Jukka Hankamäki Osaa ja uskaltaa.

Hallitus on jo hajonnut muttei vielä kaatunut

Hallitus katsotaan kaatuneeksi ilmeisesti vasta sitten, kun viimeinenkin dominopalikka on mennyt nurin. Minusta näyttää siltä, että tämäkään hallitus ei kestä pitempään kuin edesmennyt Matti Vanhasen toinen hallitus. Huonoa karmaa on kertynyt liikaa.

Ideologisesti ristiriitaiset päätökset johtuvat tietenkin jo hallituksen kokoonpanosta. Kokoomus on ajanut hallituksessa pelkästään suurituloisten etua, mikä näkyy kehysriihen yritysveropäätöksessä. Rikkaita suosiva verolinja on väärin palkansaajia kohtaan, mutta nurinkurista on myös se, että piensijoittajakin joutuu maksamaan enemmän veroja kuin suuromistaja.

Toinen huono päätös nähtiin Sdp:n ja kokoomuksen kinatessa ARA-tuettujen vuokra-asuntojen käyttö- ja omistusvaatimuksista. Demarien Krista Kiuru on penännyt pääkaupunkiseudulle kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, mutta neuvotteluissa hän antoi periksi tavalla, joka ei tavoitetta tue. Kokoomuslainen asuntoministeri Jan Vapaavuori ajoi jo edellisessä hallituksessa läpi niin sanotut välimallin korkotukiasunnot, joiden käyttö- ja omistusvaatimukset ovat vain 5 tai 10 vuotta. Nämä ”välistävetäjän mallin” vuokra-asunnot voidaan siis pikapuoliin myydä vuokralaisten alta.

”Välistävetäjän mallin” asunnot olivat osa elvytysbudjetteja, eikä järjestelmää tarkoitettu pysyväksi. Mutta myös tämänkeväisen erän kokoomus voitti saamalla läpi ehdotuksensa, jolla valtion korkotukemien asuntojen vuokrakäytössä pidon vaatimuksia pudotettiin 40 vuodesta 20 vuoteen. Tällä tavalla heikennettiin vuokralaisten asumisturvaa pysyvästi, ja jatkossa valtion tuella rakennetaankin vuokra-asuntojen asemasta sijoitusasuntoja, jotka myydään aikarajan umpeuduttua joko yksityisiksi kallisvuokraisiksi sijoitusasunnoiksi tai omistusasunnoiksi. Taaskin kokoomus ajoi vain sijoitusyhtiöiden asiaa välittämättä ihmisten hyvinvoinnista. Ihmisten hyvinvointi ja onnellisuus ovat kuitenkin itseisarvoja, kun taas firmojen pärjäämisellä on korkeintaan välinearvo.

Ei siis ihme, että tämäntapaiset päätökset, jotka on uitettu läpi vasemmistopuolueiden tuella, ovat suututtaneet vasemmiston perinteisen kannattajakunnan. Ja Arhinmäellä ja Urpilaisella riittää selitettävää.

Hallitus voi kaatua myös pääministerin filosofisiin harrastuksiin. Matti Vanhasen lautakasajupakka oli mielestäni vähäpätöisempi juttu kuin Jyrki Kataisen kähmintä Pekka Himasen hyväksi. Vanhasen yksityiselämässä ei ollut tunnetusti mitään rikollista, ja myös hänen lautakasansa jäi todistusaineistoa vaille. Mutta Himasen & Kataisen tapauksessa näyttöä on kertynyt. Voidaan sanoa, että Katainen käytti asemaansa häikäilemättömästi Pekka Himasen hyväksi. Puolueellisuuteen syyllistyen hän ostatti Suomen Akatemialla, Tekesillä ja Sitralla kalliit näennäistutkimukset valtioneuvoston kansliaa koristamaan. Tämä tuo mieleen Hermann Göringin tavan käyttää Ilmailuministeriön varoja taidegalleriansa kartuttamiseen.

Vielä yksi syy, joka saattaa repiä hallituksen hajalle, on samaa sukupuolta olevien avioliittohanke. Jos esitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi kansalaisaloitteena, kristilliset voivat nostaa kytkintä. Minä en jää heitä kaipaamaan. Mutta hallitukselle se voi olla kuolinisku.

Minusta yksikään puolue ei ole tällä hetkellä hallituskelpoinen. Koska maassa on kuitenkin oltava hallitus, saattaa olla, että paras koalitio tulisi vasemmistopuolueista, keskustasta ja perussuomalaisista. Näillä puolueilla on vahvin eurokriittinen linja, mikä sopisi tähän aikaan loistavasti. Sen sijaan kokoomus on ajanut kansainvälisen kapitalismin asiaa, kristilliset tukehtunut konservatiivisuuteensa ja ruotsalaiset ja vihreät internationalismin ihailuun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jormaalho kuva
Jorma Alho

Se maalaispoika ei ymmärrä antaa koko äänestäjäkunnalleen jotakin hyvää, vaan antaa ymmärtää, että häneltä saavat vain aktiiviset takapirut kaiken saatavissa olevan.
Miksi?
Siksi tietenkin, että tiedossa on hyväpalkkainen johtajan palli jossakin, kun tämä homma loppuu.
Maineesta viis, mikäli homman saa ulkomailta.
Tietenkään pallien antajan sukupuolella ei ole merkitystä, takaavat männistöstä muut pojat.
Sehän on jo varmistettu tältä porukan osalta.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Ei hallitus kaadu, vaikka se olisikin toivottavaa. Siitä pitävät ministeriAudin korruptoimat pehmeät penkit huolta. On niissä Arhinmäenkin mukava istuskella miettimättä sitä tosiasiaa, että petti kaikki äänestäjänsä tukipakettiasioissa ja EVM:n suhteen, näin kävi myös demareita ja krisuja äänestäneille.

Jukka Sjöstedt

Sanoisin että filosofeja löytyy montaa lajia, ja joistakin moniottelijaa. Jos tilaa pohdintoja vaikka Himaselta niin odottaa ja haluaa tekno-optimismia jms. mitkä täällä riehuvat ja realityä toiseksi vääntävät -vaikka sitten pahaksi. Kai pääministeri sentää saa tilata luettavakseen mieluisiaan asioita ja näkemyksiä -vaikka tomppeleita ?
Jatkaisin kuitenkin näistä valtaneuvoksista elikkä kuninkaan neuvonantajista,lobbareista ja viisaista miehistä. Osinkoverotuksen ja hallitusohjelman osalta kansainväliset Wall Street tuoksuiset Boston Consulting
tai PwC jne. ovat meillä vilahdelleet.

Pitäisi syventää tätä, mutta jos et pane pahaksesi viskaan vain eilisen kommenttini Bjaren Kallikselle ja uhkaan jatkaa toiste :

Poikkeapa ensi kerralla Helsingissä käväistessäsi aseman kulmalla Ernst&Youngin konttorissa. Kyllä siellä tiedetään mikä dynamiikka se maailmaa vie. Animal spirit. Voitontahto ehkä suomeksi. Isottelu, menestyksen hinku. Ja muuta. Työllistäminen ts. kanssaihmisten työkyvyn valjastaminen yrittäjävoiton hamuamiseen on elämänmuotomme perustuslakia. Adam Smith sen kristillisen talousopin sijaan asensi silloin Valistuksen aikakaudella. Jossakin välissä oli Edistyksen aikakausi ja sitä Forssan ohjelmaa. Se menestyi siihen mittaan, että Liikkeen kaappasivat yrittäjäminäiset, omahyväiset ja ilkeämieliset ihmiset. Näillä mennään. Se että E&Y ja Deloitte ja PricewaterhauseCoopers ohjaavat kynää hallitusohjelmia laadittaessa ja verolakeja toimeenpantaessa (tällä kertaa Matti Vanhasen silmalläpidon alla) on tätä pitkää de-regulaation kulkua.
Ei sitä tietenkään oltaisi riemusaatossa Suomeen kannettu, mutta kun finanssioituminen tulikin meille valepuvussa OECD:nä ! Kenkään ei täällä Pisalassa ollut huomannut sen muuttuneen keyneslaisestä sosiaalivaltio ehdottajasta ihan muuksi. Reaganin Thatcherin innostamina ja entiseen kyllästyneinä otettin uusi iskulause: Pelasta edes rikkaat. Mitäkö tämä puhe olisi jos tänne saakka luit ? Sitä sopii kysyä jo mainitusta Delloittesta, joka Ruoholahdessa (aja asemalta metrolla) sijaitsee Ilmarisen ja Varman päämajojen välissä. Siellä kerrotaan kuinka tellit rahoittivat valtionyhtiöiden laajenemiset ja tekniikan, ja kuinka deloittelaiset Goldman Sachs ja Merrill Lynch seireeneineen ne maailmalle jopparoivat. Hötörahalla putotetiin äkisti veroasteet. Nyt tellit enkelitoimintana ostavat siivuja veroparatiisirahastoidsta jotka näitä Nesteitä ja Veitsiluotoja ja apulantatehtaita omistavat. Oikeastaan ihan turha matkata Helsinkiin. Ovat nämä tili/konsulttitoimistot myös Kokkolassa ja niillä on valvoja kutakuinkin jokaisessa sikäläisessä firmassa. Ellei suoraan, niin mutkan kautta. Valiokuntamutkan. Ne ovat säädättäneet lait joilla mennnään pörssikeskusten piirustusten mukaan,kortilla maksetaan. Vihdoin jo kuittipakkokin,vääryyksien välttämiseksi -tietty. Ja jotta Pohjanlahden kalat säästyisivät pienpyydyksiltä. Isoihin ne uivatkin kuin kouluterveyshoitoon, Koon tai Ässän hygieniatiedehyväksyntään. Kuluttajakemiaa pakkauskoristeena. -Outoa että viitsit kysyä asioita jotka minua paremmin tiedät. Kutsuisit mellakaan tai edes syömälakkoon, niin ei tuntuisi säälifalskilta. (En kylläkään tulisi,pysyn pubissa.) Näistä ei kantsisi jauhaa, onhan undergroud ja tatuointi ja heavyrok siksi aikaa kun maailmassa kiikkuu. Opetetun terveisin Jukka Sjöstedt

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut