*

J. Sakari Hankamäki Filosofian, politiikan ja median tutkimusblogi.

Monkeyblogi

Englannin kuningatar Elisabeth II tunnetaan kelpo imitaattorina ja hänen kerrotaan irvailleen tehokkaasti muun muassa Margaret Thatcherille. Olen itse nähnyt Jyrki Kataisen imitoivan muun muassa Seppo Kääriäistä. Nyt Iltalehti kertoi hänen apinoineen Erkki Tuomiojaa.

Hah hah haa.

Tähän on tultu. Psykologisesti katsoen imitaatio on aggression merkki. Aggressio puolestaan on turhautumisen vastareaktio. Kun politiikka on turhauttavaa, poliitikotkin jo imitoivat toisiaan ihan niin kuin oppilaat opettajiaan ja vanhempiaan.

Opiskeluaikoinani suoritin arvosanoja puheopissa. Puheentutkimus on kiinnostavaa paitsi politiikantutkimuksen, myös persoonallisuuden kannalta. Harmi, että politiikassa on niin vähän tyyppejä, joilla on persoonaa. Tarvitaan omaleimainen puheentapa, kehonkieli ja sanavarasto. Siitä se lähtee. Myös imitaatio.

Jörn Donner, Jorma Uotinen ja Andy McCoy ovat melko helppoja löytää. Esimerkiksi Uotisen etinen ääntäminen ja erittäin matala puheen värähtelytaajuus aiheuttavat kuitenkin sen, että hengityksen osalta esitys on vaikea pitää koossa pitkään. McCoy puolestaan edellyttää koko ajatusmaailman sisäistämistä: ”Keep on dreaming, baby, kitos paljooon.”

En ole kovin hyvä. Katainen on parempi. Harrastajia molemmat, ja lavastus puuttuu. Imitaatio on tehokas vain, jos se menee 100-prosenttisesti nappiin, kuten Jukka Puotilalla. Koska pääministerikin kehtaa, kehtaan myös itse apinoida pääministerin imitointia sen verran, että laitan joitakin linkkejä tähän.

Tunnistatteko tyypit: tämän, tämän, tämän, tämän ja tämän?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Vesa Hack

Itse olen surkea imitoimaan. Olisi hauskaa osata se paremmin. Imitoisin mielelläni esimerkiksi Timo Soinia.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Soini ei ole helppo. Olisi hienoa nähdä, jos joku osaa.

Johan Lom

Kaikki olivat hyviä paitsi Ahtisaari. Sen voisit poistaa tuosta näytesarjasta, niin jäljelle jäisivät vain ne onnistuneet. Ennen kaikkea olet onnistunut ulkonäön ja persoonan imitoinnissa ja melko hyvä ääni-imitointi sitten tukee tätä.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Itse en ymmärtänyt Stubb-imitaatiota.

Johan Lom

Päinvastoin, siinähän juuri ulkonäkö ja eleet olivat vertaansa vailla.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #9

Stubb on mielestäni innostuneempi puhuja, eikä tuollainen snobi.

Hanka-Stubb: http://www.youtube.com/watch?v=mkQf2DmBSCU&feature...
Oikea Stubb: http://www.youtube.com/watch?v=nc2-4CCtiz4

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #10

Ehkä tämä on tosin lähempänä Hanka-Stubbia, mutta jotain petrattavaa vielä on:

http://www.youtube.com/watch?v=-i07ZmUiBl4&feature...

Johan Lom Vastaus kommenttiin #11

Aika lähellä kuitenkin. Imitoinnissa täytyy jonkin verran karikatyrisoida, kuten pilapiirroksissakin.

Jari Jakonen

Palavasilmäisen Touko Jurkan luennolla http://youtu.be/CMlR_OULsn0 kuultua ja opittua!:

"Ja voitteko kuvitella, tiettekö muuten mitä!?!?

RKP, joka oli ruottalaisen puolueen jatkaja 1900-luvulla, säilytti puolueohjelmassaan aina 1950-luvulle asti maininnan siitä että RKP, jolla ei ole edes suomenkielistä nimeä puolueista ainoona, niin RKP on ruottalaisen rodun asianajaja ja edustaja Suomessa - elikä tämmönen maininta!"

Muuten oli Touko Jurkka oli varmaan just vetäny kovan lenkin, kun verkkareissaan luennoi!

Matti Jalagin

Huikeaa, ellei parempaa. ( : D

Käyttäjän salvator kuva
Elo Kemppainen

Hankamäki on hyvä 'Turkka', sano mun sanoneen, että tota noin perkele, parempaa saa hakea...

Matti Jalagin Vastaus kommenttiin #13

Opettelin joskus imitoimaan Jouko Turkkaa ja yllättäen löysin helpon keinon lausua tuo Turkan murre.

Kokeilkaa ja laittakaa pehmeä i (vrt, venäjän b) ennen r- kirjainta.

Eli Jouko Turikka perikele, syön porikkanaa Tampireella, perikele.

Tuo Hankamäen tulkinta sanomansa kera on kyllä yliveto, kiitos Jukka.

Perikele.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

En löytänyt Kataisen Tuomioja-imitaatiota, mutta Kääriäis-imitaation kylläkin.

http://www.youtube.com/watch?v=RRVE9-sQK3U

Olisiko kellään linkkiä Tuomioja-imitaatioon?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut