukioissa ja peruskoulujen yläasteilla opettavilta. Tämän mukaan kasvatustieteiden professori ei ole kelpoinen toimimaan lukioiden tai yläasteiden opettajana, jos hän ei ole suorittanut mainittua opintokokonaisuutta tai ryömi takaisin yliopiston pulpettiin lukemaan itse kirjoittamiaan pedagogisia kurssikirjoja loppuun.

Tällainen roolin rajaaminen ei tosin suuntaudu enää hierarkkisesti alaspäin, eikä sillä varjella alikvalifioituneiden tai epäpätevien rekrytoitumista virkoihin, vaan kyseinen kiusanteko on roolin rajaamista ylöspäin, jolloin virkaan nähden yliansioituneilta henkilöiltä vaaditaan suoriutumistasonsa alittavia näyttöjä. Rimaa madalletaan tällöin niin, että muutoin sen ylittävät hakijat eivät enää mahdu sen alta, eikä 43 numeron jalkaa saada 39 numeron kenkään.

Ammatillisia ja vallan käyttöön liittyviä etupyrkimyksiä pönkitetään usein vastuukysymyksillä ja uhkauksilla siitä, mitä voi tapahtua tai ketä syytetään, jos esimerkiksi psyyken potilas tekeekin itsemurhan tai joku ahdistuneisuudesta kärsivä oppilas syyllistyy kouluväkivaltaan. Niinpä rooli, eli ihmiseltä odotettu käyttäytyminen, ja hänen asemansa pyritään lukkimaan toisiinsa symmetrisesti, jolloin ihmiset helposti panssaroituvat rooleihinsa.

Lopputuloksena koulujen rehtorit ja opetuslautakunnat palkkaavat vain muodollisesti päteviä opettajia, vaikka he olisivat kuinka huonoja, koska muotoseikkojen taakse suojautuminen vapauttaa omasta vastuusta! Tällainen juridinen ja ennakoltavaikuttavuuden ajatussuhteeseen perustuva varautuneisuus ei ole kaikkein luovuutta herättävimpiä ja kannustavimpia, sillä se perustuu pelkoihin ja siten pikemminkin halvaannuttaa kuin aktivoi luottamusta ja vastuunottoa.

 

Ei se tee ketään hyväksi, että sanoo muita huonoksi

Suomi on kelpoisuusvaatimusten luvattu maa. Silti viranomaisvaltaa ei näyttänyt kiinnostavan, että hallitus nimitti vähemmistövaltuutetuksi kelpoisuusehtoja täyttämättömän hakijan, vaikka kolmisenkymmentä muodollisesti ja tosiasiallisesti pätevää oli tarjolla.

Itse kannatan joustamista muotoseikoista, kunhan tosiasiallinen pätevyys löytyisi ja jokin tutkinto olisi esittää (mutta vähemmistövaltuutetun tapauksessa sitä ei ollut). Liian usein virkoihin päätyy pelkkiä asiakirjaihmisiä, jotka nimitetään ainoastaan paperien perusteella, edes tapaamatta hakijaa. Näin on puolestaan yliopistoissa, joissa hakijoiden julkaisut lähetetään arvioitaviksi toiselle puolelle maapalloa, ja niin sanonut asiantuntijat märehtivät niitä lähettäen päätöksensä vihdoin tiedekunnille. Tämä on kaikkien rekrytointialaa tuntevien kauhu.

Demokratia on siitä mukavaa, että vaaleissa kansalaisten arvostelukyky on ylimmän auktoriteetin asemassa. Sikäli Krista Kiuru lienee päätynyt oikeaan paikkaan. Sosiaalidemokratiaa puolestaan voi arvostella siitä, että juuri ammattijärjestöjen ylläpitämä kiistely leivästä on suurin syy työelämän sadistis-masokistiseen roolijäykkyyteen, kun ruuvin saa vääntää auki vain muodollisesti kelpoinen ammattimies eikä kirjastoneitinäkään voi palvella muu kuin nimenomaisen informaatioalan koulutuksen saanut henkilö.

Lapsellista, mutta pikkumaisuudessaan inhimillisesti ymmärrettävää.

Jokaisen koulutuksia, kelpoisuuksia, pätevyyksiä ja muita muotoseikkoja penäävän kannattaakin kysyä itseltään, mikä hänen oma pätevyytensä oikeastaan on, ja pitäisikö itsekin suorittaa jotkin opinnot loppuun. Muodollisten seikkojen taakse suojautuminen kun herättää sen kysymyksen, eikö ihmisellä ole muuta keinoa osoittaa pätevyyttään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

19Suosittele

19 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

"En pitäisi asiaa kommentoimisen arvoisena, paitsi yhdestä syystä. Sen kautta tulee näkyville laajempikin ongelma: muotoseikkojen taakse vetäytyminen pätevyyksiä arvioitaessa."

Näin. "Muoto" ratkaisee.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Jokaisen --- muotoseikkoja penäävän kannattaakin kysyä itseltään, mikä hänen oma pätevyytensä oikeastaan on, ja pitäisikö itsekin suorittaa jotkin opinnot loppuun."

- Argh. Jos toimisin valtioneuvoston jäsenenä, tuo tuntuisi iskulta vyön alle. Nyt se osui "vain" palleaan.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Osaatko sanoa, mihin se "osuu" silloin, jos on sekä muodollinen ammattipätevyys, että lisukkeita?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Silloin se tulee niin sopivasti hollille, että sen voi ampua lujaa vastapalloon.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Lähes kaikissa ammateissa on tosiasia, että muodollinen pätevyys ei vielä takaa käytännön pätevyyttä.
Monelle yliopistojen opettajalle jokin pedagoginen koulutus olisi kuitenkin suositeltavaa.
Opettajat ovat usein ongelmineen hyvin yksin, tarvittaisiin huomattavasti parempaa mahdollisuutta työnohjaukseen.
Psykologi on suojattu amattinimike. Terveydenhoidon ja rekrytoinnin ym. alalla psykologit suorittavat usein testejä joihin sosiaalipsykologilla ei ole koulutusta.
Mutta on totta, että sosiaalipsykologin opintokokonaisuus on pitkälle sisällöltään yhtenäinen psykologiopintojen kanssa. Olenkin ajatellut,että voisi olla mahdollisuus lisäkoulutuksella pätevöityä kumpaankin.
Sosiaalipsykologi voi kuitenkin suorittaa kelakorvauskelpoisen psykoterapeutin tms. terapeutin koulutuksen.

Jonne Sirén

"On vaarallista, jos opettajan pätevyyden kriteerinä pidetään vain tiettyjen opintojen suorittamista."

Toki pedagogian perusteet olisi hyvä olla hallussa, opinpolulla kun kohdalle on osunut erittäin kovan luokan asiantuntijoita joilla ei ole ollut mitään avuja kertoa asiasta selkeästi tai vastata kysymyksiin yksiselitteisesti. Tuolloin käynyt mielessä että jonkinlainen opettajapätevyys on ihan kiva juttu.

Toisaalta, olen hankkinut kaiken oikean osaamiseni harrastusten ja "itselähtöisen sätöstelyvimman" kautta. Se että tuli hankittua pakkopullana jokin titteli oli vain virallinen leima että kehtasi hakea hommia oikeisiin töihin. Mutta titteliin vaaditun koulutuksen kautta lisäarvoa osaamiseen ei todellakaan tullut.

Edut: Kuten ilta-amitsun opettajani (tittelit: sähkövoimatekniikan insinööri ja kasvatustieteiden maisteri) totesi: "on aivan sama kuinka paljon sähköalaa luet kirjoista ja opiskelet muodollisesti. Jos et tee mitään oikeasti ja kokeile asioita, osaamisesi arvo on tasan sen todistuspaperin arvo"

Martti Laines

Upeaa tekstiä.

Muodollisten papereiden vaatiminen yksinkertaisiinkin tehtäviin on niin suomalaista (paitsi, kuten mainittua, kun on kyse vähemmistövaltuutetun tehtävästä). Ajatteluun ei ole monopolia millään oppilaitoksella.

Olen usein ajatellut miten surullista on, että vaikkapa 40-50 vuotias perustelee pätevyyttään johonkin tehtävään 15-25 vuotta sitten luetuilla opinnoilla. Esimerkiksi saavutusten sijaan.

Se kertoo paljastavasti siitä, ettei ihminen muodollisten opintojensa jälkeen ole oppinut tai kehittynyt.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Näin.

Toisaalta sitten korkeakoulu-opintoja väheksyville, sillä sellaisiakin tässä maassa jostain syystä on runsaasti, on vastattava, että ne yleensä kehittävät asioiden analyyttistä prosessointia. Ei aina, jos henkilö ei kerta kaikkiaan ole avoin tällaiselle asialle...

Kuitenkin täällä pitäisi huomattavasti laajemmin hyväksyä sopivan koulutustason ihmisiä tehtäviin sen absoluuttisen kapean profession sijaan. Ja luetaan nyt taas pois ne lääkärit ja lakimiehet jne.

SK Marttila

"Toisaalta sitten korkeakoulu-opintoja väheksyville, sillä sellaisiakin tässä maassa jostain syystä on runsaasti, on vastattava, että ne yleensä kehittävät asioiden analyyttistä prosessointia."

Toisaalta, analyyttista prosessointikykyänsä voi kehittää myös ilman korkeakouluopintoja.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Hyvä ja punnittu kirjoitus. Jos vielä muotoseikkojen penäämisen vaihtaisi peräämiseksi, niin ei tuokaan muotoseikka pistäisi silmään...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Älä hätäile. Harri Jäppisen toimittamassa Synonyymisanakirjassa (WSOY 1989) "penätä" merkitsee samaa kuin kysellä vaativasti, kovistella, tivata.

Verbi "perätä" on saman lähdeteoksen mukaan tiedustella, kysellä, kuulustella, tentata.

Jälkimmäisen esimerkkiverbin eräänlainen toinen potenssi on mediassa ja poliitikkojen puheissa usein esiintyvä "peräänkuuluttaa". Kukahan sen on keksinyt, ja miltä se konkreettisesti mahtaa näyttää?

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Turun yliopiston OKL:ssa on toteutettu jo 1990-luvulta alkaen ns. AILO-koulutusta: aineenopettajasta luokanopettajaksi. Eli aineenopettajille on noin vuoden opinnoilla (40ov/60 op) tuotettu myös luokanopettajan virallinen kelpoisuus.

Tätä tietä käyttivät mm. eräät 'ihan oikeat' historian, kielen ja musiikin (yms.) opettajat ja se olisi ollut Kiurullekin lyhyehkö ja täysin lainmukainen reitti kelpoiseksi hänen rakastamansa ope-koulutuksen ja -ammatin pariin.

Suosittelen. Niin pääsee eroon pahoista puheista eikä tarvitse selitellä mitään. Samalla avautuisi tilaisuus osoittaa myös käytännössä pätevyyttään jopa täydellä liksalla ja vakinaisella, sitoutuneella työllä. :D

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Pätevöittynyt aineenopettaja on jo suorittanut pedagogiset opinnot auskutointineen. Lisäkoulutus luokanopettajaksi sisältää kai lähinnä opetusta muissa aineissa kuin omassa erikoisalassa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

#20: Aivan.
Ns. monialaiset opinnot, jolloin ei kuitenkaan tarvita gradua kasvatustieteessä. Toisaalta suurin osa näistä AILO-opiskelijoista ei todellisuudessa ehdi oppia eikä kykene opettamaan siivosti ns. harjoitusta vaativia aineita, kuten taide- ja taitoaineet, jotka ovat hylätyn lapsipuolen asemassa OKL:ssa.
Mutta sekös yliopistoa ja koululaitosta (tai OPM/OPH) huolettaa... :D

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Veikkaan, että suurin osa työväestöstä ei ole muodollisesti päteviä työhönsä jos oikke tarkasti katsotaan,
voi jösses mikä määrä koulutushaaroja tarvittaisiinkaan jotta moiseen utopiaan päästäisiin.

Esimerkiksi klimatologian koulutushaaraa ei ole olemassakaan,
siksi alarmistien auktoriteettiin vetoava myytti ainoista uskottavista -eli muodollisesti pätevistä- ilmastotutkijoista tällaisessa poikkitieteellisessä toimialassa on naurettava.

toki lompakon kahtia turvottava työturva-, ammattipassihölmöily yms. on paperilla mukamaskorjannut tilannetta.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Pitää muistaa myös se, että RKP:n Eva Biaudet sai vähemmistövaltuutetun viran, vaikka ei ole oikeustieteen kandidaatti, joka on viran kelpoisuusehto. Kuitenkin vähemmistövaltuutetun työtehtävät ovat nimenomaan laillisuusvalvontaa.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Tarkennus: vähemmistövaltuutetun kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto (nykyinen ylempi yliopistotutkinto). Muilla hakijoilla se olikin.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Suomessa kaikkien alojen halutaan olevan periaatteessa samanlaisia: Koska terveydenhuollon ammattipätevyydet on täsmällisesti määritelty, kuten asiallista on, myös opetustoimi halutaan jakaa vastaavanlaisiin professioihin, joita vastaavat täsmällisesti määritellyt muodolliset kelpoisuusvaatimukset. Sitten kaikki asiantuntijat voivat mukavasti käsitellä asioita moniammatillisessa verkostoyhteistyössä kukin oman ammatillisen identiteettinsä pohjalta. Tämä on hienoa ja tärkeätä.

Todellisuudessa alat ja niitä vastaavat tieteenalat ovat kuitenkin sisällöltään erilaisia. Yhteiskunnallisten alojen, kuten sosiaalityön tai erityisopetuksen, ammattipätevyyden antava koulutus saattaa myös kaventaa kyseisten alojen kansainvälistä tieteellistä keskustelua yhden koulukunnan ja suuntauksen omaksi reviiriksi: Tieteellisessä keskustelussa löytyy hyllymetreittäin teorioita ja menetelmiä, joista soveltavaan ammattipätevyyden antavaan koulutuksen valita kaksi tai kolme. Noiden osaaminen on pätevyyttä, ja laajempi osaaminen epäpätevyyttä.

Otsikko on osuva: Ylikoulutettujen saati väärän koulukunnan ihmisten tulo töihin halutaan estää alemmilla koulutusvaatimuksilla, joiden (uudelleen) suorittaminen saattaa olla loogisestikin mahdotonta

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Niinpä,
liika lokeroituminen ja siten ammattikuntien sisäisenkin informaatiosiirron katkeaminen uhkaa.

Toisaalta omasta elämästä,
Sähköinsinööri teki, sähköteknikko tarkasti ja hyväksyi ,
mittaria asentamaan saapunut sähköasentaja hylkäsi.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Totta puhut, Ilari. Lähinnä terveydenhuollon alaa jäljitellen erityisesti kasvatusala ja sosiaaliala on jaettu tarkkoihin disipliineihin, joissa poteroihin kaivautuminen haittaa vuorovaikutusta ja ammatissa toimimista.

Esiin nostamasi kansainvälisyys on sikälikin huomionarvoista, että EU-säädösten mukaan esimerkiksi Britanniassa suoritettu psykologintutkinto kelpaa Suomessa ja kääntäen, vaikka brittiläiset tutkintovaatimukset ovat erilaiset kuin suomalaiset. Toisaalta Suomessa psykologia ja sosiaalipsykolgia eivät vastaa toisiaan, vaikka ne olisivat sisällöllisesti lähempänä toisiaan kuin eri maissa suoritetut muodollisesti samat tutkinnot.

Tutkintojen vastaavuutta EU:n sisällä käytetään oletettavasti myös kelpoisuusvaatimusten kiertelyyn.

Toisaalta on absurdia, että esimerkiksi USA:ssa suoritettu lääkärintutkinto ei kelpaa Suomessa, vaikka paperit olisi saatu Harvardista, jossa pääsee opiskelemaan vain harva!

Hyvä on muistaa sekin, etteivät tutkintovaatimukset ole koskaan mitään Jumalan sanaa, vaan nekin vaihtelevat ajasta aikaan ja yliopistosta toiseen. Yhdessä yliopistossa esimerkiksi psykologia voi olla kokeellisemmin painottunutta ja toisessa tulkintatieteellisempää tai sosiaalipsykologisempaa.

Koulukuntien erot myös kasvatustieteen sisällä ovat usein suurempia kuin eri tieteenalojen väliset erot, joten opettajan koulutuksiakin on hyvin monenlaisia. Tämäkin puoltaa muotovaatimuksista joustamista.

Jouni Nordman

Niin, toisaalta unohdetaan se, että joillakin yksilöillä on taito saada ihmiset kuuntelemaan itseensä vaikka heillä ei ole minkään laista koulutusta. Eli jos takertu taito mikä on toisen koulutus, niin unohdetaan se oleellinen, eli onko hänen oppilaansa oppineet ja millä tasolla. Eli jos opetukseen tulisi opettajille suurempi tulos vastuu, niin heillä kanssa koulutuksen merkitys vähenee.

Eli käytäntö menee aina muodollisen pätevyyden ohi,

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Johtopäätös keskustelusta, muodolla ratsastus on syvältä paitsi kun sillä voi lyödä omaa inhokkiaan.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minusta se täyttää valheen kriteerit, jos sanoo olevansa jotain, mitä ei ole. Ei se ole sen kummempi asia.

Jos siis pohditaan pelkästään sitä, valehteleeko Kiuru sanoessaan olevansa opettaja vai ei. Minusta mennään aika vaikealle alueelle, jos aletaan puhua opettajana ihmisestä, joka on joskus opettanut jollekin jotakin.

Onko sillä mitään väliä ministerin viran kannalta? Se on se, missä tämä blogi todistaa mielestäni hyvin. Että se käytännön pätevyys on muutakin kuin titteli.

Mutta valhe on valhe. Ei se maailma siihen tietenkään kaadu jos poliitikko valehtelee. He tuntuvat itse ajattelevan, että se oikeastaan kaatuu vasta siinä kohtaa, kun he puhuvat totta.

minnam ahonen

"ihmisestä, joka on joskus opettanut jollekin jotakin."

Puhutaan nyt ihmisestä, jolle on työelämässä kehittynyt opettajan ammatti-identiteetti.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Se on melkein sama asia. Käsite opettaja muuttuu tarkoittamaan subjektiivista kokemusta opettajuudesta sen sijaan, että se tarkoittaisi esimerkiksi koulutusta, joka on mahdollista ymmärtää ilman ajatustenlukijan lahjoja.

Helpottaisihan se, jos siinä lukisi vaikka että "kokee itsensä opettajaksi".

Ymmärrän Kiurun tilanteen varsin hyvin, sillä olen itse kouluja kartellut ja siitä huolimatta jopa oppinut asioita tekemään ja näkemään. Valhe ei ole mielestäni mitenkään raskas. Oikeastaan aika triviaali juttu verrattuna melkein mihin vaan, mitä tässä on viimeisen neljän vuoden aikana kuultu.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Niin se usein on, että poliitikon maailma kaatuu totuuteen.

Jos todellakin on niin, että poliitikot valehtelevat aina, niin eikö se, joka valehtelee, ole oikeastaan kuulija, joka pettää itseään uskoessaan?

Jukka Mäkinen

Olla opettaja on eri asia kuin olla kuolutukseltaan opettaja.
Kiuru väitti olevansa koulutukseltaan opettaja, ja sitä hän yksiselitteisesti ei ole.
Voi tosin olla hyväkin opettaja, muttei se valehtelua muuksi muuta.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Elo näemmä menee itsekin turhan pitkälle ja siten metsään väitteessään, sillä kyllä ammatikseen voi ilmoittaa opettaja jos opetustöitä on tehnyt koska nimike ei ole suojattu.

Toki itse voin muodollisen pätevyden pohjalta maailman tappiin asti ilmoittaa olevani ammatiltani sähköasentaja vaikken päivääkään alan töitä olisi tehnyt,
mutta voin ilmoittaa myös olevani pläkkäri/automaalari koska nykyään niitä hommia pääsääntöisesti teen.

Enkö voisi enää esim. CV:ssä tai työnhaussa ilmoittaa yhdeksi ammatikseni automaalaria jos ja kun joskus taas vaihdan varsinaista leipätyötäni vaikkapa veneenveistäjäksi?

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Opettaja on suosittu ammattinimike, koska se on aika yleinen ammatti, siihen liittyy sivistyksen leima, se on eettisesti kestävällä pohjalla (kun opettajan ajatellaan tekevän jotakin hyvää), ja lisäksi se on näistä syistä kohtalaisen arvostettukin.

Minulle tulee mieleen se, miten 1970-luvun neuvostourheilijat ilmoittivat usein ammatikseen "opettaja" aikana, jolloin urheilijat eivät saaneet olla ammattilaisia, vaan heillä piti olla jokin siviiliammatti.

Sitten nämä galinagulakovat sanoivat kaikki järjestään olevansa opettajia. Ihan filosofis-kriittisesti arvioituna kasvatuksen ja opettamisen käsite ovat varsin vahvasti ideologisia, ja niihin liittyy myös autoritaarisia ja manipuloivia elementtejä.

Niinpä nykyäänkin ratkotaan, kuka on se "oikeanlaisen" kasvatuksen ja opetuksen edustaja koululaitoksessamme. Itse asiassa tieteellinen kasvatusfilosofia vaatisi, että opettajakunnassa olisi hyvin eritaustaisia kasvatustieteilijöitä, opettajia, pedagogeja ja vaikka mitä väkeä.

Arto Granlund

Julkisissa viroissa tuijotetaan koulutusta ja oppiarvoja, yksityisissä yrityksissä, taas siihen mitä osaat ja sen mukaan saat tehtäviä.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Ei se kyllä ihan yksiselitteisesti noinkaan mene yrityksissä. Siellä nuorten työtekijöiden kesken (alle 22) merkitsee onko käynyt lukion vai ammattikoulun. Ei kaikkialla tietenkään.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Toivottavasti muodollista kelpoisuutta ja tosiasiallista pätevyyttä ei nähdä sillä tavalla vastakohtina, vaikka muutoin havainto valitettavan totta onkin.

Myöskään lukion ja ammattikoulun välillä ei ole entistä eroa, koska ammattikoulusta voi jatkaa porras kerrallaan yliopistoihin asti, eli ehdottomia esteitä ei ole. Lisäksi lukion käy noin puolet ikäluokasta, joten oppilasaineksen kokonaisuudessa ei ole mainittavia lahjakkuuseroja, paitsi että teoreettisesti lahjakkain kärki yleensä löytyy lukioista.

Koulutuksen muotoseikkojen ohella kannattaisi katsoa myös sitä, miten työelämässä harjoitetaan ikäsyrjintää, joka on aika vaikuttava diskriminaation osatekijä.

Jos pätevin virkaan on akateemisen loppututkinnon suorittanut alle 24-vuotias hakija, jolla on laaja kokemus johtamistehtävistä, sellaisen voi yhdestä vaatimuksesta tinkimällä löytää hautausmaalta.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Yleisesti ottaen on hyvä, että opettajan työ on Suomessa erityis- ja korkeakoulutettu ammatti. Se vähentää todennäköisyyttä, että olisi joku täysin typerä kansakoulunopettaja, joka aiheuttaa lapsille suurta vahinkoa ajamalla jotain omaa vanhakantaista agendaansa tajuamatta mistään mitään. Tällaisia on ollut.

(Kiurun ei pitäisi ilmoittaa olevansa "koulutukseltani opettaja", jos hän ei sitä ole. Ehkä siitä on jäänyt pois "koulutukseltani valtio tieteen maisteri ja ammatiltani...".)

Kuitenkin suomalaisessa pätevyyskulttuurissa tehdään koulutuksen ja pyhän tieteellisyyden nimissä sisällöllisiä ja normatiivisia valintoja. Esimerkiksi autismin kirjon erityisopetuksessa on olemassa sosiaalisten taitojen opettamisen koulukunta ja toisaalta erityisharrasten ohjaamisen ja kannustamisen koulukunta. Jälkimmäinen sanoo, että oppilasta pitää ohjata ja kannustaa omaa erityisharrastustaan koskevan oikean tiedon ja kulttuurin äärelle. Sosiaalisten taitojen opettelu ei saa haitata tätä pyrkimystä. Näin lukee tieteellisessä kirjallisuudessa. Suomessa erityispedagogiikassa kuitenkin sosiaalisten taitojen opettamisen koulukunta on ominut tieteellisyyden ja pätevyyden viitan.

Jos henkilö on selvillä tästä laajemmasta kansainvälisestä keskustelusta, jossa lähteitä ja viitteitä löytyy suuret määrät, hän ei enää sovi suomalaisen pätevyyden piiriin koska tietää enemmän. "Kyllä meillä tämä on tieteellistä kun meillä kursseilla kerrottiin." Ihmiset eivät itse hae tietoa.

Tämä on vähän eri ongelma kuin mistä oli puhe, mutta pätevyysvaatimukset ja monimutkaiset korvaavuudet tosiasiassa suojelevat kulloisenkin valtaklikin mahdollisuutta esiintyä koko alan ja tieteen nimissä. Tällöin poliittisen päätöksen tekijän asiana olisi vaikka ylhäältä käsin ylläpitää alojen riittävää monimuotoisuutta.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

On myös syytä muistaa, että lapsia ei kasvateta ainoastaan kouluissa, vaan lapset kasvavat suurimmaksi osaksi kodeissa, joissa vanhemmilla ei ole useimmiten mitään kasvatustieteellistä koulutusta, pätevyyttä eikä viisautta saatavilla.

Ihminen tulee maailmaan ilman käyttöohjeita, ja on kysyttävä riittääkö pelkkä neuvolatoiminta.

Toisaalta se, että lapsia on osattu kasvattaa kohtalaisesti myös kodeissa, osoittaa, ettei se liene ihan mahdotonta myöskään muodollisesti epäpäteville opettajille.

T Piepponen

Muodollinen pätevyys mainittu noin 17 kertaa.

Minkä muotoinen se muodollinen pätevyys on? Pyöreä vai kulmikas? Muodollisesti pätevässä on kulmikkuuden tuntua mielestäni.

Veikkaan silti, että paskapuheet eivät tule vähenemään mihinkään ja että valehteleminen ja valheiden aseistaminen tulee lisääntymään samassa suhteessa. Kaikkialla. Luultavasti se ei kuitenkaan liity aiheeseen paljoakaan.

Kannatan tittelittömyyttä ja miltei kehotan polttamaan kaikki todistukset sekä diplomit seiniltä. Niillä ei tee mitään - ovathan vain paperia.

Pasi Harjamäki

En nyt kyllä ihan ymmärrä, mitä tekemistä ammattiyhdistysliikkeellä on näiden pätevyysvaatimusten kanssa. Minusta tuota tittelinkipeyttä esiintyy hiukan toisessa suunnassa.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Jäi aaninki, että mukana olis vastaiskumeininkiä akakoomikoille,
eipä tule roffakaan enää nakkikioskille kääntelemään purilaisia ilman muodollista pätevyyttä (noin 18. kerta), vaan on senkin alistuttava kaikenmualiman passikursseille totistaakseen, että osaa mm. pestä kätensä ja tietää mikä on kylmälaitteiden ensisijainen käyttötarkoitus.

tiedä näistä sittennii, eilenhän syytettiin fanaattisbyrokraattisia virkamiehiä.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Onhan näistä hygieniapasseista tietysti myös hyötyä, mutta monilla sertifikaateilla on myös aiheutettu tuota työelämästä tuttua kohtaanto-ongelmaa, jonka myötä työnantajat ja -tekijät eivät sitten löydä toisiaan. Ja tietysti myös kallistettu kustannuksia.

Merkkejä uusavuttomuudesta?

Pasi Harjamäki Vastaus kommenttiin #36

Ei auennut vieläkään ay-liikkeen rooli, esimerkiksi tuossa hygieniapassissa tai opettajan pätetyysvaatimuksissa.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Summana keskustelusta totean, että kelpoisuuksia ja pätevyyksiä punnitsevan kiistelyn kautta artikuloituu väistämättä myös se, hyväksymmekö toisemme ihmisinä.

Toivoisin, että ihmiset voisivat tulla hyväksytyiksi omana itsenään ja nauttia arvostusta juuri niiden ominaisuuksiensa perusteella, jotka juuri heissä ovat sitä parasta ainesta.

Kukaan ei ole kuitenkaan asiantuntija joka alalla ja harva edes millään alalla.

Samalla toivon, että ihmisiä ei työelämässä, kouluissa eikä muualla taivuteltaisi olemaan mitään muuta kuin ovat vain siksi, että voisivat olla hyväksyttyjä. Juuri siitähän se valehtelemisen motiivi syntyy, mutta kenen edun mukaista se on?

Varmaan monet pyrkivät olemaan parempia kuin ovat miellyttääkseen muita, joten ehkä asioiden kaunistelua on pidettävä sitäkin vain kohteliaisuutena toisia ihmisiä kohtaan!

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Oletan, että osittain tuo kelpoisuuskeskeisyys johtuu siitä, että samaan tehtävään on niin monta hakijaa, ettei ole aikaa perehtyä kaikkien luonteenpiirteisiin, inhimillisiin ja ammatillisiin/akateemisiin vahvuuksiin mielekkäin arvostuksen perustein.

Asian helpottamiseksi muodollinen kelpoisuus lienee yksi prosessia nopeuttava näkökulma. Jos esim. orkesteriin hakee samaa paikkaa 160 henkilöä, joudutaan esikarsintaan, nauha/CD-karsintaan ja paikalle kutsuttujen ns. lopulliseen koesoittoon. Silloin tausta siitä, missä on opiskellut (muodollisesti tai yksityisesti) riittää aluksi.

Opetusnäytteissä on yliopistoissa hyväksytty mm. jo 1990-luvulla videoituja näytedokumentteja annetusta aiheesta, jos hakija on esim. hakuhetkellä ulkomailla työskentelemässä eikä pääse nimettynä päivänä paikalle.

Joustavuus ja avoimuus itse pääasialle lienee hyvä asia.

SK Marttila

Tulee mieleeni Merja Ailuksen Keva-kohu, jolloin osa keskustelijoista tuntui pöyristyvän siitäkin, että "pelkkä" oikeustieteen kandidaatti oli valittu kyseiseen tehtävään vaikka tarjolla olisi ollut tohtoristasoisiakin hakijoita. Ottamatta kantaa juuri Ailuksen valintaan ko. tehtävään, on aika kornia ajatella, että hakijat voitaisiin panna paremmuusjärjestykseen pelkästään suoritetun tutkinnon korkeuden perusteella. Tutkijatyyppinen henkilö kun ei välttämättä ole paras johtaja.

Ritva Silander

Minä on elänyt aikaa, jolloin paikkakunnan sekatavarakauppiaan tai kanttorin rouva olivat vuosikausia kelpoisia toimimaan "opettajina" keskikoulussa. Myöskin jotkut kouluavustajat kuvaavat työtään, että toimivat luokassa opettajina.
He eivät olleet eivätkä ole koulutukseltaan opettajia toisin kuin 5-6 vuoden aineopettajuuden ja vuoden pedagogisen koulutuksen hankkineet.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Kiurun sivulta http://kristakiuru.fi/635-2/ kopiotuna, hän kirjoittaa :
"Olen 40-vuotias nuori nainen, koulutukseltani ja ammatiltani opettaja."

Kun taas eduskunnan sivulla http://www.eduskunta.fi/thwfakta/hetekau/hex/hx330...

kerrotaan hänen olevan koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri :
"
Krista Kiuru
Kansanedustajana 21.03.2007 -

Täydellinen nimi: Kiuru, Krista Katriina
Puhelin: (09) 432 3192
Sähköposti: krista.kiuru@eduskunta.fi
Ammatti / Arvo: valtiotieteiden maisteri
Syntymäaika ja -paikka: 05.08.1974 Pori
Koulutus: ylioppilas 1993 (Ulvilan lukio), valtiotieteiden maisteri 2001 (Turun yliopisto)
Työura / Elämäkertatietoja: sivu- ja päätoimisesti vt. filosofian, ilmaisutaidon ja uskonnon opettaja sekä opinto-ohjaaja 1996-2007, Tampereen yliopiston toiminnan suunnittelija Porin yliopistokeskuksessa 2004-2005
Nykyinen kotikunta: Pori
Vaalipiiri:
Satakunnan vaalipiiri 21.03.2007 -
"

Siis voidaanko valtiotieden maisterin koulutus samaistaa opettajan koulutukseen? Ja voiko valtiotieden maisteri olla myös ammatti tai arvo tai molempia?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Opettajan toimi tuntuu olevan se johon Krista Kiuru samaistuu. Eikö olekin niin että valtiotieteen maisteri on vain yleinen opinaste johon on vaikea samaistua. Jos työ on ihmiselle tärkeä hän samaistuu siihen eikä titteleihin.

Risto Koivula

Hän ei tee ministerinä lasten opetustyötä.

Ministerintyö ei ylipäätäänkään ole "ammattityötä", eikä myöskään "bisnestä", vaan se on poliittista työtä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #48

Ei todellakaan. Mutta poliitikoilla on useimmiten joku identiteetti "siviilissä" joka on myös jonkinlainen viiteryhmä. On olemassa myös ihmisiä jotka ovat alun alkaen lähteneet poliitikon uraa luomaan. Demokratialle on hyväksi että on molempia tyyppejä.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Hyvä kirjoitus.

Tämä tietenkin johtaa kysymykseen, jonka blogisti on varmasti jo ennakoinutkin, eli voisiko esimerkiksi Ministeri Kiuru tituleerata itsensä filosofiksi?

Käyttäjän TimoNyman kuva
Timo Nyman

JOITAIN ASIOITA VOI OLLA VAIKEA HYVÄKSYÄ!

Nykyisin on kuitenkin joitain asioita pyritty normein rajaamaan. Jos kokee olevansa taitava ajamaan autoa ja muutkin ovat samaa mieltä niin kuitenkin on suoritettava ajotutkinto. Lentäjiltäkin vaaditaan lentolupakirja jotta pienkoneen lentäjä ei ajelisi isos "BUSSIA". Mielestäni melkein kaikkia hommia voi osaava tehdä ja ammatissa toimia kuten kansanedustajatkin, ilman "kansanedustajatutkintoa". Ikivanha väittelyn aihe - ammatissa toimiminen versus ammattinimikkeen käyttäminen. Kun ei muutakaan jutusteltavaa ole!

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

On meillä.kaikenlaisia tohtoreita. Puolustaa aivan selvää valehtelua. Nuoruudessani puhuttiin "Tampereen tohtoreista". Se ei ollut tarkoitettu,mairittellevaksi. "Tohtori " Hankamäki kuuluu "Tampereen tohtoreihin".

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kyselin jo Elon blogissa:
Mitä on sosiaalidemokratia? Elon mielestä se näyttää olevan omaan pesään paskantamista ja puoluetovereiden mustamaalaamista ja vähättelyä. Elon blogin kommentoijat saavat ryöpyn niskaan, jos vaan uskaltavat vähätelläkin Elon asiaa.

Itse asiasta: Tarjoilija on henkilö, joka kahvilassa tai ravintolassa tarjoilee ruokaa tai juomaa asiakkaille. On olemassa kahdenlaisia tarjoilijoita, niitä joilla on tarjoilijan koulutus tai ammattitutkinto ja sellaisia, joilla sitä ei ole. Molemmissa tapauksissa henkilö voi kertoa ammatikseen tarjoilija. Sitä tarkoittaa se, ettei tarjoilijan, kuten ei opettajankaan, ammattinimike ole suojattu.

Kiuru on toiminut 11-vuotta opettajan tehtävässä, häneltä puuttuu opettajan koulutukseen kuuluvia pedagogisia opintoja. Tästä syystä häntä ei voida nimittää kunnallisen oppilaitoksen eikä yliopistojen opettajan virkaan eikä hän voi saada näistä vakinaista opettajan paikkaa. 11 vuotta opettajana toiminut henkilö on silti opettaja.

Jos Kiuru olisi ollut opettajana yksityisessä oppilaitoksessa, esim. Markkinointi-instituutissa, hän olisi voinut olla vakituinen opettaja. Yksityisellä puolella kun työpaikkoja ei ole sidottu koulutuspohjaan. Siellä palkkaaminen tapahtuu pätevyyden mukaan.

Elo on jatkanut ministerin kiusaamista toistuvasti. Hänen olisi syytä ymmärtää, ettei Kiuru eikä hänen uskottavuutensa tästä "kriisistä" vahingoitu. Elon imago on sitä vastoin ottanut aika tavalla osumaa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Mielestäni sitä, onko Kiuru 40-vuotiaana nuori nainen, voidaan spekuloida. Opettaja-nimikettä ei.

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Poliitikot yrittävät nostaa työnteon laatua vaatimalla tutkintoa. Se on yksinkertainen ja helppo yritys, mutta ei kuitenkaan se toivottu hopealuoti, kuten Hankamäki kuvasi.

Kuinka niin olisikaan, eihän ammatissa onnistuminen ole vain koulutuksesta kiinni? Ikään kuin me kaikki olisimme tasalaatuista tuotantolinjakamaa ja kuka tahansa voisi tehdä mitä tahansa, kunhan koulutus on pätevä. Entä ovatko koulutuksen suunnitelleet päteviä suunnittelemaan koulutuksen? Tai ovatko suunnittelijat rekrytoineet päteviä valitsemaan suunnittelijat? :)

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

Täytyy kommentoida vaikka kirjoituksesta onkin kulunut jo aikaa. Minusta tässä kirjoituksessa tartutaan muodolliseen pätevyyteen laajemmassa mittakaavassa kuin kirjoituksen hetkellä ajankohtaisen Kiurun koulutukseen liittyvään jupakkaan rajoittuneena.

Negatiivisia näkökulmia kirjoituksesta tuli kuitenkin mieleen. Muodollisten pätevyyksien mahdollisista eduista ei ole näkökulmaa tekstissä ja niitä voisi minusta tähän keskusteluun liittää.

Minusta muodolliset pätevyydet ovat keino tietynlaisen vastuunjaon toteuttamiseen. Kun ne ovat olemassa on helpompi pohtia mikä meni vikaan, silloin jos viranhaltija tai muodollisesti pätevä henkilö toimii riittämättömällä tavalla tai jos aiheutuu vahinkoa. Esimerkiksi työllistäjä ei välttämättä harjoita työntekijän valvontaa vaan voi nojata muodolliseen pätevyyteen. Kyse on siinä mielessä myös standardeista.

Olisi mahdollista kyllä eritellä niitä asioita, joissa muodollinen pätevyys on muotoseikka ja joissa pätevyys on välttämätöntä. Esimerkiksi terveydenhuollossa pätevyyden puuttuminen voisi selvästikin johtaa suuriin ongelmiin, joten mielestäni pätevyyttä ei voi silloin kutsua vain muodolliseksi.

Terveydenhuollosta ei ole pitkää askelta psykologiaan, jos sellaista on ensinkään. Kirjoituksessa kuitenkin käytetään sosiaalipsykologiaa esimerkkinä. Pätevyys ei tietenkään ole mikään suoja virkavirheiltä tai tahattoman vahingon aiheuttamista vastaan, mutta vastuukysymyksissä se helpottaa asioita. Jos ihmisen mielentilaa arvioi ja auttaa pätemätön henkilö elämänkoulunsa turvin ja tämä on autettavalle erityisen vahingollista, minusta työnantajakin on silloin vastuussa kyseisen henkilön palkkaamisesta. Jos taas on jokin sellainen vastuuta työnantajalta työntekijälle tai hänet kouluttaneelle taholle siirtävä seikka olemassa, kuten tämä muodollinen pätevyys, silloin on helpompi mieltää ikävät tapahtumat inhimillisiksi erehdyksiksi tai virheiksi.

Mielestäni hyviä pointteja ovat AY-liikkeiden ja ammattikuntien omien etujensa ja palkkojen vartiointi.

Muodollisilla ja muillakin pätevyyksillä on toinenkin merkitys, niillä on täsmällinen sisältö. Jos ihminen kertoo olevansa koulutukseltaan lääkäri siihen liitetään yhteiskunnallista arvostusta. Ihmiset arvostavat kyseistä pätevyyttä.

Poliitikot ovat hyvin imagokeskeisiä ja keräävät ääniä. Julkisuudessa oleminen ja kohdevalon hallinta ovat olennaisia kaikille politiikoille. Minusta on suorastaan itsestään selvää että Kiuru kirjoittaessaan olevansa sekä "ammatiltaan ja koulutukseltaan opettaja" omalla nettisivullaan valehtelee tieten tahtoen, yrittäen antaa itsestään positiivisemman kuvan - mikä tosin on yhteiskunnassa lähes normi, ja saadakseen ihmisiltä opettajankoulutuksen perusteella arvostusta. Erityisesti kun kerta ei ole ensimmäinen voisi ajatella että tuota sanamuotoa olisi voinut hieman viilata. Esimerkiksi jättämällä painottamatta että molemmat tosiaankin löytyvät. Sekä ammatti että koulutus. Varmasti Kiuru on itse tiennyt nappuloita painessaan että sekä ammattia että koulutusta ei ole.

Elon harjoittama 'ajojahti' tai hänen henkilökohtaiset motiivinsa, luonne, ovat toki kyseenalaistettavia asioita, mutta ne ovat hyvin tulkinnanvaraisia seikkoja. Kaikkien ei tarvitse pitää hänestä taikka hyväksyä hänen motiivejaan. Ainakin minulle Elosta tulee mieleen yksi Don Huonojen kappale. Kuitenkin pelkästään asian faktoja tarkastellessa hänen juttunsa vaikuttaisi olevan tosi ja väitteet perusteltuja.

Politiikassa keskeinen ongelma mielestäni on epärehellisyys. Poliitikot kalastelevat ääniä. Valehteleminen tai vähintäänkin kysymysten vältteleminen ja asioiden kierteleminen, kaunisteleminen, virheiden piilotteleminen - minusta ne ovat poliitikkojen ammattisairauksia. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta nämä ovat ihan tärkeitä kysymyksiä. Yksittäistapauksena kyse on silti hyvin pienestä asiasta, ei mistään suuren luokan rikkeestä tai huijauksesta. En koe että tämän perusteella voi liiemmin paheksua Kiurua poliittikkojen kirjossa.

Ymmärrettävää on myös sellainen luontainen ajatus, ettei ehkä pahansuovasti motivoituneen toimijan tavoitteiden soisi realisoituvan pienen seikan vuoksi, ihmisen tarkoituksen kokee merkityksellisemmäksi. Halutaan päättää itse ketä seurataan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut